Copyright
Ulkoasu © Rogue
|
Hymy on laadukas suvultaan, ja siinä on useita hyviä kouluratsuja.
Shamrock
Voikko, 147 cm
 © Tudor Oaks Farm
Hymyn isä Shamrock on yksi Itävallan halukkaimmista siitosoreista, ja se on menestynyt erinomaisesti kouluratojen vaativissakin luokissa. Se periyttää jälkeläisilleen erinomaisia liikkeitä, mistä Hymykin on saanut osansa. Rakenteellisesti ori on hyvä, ja se on Itävallassa kantakirjattu II -palkinnolla. Se on saanut jälkeiläisistään A-palkinnon. Ikävä kyllä sillä on synnynnäisesti heikkolaatuiset kaviot, mikä on yleistä Rocky-Sadin sukulinjassa. Kaviovaivoistaan huolimatta ori kilpailee edelleen koulussa, tosin kevyemmin kuin nuorempana. Esteitä orilla ei voi hypätä, mutta nuorempana se kilpaili jonkun verran 80 cm:n ratoja.
Shamrockin isä Rocky-Sad oli sekin hyvä kouluratsu, mutta kilpaili enimmäkseen kenttää helpoissa luokissa. Rakenteellisesti ori ei ollut rodun esikuva, se muistutti enemmän arabia, joten se hylättiin ktk-tilaisuudessa. Lisäksi orilla oli hyvin heikkolaatuiset kaviot, mitä se periytti myös jälkeläisilleen. Orin omistaja päätti kuitenkin kokeilla sen astuttamista Shirrelina-tammallaan. Shirrelina oli rakenteeltaan hyvin raskas, ja hän halusi kokeilla niiden risteyttämistä. Kokeilu osoittautui hedelmälliseksi, ja hevoset astutettiin useasti keskenään. Ehdottomasti paras varsoista oli Shamrock. Useat varsat muistuttivat isäänsä, mutta Shamrock sai haflingerille ihanteellisen rakenteen.
Mandala
Liinakko, 135 cm
 © Cedar Lane Farm
Hymyn emä Mandala oli tuntihevosena eräässä Saksalaisessa ratsastuskoulussa. Se kilpaili jonkun verran esteillä, mutta edellisen omistajan kanssa tamma oli sijoittunut useissa koulukilpailuissa, enimmäkseen Helppo A-tasolla. Mandala oli hyvin kaunis, pienikokoinen hevonen, jolta Hymy on perinyt kauniin läsinsä ja hyvin vaaleat jouhensa. Mandalalla oli erittäin hyvä suku ja hyvä rakenne, joten se päätettiin astuttaa Shamrockilla.
Tamman isä Darius on upea ori, joka on saanut Saksan muotovalio -tittelin ja kantakirjauksessa I-palkinnon. Jälkeläisistään ori on saanut AB-palkinnon, ja se on myös voittanut useita vaativan tason koulukilpailuja. Hymyn emänemä, Isabella, sai jo varsana Champion -arvonimen. Se sai sen myös vanhempana, ja se kantakirjattiin II -palkinnolla. Omistajat olivat toiveikkaita hienon tamman suhteen, ja tavoitteena oli muotovalio -arvonimi ja jälkeläispalkinto. Nämä jäivät kuitenkin saavuttamatta, sillä tamma kuoli puoli vuotta kantakirjauksen jälkeen auto-onnettomuudessa. Se ehti saada vain yhden varsan.
|