"Sanonta "Kaikki mikä syntyy, kuolee joskus" pitää hyvinkin paikkansa. Kukaan ei elä ikuisesti, vaikka joskus niin toivoisimmekin. Kun oma lemmikki, ystävä, kuolee on suru varmasti suunnaton. Kuitenkin on parempi ajatella aisan valoista puolta, nimittäin "Jokaisella pilvellä on hopeinenreunus." On parempi antaa ystävän lähteä pois ja päästää hänet tuskistaan, kuin yrittää pitää hänet itsellään ja antaa kitua, kunnes väistämätön tulee. Ystävästä luopuminen on vaikeaa ja surullista. Kun ystäväsi on poissa, tuntuu kuin jäisit aivan yksin. Kuin olisit pieni eksynyt lapsi suuressa pimeässä huoneessa. Mutta ei. Et ole yksin. Ystäväsi tarkkailee sinua pilven päältä ja kun katsot taivaalle tähti öinä, voit ehkä nähdä jonkun tähden loistavan sinulle kirkkaammin kuin mikään muu tai päivisin pilven hattaran joka on muodostautunut aivan ystäväsi näköiseksi. Siellä on sinun ystäväsi, iloisena ja tuskattomana. Se odottaa sinua, että tulisit jälleen leikkimään sen kanssa, mutta samalle se vahtii sinua, yrittäen suojella sinua parhaansa mukaan ja sanoo: "Ei, ei. Ei vielä ystäväiseni. Sinun aikasi ei ole vielä tulla. Minä odotan sinua." Ystäväsi ei halua, että kiirehdit hänen vuokseen, vaan hän haluaa nähdä sinun elämäsi ilon hetket ja tukea sinua surun hetkinä. Hän ei koskaan jätä sinua yksin, vaan seuraa sinua henkenä. Voit kuulla hänen puheensa, jos kuuntelet tarkasti. Jos kuuntelet sydämelläsi."

Muistaen ja kaivaten kaikkia pois menneitä:
Satu. K ja DFR