
Ade majailee Cecilie Ridersin tiloissa
hevonen ei ole vielä 3-vuotias
Päiväkirjaan
3x irtoSERT, KUMA, 4x JS, 41p KRJ
virallinen nimi |
Maverick UJ "Ade" |
Reknro. |
VH-53966 |
sukupuoli & säkä |
ori, 170cm |
rotu |
Trakehner |
syntynyt |
14.12.2008, ikääntyminen |
väri |
ruunikko, tähden aihe |
kasvattaja |
PT Usvajärvi |
omistaja |
Sara VRL-2330 |
koulutustaso |
Helppo A/B |
painotus |
koulupainotus |
|
Kun tässä eräs päivä olin matkalle hevosteni luokse, juuri ennen tallia tärkeä hevostenhoitajani yritti tavoitella minua puhelimella, mutta en viitsinyt vastata, sillä olin aivan tallin kohdilla. No, lopulta huomasinkin, että olisi kai pitänyt vastata. Tallin hiekkatiellä ohitseni pyyhelsi uusin hevoseni, tämä pieni söpöläinen Ade ja melkein heti perään hoitajani Noora riimunnaru kädessään. Noora ei edes huomannut minua, kun olin pysäyttänyt mustan bemarin keskelle tietä ja istuin ratin takana silmät kierossa. Hitto, siirsin auton sivuun ja ryntäsin perään.
Niinpä, kannattaa varoa vähän tämän kanssa. Ade tulee, haarniska päälle! Vaikka Ade onkin hullunkurinen ja melkoinen kieroilija, se ei ole ollenkaan vaarallinen tai järkensä menettänyt. Ade on nyt vain tälläinen höpsö hevonen, joka ei ole vielä elämältään paljoa kokenut. Ade on vasta vauva, joka höseltää ja joka ikinen päivä kokeilee meidän hermojamme, mutta pysyy kuitenkin käsissä, ainakin joskus.
Ade on vähän höseltäjä myös muiden hevosten kanssa. Se ei ymmärrä arvojärjestyksestä yhtikäs mitään, ja välillä sieltä sun täältä Adesta löytyy karvattomia kohtia. Ade änkää väkisin isompien hevosten seuraan, vaikka nämä eivät tätä haluaisikaan puuhiinsa mukaan. Mutta kiltisti lähtee pois, vaikka jo pienen tovin kuluttua yrittää ängätä mukaan uudelleen. Nuorempien hevosten kanssa selvästi yrittää olla pomo, ja esittää kovasti sitä "isompaa". Tosi asiassa Ade onkin se joukon pehmis.
Yksin ollessaan Ade tympääntyy todella nopeasti. Mikäli hevonen tarhataan yksin, pitäisi tarhassa olla jonkinlainen lelu. Sähkölangat eivät tätä pidätä, jos hevonen päättää lähteä seikkailemaan, tämä tulee nimittäin läpi, ja kovaa. Tallissa rupeaa kuopimaan ja tömistelemään sen minkä kerkeää. Jos tallissa on lelu, Ade repii sen kahtia tai jos hevonen ylettää oven salvoille, parissa vaivaisessa sekunnissa ori onkin jo irti käytävällä ja matkalla, totta kai rehuvarastolle tai muiden hevosten luokse kyläilemään. Mutta jos tallinomistaja omistaa radion, se päälle ja johan tämäkin rauhoittuu. Ihmisten äänet ja rauhallinen melu rauhoittavat Aden, ja pian hevonen onkin makuillaan karsinan perällä.
Hoitaessa Ade kyllä uskoo ja käyttäytyy, silloin kuin itse haluaa. Kokemattomia kiikuttaa perässään, mutta kokeneemille käyttäytyy, mutta yrittää keksiä joka päivä uusia temppuja heidän päänsä menoksi, kuten Nooralle tässä yksi päivä teki. Ade livahtikin välistä, kun Noora laittoi (yritti siis) Adelle riimua päitsiin kiinni ja siinä koko tallin henkilökunta jahdattiin tätä pitkin peltoja. Taluttaessa kävelee ihan kivasti vierellä, muiden hevosten ohi mennessä on kova halu perään. Harjatessa Ade on varmasti kiltein? Ade nauttii suunnattomasti harjaamisesta, joten siinä suhteessa aloittelijatkin voivat hevosta harjailla. Ade rauhoittuu, eikä hösellä kuten yleensä. Kerrassaan suloisen näköinen, kun silmät kiinni ja pää roikkuu aivan maassa.
Ask The Dust
MVA-SERT, KTK-III, 103KRJp |
ii. CH KRJ-II Brandon COS |
iii. Star Theme's Baroque |
iie. CH, KRJ-II, YLA2 Classic Nicotine |
ie. CH Ave Audrey |
iei. KRJ-I Still Nameless |
iee. Cherimoya WL |
Schizophrenia SIN
|
ei. KRJ-III Star Theme's Isildur
|
eii. VIR MVA, CH,
KTK II Skyé |
eie. Black River's Moonbeam |
ee. Hypnotize NON |
eei. VIR MVA, CH, KRJ-I, KRJ-CHAMP 07 Adoro's Hypnos
|
eee. VIR MVA, CH, YLA3 Avanti WL
|
|
Isä Ask The Dust, trakehnerori. Väriltään ruunikko ja säkäkorkeudeltaan 175cm. Syntynyt 29.01.2008, ikääntyy VHKR:n mukaan. Koulupainotteinen. Kilpailee tasoa > Grand Prix. Ori on haalinut itselleen 58 KRJ-sijoitusta + yhden CUP-sijoituksen. Ori on kantakirjattu III -palkinnolla 30.11.2008 ja arvosteltu näin "Tturhan pitkäjalkainen, sukupuolileimassa toivomisen varaa.
lihaksikas, vahva alakaula, korkeajalkainen. takajalkojen vuohiset erittäin vennot.". Ori on myös palkittu MVA-SERT (BIS4) Fiktiossa, 20.08.2008.
Ask The Dust on pilalle hemmoteltu, mutta komea ori. No, ei ehkä kuitenkaan aivan pilalle, mutta "jonkin verran" sen kasvattaja Kati on oria lellinyt, kun ori vielä hänen omistuksessaan oli. Jotenkin ihmeellisesti Aksu kuitenkin päätyi minulle, vaikka herra olikin yksi Katin silmäteristä. Aksu ei tule oikein toimeen muiden orien kanssa, mutta tammat sille kyllä kelpaa. Suoraansanottuna tämä ori on oikea naistenmies. Oli tamma kaksi kertaa pienempi tai isompi, kuin Aksu, sille kelpaa kyllä röyhistellä rintaansa ja hirnahdella mahtavasti. ( teksti on laitannut orin sivuilta ). Isänisä Brandon COS syntynyt 15.08.2006, tummanruunikko trakehner-ori. Säkäkorkeus 167cm. Orin on kasvattanut Del (Bellicose) ja omistajana Kati K ( K Gård). Ori on kilpailut kouluratsastuksessa, tasolla intermediaire > Grand Prix. Ori on myös palkittu KRJ II:lla. Orilla on kuusi jälkeläistä. Lopetettu 20.11.2007 sairauden takia. Ori oli luonteeltaan hyvin rauhallinen ja määrätietoinen ori. Orin kanssa ei tarvinnut hoitajan koskaan menettää hermojaan, sillä ori toimii välillä kuin ajatuksen voimalla tai viimeistään pienellä muistutuksella. Brandon COS oli hyvin leppoinen kaveri vaikka tapahtuisi mitä, mutta hoitajan tuli silti muistaa aina että kyseessä on ori. Hoitaessa hän seisoi yleensä paikallaan kuin tatti, eikä häseltänyt mitään ylimääräistä ja nautti täysin rinnoin saamastaan huomiosta. Myös kengittäminen ja eläinlääkärin käynnit sujuivat orin kanssa ongelmitta. (teksti on lainattu hevosen sivuilta, muokattu sopivaan muotoon). Isänisänisä Star Theme's Baroque on syntynyt 14.11.2002. Säkäkorkeus 166cm, väriltään musta. Piirto ja muutama merkki jaloissa. Koulutustasoltaan GP, esteitä reilu metri. Irtohypytys 130cm ja ori on opetettu ajolle. Ori on saanut näyttelyissä 6kpl KUMA, 7kpl JS. Kuusi (6) sijoitusta Koulukilpailuissa, yksi (1) voitto. Jälkeläisiä kymmenne (10). (teksti on lainattu hevosen sivuilta, muokattu sopivaksi) Isänisänemä Ch Classic Nicotine on palkittu KRJ-II 76 p., YLA2 119p., Champion arvonimi myönnetty 3.3.2007. Tamma on väriltään ruunikko ja on syntynyt 14.02.2006 (ikääntyy VHKR mukaan). Säkäkorkeus 165cm. Koulutustasoltaan Int I, 120cm, koulupainotteinen. Jälkeläisiä yhdeksän (9) kappaletta. Luonteeltaan Nipsu on oikein jämerä ja topakka neiti. Toisinaan tamma osaa olla oikein enkelimäinen ja kiltti, ja taas toisina päivinä oikea kiusantekijä. Nipsun kanssa ei takuulla kenelläkään tule aika pitkäksi. Tamman hyviin (tai no välillä voisi sanoa huonoihin) tapoihin kuuluu sen viisaus. Neiti, kun on niin olevinaan hieno, että ei varmasti kävele yhdenkään vesilätäkön tai muun sen mielestä likaisen asian yli. Nipsun kanssa on oltava tarkkana, ettei tamma pääse vain jynäyttämään. Ovet on pidettävä kiinni, sillä tämä tamma karkaa, ja erittäin nopeasti! Nipsu on kuitenkin niin positiivinen hevonen, että se saa varmasti huononkin päivän tuntumaan sittenkin kivalta. Ratsastettavuudeltaan Nipsu on perinyt hienot ratsun lahjansa hyviltä vanhemmiltaan, eikä tältä tammalta tosiaan liikettä puutu! Tammalla on varsinkin todella näyttävä laukka, joka saa varmasti katselijankin pään pyörälle. Nipsu on mukava ja emänsä tavoin uskollinen ratsu, jonka kanssa on todella mukavaa tehdä töitä, ainakin sileällä... Esteillä Nipsulla on vähän liikaa aina energiaa mukana ja se tuhlaa aikaansa mieluummin riekkumiseen, kuin esteiden yli hyppäämiseen. Toki Nipsu osaa hypätä ja hyppääkin hienosti isompienkin esteiden yli, kunhan on saanut ensin ylimääräiset vauhtinsa purettua. Maastossa Nipsu on rohkea tyttö, jonka kanssa voisi lähteä käppäilemään vaikka ihan silmät sidottuna. Tamma on melkein pomminvarma ja tasainen maastossa. Nipsu ei lähde edes ryöstämään pitkillä laukkasuorilla, mutta kyllähän Nipsusta toki sitä vauhtia saadaan, mikäli niin on tarvis. Maastossa tamma yleensä hyppää paremmin kuin kentällä, koska se on aina niin mielissään maastoretkistä. (teksti kopioitu hevosen sivuilta, muokattu sopivaksi). Isänemä Ave Audrey. Syntynyt 03.10.2007, ikääntyy VHKR:n mukaisesti. Ruunikko Trakehner tamma, säkäkorkeudeltaan 172cm. Palkittu Ch:lla. Jälkeläisiä rekisterissä 2 kpl. (tiedot katsottu rekisteristä). Isänemänisä Still Nameless on syntynyt 18.4.2007, ja ikääntyy VARL:n mukaisesti. Säkäkorkeus 166cm, väriltään rautiaanruunikko. Koulutustasoltaan GP ja esteitä taittaa 130cm. Kerännyt 61 KRJ-sijoitusta. Palkittu KRJ-I, sekä BIS2, MVA-SERT ja JS. Luonteeltaan Stiles on aktiivinen, hyväntuulinen ja erittäin utelias ori. Se ei ole yhtään vihainen tai aggressiivinen niin ketään kohtaan, toisia orejakin se aina lähestyy korvat hörössä tutustumismielellä - tosin tämän takia ne toiset kyllä antavat sille helposti turpaan... Joka tapauksessa, Stiles on sellaista "kaikkien kaveri" -tyyppiä. Uudet hoitajat se aina ottaa vastaan sydämellisesti, samoin se tervehtii aina kaikkia talliin treenin jälkeen saapuvia hevosia kovaäänisin hirnahduksin. Jos joku sitten ei vastaakaan orille yhtä lämpimästi, eipä se juuri Stilesiä lannista. Seuraavalla kerralla odottaa varmasti ihan yhtä kovaääninen tervehdys.
Hoitaessa Stiles on todella seurallinen. Se ei koskaan tyydy pelkkään harjaukseen, vaan hoitajan on myös rapsuteltava ja leikittävä orin kanssa. Makupalat jos mitkä saavat Stilesin kohoamaan suorastaan ekstaasiin, eivätkä kovin monet jutut ole yhtä kivoja kuin hoitajan kasvoille puhalteleminen. En ihmettele, että Stiles on yksi Yaven suosituimmista hoidettavista, sillä tämä hevonen saa kyllä kenet tahansa tuntemaan olonsa rakastetuksi.
Ratsastaessa Stiles on sellainen perusvarma. Ei turhan herkkä, mutta ei laiskakaan. Useimmiten se tekee kaiken mitä ratsastaja vain keksii pyytää, mutta aina joskus tulee vetelämpiä päiviä, jolloin oria saa patistella. Stilesillä voi oikeastaan ratsastaa melkeinpä kuka tahansa, sillä hevonen ei koskaan esimerkiksi kuumu tai yritä heittää ratsastajaansa alas. Erilaiset avut eri ihmisiltäkin se kestää, ja vaikkei aina ihan ymmärtäisikään mitä ratsastaja siltä pyytää, se tekee kuitenkin parhaansa. Hypätessä Stiles kuitenkin piristyy huomattavasti ja usein alkaa kuumuakin vähän turhan paljon heitellen pukkeja sinne sekaan. Hyppytyyli kuitenkin orilla on oikein hyvä ja se pääsee vähän kookaampienkin esteiden yli, joten Stilesillä usein hypätäänkin koulutreenin piristykseksi.
( teksti on lainattu hevosen sivulta, ja sen on kirjoittanut cirith ) Isänemänemä Cherimoya WL on rodultaan Anglotrakehnertamma. Syntynyt 22.6.2006, ikääntyminen VARL mukaan. Säkäkorkeus 160cm, väriltään ruunikko. Koulupainotteinen, koulutustaso Vaativa A. 36 KRJ-sijoitusta, palkittu mm. LKV1 BIS4, MVA-sert, JS (vuonna 2007) Luonteeltaan Cherimoya WL, eli tuttujen kesken Seri, on varsin toiminnallinen neiti, joka piristää tallin arkea energisellä olemuksellaan. Vauhti ja meno ei tältä tammalta tunnu loppuvan koskaan kesken, mutta onhan Seri sentään puoliksi ihan oikea täysiverinen. Neiti saapui meille Yaveen heinäkuussa 2006 ensin Nikon kaveriksi kenttää kilpailemaan ja sittemmin siitostammaksi, onhan Serillä sentään upea ja menestynyt suku jota kannattaa ehdottomasti viedä eteenpäin! Ennen siitostamman vastuullista tehtävää tällä pirteällä tapauksella on kuitenkin vielä paljon opittavaa, sillä ihan tavalliset arkiaskareetkaan harjaamisesta alkaen eivät välillä tunnu sujuvan ilman sähläämistä, ja hieman yliaktiivisella luonteellaan tuppaa Seri oppimaan kaiken kantapään kautta. Tamma on kuitenkin ehdottoman rakastettava, vaikka välillä aiheuttaakin ennenaikaisia harmaita hiuksia, ja se onkin koko tallin lellikki.
Ratsastaessa Seri on erittäin reipas - ehkä vähän liiaksikin - eikä sitä voi oikein antaa aloittelijoiden käsiin. Tamma on myös aina yhtä energinen, vaikka sille olisi annettu kuinka paljon liikuntaa edellisenä päivänä tahansa, joten alkukäynneissä ja lämmittelyissä kannattaa olla tarkkana - koskaan ei tiedä milloin Seri päättää tehdä valtavan sivuloikan tai muuta yhtä rasittavaa. Jos sen kuitenkin lämmittelee hyvin ja laittaa tamman tekemään tosissaan töitä, alkaa Serikin käyttää valtaisaa energiaansa oikeaan asiaan. Laukkaa nostettaessa se kuitenkin aina ensimmäisillä kerroilla muistaa joko heittää muutaman valtavan kierrepukin tai lähteä kaahaamaan, joten varuillaan kannattaa edelleen olla. Kouluratsastukseen Seri on hieman liian kärsimätön. Kenttäkisojen koulukokeet se selivittää kyllä ihan kiltisti - joskin hieman kärsimättömästi - läpi, mutta yhtään enempää kouluratsastusta se ei juurikaan jaksa. Esteillä Seri hieman hermostuu, mikäli esteet ovat liian lähekkäin ja se ei pääse kunnolla laukkaamaan, jolloin se helposti hajottaa koko radan. Ratsastajalta siis vaaditaan ehdottom an rauhallista toimintaa. Sen sijaan Seri on kuin luotu maastoesteitä varten - maastoesteradalla se ehtii sekä laukata kovaa että keskittyä ylittämään esteet mallikelpoisesti. Yleensä maastokoe onkin kenttäkisoissa se Serin vahvin kortti.
Emä Schizophrenia SIN on syntynyt 02.11.2007. Väriltään ruunikko, tähti, kuonopilkku ja sukka vej. Säkäkorkeus 163cm, eli melko pienikokoinen. Koulupainotteinen ja koulutustasoltaan Int.I. 5 KRJ sijoitusta, 78.33% (Int.I) ja 15 KRJ rangkinpistettä. Yksi jälkeläinen. Luonteeltaan Nenna on upea tamma, mutta siinä on jotain mikä saa osan ihmisistä varautuneeksi tamman kanssa. Tamma ei ole ilkeä, se on melko helppohoitoinen ja kulkee narun päässä kuin koira. Mutta kun kiipeät sen selkään. Alussa kaikki on tahmeaa sen kanssa, mikään ei oikein huvittaisi. Mutta sitten kun alkaa huvittamaan, ei ikinä tiedä mihin päätyy. Innostus voi päättyä siihen että Nenna tyrmää kaikki katsojat ratsastajaa myöten kun taas välillä katsojat repeilevät naurusta ratsastajan yrittäessä saada tammaa edes liikkeelle tai ratsastajan istuessa maassa tamman haukotellessa vieressä. Ehkä tämä yllätyksellisyys on juuri joka saa toiset vähän inhoamaan sitä ja toiset taas rakastamaan sitä. Elämähän olisi tylsää jos kaikki olisivat automaatteja toteaa allekirjoittanutkin. Hoitaessa tamma on kyllä kuin unelma, sitä saisi harjata ja hieroa vaikka kuinka pitkään, vesiboxi ei ole mikään ongelma, eläinlääkäri ja kengittäjäkin saa tehdä työnsä rauhassa. Välillä Nennaa harjatessa alkaa sen silmä välillä lupsahtaa ja korvat roikkua. Ja se on hyvin närkästynyt jos joku kolahdus tai muu ääni häiritsee sen rauhaa. Pää heiluu ja saattaa kaivaa. Samoin kuin jos harjaaminen loppuu sen mielestä liian aikaisin. Nenna kyllä piristyy kun huomaa että laitetaan varusteita päälle. Varsinkin jos Nenna huomaa että on kisapäivä, silloin se on täpinöissään lähdössä. Ratsastaessa on herkkä avuille mutta kuten sanottu, yllätyksiä täynnä. Hieman herkkä erilaisille paukahduksille etenkin maneesissa joten niiden suhteen saa olla vähän varuillaan tamman kanssa. Ja tamma kun on ratsastaja selässään muutenkin yllätyksiä täynnä. Mutta jostain kumman syystä Nenna saa aina vedettyä jonkun suun hymyyn, välillä se on ratsastajan, välillä katsojan. Syyt voivat olla erilaisia mutta Nenna on takuuvarma viihdyttäjä. Sen temput eivät kuitenkaan miellytä kaikkia. Jos kuitenkin suhtautuu tamman huumorilla, kestää sitäkin paremmin. Kisoissa tamma kuitenkin syttyy täysin erilailla kuin kotona. Kotona sen alku on vähän tahmeaa oli ratsastuksen aihe mikä tahansa. Kisoissa kuitenkin se on alusta lähtien vähän varuillaan ja tarkkailee ympäristöään, säpsähtele myös enemmän kuin kotona. Harjaaminen ei ole sen mielestä niin välttämätöntä kisapaikalla kuin kotona. Nennaa usein kävelytetään alussa vähän ympäri kisapaikkaa jotta se vähän tottuu ympäristöön eikä säpsähtele niin paljon. Kun ratsastaja kipuaa selkään, huomaa hän usein eron myös tamman kotikäyttäymiseen. Sen huumori on ikäänkuin poissa ja totisuus on tilalla. Se kuuntele ratsastajan apuja ihan erilailla kuin kotona alusta alkaen. Kotona jos alun ongelmana on saada Nenna liikkumaan sen haukottelun lomassa, kisapaikalla ongelmana on usein alussa sen saaminen rennoksi. Nennan kanssa avainsanat ovatkin kisapaikalla yleensä pitkä verryttely ja rauhaisa paikka. Nenna on kuitenkin siitä loistava että kun sen saa ratsastetu rennoksi ja koottua, ei se sitten tarvitse muistelua radan liikkeistä tai vastaavaa. Verryttelyssä tehdäänkin usein helppoja liikkeitä jotta tamma saadaan rennoksi ja luottamaan itseensä ja sitten muutama vaikeampi liike. Se on huomattu parhaimmaksi tavaksi, silloin tamma on myös terävimmillään. Verkan jälkeen sen kanssa usein oleskellaan sitten itse kisapaikan hälinässä jotta se vähän tottuu ennen rataa. Tamma voi siinä vähän taas hermostua mutta radalle mennessään se taas keskitty täysin edessä olevaan rataan ja tuntuu unohtavan kaikki muut. Vaikka saattaa kyllä vähän rikkoja askeleita ja säpsyillä erilaisia ääniä varsinkin jos kisat ovat ulkona. Luotto tammaan on kuitenkin kova ja uskomme tämänkin tasaantuvan kisakokemusten myötä. Ja tamma on kyllä osoittanut hienolla prosenteillaan että tulosta kyllä syntyy. Vielä kun vaan saadaan viimeinen silaus niin tammaa kannattaa tosissaan varoa! Osa ihmisistä on tästäkin syystä epäileväinen tamman suhteen, kun kotona se voi heittää harjoittelun vähän huumoripuolelle ja kisapaikalla se taas on aina vähän säpsympi ja jännittyneempi kuin kotona. Omistajan kokemus taas kertoo että juuri näistä hevosista on mahdollisuus tulla se tähti. Kun kisapaikalta kotiudutaan, Nenna tutkailee hetken ympäristöään ja sitten ikäänkuin muistaa että tämä oli tämä paikka ja se tuttu huumoritamma on taas mukana pelissä. Päivät ei ole pelkkää auringonpaistetta Nennan kanssa, mutta sen kanssa tehty työ kyllä palkitaan. Kun tamma pääsee palkintojenjakoon kisoissa tai esittää vaikka kotonakin upean radan ilman pelleilyä, se vetää suun hymyyn ja antaa taas tarmoa tehdä työtä tamman kanssa. (teksti lainattu suoraan hevosen sivuilta.) Emänisä Star Theme`s Isildur on maineikkaan Startallin kasvattama ori joka on kilpaillut aktiivisesti kouluratsastuksessa saavuttaen aina KRJ-III palkinnon laatuarvostelussa.
Valitettavasti orin tämänhetkisestä kuulumisista tai olinpaikasta ei ole tietoa, viettelee varmaan lepposia eläkepäiviä suurella laitumella. Emänisänisä Skyé taas asustaa edelleen Startallilla ja on ehtinyt
jo 25 kunnioitettavaan ikään. Orin on kasvattanut Sarah Williams Saksasta ja sen maahantuoja ja entinen omistaja on Petra Särölä, joka tunnetaan Mustajoen Kartanon omistajana. Skyé ei kovin paljon kisannut mutta saavutti
kuitenkin 3+3 sijoitukset kouluratsastuksessa ja myös voiton estekisoissa! Se millä tämä ori hurmasi kaikki, on sen ulkonäkö! 167cm ruunikko on palkittu Vir MVA Ch arvonimellä sekä kantakirjattu II palkinnolla pisteillä 76.
Ori oli todella kysytty jalostuksessa ja siltä onkin jäänyt peräti 10 orijälkeläistä joista mm. Majestic`s Cobalt ja CW Bounty Killa ovat pärjänneet mukavasti kisaradoilla. Tammavarsoja Skyé jätti 12, joista yksi, WW`Jessica
on oma kasvattini entisen tallini ajoilta. Tammavarsoista Odessa Luna on napsinut sijoituksia kilpa-ja näyttelyaarenoilla. emänisänisä Roan Impuls kisasi aktiiviurallaan George Ubernin kanssa Saksan kouluareenoilla loistaen etenkin Intermediaire luokissa.
Ori oli koko ikänsä kasvattajansa Pauline Steiwarin omistuksessa. Aktiivisen kisauransa jälkeen joka katkesi ikävään loukkaantumiseen Roan Impuls siirtyi harrastekäyttöön ja siitoshevoseksi. Kovin montaa kautta
se ei ehtinyt jalostuksessa vaikuttaa kun ikävä onnettomuus johti sen lopettamiseen. Ne varsat jotka ovat orista jääneet, ovat olleet komeita ja raamikkaita kuten ori itsekkin. emänisänisänemä Voyage tuli Sarah Willansimmille kasvattajansa
Gerald Grunewaldin kautta joka kasvattapäivillään kauppasi kaunista ja pienehköä tammaa sen ollessan 2-vuotias. Se siirtyi Sarahin omistukseen ja hurmasi kaikki siroudellaan ja luontellaan, olihan se jopa hieman ujo. Sarah itse ratsasti
sillä kisoissa kivuten aina Intermediaire luokkiin asti, parhaiten tämä pienehkö tamma kuitenkin pärjäsi Kur areeenoilla jotka se lähes poikkeuksetta voitti. Voyage siirtyi siitokseen 15-vuotiaana ja jätti yhteensä 5 varsaa ennenkuin viimeinen
varsominen oli sille liian vaikea. Sen tammavarsan Sarah piti itse, mutta edelliskesän varsan hän myi Petra Särölälle suomeen ja sehän tunnetaan nimellä Skyé. Isänemä Black River`s Moonbeam On Petra Särölän kasvattama ja Startallin omistama 164cm
jo 23-vuotias tamma. Moonbeam polveutuu koulusuvusta, mutta se pärjäsi hienosti myös estekilpailussa keräten 1+5 sijoitukset esteradoilta. Black River`s Moonbeamia on kuvattu kiltiksi ja herkäksi tammaksi. Jalostuksessa se on jättänyt 5 varsaa joista peräti
4 on tammoja. Isänemänisä
Alté on ori, jonka lähes jokainen tuntee ainakin nimeltä. Alté kilpaili rataesteillä 110-150cm luokissa halliten välillä jopa VRL:n esterankingin kärkisijaa! Esteuran ohella uran loppuaikoina Alté kunnostaitui myös kouluradoilla.
Alté oli hyvin kysytty ori jalostuksessa ja se jättikin 15 varsaa joista mm. orit Black River`s Kaamos ja Snowflake`s Atoll Feast on palkittu Ch arvonimellä. Isänemänemä Donaubird on itselleni tärkeä hevonen v-maailmassa. Aloin hoitaman sitä Mustajoen Kartanossa
kun se oli Petra Särölän omistuksessa. Se oli Petran saksan tuonti jossa se oli kisannut aktiivisesti kouliradoilla. Mustajoella se toimi oikeastaan siitostammana. Jonkin ajan kuluttua se tuli myyntiin Petran vähentäessä hevosiaan yhdessä sen varsan kanssa. Varsa Black River`s
Moonbeam matkasi Startallille Tiinan omistukseen ja Donaubird matkasi samalle tallille yksityiseksi minun omistukseeni. Kävimme joitakin kisoja läpi voittaenkin välillä. Donaubird matkasi omalle tallilleni jonkin ajan kuluttua ja jätti muutaman varsankin. Donaubird lähti viettämään
eläkepäiviä liisaukseen ja menehtyi pian vanhuuteen. Itsekin myin sen tammavarsa WW`Jessican joten silloin ei itselleni jäänyt linjaa eloon tästä hienosta tammasta. Mutta onneksi se on mahdollista sitten näin.
Emä Hypnotize NON on Eeva T:n kasvattama ja Evergreyn omistama kaunis 166m musta tamma. Tamma on melko nuori ja kisannut helpoissa luokissa saavutten hienon 68% tuloksen ja aloittanut muutenkin lupaavasti. Nenna on sen ensimmäinen jälkeläinen, joten saamme seurata
rinta rinnan äidin ja tyttären otteita kisaradoilla. Emänisä Adoro`s Hypnos on Heidi C omistama ja kasvattama häikeisevän upea 172cm kimo ori. Se keräsi kilpaurallaan 67 KRJ sijoituksia joista 16 GP luokissa. GP luokassa se saavutti myös 68.127% tuoksen. Menestyksen johdosta
se palkittiinkin KRJ I palkinnolla pisteillä 95! Adoro`s Hypnos se saavutti myös KRJ Young Champion voiton v.2006 ja v.2007 KRJ Champion voiton. Ori pärjäsi myös näyttelykehissä saavuttaen VIR MVA Ch arvonimen. Siitoksessa ori on jättänyt 18 varsaa, joista mm. rp t. Juniortease II on voittanut
KRJ Pony Championin 2007, fwb t Shadow's Linia Falista on saavuttanut lähes 40 KRJ sijoitusta. Orin jälkeläisistä kuullaan vielä, osan ollessa vielä nuoria. EmänisänisäTourin Omet on Maria S:n omistaja ja Saksalaisen Tourin siittolan kasvattama kimo 160cm ori. Koulukisojen lisäksi Tourin Omet on
kisannut suomessa joitakin kertoja myös esteillä ja kenttäkisoissa saavuttaen sijoituksia ja voittojakin. Menestys ei kuitenkaan ollut aivan päätähuimaavaa mutta ori on kuitenkin jättänyt oman osansa suomen trakehnerjalostukseen, etenkin tuomalla kipakalla luonteellaan juuri sitä ominaisuutta jälkeläisiinsä
jolla ne menestyvät. Emänisänemä Petronille GER oli Saksalaisen Gestüet Traumwh:n kasvattama ja C:n maahantuoja kaunis 170cm tamma. Eeva T:n kautta se päätyi Te Adoroon Heidi C omistukseen jossa se menestyksensä myötä toimi alkusysäyksenä koko trakehnerkasvatukselle. Tamma teki valtavan työn Te Adoron trakehner ja FWB
kasvatuksessa jättämällä 8 hienoa jälkeläistä, joista mm. tamma Adoro`s Nerissa ja ori Adoro`s Hypnos ovat niittäneet mainetta ja palkintoja sekä näyttelykehissä että kilparadoilla. Tamma itsessään oli vähän arka, mutta perusluonteeltaan kiltti ja ihmisystävällinen. Kisaurallaan se saavutti 36 KRJ sijoitusta ja 109 rangkinpistettä joka
palkittiinkin myöhemmin KRJ-II palkinnolla pisteillä 85. Näyttelyissäkin se saavutti MVAsertin. Tamma nukkui rauhallisesti pois 20-vuotinaana jättäen jälkensä trakehner ja fwb jalostukseen. Emänemä Awanti oli Wadelman kasvattama ja Eeva T omistama 167cm rautias trakehner tamma. Tamma kisasi aina Intermediaire luokissa asti saavuttean 12 KRJ sijoitusta.
Awanti WL nukahti 27-vuotiaana ikiuneen jättäen jälkeensä kaksi upeaa jälkeläistä ja kasan muistoja. Emänemänisä Wolfie D oli Wadelman omistuksessa oleva upea ori joka saavutti kisauransa päätteksi KRJ-II ja YLA2 palkinnot. Kisaurallaan se palkittiin KRJ Senior Champioinin voitosta 2006. Emänemänemä Pennysylvia asusteli myöskin Wadelmassa mutta sen liikkeistä
ei ole valitettavasti jäänyt juuri tietoja (emän puoleinen sukututkimus on lainattu kokonaisuudessaan Aden emän sivuilta)
Pvm. |
Laji |
Paikka |
Luokka |
Sijoitus |
29.01. |
KRJ |
kutsu |
Helppo B |
46/80 |
29.01 |
KRJ |
kutsu |
Helppo B |
26/80 |
19.01 |
KRJ |
kutsu |
Helppo C |
12/60 |
19.01 |
KRJ |
kutsu |
Helppo B |
37/60 |
24.01 |
KRJ |
kutsu |
Helppo B (a) |
59/60 |
24.01 |
KRJ |
kutsu |
Helppo C |
15/70 |
24.01 |
KRJ |
kutsu |
Helppo A (a) |
23/60 |
24.01 |
KRJ |
kutsu |
Helppo A |
19/62 |
20.01 |
KRJ |
kutsu |
Helppo B |
45/60 |
20.01 |
KRJ |
kutsu |
Helppo A |
21/60 |
20.01 |
KRJ |
kutsu |
Helppo A |
29/40 |
20.01 |
KRJ |
kutsu |
Helppo A |
16/40 |
|
Pvm. |
Laji |
Paikka |
Luokka |
Sijoitus |
10.01 |
NJ |
kutsu |
Luokka 3 |
LVK2, irtoSERT, JS |
07.01 |
NJ |
kutsu |
Luokka 5 |
00 |
25.01 |
NJ |
kutsu |
Luokka 5 |
KUMA, JS |
24.01 |
NJ |
kutsu |
Luokka 6 |
HYL |
16.02 |
NJ |
kutsu |
Luokka 5 |
10/12 |
20.02 |
NJ |
kutsu |
Luokka 6 |
LKV1, irtoSERT, JS, BIS2 |
22.02 |
NJ |
kutsu |
Luokka 4 |
LKV1, irtoSERT, JS |
24.01 |
NJ |
kutsu |
Luokka 6 |
HYL |
15.02 |
MSY |
kutsu |
Luokka 1 |
PUN2, paras varsa |
31.01 |
MSY |
kutsu |
Luokka 4 |
PUN1 |
08.02 |
MSY |
kutsu |
Luokka 1 |
PUN1, BIS3 |
05.03. |
NJ |
kutsu |
Luokka 4 |
00/12 |
07.03 |
NJ |
kutsu |
Luokka 5 |
00/12 |
|
TÄMÄ HEVONEN ON VIRTUAALIHEVONEN, EI OIKEA / THIS HORSE IS VIRTUALHORSE, NOT REAL kuvissa esiintyvä hevonen ei liity laisinkaan tähän hevoseen ja kuviin on lupa, ja ne ovat täältä
|
|