Myyn toisena kesänä tapahtui eräänlainen käännekohta koiran, ja koko perheen elämässä. Muistan istuneeni sisällä, kun kuulin äitini huhuilevan minua alakerrassa, eikä huhuilu ollut lainkaan iloista, enkä osannut käsittää mistä oli kyse. Juostuani pikapikaa alakertaan äitini kertoi Minnin hyökänneen Myyn kimppuun, yhtä yllättäen kuin salama iskisi kirkkaalta taivaalta. Hyökkäyksen lopputuloksena Myyn toinen silmä oli pullahtanut silmäkuopasta ulos, ja vanhempani lähtivät kiidättämään koiraa pieneläinklinikalle. Jouduin jälleen jäämään kotosalle. Tilanne oli hirveä ja oloni sen mukainen. Voin vieläkin nähdä silmieni edessä Myyn siinä tilassa. Koira yritti epätoivoisesti kapsia tassullaan pullahtanutta silmäänsä takaisin paikoilleen, ja sen tassuista joutuikin jatkuvasti pitämään kiinni.


Tunnit kuluivat piinaavan hitaasti, ja vihdoin vanhempani saapuivat uupuneen näköisinä kotiin. He kertoivat Myyn joutuneen leikkaukseen ja että sen sai noutaa seuraavana päivänä takaisin kotiin.


Seuraavana päivänä haimme sitten Myyn kotiin. Muistan kuinka se haukahti meille noutaessamme sen kopistaan, ja kuinka iloinen se oli päästessään ulos. Myyn silmä oli palautettu paikoilleen ja ommeltu kiinni. Tikit poistettiin noin viikkoa myöhemmin, ja silmä parani ennalleen.


Kaikki tosin ei ollut ennallaan. Tapahtuneen jälkeen jouduimme lopettamaan toisen koiramme, siinä pelossa että se jälleen hyökkäisi Myyn kimppuun ja aiheuttaisi saman rulianssin uudelleen. Sen kesän jälkeen Myy oli ainoa koiramme.