LUONNEKUVAUS
Krisse on yleisesti mukava ja kiltti tamma.
Hoitaessa Krisse on oikea kiltteyden perikuva. Se seisoo nätisti paikallaan, eikä koskaan pyöri tai muuten ”vetkulehda”. Käytävällä tamma osaa seisoa mallikkaasti, eikä karsinassa tai puomissakaan seisominen tuota ongelmia. Satuloidessa Krisse saattaa hieman irvistellä ja luimia, etenkin satulavyötä kiristäessä. Kuolaimet se ottaa suuhun ilman mitään tappeluja.
Tallissa Krisse yleensä torkkuu omassa karsinassaan, mutta joskus se innostuu järsimään ruokakupin kulmaa. Jos joku taluttaa hevosen Krissen karsinan ohi, Tai muuten vain kävelee siitä ohi, On tamma heti tutkailemassa, liikenisikö sieltä jotain herkkuja, Jos oikein suloisesti hörähtelisi.
Tarhassa Krisse pyrähtää yleensä heti ensimmäiseksi hurjaan laukkaan, jota se jatkaa noin kierroksen laitumen ympäri, yleensä pukkien saattelemana. Sitten se rauhoittuu ja käy syömään tai piehtaroimaan. Krisse tulee tarhata suunnilleen kahden toisen tamman kanssa, koska yksin se kuolee tylsyyteen ja liian suuressa porukassa se käy haastamaan riitaa parhaista syönti- ja piehtarointipaikoista. Koulua ratsastaessa Krisse on kuuliainen ja herkkä. Se vastaa pienimpiinkin apuihin, eikä se vänkää vastaan missään tilanteessa. Krissen kanssa ei siis tarvitse pelätä riitaantumista. Krisse menee helposti hieman vaativampiakin liikkeitä, ja se on nopea oppimaan uutta.
Esteillä Krisse ei innostu kovinkaan mainittavasti. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tamma hyppäisi. Päinvastoin. Krisse pitää hyppäämisestä, mutta sille ei tulisi mieleenkään lähteä rynnimään kohti estettä. Se kuuntelee ratsastajaa täydellisesti, ja hyppää lähes aina itse oikeasta paikasta. Krissellä voi hypätä hieman kokemattomampikin ratsastaja, sillä vaikka ratsastaja ei paljoakaan osaisi selässä tehdä, niin Krisse kyllä pelastaa melkeinpä aina.
Maastossa Krisse ei säiky mitään, muttei ole laiskakaan. Yleensä se on lähdössä maastoon innolla, ja pysyy virkeänä koko lenkin ajan. Krisse rakastaa maastossa laukkaamista; mitä lujempaa, sen parempi! Edes nenän edestä lentoon lähtevät talitintit eivät tätä tammaa pelota. Kisapaikoilla Krisse käyttäytyy yhtä hyvin kuin kotonakin. Tietysti uudet kaverit ovat aina kivoja, Ja kovasti pitää yrittää keskustella toisten hevosten kanssa, Mutta mitään suurempia ongelmia ei ole ilmennyt. Radalla Krisse keskittyy täysillä omaan suoritukseensa, Eikä anna muiden hevosten tai hälyn häiritä itseään.
|