Eduskuntavaaliehdokkaiden kanta nettipokeriin

Olen koonnut tähän nettipokeriin kysyttäessä kantaa ottaneita eduskuntavaaliehdokkaita (numero, nimi, puolue). Kyseisten ehdokkaiden kanssa on asiasta joko keskusteltu suullisesti, tai he ovat vastanneet lähettämääni sähköpostiin. Kunkin vaalipiirin ehdokkaat ovat numerojärjestyksessä ja vaalipiirit aakkosjärjestyksessä. Lisää ehdokkaiden kantoja löytyy Pokeritiedon foorumilta. Tuon foorumin ehdokkaista lisäsin tähän vain ne, joiden kohdalla on linkki ehdokkaan omille sivuille, jonka tässä tapauksessa voinee tulkita luvaksi julkaista ehdokkaan lausunto asiasta.

Kysymyksen asettelusta käynee aika selvästi ilmi oma kantani asiaan, joten myönteisiinkin vastauksiin on ehkä syytä suhtautua pienellä varauksella. Ehdokkaiden nimet ovat linkkejä heidän antamiinsa vastauksiin ja ne kannattaa lukaista myös. (Vastausteksti on suora muokkaamaton kopio ehdokkaan lähettämästä sähköpostista.) Haluan myös muistuttaa, että käytettävän suhteellisen vaalitavan takia eduskuntavaalit ovat nimenomaan puoluevaalit, eivät henkilövaalit, ja varsinkin suuremmissa puolueissa tietylle henkilölle annettu ääni voi päätyä kokonaan toisen ehdokkaan hyväksi, ja hänen kantansa nettipokeriin voi olla mikä tahansa.

Henkilökohtaisesti suosittelen äänestämään liberaaleja, sillä heidän joukostaan löytyvät kaikkein todennäköisimmin ehdokkaat, jotka vastustavat liiallista holhoamista ja kansalaisten henkilökohtaiseen rahankäyttöön voimatoimin puuttumista. Jos liberaalit puolueena ei missään tapauksessa käy, niin seuraavaksi merkitsevin asia ehdokkaan suhtautumisessa nettipokeriin on kokemukseni mukaan ehdokkaan ikä. Mitä nuorempi ehdokas sitä myönteisemmin hän tuntuu nettipokeriin suhtautuvan. Miehet vaikuttavat myös suhtautuvan hieman naisia myönteisemmin. Tälle varmaan löytyy looginen selitys kun katselee pokerin harrastajien sukupuolijakaumaa.

Nettipokerille myönteiset eduskuntavaaliehdokkaat:

Helsingin vaalipiiri

Hämeen vaalipiiri

Keski-Suomen vaalipiiri

Kymen vaalipiiri

Pirkanmaan vaalipiiri

Pohjois-Karjalan vaalipiiri

Satakunnan vaalipiiri

Oulun vaalipiiri

Uudenmaan vaalipiiri

Asiaa harkitsevat tai varauksellisesti (esim. tietyin ehdoin) sallivat ehdokkaat:

Pirkanmaan vaalipiiri

Oulun vaalipiiri

Uudenmaan vaalipiiri

Nettipokerin kieltämistä kannattavat ehdokkaat

Pirkanmaan vaalipiiri

Oulun vaalipiiri

Kantansa julkistamiselle eivät antaneet lupaa seuraavat ehdokkaat:

Jokainen voi itse halutessaan tiedustella näiden ehdokkaiden kantaa asiaan. Ehdokkaiden sähköpostiosoitteet löytyvät lähes mistä tahansa nettivaalikoneesta.

Keski-Suomen vaalipiiri


Jos tiedät muiden ehdokkaiden kantoja asiaan, voit lähettää niitä minulle sähköpostilla (tapsathe(ättä)yahoo.co.uk) ja lisään heidän nimensä sille kuuluvalle kohdalle ylläolevaan listaan. Sähköpostin tulee sisältää ehdokkaan nimi, numero, vaalipiiri, ehdokkaan lupa mielipiteensä julkaisuun ja mielellään ehdokkaan itse kirjoittama kannanotto asiaan, jonka voin laittaa linkittää ehdokkaan nimeen. Jos tiedustelet asiaa ehdokkaalta sähköpostitse, niin voit halutessasi kopioida minun lähettämäni tekstin. Tämä olisi ehkä hyväkin, koska sitten kaikki listan ehdokkaat (suullisesti vastanneita lukuunottamatta) olisivat vastanneet täsmälleen samoin esitettyyn kysymykseen.