| Takaisin Rommin sivuille |
"Rommi"
Hoitajat: LaarDi on hoitanut Rommia 6.10 2002 lähtien. Aikaisempaa kokemusta hänellä ei hevosistani ole, mutta Rommin kanssa on lähtenyt komeasti käyntiin. LaarDi ja Rommi ovat lupaavan oloinen parivaljakko, jolla kemiat pelaavat vähitellen yhteen. LaarDi toimii myös Rommin kilpailuttajana ja groomina, kuten myös apuna niin astutuksissa kuin tavallisilla tunneilla. Rommin valmistautuessa kilpailukauteen on LaarDi elintärkeä apu: hevonen pitää saada kuntoon, lihasmassaa kasvatettua ja erityisesti itseluottamusta kohennettua. Ja uskon löytäneeni LaarDista juuri sen oikean, kuten LaarDikin uskoi löytäneensä Rommista juuri sen oikean hoitohevosen. Hän käy hoitamassa Rommia muutaman kerran viikossa, sunnuntait unohtaen. Nämä päivät on Rommille pyhitetty täysin vapaaksi. |
Ma 6.10.2002: Talli oli iso. Isompi kuin toisen hoitsuni. Löysin Rommin pian. Kurkistin boksiin. Samassa hampaat napsaisivat ilmaa. Häkähdin ja reagoin taaksepäin. Kaaduin takamukselleni ja huomaisnkin boksin yläpuolella numeron. Siinä oli numero neljä. Ohops, väärä boksi. Tuon boksin asukas taitaa olla vähän pahalla päällä.. Kävelin muutaman askeleen takaisin päin. Boksista kurkisti komein (ja ainoa) näkymädi Irish Draught´. Se hirnahti pistävästi ja mulkaisi minua kuin vanhaa sukkaa.
Rommi. Sinäkö se olet? Kuulinkin että olet vähän tuollainen.. Kävin katsomassa jokaista tallin asukkia kerrallaan. Lopputulos oli kuitenkin, että Rommi oli komein, parhain.
Kun tulin takaisin Rommin boksille se pyöri siellä ympäri, napsutellen hampaillaan ilmaa.
Olikohan Rommi oppinut sen vieruskaverilta vai vieruskaveri Rommilta? Vai olivatko molemmat oppineet sen itse?
Avasin boksin oven. Se nitisi ja natisi, kun yritin sitä mahdollisimman rauhallisesti avata. Rommi käntyi minuun päin ja kohdisti ihanat ruskeat silmänsä suoraan minuun. Se katsoi minua silmiin.
Puhuin sille hiljaa. Supisin sille pieniä helliä rakkauden sanoja. Sen korvat nousivat ylemmäs. Rommi kuunteli minua tarkaavaisesti. Jatkoin vain puhumista. Näin, kuinka sen lihakset rentoutuivat, mutta silti se oli tarkkavainen. Ojensin käteni lähemmäs, puhuen sille koko ajan lempeästi. Sen sieraimet suurenivat ja se katsoi kättäni epäillen. Jatkoin puhumista, minun oli oltava erittäin rauhallinen. Etenimme Rommin tahtiin.
Pian se laski päänsä ja nuuhkaisi kättäni. Se rentoutui ja antoi minun rapsuttaa itseään.
Ensimmäinen erä käyty läpi ja "voitettu".
Suljin boksin oven ja hain harjapakin. Vaistosin kuinka Rommi kuunteli minua, ja seurasi minua silmillään. Kävelin rauhallisesti takaisin boksille. Astuin sisään. Tällä kertaa Rommi hörisi minulle. Jätin harjapakin boksin ulkopuolelle ja otin pakista kumisuan. Harjasin sillä jonkin aikaa puhtaanpuoleista Rommia. Se hätkähti kun harjasin vatsanalta, mutta rauhoittui kun aloin taas lepertelemään sille. Hain pölyharjan ja muutamia muita harjoja boksin ovelta.
Harjasin Rommia neljäkymmentäviisi minuuttia. Sen jälkeen menin hakemaan sen loimen, riimun, pintelit ja riimunarun. Menin takaisin boksiin ja heitin sille loimen selkään. Pistin pintelit jalkoihin ja riimun päähän. Napsautin riimunarun riimuun kiinni ja lähdin taluttamaan Rommia.
Miten se olikaan komea! Ihanan näköiset liikkeet ja muutenkin upea..
Vein sen ulos tarhaan. Päästin sen irti. Rommi ampaisi hetkessä pukkilaukkaan ja hyppeli ja pomppi tarhassa. Suljin portin ja käppäilin takaisin tallille sisään. Katselin monesti taakseni ja silmäni osuivat pakostikkin upeaan Darttiksen, joka katsoi uljaasti kohti taivaita.
Tallissa vielä putsin harjat, pesin vesikupin, ruokakupin ja suolistakin pyyhkäisin. Pesin Rommin satulan ja suitset. Heitin heinää Rommin boksiin ja se saisi syödä ne kun tulee sisältä..
LaarDi ja Rommi |
Ke 8.10.2002: Eilen en päässyt, se oli harmi. Odotin Rommin kanssa ratsastamista, mutta koulussa olevat kokeet pysäyttivät ne suunnitelmat. Noh, tänään on taas uusi, kaunis päivä. Kaunis? Mitä minä höpisen?? Ei kaunis ollenkaan, vaan syksyinen ja räntäinen!
Taas kerran täällä. Kotoisassa ja mukavassa tallissa. Tällä kertaa jopa osasin Rommin häkille ilman erityisiä hammas-välikohtauksia ;). Moikkasin Rommia boksin toiselta puolelta. Se katsoi minua, taaskin suoraan silmiin. Siitä pidän Rommissa. Kaiken muun mukavan lisäksi.
Rommi katsoi minua vaativasti, hiukan ehkäpä mököttäen. "Miksi et ollut eilen luonani, juuri kun sinua olisin kaivannut?", se tuntui sanovan. Avasin boksin oven ja tarjosin Rommille herkun.
Ja sen koomin ei orhi enään mutristellut.
Harjasin Rommia pitkin, vaativin vedoin. Se oli ilmeisesti (kröh kröh) pyörinyt jossain epämääräisessä.. Kumisukaa tarvitsin eniten ja käytin sitä myös kauiten kaikista Rommin harjoista. Se ilmeisesti nautti siitä että olin paikalla. Tai sitten se nautti harjauksen ihanuudesta.
Ei sitä tiedä. Kuitenkin se tuntui nyt arvostavan minua enemmän ja siitä olin imarreltu. Ei sitä kaikkien hevosten luottamusta seuraavana päivänä voiteta. Kuitenkin minusta tuntuu, etten ollut voittanut sen luottamusta vielä...
Rommi odotti boksissaan ja oli varsin loukkaantunut, kun viidentoista minuutin päästä saavuin takaisin boksille. Olin hakenut Rommin varusteet, eikä ollut helppoa löytää kaikkia sen varusteita muiden kamojen joukosta. Mietin, otanko gramaanit, kanget, kumpparit, pintelit, suojat tai muita apuvälineitä. Päätin kuitenkin napata vain satulan, suitset ja suojat, varmuuden vuoksi.
Avasin oven jälleen hitaasti, niristen. Astuin sisään boksiin Rommin luokse varusteet sylissäni.
Ensin Rommi mulkaisi minua kuten eilen, kuin vanhaa sukkaa ja mulkoili etenkin varusteita. Se ei ilmeisesti meinannut lähteä kylmään ulkoilmaan. Lähestyin Rommia satulan kanssa. Ensin se luimisteli ja nosti takakaviotaan. Puhuin sille rauhallisesti ja minusta tuntui, että se rauhoittui enemmän, ja lihakset rentoutuivat. Myös omani. Lähestyin Rommia askel askeleelta ja joka askeleella puhuin sille hiljaa ja rauhoittavasti. Omakin oloni alkoi tuntua uneliaalta kun talsin hitasti kohti Rommia. Miten matka boksin ovelta, boksin perällä kököttävän Rommin luokse voikin kestää niin kauan? Miten on mahdollista...
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen olin Rommin luona. Nostin satulan varmoin ottein ylös Rommin selkään. Ensin se yritti esittää kovaa. kiristin satulavyön hetkessä. Ihanaa, se ei pullistellut. Hain Rommin suitset naulasta, johon ne olin jättänyt. Tällä kertaa matka Rommin luokse tuntui ihan tavalliselta. Rauhoituin ja pistin Rommille suitset päähän. Se nosti ensin päätään ja minulla oli vähän vaikeuksia saada alaturparemmi kiristettyä. Vielä vähän.. Nooiin..
JES! valmista. Enään suojat puuttuvat. Katselin ympärilleni. Mihin olin ne suojat jättänyt?
Katselin boksin ulkopuoleltakin. Pian katseeni osui puolimatkasta Rommin boksille satulahuoneesta olevalla "tiellä" makaavaan suojapariin. Pompsahdin Rommin boksista ja kipaisin hakemaan sen suojat. Boksissapistin ne sille jalkaan. Nyt oli hevonen valmis. Apua..
Taluttelin Rommia hermostuneesti kohti maneesia. Se käveli vierelläni rauhallisesti, joskus hiukan ylireippaasti. Komea Draughti-hoitsuseni katseli minuun aina välillä noustessani satulaan. Rommi tuntui vetreältä ja rauhalliselta muutenkin. Puhuin sille rauhoittavasti, varmaan vain siksi, että itse rauhoittuisin. Istuin kunnolla satulassa ja nyt päätin olla päättäväinen ja heittää pelon tunteet roskakoppaan. Painoin pohkeeni Rommin kylkin ja se lähti pehmeään, reippaaseen käyntiin. Nyt tai ei koskaan, minun oli pakko ratsastaa.
Rommi meni erittäin rauhallisesti käyntiä. Verryttelin ja tein parit voltit. yritin olla satulassa mahdollisimman vetreänä ja yritin myödätä Rommin jokaista liikettä. Ravin aika, sanoi jokin pikkuruinen kello aivojeni sopukoissa. Kuin taikaiskusta lähti Rommi kiitämään ravia. Ihmekseni huomasin, että Tuikun kertoma oli totta. Rommilla OLI taivaallisen pehmeä ravi. Se oli upean liitävää, tasaista. Menin Rommin kanssa voltille, painoin sisäpohkeen sen kylkeen ja yritin pitää Rommin tasaisesti suorassa. Minusta tuntui että tämä kaikki oli Rommille helppoa ja vanhaa. Mikään ei ollut uutta, kaikki oli käyty läpi. Molemmissa suunnissa samat tyhmät voltit ja käynnissä ja ravissa.
Rommi uhkui kehonsa täydeltä laukkaa. Se janosi kovempaa vauhtia ja villejä pukkeja. Nyt.. Painoin pohkeeni Rommin kylkiin. Pian en nähnyt muuta kuin maata, taivasta, maata, taivasta ja pian viiltelevä kipu hyökkäsi polveni kimppuun. Olin pudonnut. Pudottajani, upea ja mahtava Irish Draught ori juoksenteli upeassa ravissa ympäri ämpäri maneesia, leikki pelästyvänsä jokaista tippaa, joka katolle tipahti. Katsoin sitä murhaavasti ja se katsoi minuun virnistellen.
Kävelin päättäväisin askelin kohti sitä. Se antoi minun ottaa itsensä helposti kiinni. Nousin heti selkään. Käynnistä supernopeasti raviin, pehmein avuin. Sitten.. Annoin sille laukkapohkeet, tällä kertaa pehmeästi, rauhallisesti. Pelkäsin jo putoavani, kunnes huomasin, että istuin turvallisesti Rommin satulassa. Se ei temppuillut. Koko ajan, teimpä mitä tahansa, rakas oli rauhallisesti ja upeasti. Se antoi periksi. Se luotti. Upea tunne. Mahtava.
Räntäsade piiskoi vieläkin meitä, kun talsimme takaisin talliin. Tallissa otin Rommilta kamat pois. Harjasin sen jälleen kunnolla ja letitin vähän häntääkin.. :) Hauskan näköistä..
Pesin kupit huolelllisesti, ja taas jäi hieman joutoaikaa, jona pesin vähän seiniä, Rommin tarkkaillessa kokoajan houlellisesti minua. Kun aloin lähtemään, se hirnahti perään, ja tarttui takinliepeestä. Silitin sen komeaa päätä ja lepertelin sille. "Aika lähteä. Tulen kyllä takaisin, älä huoli", sanoin sille. Annoin sille suukon turvalle, suljin boksin oven ja talsin ulos tallista, onnellisempana kuin koskaan.
LaarDi ja Taivaan Enkeli |