Uudet ja vanhat uutiset (uusin aina ensimmäisenä)
21.4.2005 Lunta on taas satanut.. olisi saanut jo kesä tulla. Mutta lumi ei ole ollut esteenä treenaamisellemme, joten olemme ilmoittautuneet omalta osaltamme tämän vuoden ensimmäisiin toko kisoihinkin jotka ovat 5.5 Imatran Toko Teamin järjestämät. Toivon parasta pelkään pahinta.. ;) joka päivä olemme ottaneet lyhyitä treenejä meidän ongelmakohtia koskien ja edistystä on tapahtunut huimasti verrattuna viime vuoden tilanteeseen. Tämän viikonloppuna olisi tarkoitus startata auto ja lähteä Lahteen näyttelyyn. Olemme myös ajatelleet suorittaa BH -kokeen tuossa ensi kuun 8.päivä pois alta. Eli toimintaa riittää toukokuun ensimmäiselle viikolle ihan tarpeeksi... Hakuharjoituksetkin alkavat tässä lähiviikkoina, joten sinne sitten suuntaamme. Minulla itselläni olisi enää n. 4 viikkoa koulua jäljellä ja sitten pitäisi olla datanomi paperit kourassa. :) Töitäkin on onneksi tiedossa ainakin kesänajaksi ja korkeakouluunkin on tullut haettua. Luultavasti uusin taas jossain välissä kotisivujemme ulkoasua...
29.3.2005 Pitkästä aikaa taas kirjoitellaan kuulumisia. Käytiin tuossa sunnuntaina 27.3. Lappeenrannan koiranäyttelyssä ja tuloksen voi lukea Näyttelytuloksia sivulta. :) Mutta sen verran pitää mainita että Milon veli Leksa oli ROP ja hoiti koko homman kotia. Milon toinen veli Piena oli PU2 ja sai toisen SERTin. ONNEA! Kasvattajaryhmäkin saatiin kasaan kokoonpanon ollessa Leksa, Piena, Milo ja Nancy. ROP kasvattaja ja isoon kehäänkin päätimme sitten jäädä. Ensimmäistä kertaa olin Milon kanssa Kasvattajaryhmän kanssa Ryhmäkehässä. Meiltä uupui 1 koira kun juoksimme ryhmäkehään, kun järjestelyssä ei oltu otettu huomioon että joillakin oli sekä 1 Ryhmän yksilö kehässä että Kasvattajaryhmässä sama koira, joten juoksimme 3 koiralla siellä Ryhmässä. Ryhmäkehässä emme enää yltäneet 4 parhaan joukkoon, mutta kiva kokemushan tuokin oli. :) Seuraavaksi suuntaamme Milon kuonon Lahden KV näyttelyyn. Toko puolella on vietetty talvilomaa koirankin kanssa, jos ei kotitokoa ja muutamaa treeni kertaa kentällä oteta huomioon. Kivasti se edelleen kulkee, ei ole ongelmaa.
Ja jos joku ihmettelee/haukkuu minua, kun en kuulemma ole koiraani osannut kouluttaa (viitaten vieraskirjan tekstiin) niin tule katsomaan mitä sillä tarkoitan, kun sanon että koira "huutaa"/"turisee" jne.. Liikkeiden aikana/kotioloissa/muille koirille jne. Milo EI huuda eikä murise, VAAN SILLOIN kun se käy ns. ylikierroksilla tai on todella kiihtyneessä tilassa esimerkiksi kun agilityssä käydään pari kertaa vuoteen niin tällöin Milo pitää meteliä kun juostaan radalla, mutta ei ole kuitenkaan aggressiivinen. Ja tätä ominaisuutta on tavattu muillakin roduilla ja tämän rodun edustajillakin ja se ei tarkoita sitä että koiraa ei ole osattu kouluttaa. Jos on jotain mitä haluat tietää Milon "ominaisuuksista" niin kirjoita sähköpostia minulle.
Olen todella tyytyväinen Milon suorituksiin toko- ja näyttelypuolella, ja agilityssä käydään vain Möllikisoissa silloin tällöin. Ja tänä keväänä yritän päästä käsiksi PK -puolella hakuun ja suorittaa BH kokeen Milon kanssa.
14.2.2005 Ikimuistoista Ystävänpäivää kaikille! Käytiin sitten eilen tekemässä henkilökohtainen ja varmaan koko Wuoksen Agility Urheilijoiden rataennätys...vauhti oli päätä huimaava, huuto sitäkin kovempi..mutta ihan ihan pohjat teimme RATAVIRHEISSÄ!! :D *hehe* Eli olimme mölli agilitykisoissa Milon kanssa. Rata oli erittäin yksinkertainen, ohjaajalle mutta Milo päätti ottaa ilon irti päivästä ja viihdyttää yleisöä... Radalla oli 18 estettä ja me onnistuimme saada sieltä AINAKIN 60 virhettä!! nämä ovat siis ne virheet, jotka tuomari ehti ilmoittaa.. eli luultavasti niitä olisi ollut enemmänkin. Ei voinut siis muuta kun pyöritellä päätä ja katsoa koiraa epätoivoisesti. Noh, tämähän ei ole meidän laji ollutkaan. Sain sitten ohjattavakseni myös Cabbyn (Milon isä), joka oli huomattavasti miellyttävämpi versio. Vauhti oli sopiva ja huutoa ei kuulunut. :) Radalta tuli muutama pari kymmentä virhettä, mutta oli kyllä kiva ohjattava. :) Viimeiseksi vein meidän perheen veteraanin kilpailijoiden radalle.. :) Se on se tuttu ja turvallinen! Roope juoksi varmaan omaa ennätystään radalla ja puolessa välissä rataa ohjaajaa kävi naurattamaan koiran loistava suoritus niin paljon ettei pystynyt sanomaan enää koiralle mitään, vaan nauroi loppu radan ja vähän yritti koiralle näyttää mihin pitää mennä. Onneksi veteraani tiesi jo että mihin suuntaan pitää kääntyä ja suoritti radan loppuun asti oikeassa estejärjestyksessä (heräsi epäily että osaako Roope lukea numeroita)... :) Sijoituimme tällä Roopen erittäin hyvällä suorituksella 2.sijalle, 10:llä virhepisteellä. :) Pitäisiköhän kisata Roopen kanssa vielä muutama virallinenkin kisa.. :b Pääsivulla oleva kuva on otettu 13.2. ns. "isä-poika"-potretti. :)
7.2.2005 Tulipahan taas hyvä reissu tuosta Tuusniemen näyttelystä. :) Mukavasti meni matkat vaikka itse aika ahtaasti istuinkin. *heh* Meillä meni odotettua paremmin kehässä..itse en asettanut korkeita tavoitteita mutta menikin oikein kivasti koko näyttely. Milo oli Valioluokan 1. Ja Paras Uros kehässä sijalla 2. *hyvä hyvä* Oli taas ilo olla koiran kanssa kehässä kun se liikkuu.. ei tarvitse perässä vedellä tai odotella että se sipsuittaisi tuossa vieressä. Samalla tuli tavattua muitakin Story Goes -koiria mm. Nancy, Shady, Ringo ja Giara. Nancyllä ja Shadylläkin meni ihan kivasti Paras Narttu kehässä.. *heh* vastassa oli oma äiti. Eli Pikkupaimenen Cappuccina. Kasvattajaluokkakin saatiin kasaan ja tällä kertaa ei ollutkaan muita kasvattajaluokkia esillä ja tuomari tykkäsi kovasti. Tuloksena ROP -Kasvattaja. Onnea paljon yksilö ROP ja VSP koirille!! ps. Milon näyttelyarvostelu on "Näyttelytuloksia" -sivulla.
4.2.2005 Vihdoin sain aikaiseksi päivittää sivuja. :) Huomenna olisi tarkoitus mennä Milon kanssa näyttäytymään Tuusniemen kehässä. Saa nähdä kuinka käy.. Sinne on kuuleman mukaan tulossa enemmänkin Story Goes -koiria, joten samalla tulee nähtyä muitakin saman kennelin jäseniä kun näitä nuorempia on nähnyt ainoastaan pentuaikana. :) Sulaisivat nyt nuo lumet niin pääsis ihan kunnolla treenaamaan toko liikkeitä. Sisätiloissa en tuon vauhtiveikon kanssa viitsi käydä mitään isompaa ottamaan.. ;)
3.1.2005 Eilisen päivityksen jälkeen kuvat kävivät keljuilemaan, joten päätin uudistaa hieman ulkoasua, mutta hyvinhän tuo samaa linjaa tuntuu noudattavan.
2.1.2005 Niin se taas vuosi vaihtui. Joten kaikille tasapuolisesti Menestyksekästä uutta vuotta 2005! Meillä meni ihan rauhallisin merkein uusi vuosi koirienkin kanssa. Milo ei tiedä raketeista mitään mutta tämä meidän vanhempi koiramme Roope kyllä tietää että "Ne pitää paljon meteliä ja minä pelkään." Eli radiota vaan auki joka huoneesta ja verhot alas. Niin on mukavampi jokaiselle. Ei se Milokaan kyllä mukana ulkona yöllä kulkenut vaan viihdytti Roope sisätiloissa. Saa nähdä mitä se tuleva vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti paljon kisoja... Koulutkin alkavat huomenna (ainakin minulla) ja aherrus alkaa. Onneksi on jäljellä enää ammattiin valmistavaa koulutusta 2.periodia ja sitten pitäisi paperit datanomi-ammatista tulla käteen. Mutta keväällä olisi tarkoitus mennä Milon kanssa PK -puolen harjoituksiin muutenkin eikä pelkästään TOKOn osalta. :) Saa nähdä mitä tuleman pitää.
UUSIVUOSI JA UUDET KUJEET VM. 2005 ALKAA!!
12.12.2004 It's YOUR BIRTHDAY MILO! Onneksi olkoon kaikille veljeksille 3-vuotis syntymäpäivän johdosta. Kyllä se aika rientää...
6.12.2004 Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Sitä käytiin sitten Voittaja 2004 näyttelyssä hakemassa 15cm vaaleanpunaista nauhaa.. heh! ;) Oli oikein mukava reissu sekä matkan osalta että myös itse näyttelypaikalla kaikki sujui ilman mitään kommelluksia. Olen erittäin tyytyväinen Milon suoritukseen näyttelyssä, vaikka ei ihan sijoituksiin ylletty. Arvostelun lisäsin Näyttelytuloksia -sivulle. Kasvattajaluokassa esiintyi Milo, Leksa, Ringo ja Shady, sijoituimme kivasti 3.sijalle. :) Onnea Susku! Kävimme jo treenaamassa kehä käyttäytymistä edellisen viikon sunnuntaina Imatran Suojelu harrastajien järjestämässä Match Showssa, jossa sijoituimme Isojen koirien punaisen saaneiden 2.sijalle. :) Ihan nättiä menoa niin Match Showssa kun Helsingissäkin. Toko treenaaminen on jäänyt nyt jotenkin vähemmälle ja pidämme talvi taukoa nyt hiukan. Keväällä aloitamme luultavasti haku harjoitukset ja suoritamme BH -kokeen pois alta. :) Vahvistus FIN MVA arvostakin saapui.. Milon siskon pennuista jo yhdellä on omat kotisivut, lisäsin pikku Giaran sivut meidän linkki listaamme. :)
14.11.2004 Tästä onkin pitkä aika kun viimeksi olen sivuja päivitellyt. Milon seuraava näyttely on messukeskuksessa järjestettävä Voittaja 2004 -näyttely. Sinne Milo on ilmoitettu valioluokkaan.. viime näytelmistä onkin jo aikaa (Kotka KV), joten meno voi olla myös sen mukaista.. ;) heh. Toko rintamalla emme ole nyt kisanneet, että se menee ensi vuoden puolelle kun seuraavan kerran astumme toko kehän sisäpuolelle. Uusi linkki lisätty, toko -ja agiystävämme Wilma ja Moona cavalierit.
9.10.2004 LUONNETESTI LÄPI, pistein + 167. Epävirallisesti FIN MVA!! 8)
4.10.2004 Jaahas, nyt sitä on leirit käyty... Olimme siis Tokon valmennusrenkaan leirillä. Miloa en kylläkään sitten ottanut mukaan. Saimme erittäin hyviä neuvoja ihan pieniinkin liikkeisiin esimerkiksi seuraamiseen ja luoksetuloon. Sitten vaan treenaamaan lisää Milon kanssa. Tänä aamuna kun olin lähdössä kouluun niin Milo pyöri eteisessä ja piipitti, että taasko se "unohtaa" hänet tänne eikä ota mukaan. Kävin istumaan lattialle ja koira kävelee syliin että "Ota matkaan mukaan." :) ihana pieni hauveli. Meillä on Milon kanssa 9.-.10.10 eli tämän viikonloppuna luonnetesti tuossa Immolassa. *odotan innolla mitä tuleman pitää* Pitää ilmoitella heti sitten kuinka kävi.
28.9.2004 Pyörähdimme Milon kanssa pokkaamassa Imatran Toko Teamin seuranmestaruuden VOI -luokasta huimilla 244 pisteillä lauantaina 25.9. Eli taas tuli 2.tulos. Mutta koira toimi ihan hienosti muuten ja tunnistusnoutokin meni hienosti. Tällä kertaa nollille hyppy-nouto meni minun ansiosta... heitin vinoon ja kun emme ole harjoitelleet sitä että kapula menee vinoon esteen taakse niin herrahan juoksi suoraan hakemaan sen ja hyppäsi kyllä takasin päin.. ;) ja minä en pyytänyt uusintaa ennen liikkeen alkamista. Tuomarina toimi Satu Tolonen (Lappeenranta). Tämän viikonloppuna lähdemme Milon kanssa Haminan lähelle TOKO -leirille ( en muista oikeaa nimitystä). Kerron ensin viikolla kuinka leirimme sujui. Lähdemme yhdessä Marjo Puolakan ja hänen Staffinsa Alin kanssa. Näinä päivinä pitäisi syntyä Milolle lisää pieniä sisaruksia..
20.9.2004 Kävimme eilen eli 19.päivä Kouvolassa TOKOn piirinmestaruuskisoissa. Toko Teamin puolesta meillä oli koossa 1 joukkue. Voittajaluokassa oli yhteensä 9 koiraa ja me nousimme sieltä 2.sijalle II-palkinnolla. Ainoastaan 1 koira sai I -tuloksen (Cabaroo -bordercollie) ONNEA HEILLE! Saimme Milon kanssa 241 pistettä. Olin erittäin tyytyväinen koiraan, koska meillä on ollut pieniä ongelmia mm. luoksetulon kanssa, koska Milo tuppaa hiipimään niin hiljaa että siitä vauhdista pysäyttäisi kuulemma vaikka tavarajunan.. ;) Eräs TOKO tuomari on meille näin sanonut. Minkä koira luonnolleen mahtaa.. Mutta nyt meillä riitti vauhtia 9 pisteen verran. Tällä kertaa meidän kompastus kiveksi koitui tunnistusnouto. Mutta harjoitus tekee mestarin. Lisää vielä lähiaikoina etusivuille meidän palkintosijoitus kuvakin. Joukkueemme sijoittui neljännelle (4) sijalle joukkuekisassa. Ei paha! Ensi vuonna uudestaan..
2.9.2004 Lisäsin linkkeihimme uuden kaverimme.. Honey -pitkäkarvaisen collien. Tuossa tiistaina leikkivät yhdessä Milon kanssa oikein kunnolla. Mutta ei se collie meidän pikakiituria voita vaikka kuinka yritti.. ;) (Lainaus: "Ei ole Milon voittanutta, yli käynyttä Bordercollien".) Täälläpäin on ollut kovia ukonilmoja tässä lähipäivinä, mutta se ei meidän Miloa hetkuttanut. Toisinkuin meidän toista koiraa (7 vuotias Roope), joka kärsii ihan kamalan kovasta ukkosen/ampumisen pelosta.. se makailee aina sängyn alla, läähättää ja tärisee kun vaistoaa ukkosta ilmassa. Roope <- sääprofeetta.
31.8.2004 Jep. On mennyt hieman aikaa viimeisestä päivityksestä, kun on ollut mukamas niin kiire.. ;) Ollaan kisattu Milon kanssa kesänaikana yksi TOKO kisa ja agilityssäkin olimme omissa seuranmestaruuskisoissa, tosin ei palkintopallilla vaan kisan NOPEIMMALLA AJALLA olikohan se jotain 21 sekuntia.. asian voit tarkistaa Wuoksen Agility Urheilijoiden sivuilta. Match Showssa kävimme 29.8 Puntalassa ja siellä olimme Isojen koirien punaisten toinen. Voiton sai Itä-Eurooppalainen laika. ONNEA! Me jatkamme tokoilua taas tänään lähinnä kouluttajan muodossa. Olemme myös ilmeisesti menossa puolustamaan seuramme viime vuoden Piirinmestaruutta Kouvolaan. Pitää pistää kunnon teho treenit pystyyn...
3.8.2004 No nyt on ajokortti tai siis ajolupa, virallisesti. Vielä olisi yhdet kirjalliset ja inssi edessä, koska suoritan myös kuorma-autokortin. Mutta kaikki aikanaan. Kävin tänään katsomassa Milon isosiskon (Chiqin) miestä..kiva tapaus. Otimme myös kuvia Milosta kahdella kameralla..saa nähdä millaisia kuvia Susku sai, mutta minulle tuli hieno kuva Milosta liikkeessä. Vaikka aluksi katsoimme kameran näytöltä että kuvassa Milolla olisi vain toinen etutassu maassa ja kaikki muut ilmassa mutta nyt selvisi totuus.. (katso etusivu). :) Keskiviikkona menemme taas agilityyn jos ei ole ihan näin kuuma kuin nyt ( + 26 ), vaikka ei pitäisi valittaa kun ei tässä kesässä ole ollut paljon kehumista ilmojen suhteen. Tänään kuitenkin TOKO saa jäädä, jos ei tapahdu jotain jännittävää ilmojen suhteen.
27.7.2004 Nyt vihdoin jaksoin käydä päivittämään.. Milo on mökillä ja minulla on huomenna inssiajo.
25.7.2004 No nyt on emäntäkin 18 -vuotta, virallisesti. Otin myös Milosta uusia kuvia...
22.7.2004 Milon uudet sivut on nyt laitettu aluille.. tulokset lisään myöhemmin, kunhan on synttärit (minun 18-vuotis) vietetty ja loma alkaa.