Miten Taru tuli meille?


Olin aina halunnut koiraa. Oikein kunnolla minusta tuli koirahullu 6-vuotiaana, kun aloin hoitamaan naapurin australianterrieriä. Unelmani toteutui 8-vuotiaana, kun sain Tarun.

Jo pienestä pitäen olin halunnut pikäkarvaista collieta, ja sellaista me harkitsimmekin. Isäni oli kuulemma etsinyt ihan kenneleitäkin. Emme olisi päätyneet sekarotuiseen, ellemme olisi huomanneet luovutusikäisten seropien ilmoitusta kaupan seinällä.

Olimme siis äitini kanssa tulossa pois kaupasta, kun minä tapani mukaisesti menin katsomaan kaupan eteisessä sijaitsevaa ilmoitustaulua. Huomasin kuvallisen ilmoituksen sekarotuisista pennuista, jotka olivat luovutusikäisiä. Pyysin äitiäni vilkaisemaan sitä ja hänkin kiinnostui. Repäisimme numeron ilmoituksesta ja menimme kotiin. Kerroimme isälleni ja veljelleni mitä olimme löytäneet ja niin äiti soitti koirien kasvattajalle. Sovimme ajan jolloin menisimme pentuja katsomaan.

Koitti päivä, jona menimme katsomaan hauvoja, eli 20.2.2000. Siellä oli vapaana vielä kaksi narttua, kolmivärinen ja vaaleanruskea. Ensin ajattelimme ottaa juuri sen toisen eli kolmivärisen, mutta päädyimme kuitenkin Taruun. Niin alkoi kotimatkamme, ensimmäisen lemmikkini nukkuessa korissaan. :) Se tuntui todella upealta ja samalla niin uskomattomalta.

Ensimmäiset päivät menivät hyvin, neiti sopeutui jo tuloiltanaan. Ensimmäisinä öinä tosin pikkuinen itki, mutta siitä se sitten lähti. Nyt on yhteistä taivalta kertynyt vähän yli viisi vuotta, ja toivottavasti on vähintään saman verran jäljellä. Kohtahan Taru saa kaverikseen shetlanninlammaskoiran pennun. :)