Midnight Sun Film Festival 2001 - 2004:
Sergio Sollima, Francis Coppola, Denys Arcand, Irvin Kershner, Val Guest.

Genre-elokuva valtaa Sodankylän v. 2001

Sodankylän elokuvajuhlat yllättivät elokuvaharrastajat vuonna 2001 ei vaan loistavalla säällään, vaan myös poikkeuksellisen monipuolisella ohjelmistollaan, joka koostui jälleen uuden uuden elokuvan helmistä ja luonnollisesti tekijävieraiden elokuvista. Poikkeuksena edellisiin vuosiin tällä kertaa mukana oli enemmän ns. genre-elokuvia, kauhua, westerniä ja rikoselokuvaa. Erikoisimpia esityksiä olivat Paul Morrisseyn ja Antonio Margheritin Flesh for Frankenstein (1973) ja Alfred Hitchcockin rikosklassikko Dial M for Murder (1954) kolmiulotteisina esityksinä. Brittiläistä kauhua Freddie Francisin (ohjaajavieras) tyyliin oli myös jonkin verran esillä. Hänen kauhuelokuvistaan esitettiin hieno tivoliin sijoittuva episodielokuva Torture Garden (1967) ja "tositapaukseen" perustuva ruumiinryöstöelokuva Doctor and the Devils/Tohtori ja paholaiset (1985), jota mm. Martin Scorsese pitää ehdottomana suosikkinaan. Spaghettiwesterniäkin oli tarjolla kaksin kappalein: Sergio Solliman (ohjaajavieras) The Big Gundown (1966) ja Face to Face (1967), molemmissa mukana italialaisen elokuvan monikasvo Tomas Milian. Kauhua oli myös uuden elokuvan sarjassa tarjolla: William Friedkinin The Exorcist/Manaaja (1973/2000) ja Adam Simonin ohjaama dokumentti The American Nightmare (2000), aiheena amerikkalainen valtavirran ulkopuolinen kauhuelokuva. Amerikkalaisista ohjaajista paikalle oli saapunut realismia elokuvissaan viljelevä Jerry Schatzberg (mm. Al Pacinon löytäjä). Hänen elokuvista mainittakoon mestarillinen kantrileffa Honeysuckle Rose (1980), jossa Willie Nelson ja Amy Irving loistavat poikkeuksellisella tavalla.

Kolmiulotteista filmiä (Dial M for Murder). Tekniikkana on
yhdelle 35mm filmille tallennettu kahden vierekkäisen kuvan polarisaatio.

Merirosvoja ja ruudinsavua á la Sergio Sollima

Jotain historiallista tapahtui Sodankylässä, kun paikalle asteli kahdeksankymppinen, mm. italialaisen westernin ja rikoselokuvan tekijä Sergio Sollima (s. 1921). Eräs harvinaisimmista esityksistä oli merirosvoeepos The Black Pirate/Il corsaro nero (1976). Tämä Emilio Salgarin kertomuksiin perustuva elokuva oli ohjaaja omien sanojen mukaan 60 %:lla hänen oma teoksensa. Elokuvaa kuvattaessa Polynesiassa ongelmilta ei vältytty. Kuvauksia varten rakennettu laiva hajosi haaksirikossa, ja hyvin lähellä oli, ettei laivan kannen alla olevan puvustamon henkilökunta hukkunut. Pienempiä ongelmia oli filmauksissa tarvittavien paikallisten avustajien joutuminen tappeluihin ja sitä kautta yöksi putkaan. Seuraavana aamuna oli taas täysi työ kerätä joukko kasaan. Kuvauspaikat olivat myös siitä merkilliset, että siellä oleili aivan oikeita merirosvoja. Elokuva oli komeaa katseltavaa puutteistaan huolimatta elokuvateatteri Lapinsuun suurelta kankaalta. Lee Van Cleefin ja Tomas Milianin western The Big Gundown osoittautui myös varsinaiseksi helmeksi, tuntemattomaksi klassikoksi. Vaikka elokuvan tekstitys oli ruotsiksi, yleisö näytti viihtyvän loistavasti. Kuten odotettua Ennio Morriconen musiikki kruunasi esityksen. Sollima kertoi myöhemmin, että kyseiseen elokuvaan sävellettyä musiikkia opiskelijapiirit käyttivät mielenosoituksissaan 60-luvun lopulla.

Intialainen näyttelijä Kabir Bedi, tuttu myös mm. Sandokanista.

Kadonneita kohtauksia ja Ennio Morricone

Sergio Sollima valitteli, että monista hänen festivaaleilla esitetyistä elokuvistaan puuttui monia kohtauksia. Episodielokuvasta L'amore difficile (1962) puuttui jopa kokonainen episodi, ei kuitenkaan Solliman ohjaama vaan Luciano Lucignanin päätösepisodi. Näin elokuva loppui kuin seinään, ja teatteri tyhjenikin Sergio Solliman levitellessä hämmästyneenä käsiään. Aamukeskustelussa kerrottiin, että 60-luvun Italiassa oli hyvin vaikeaa tehdä yli kaksituntista elokuvaa, koska teatterinpitäjät halusivat esittää "standardinmittaisia" elokuvia. Ilmeisesti näin siksi, koska ohjelmisto saadaan sovitettua tiettyihin kellonaikoihin. Tilanne vanhempien elokuvien kohdalla on joka tapauksessa sellainen, että "täydellistä" 35mm kopiota on hyvin vaikeaa löytää niiden pienen määrän vuoksi.

Aamukeskustelussa sivuutettiin Sergio Solliman käsikirjoittamat historialliset miekka ja sandaali -elokuvat lähes kokonaan, Sollima mainitsi vain lyhyesti että "tein näitä elokuvia koska tarvitsin rahaa". Tuttuun tapaan muutamista tekijän elokuvista esitettiin lyhyitä näytteitä. Tänä vuonna projektorinkäyttäjä oli paremmin ajan tasalla kuin ennen, filminäytteet olivat niistä elokuvista mistä pitikin ja jopa kohtaukset olivat paikannettu hyvin. Tosin erään kerran Kitisenrannan koulun seinät melkein räjähtivät äänentoiston ollessa hetken täysillä. Solliman hovisäveltäjäjästä Ennio Morriconesta kuultiin pari juttua, eli tiivistetysti: mies on kiistaton nero. Elokuvahistorian suurin rikos on se, ettei Morricone ole voittanut Oscaria. Helppo olla samaa mieltä. Kaikenkaikkiaan parituntinen Peter von Baghin ja Sergio Solliman (sekä tämän tulkin) kanssa oli hyvin mielenkiintoinen. Italialainen mainstream-elokuva kun harvemmin on parrasvaloissa täällä Suomenmaassa.

Vuosi 2002: Francis Ford Coppola yllätysvieraana

Vuoden 2002 päävieraat olivat Francis Coppola, Miklos Jancso, Fernando E. Solanas ja Denys Arcand. Tutuksi tullutta kolmiulotteista elokuvaa edusti mm. Arch Obolerin ohjaama hieno "tieteiselokuva" Fantastic Invasion of Planet Earth/The Bubble (1966). Elokuvassa riittää outoa tunnelmaa ja halpisleffameininkiä, jonka eräisiin muistettavimpiin kohtauksiin epäilemättä kuuluu lentävä tarjotin olutlaseineen. Sopii Sodankylän huuruiseen yöhön kuin nenä päähän...

Viime hetken yllätysvieras Francis Coppola sai Sodankylässä aikaan sellaisen karnevaalin, että monella aamukeskusteluun menijällä lipsahti aamukahvi väärään kurkkuun. Hui, mikä jono! Seuraava kysymys oli tietenkin että pääseekö tuonne sisään? Kun järkkärin tyly "Täynnä!" -lause kuului niin homma oli selvä. Suuri osa kuulijoista ei tietenkään mahtunut saliin. Tosin tekniikka pelasti tilanteen ainakin osittain, joten tilaisuutta oli mahdollista seurata koulun aulasta käsin kaiuttimien välityksellä. Kiitos ja kumarrus järjestäjille!
Coppolan ura käytiin läpi alusta lähtien kiittäen tietenkin oppi-isää Roger Cormania, jatkuen Sadeihmisistä (avauselokuva), George Lucasin American Graffitiin (Coppola tuottajana) ja Kummisetiin... Elokuvahistoriaa. Haastattelun lopussa Coppola kertoi pitkät tarinat digitaalisesta elokuvanteosta. Helppo uskoa että monella elokuvan ystävällä ajatukset olivat hieman ristiriitaisia, kun Coppola kertoi kannattavansa tätä tekniikkaa. Ajassa on tietenkin pysyttävä mukana... Ehkä sittenkin tässä uudessa tekniikassa on jotain järkeä? Tulevaisuus näyttää onko Lucasin promotoimalla järjestelmällä vaikutusta elokuvan tekoon & esitykseen suuressa mittakaavassa, vai onko digitaalisen elokuvan rummuttaminen vain yritys saada Industrial Light & Magicille lisää hommia...


3D-elokuvat (vasemmalla) ovat Sodankylän elokuvajuhlien ehdottomia helmiä. Miklos Jancson vähemmän tunnettua tuotantoa vuodelta 1975 (oikealla). Unkarilaisen elokuvan mestarilta esitettiin tärkeimmät työt 60-luvulta alkaen, mm. vapaustaistelijoista kertova synkkä "Miehet ilman toivoa" (1965).

Denys Arcand ja scope-linssi

Miksi Denys Arcand kuvasi kengännauhabudjettisen esikoiselokuvansa Dirty Money (1972) cinemascopena? Koska lähinnä tykinpiipun näköinen objektiivi 35mm elokuvakamerassa tekee paremman vaikutuksen lähipiiriin, tarkemmin sanottuna hänen äitiinsä... Elokuva oli sinänsä melkoisen omaperäinen, rahaa & filmiä oli säästetty mm. käyttämällä ylipitkiä otoksia. Puhelias ja rajua realismia tavoitteleva, sekä myöskin komediallinen rikoselokuva päättyy pitkään takaa-ajoon autoilla. Lieneekö vaikutteita saatu dokumentaarisesta Gene Hackman -rikoselokuvasta Kovaotteiset miehet (1971)?

Kanadalainen elokuva oli aika tuntematon käsite maailmalla, mutta viimeistään kansainvälisesti menestyneet ja palkitut Amerikan imperiumin rappio (1986) ja Montrealin Jeesus (1989) herättivät elokuvapiirit. Montrealin Jeesus oli jonkinlainen menestys Suomessakin. Elokuvassa muistinmenetyksen kokenut näyttelijä kuvittelee olevansa oikea Jeesus ja soppa on valmis. Sanomaa ja uskonnollista paatosta? Ei vaan hienosti tehtyä elokuvaa.

Vuosi 2003: Irvin Kershner -tuntematon Star Wars ohjaaja

Vuonna 2003 kolmiulotteiset elokuvat loistivat poissaolollaan... Toivottavasti 2004 asia korjataan. Päävieraat 2003 olivat Jean Rouch, Emir Kusturica, Matti Kassila ja sokerina pohjalla viime tipassa vieraaksi varmistunut Irvin Kershner. Miehen elokuvia ovat mm. hieno 70-luvun länkkäri Mies hevosena osa 2 -Paluu/Return of a Man Called Horse (1976), Sean Conneryn viimeinen ja myöskin "epävirallinen" Bond-leffa Älä kieltäydy kahdesti/Never Say Never Again (1983). Miehen ohjaustöistä kuitenkin tunnetuin ja tavallaan myös tuntemattomin, sekä myöskin suurimmat katsojaluvut kerännyt elokuva on tietenkin Imperiumin vastaisku/The Empire Stikes Back (1980). Avajaiselokuvana ei kuitenkaan ollut mikään yllä mainituista, vaan George Segal ja Eva Marie Saint -vetoinen muodikas draamaelokuva Loving (1970). Elokuvan esitys avajaisiltana muuten aiheutti pienoista hämminkiä, koska filmikopion eräs leikkaus ei suinkaan ollut ohjaajan suunnittelema, vaan ilmeisesti vuosia sitten tehty "arkistonhoitajan leikkaus"... No, elokuva oli joka tapauksessa hieno ja musiikki svengaavaa. Muiden ohjaajien helmistä mainittakoon Jean Rouchin hieno metsästysdokumentti Hunting the Lion with Bow and Arrow (1957-65) sekä Emir Kusturican uskomattomia tilanteita sisältävä myöhäinen Jerry Lewis draamakomedia Arizona Dream (1993).



"Mies hevosena osa 2 -Paluu". Rajuja kohtauksia sisältävä elokuva tuo
teemoiltaan mieleen Kevin Costnerin 90-luvun oscarimurin "Tanssii susien kanssa".

Kotimaista kämp-leffaa

Teuvo Tulion ensimmäisen ja ainoan värielokuvan Sensuelan (1967-72) esitys lauantai-iltana räjäytti lian pois Lapinsuusta. Tässä elokuvassa olisi epäilemättä ainekset tulla erääksi Suomen tunnetuimmaksi elokuvaksi -tosin vahvan kämp-henkisyytensä ansiosta. Lapin eksotiikka ja Helsingin kaupunkielämä on esitetty stereotyyppisesti ja vanhahtavasti. Elokuvan kulissit olivat myös kömpelösti toteutettuja (ja ilmeisimmin eräskin vuoristotausta on jostain matkailujulisteesta kopioitu). Alussa oleva lentokoneen pakkolasku on toteutettu Hinku ja Vinku -tyyliin, eikä sitä usko ennen kuin näkee. Alkutekstit kertovat, että elokuva on dubattu suomeksi kansainvälisestä versiosta. Dubbaus ei kuitenkaan ole Pekka Lehtosaari -tasoa... Kotimaisen b-elokuvan klassikko uskomattomine juonenkäänteineen on pimitetty onnistuneesti kaikki nämä vuodet, mutta jatkuuko pimitys eli tuleeko tätä ikinä TV:stä?



Kuva kelaamosta Kitisenrannan koululta. Yhdessä
elokuvakopiossa filmiä saattaa olla jopa 3 kilometriä
ja painoa voi olla noin 30 kiloa.

Kulissien takana

Kitisenrannan koulun sivuhuoneessa koostetaan elokuvat esityskuntoon. Esityskopio käsittää yleensä 5 - 7 osaa, joihin jokaiseen mahtuu 20 minuuttia elokuvaa/600 metriä filmiä. Kelaamossa osat teipataan yhteen niin, että niistä muodostuu kaksi suurta kelaa. Näihin keloihin mahtuu parhaimmillaan yli puolitoista kilometriä 35mm filmiä. Näin ollen keskimittaisessa elokuvassa tarvitaan ainoastaan yksi projektorinvaihto kesken elokuvan. Kelaamossa työskennellään hyvin pitkiä päiviä, koska elokuvia esitetään kolmessa eri kohteessa aamusta myöhäiseen yöhon. Teipattavaa ja kelattavaa riittää vuorokauden ympäri.

35mm filmi ei toki ole ainoa formaatti, mitä elokuvajuhlilla esitetään. DVD heijastettuna videotykillä on toki hyvin poikkeuksellista ja harvinaista, ja tuskin edes maininnan arvoista. Sen sijaan 16mm elokuvakopioita on aina silloin tällöin. Vuonna 2003 ainakin Jean Rouchin elokuvasta Hunting the Lion with Bow and Arrow esitettiin 16mm kopio. Elokuva tosin oli alunperin kuvattukin 16mm filmille.

Vuosi 2004: Val Guest päävieraana

Elokuvajuhlien epävirallinen avajaiselokuva, keskiviikkona kello neljän korvilla esitetty Tom Hanks -komedia Ladykillers (2004) veti Lapinsuun ääriään myöten täyteen. Jo kello kolmelta teatterin edessä oli liikkumaton jono, joka pysyi siinä ainakin näytöksen alkuun.

Vuoden 2004 päävieras eittämättä oli monien lajityyppien taitaja, brittiläinen Val Guest. Ohjaaja on tehnyt mm. musikaaleja, eksploitaatiota, tieteiselokuvia, dekkareita ym. Elokuvajuhlien eräänä suureellisimpana elokuvana mitenkään väheksymättä voidaan pitää ohjaajan omaa suosikkielokuvaa, vanhan kansan katastrofielokuvaa Maailmanloppu/The Day the Earth Caught Fire (1961). Siinä NL:n ja USA:n ydinasekokeilujen yhteisvaikutuksesta maapallo luiskahtaa akseliltaan ja päätyy radalle kohti aurinkoa... Melkoisen pienellä budjetilla on saatu aikaan vaikuttavia tehosteita ja hieno cinemascope-kuvaus nostaa elokuvan ylitse halpatuotanto-lookin. Vaikka elokuva on mustavalkoinen, niin ovelalla tavalla tätäkin käytetään tehokeinona: alku ja loppukohtaukset on sävytetty kellertäviksi erottumaan kokonaisuudesta. Mainittakoon vielä, että nuori Michael Caine vilahtaa elokuvassa satamapoliisina eräässä varhaisimmista rooleistaan rooleistaan.

Tänä vuonna Sodankylässä oli mielenkiintoisena lisukkeena Italia Expon porukka, joka tarjosi italialaisen keittiön antimia & lyhytelokuvia innokkaille festarivieraille. Koulun pihalla olevan pienehkön teltan nurkassa kävi melkoinen vilinä ja sieltä kohosi houkutteleva paistetun ruoan aromi.

Quatermass ja videotykki

Koulu lauantai-iltapäivällä klo 15.15: Peter von Bagh ja Val Guest ovat paikalla. Elokuva on Quatermass Experiment. Peter von Bagh tarttuu mikrofoniin.
-Ja valitteluna kerrottakoon että Quatermass 1 ja 2 esitetään DVD:ltä, koska esityskelpoisia kopioita elokuvista ei ollut saatavilla, ei edes British Film Institutella...

Sitten seuraa mahtipontinen ja mutta totta ainakin toisen puolen sisältävä vuodatus:
-DVD pinnallistaa elokuvan katsomiskokemuksen, ja sillä on vaikutuksia loppuelämään saakka... Onhan DVD ilonlähteenä ja tiedonjakajana aivan verraton, siinä on mukana lisukkeita ym., mutta jos se onnistuu vetäisemään kolkytviismillisen helvettiin...

Elokuva esitettiin videotykillä, ja kuva oli yhtä suuri kuin filmiltä esitettäessä. Kuva oli myös täysin puhdas ilman minkäänlaisia naarmuja, eikä materiaalia puuttunut lainkaan. Kuitenkin 35mm filmiltä esitettäessä kuva olisi ollut tarkempi, niin kuin kaikki toivottavasti tietävät.



Val Guestin monipuolista tuotantoa.

Mestariluokka

Lähes mielipuolisia kohtauksia sisältävän ranskalaisen elokuvan klassikon Hullu Pierrot/Pierrot de foun (1965) esittelivät elokuvateoreetikko Alain Bergala, sekä "tulkki ylitse muiden" Kaisa Kukkola. Elokuva kuuluu ns. saari-elokuvagenreen ja se on Jean-Luc Godardin optimistiselta kaudelta, vaikka siinä ammutaan ja räjäytetään ihmisiä. Elokuvaviittauksia vilisevässä anarkistisessa esi-Bonnie ja Clyde -elokuvassa leiskuvavärinen Techniscope-kuvaus ja maisemat tekivät suurimman vaikutuksen. Esittelyssä Bergala lipsautti vahingossa (?) elokuvan loppuratkaisun, vaikka sillä tuskin kovin suurta merkitystä lopultakaan oli. Elokuva oli joka tapauksessa paikoittain hyvinkin hauska, vaikka siitä tuskin kovin moni paljoa ymmärsikään.
Muita mestariluokan elokuvia olivan mm. Ingmar Bergmanin Kesä Monikan kanssa/Sommaren med Monika (1953) ja Jacques Tourneun "viimeinen mestariteos" Paholaisen palvelija/Night of the Demon (1957).

Elokuvajuhlien piilotettu helmi

Esa Illin hienon draaman Broidit (2003) esityksessä oli mukana muutama hitunen epäonnea. Päähenkilön veljen mysteerin keskittyvä elokuva esitettiin samaan aikaan kuin juhlien kohokohdaksi mainostettu Lasten kasvot -mykkäelokuvakonsertti. Yllättäen elokuva kuitenkin veti koulun liikuntasalin lähes täyteen. Epäonnea esityksessä oli, kun filmi meni poikki noin puolen tunnin esityksen jälkeen. Kun koneenkäyttäjä kertoi, että filmin korjaamiseen menee noin 20 minuuttia (!), niin vajaa puolet katsojista lähti tauolle. Ja kun elokuva sitten jatkui viiden minuutin kuluttua, niin tauolla ollut yleisö saapui sisään tasaiseen tahtiin, ja tätä häiriötä kesti noin puoli tuntia. Elokuva oli kuitenkin vangitseva ja katsojan istumapaikalleen naulitseva, vaikka tässä esityksessä ei riippumattomista syistä näin käynytkään. Elokuva oli toteutettu ilmiselvästi pienellä budjetilla ja myöskin dogmaelokuvan tyylikeinoja käytettiin sopivassa suhteessa. Vaikka kyseessä on draama, niin voidaan sanoa, että se oli hauskempi kuin useimmat komediat.

Takaisin valikkoon