Kauan kauan sitten, paha paha Yngwie Malmsteen rakensi itselleen 20 plektraa joissa oli piilevä mahtava voima. Yksikin plektra antoi omistajalleen häkellyttävän soittotaidon! (Hui) Kolme plektraa paha Ynkkä antoi kolmelle humppakitaristille, seitsemän plektraa seitsemälle teininumetalpeelolle sekä yhdeksän yhdeksälle progekitaristille.
Kuitenkin paha paha Ynkkä valmisti itselleen MAHTIPLEKTRAN (!!!) joka antoi hänelle häkellyttävän tiluttelunopeuden sekä uskomattoman tyylitajun! Tällä Mahtiplektralla hän pysty hallitsemaan kaikkia muita plektrojen omistajia ja näin olemaan maailman nopein, taitavin ja tyylitajuisin kitaristi! Ynkkä kirosi muut plektrat ja niinpä yhdeksästä progekitaristista tuli goottiwannabetrue-evilteinihevareita, hänen orjiaan! (mikä julma kohtalo)
Kuitenkin muusikoiden.netin jalo porukka kävi taistoon pahaa Ynkkää vastaan johdossaan Juhani Paaso sekä Nekrokuppakuolema! Näin siis kävi että Ynkkä kukistui ja Nekrokuppakuolema onnistui anastamaan Plektran itselleen. Juhani vaati Plektran tuhoamista mutta Pleku oli jo saanut otteen Nekrokuppakuolemasta. Sitä ei tuhottu ja loppujen lopuksi kavala Plektra johti Nekrokuppakuoleman tuhoonsa.
Plektra katosi ja pitkään aikaan sitä ei löydetty kunnes eräs olio joka tunti nimen ”Alexi Laiho”, löysi Plektran. Se turmeli hänet ja antoi hänelle normaalia nopeamman tilutusvauhdin. Alexin päästelemien äänien mukaan häntä alettiin kutsua Tiluliluksi. Ennen pitkää kuitenkin Plektra karkasi Tilulilulta ja Tilulilu menetti nopeutensa ja jäi ikuisesti kaipaamaan entisiä voimiaan. Plektran löysi kaikkein vähiten odotettu henkilö... Jeesmies! Näin siis Mahtiplektra on tähän päivään asti säilynyt Jeesmiehen hallussa ja hän on nauttinut Plektran hänelle suomastaan nopeudesta.
Eräänä päivänä Jeesmies istui pöytänsä ääressä kotonaan kunnes hänen ovelleen koputettiin. ”Kukakohan helvetti siellä on?” Jeesmies ajatteli ja meni aukaisemaan oven. Ovella seisoi vanha viisas muusikkovelho Kivi. ”Aika on tullut”, Kivi virkkoi. ”Sinun täytyy luopua Plektrasta”, hän jatkoi. ”Sinun täytyy luovuttaa Plektra pikkuserkullesi Mahelle.” Tämän kuullessaan Jeesmies kauhistui ja huusi:
-Vittu. Minähän en plekusta luovu. Sormillla en osaa tiluttaa ollenkaan.
Kivi siihen sitten:
-kyllähän kunnon muusikko soittaa vaikka ssalatulla elimellään Joten emmekö kaikki joisi kuutta
litraa arsenikkia?
-Noh emme vitussa. Eiköhän lähdetä Hollanttiin myymään persettä?
Nyt alkoi jo Jeesmiestä tosissaan vituttaa koko homma. Hän mulkaisi Kiveä ja kysyi:
-Mitä se Mahe tällä plekulla yleensä tekissi, eikö Blac Zompie ole aika kunkku muutenkin?
Johon Kivi huudahti "EI!", mutta liian myöhään. Pleku alkoi hehkua varoituksen merkiksi
ja kasvavat varjot nousivat ympäri huonetta. Maa alkoi täristä. Katon läpi rysähti itse
kirouksestaan herätetty Black Zombie joka nauroi raivoten.
Kivi kalpeni kauhusta. Hän yritti vältellä Jeesmiehen läpitunkevaa, tulista katsetta.
Eihän tässä näin pitänyt käydä. Hän vapisi ja mietti mielessään Mahea, joka heittäisi
jumankauta sellaiset skitzot kun pleku jäisi tämän pikku tilu-tilu tiluttelijan huostaan.
Perkeleen pilipiliminipili-kitaristi. Hän naurahti hermostuneesti typerälle sanaleikilleen
Jeesmiehen yhä tuijottaessa häntä.
Kivi tiesi, että plekun paha voima oli vahva. Kohta ei olisi enään mitään tehtävissä.
Kohta kaikki olisi mennyttä.
Damn vieköön, Kivi ajatteli. Hitaasti hän kääntyi kohti Jeesmiestä,
kaiveli povariaan ja otti esille se ainoan, oikean, kauniin ja alkuperäisen dildon.
Hän heilautti sitä pari kertaa ja Black Zombie voihkaisi.
Oh I am what I am, I'll do what I want, but I can't hide, I won't go, I won't sleep, I can't breathe, until you're resting here with me, I won't leave, I can't hide, I cannot be, until you're resting here with me, I don't want to call my friends, They might wake me from this dream, And I can't leave this bed, Risk forgetting all that's been
No, kuinka ollakaan, paikalla pyyhälsi itsensä Ozzie, tuo vanha jalopeura
virttyneessä baskerissaan. "Mitäs täällä mesotaan ja meuhataan?", kysyi
Ozzie hento kalmantuoksu sieraimissaan.
Kukaan ei vastannut mitään. Oli hiljaista, epäilyttävän hiljaista. Jos oli aivan
liikkumatta ja hengittämättä, saattoi tuntea kuinka Black Zombien kipakan tilusoundin
jäänteet piiskasivat kalmantuoksuista ilmaa, kuin sadat raipan iskut.
Yllättäen hiljaisuuden katkaisi infernaalinen pörinä ja surina ja paikalle oli
salakavalasti hiippaillut mies nimeltä ritsa-hemmo, kaikkien 47 surinalaatikkonsa
kanssa, mutisten huulillaan jo kuolemattomaksi lauseeksi muodostunutta mantraa "säröä, beibi!"
Ozzie, tuo jänteikäs nuori orhi, jonka nimeä naiset iltaisin tuuleen huokailevat
kauhunsekaisin, mutta nautinnosta vielä vapisevin huulin, huokaisi helpotuksesta, koska hän
oli juuri nähnyt valon ja tajusi, etteivät asiat olleet aina niin itsestäänselviä kuin mitä
luulisi. Ensimmäistä kertaa hän tajusi olevansa väärässä.
Mutta yht'äkkiä paikalle laukkasi Alexi Laiho, tuo perkele. Hän oli päättänyt saada plekun
takaisin itselleen ja nousta kitaristien elliittikastiin pysyäkseen siellä. Tulenpalava
hengitys tunkeutui huoneeseen ja Alexi Laiho alkoi piiskata paikalla olevia tukallaan, joka
olikin kasvanut ihan mukavasti faijan kellarissa vietettyjen epäonnen vuosien aikana. Tästä
nyt ei kylläkään ollut paskaakaan hyötyä, ja Laiho tajusi pian nolaavansa itseään oikein
olan takaa. Mutta peliä ei oltu vielä menetetty, sillä nyt Mahe hyökkäsi huoneeseen!
Hän soitti nopeasti vanhalla Squierillaan sävellyksensä Skrewdriverin ja muiden
ällistellessä silmät pyöreinä taidonnäytettä ja ennekuin kukaan tajusi mitään kävi
Mahe nappaamassa Jeesmieheltä Mahtiplektran kädestä. Hän syöksyi ulos ovesta mukanaan
jättiläinen Black Zombie sekä muusikkovelho Kivi. Vain Jeesmiehen ja Alexi Laihon
huudot kuuluivat heidän takanaan: "Maheeee!!!! Ssse vei meidän aaaarteeen!!
Me vihataan ssssitä ikuisesssti!!!!" Tästä ei Mahe seurueineen välittänyt vaan
lähti niin nopeasti kuin suinkin pystyi pois ja pihamaalle tullessa hyppäsivät he
mustien mopojensa selkään ja ajoivat kuin viimeistä päivää kohti auringonlaskua.
Paha kyllä, se ei ollutkaan auringonlasku, vaan auringonnousu, joten tarina jatkuu
yhä edelleen.
Jättiläinen, velho ja Mahe hylkäsivät moponsa, koska kivikkoisella hiekkatiellä on
harvinaisen epämukavaa yrittää mopoilla, kun se vatkaa sisustat ulos sisukkammastakin
miehestä. Kaverukset marssivat hiekkatietä pitkin apostolinkyydillä, ja Mahe kantoi
kaiken aikaa Mahtiplektraa mukanaan. Paahtava keskipäivän helle alkoi piankoin
näännyttää urheat matkamiehet, mutta he eivät voineet enään pysähtyäkään, sillä
hiekkalaatikon(?) unohdetut sukkahoususankarit olivat aistineet plektran olemassaolon
ja alkoivat näin ollen seurata sankareita. Takaisinkaan ei olisi menemistä, sillä siellä
varttoisi vain Jeesmies ja vieläkin vaarallisempi Laiho. Heidän ainoa mahdollisuutensa olisi
löytää nopeasti tie pois tuosta painajaismaisesta paikasta että maassa olis taas rauha ja
ihmisillä hyvä olla. Ja niin olikin olla, sillä Mahe ryhtyi soittamaan jumalaisen kaunista
kappaletta Mahtiplektralla. Se nosti kyyneleen karvaisimmankin hevarin silmäpieleen, ja
kun suvituuli soi, soi sen mukana myös Mahen sävel.
Muusiikkivelhomme, herra Kivi, ei pitänyt tästä, sillä hän ei mitään nynnerökipaleita
kuuntele, varsinkin kun Mahen kitarasta tuli saakelinmoista säröä ja soitto meni muutenkin
perseelleen. Ilmeisesti se ei haitannut kuulonsa heville menettäneitä, kun kaikki kerääntyivät
Mahen ympärille istumaan ja laulamaan 70-luvun toivottuja. Pian meno alkoi muistuttaa jo
parantolan iltamia, joten kolmikko päätti jatkaa matkaa kun huumaava vaikutus pysyi vielä
vainolaisissa. He ostivat liput Silja Lineen Seacatiin ja alkoivat taittaa seuraavaa estettään,
nimittäin Kalmansoita jotka olivat luoneet merkittävän viihdeuran 60-luvulla.
No, tästähän he eivät suinkaan lannistuneet, vaan jatkoivat matkaa. Kalmansoiden konsertissa
Mahe kuitenkin totesi kiroten pudottaneensa Mahtiplektran jonnekin päin Morian
metroasematunneleita. Ei auttanut muuta kuin palata takaisin Moriaan hakemaan plektraa,
mutta onneksi heillä oli Howard Sternin pää, jolla seurueemme lensikin Moriaan käsittämätöntä
vauhtia, mutta kun he pääsivät Moriaan, niin pää yht'äkkiä hajosi tuhannen nuuskaksi.
Se ei sinänsä vaikuttanut mihinkään, mutta tämä oli kerrottu Aikakirjoissa, joten olkoot mukana.
Morianissa ei ollut kuitenkaan Mahtiplektraa. Ei niin missään. Katseet kääntyivät kohti Mahea.
Yrittikö hän nyt kusettaa tovereitaan...?
Silloin Mahe muisti, että hän oli lyönyt korttia eräässä pikku kestikievarissa Harmaiden
Satamien lähellä. Tuon melko vaahtohuuruisen päivän muistot palasivat Mahen mieleen, kun hän
äkkiä hoksasi pelanneensa Mahtiplektra pottina. Sen oli voittanut joku Gimli Aglarondissa.
"Saatana, tämä on noita Yngwien pirullisia juonia", murahti jätti Blackkis. Mahe alkoi miettiä
Mutta ei hän ehtinyt montaa hetkeä miettiä, kun Kivi kuuli kolmen goottiwannabetrue-
evilteinihevarin ratsujen(ratsuina heillä oli tietenkin Agents ja Jorma Kääriäinen)
askeleiden lähestyvän heitä. Kivi huudahti >> Äkkiä piiloon puskaan!!! << Ja niin he
hyppäsivät tien sivuun muistamatta Itse Perkeleen sanontaa: "Kun kulkee ohi tien, niin
ei hyvä seuraa" Kivi ja Mahe makasivat puskassa. Black Zombie seisoi ison puun takana.
Goottiwannabetrue-evilteinihevarit lähenivät heitä. Ne kommunikoivat keskenään ja toinen
sanoi joitain tyyliin: "Örgh." johon toinen vastasi "Ärrgghh." Kolmas kirkaisi äänekkäästi:
"JAU JAU!" Tämän kuullessaan Kivi säpsähti. Mahen ihmetellessä Kivi kuiskasi... "Se on
muinaista Mordorin kieltä. Ne vaistoavat meidät! Mutta ei hätää..." Tämän sanottuaan Kivi
heitti Jorma Kääriäisen eteen Anttilasta euron korista ostamansa Tyrävyön levyn. Tämän
nähdessään Jorma Kääriäinen pillastui ja lähti laukkaamaan pois kovempaa kuin koskaan
aikaisemmin, Agents ja goottiwannabetrue-evilteinihevarit mukanaan. "Tiesin että tuosta
levystä olisi vielä joskus hyötyä", Kivi sanoi.
Kolmen seurue lähti astelemaan päin Harmaita Satamia aikeenaan tavata kääpiö nimeltä Gilmi
JCM 900:n poika ja saada Mahtiplektra takaisin. ja musiikki oikealle tolalle.
Mutta poistuessaan Kivi kumartui poimimaan levyn mutisten äänekkäästi "sentään
hyvinkasvatettu nuorimies se herra Pääkallo...".
Harmaissa satamissa oli sumua, joten he pääsivät rantalaiturille asti huomaamatta.
Laiturin kupeessa oli heppoinen jolla, joka oli ilmeisesti unohdettu Titanicin
vesillelaskusta. Jollan takatuhdolta ojentui känsäinen koura. "Mitässs sssillä on tassskussaan?"
Sehän oli Andy. Andy Mc Coy joka sihisi ja suhisi tuskaisesti. Andy oli tullut ulos luolistaan
koska plektra oli häneltä niin ilkeästi varastettu.
- "Mitässss sssshillä on tasshhkussaan??" Andy kysyi uudelleen.
Kivi kaivoi taskustaan pullon, joka oli täynnä nestettä ja jonka kyljessä luki Jeegermagister.
- "Tännessshhe, sshhe on minun." Sanoi Anddy ja Kivihän ojensi bottlen Andylle. Samassa Andy
lipui veteen ja katosi. Kivi ja Mahe hyppäsivät jollaan ja Black Zombie perässä, mutta kuten
arvata saattaa, se oli sen pessimistijollan menoa. Kaverukset saivat uida takaisin rantaan
ja miettiä toista keinoa päästä vesille.
"En tienytkään, että Mc Coykin olisi täällä," Kivi tokaisi ykskantaan. Mahe ja jätti
tuijottivat tyhjää, ja Kivi päätti pysyä hiljaa. Heidän siinä istuessa paikalle sattui
tulemaan Timo Rautiainen, joka oli tunnettu kuuluisasta niskalaukauksestaan. Se pystyi
kellistämään vaikka kolme miestä kerralla.
"Ei poikien tarvitse noin murheellista naamaa näyttää," hra Rautiainen sanoi pehmeällä äänellä,
isällisellä äänellään. "Minä tiedän kyllä keinon päästä tois' puo'l jokkee!"
Kolmikkomme havahtui ja kuunteli tarkkaavaisesti, kuinka Rautiainen lupasi ystävällisesti
vaihtaa veneensä Mahen uskottuun Squieriin. "Tähän en voe ma suostuu" lausui Mahe juhlallisesti.
Mutta Kivi tarttui soittopeliin ja ojensi sen Rautiaiselle, joka poistui ilmeisen tyytyväisenä
hyvät kaupat tehtyään.
Kivi ja Jätti jättivät tuohtuneen Mahen kiroilemaan ja miettimään. Kiven oli nyt päätettävä,
miten hän saisi Jätin sullottua Rautiaisen pieneen purteen. Mutta sillä aikaa pirullinen Laiho
ilmestyi Mahelle ja kuiski valheita tämän korviin. Hän yritti suostutella Mahea luovuttamaan
Plektrojen Plektran. Mahe säikähti ja nappasi veneen, mutta merellä hän huomasi, että salakavala
Jabe oli veneen penkin alla. Jabe oli kyllästynyt humppa-Coronaan ja halusi saada itselleen Mahen
omatekoiset rummut. Hän uhkasi vetää Mahea dunkkuun, joten alettiin väsätä luovutustodistusta.
Mutta paikalle ehätti taas Timo Rautiainen kuudenkymmenkahden kilometrin tuntivauhdillaan ja häpeän lävistämällä linnullaan surupukuun pukeutuneena, koska oli huomannut mahen katkaisseen jokapaikanhöylä squieristaan kammen. Rautiainen ei pitänyt Mahea enää yhtään miehenä moisen tempun tehtyään, vaan laukaisi niskalaakin maheen, Kiven samalla laulaen kehtolaulua. Tämän jälkeen Laihollakin oli jotain sanottavaa... Laukaus oli mennytkin hiukan ohi ja kaikki tunsivat rajatonta rakkautta mahea kohtaan. Olihan kitara sankarimme sentään jälleen iskussa! Siinä he kaikki, Rautiainen, Mahe, Kivi ja Jätti tanssivat, joivat ja juhlivat voittoaan. Pimeyden kätyri Laiho oli saanut maistaa niskalaakia. Mutta tällä välin salakavala Jabe (oikealta nimeltään Prinssi Ahraan Ali Jabe) oli napannut Mahen rummut ja Plektrojen Plektran. Tämä huomatessaan sankarimme lähtivät synkkää jokea pitkin Prinssi Ahraan Ali Jaben perään kohti haltioiden(joita tavallisen kansan keskuudessa kutsutaan gospel-ihmisiksi) kaupunkia Kristinia Kaupungissa he tapasivat Känä Koplan, tuon Kolmen Koplan basistin, jonka bändikaveri, rumpali Kaapo Kopla, oli ostanut hienot rummut, joissa oli mm. keksipaketteja. Känä vei sankarimme Masa Koplan ja Kaapo Koplan luokse jotka antoivat sankareillemme raamatut, Kolmen Koplan jokilaiva-levyt ja Uudelleen kuntoon liimatun, legendaarisen vuosikertagibsonin.
"Siis tämähän on aito?" Mahe kysäisi epäluuloisesti lahjan antajilta.
Kyllä, se oli aito kuntoon liimattu vuosikerta Gibsoni, ja siitäkös se riemu repesi.
Tällä kitarallahan voisi vaikka soittaa itse Ozzienkin suohon. Ja juuri kun Mahen suu levisi
taivaalliseen hymyyn, niin taivaat jytisivät ja vedet väistyivät kun Ozzie Osterin
Esterin pojan, Jiminalaisen kuninkaan poika asteli suurena paikalle. Jimmy Pagen kanssa. Mahe sanoi:
-Herra Paige, saisinko nimikirjoituksenne tähän kitaraan.
-No tottahan toki. vastasi Jimmy, joka puhhui yllättävän hyvää suomea.
-Mitä vittua? huusi Mahe Kuka helvetti on Jimmy Page? Tämän jälkeen Mahe koetti paukauttaa
herra Pegea kitaralla, mutta Jimmy väisti ja veti esiin legendaarisen jousensa ja
ampui Mahea sillä seurauksella, että lävisti Mahen juuri saaman Gibsonin ja siitäkös
Mahe raivostui. Äkkiä Mahe tempaisi maasta ison Kiven ja sanoi:
"Yksikin virheliike niin Kivi kuolee!!!!"
"Ei älä" huusi Jimmy "Voit lopetta tämän kaiken" Jimmy jatkoi "miten?" Mahe kysyi "tuhoamalla
Mahtiplektran" Jimmy valisti "miten se on mahdollista" mahe kysyi "Mahtiplektran voi tuhota
vain survomalla se suuren ynkän anukseen, mutta et saa soittaa plektralla sillä pikku hiljaa
se syö voimasi ja muista mahtiplektra löytää isäntänsä luo"
Tähän Mahen käsillä roikkuva Kivi: "No hyh herra Peige olikohan se nyt ihan näin? Mutta
ilmeisesti kaikki ovat unohtaneet että Mahe hävisit Mahtiplektran
Gimli nimiselle kääpiölle!"
Yhtäkkiä, siinä paha missä mainitaan, nimittäin Jabe ryntäsi sisään tuohtuneen näköisenä,
"Yritin viedä tätä plektraa kaniin, mutta sain tietää että se on vain arvoton pleku! Pitäähän
rehelliselle varkaallekkin osoittaa kunnioitusta!". Mahe, Kivi ja Paige unohtivat hetkessä
erimielisyytensä ja antoivat yhdessä salakavalalle Jabelle Kunnon Rökityksen. Tämän jälkeen
Jabe suostui kertomaan, että:
"Gimli,
tuo kommervenkkien kuningas,
rötösten ruhtinas,
pitää kaikesta kiiltävästä,
humaltuu kaikesta hohtavasta,
sammakoita nälkään järsii,
bulimiasta kovin kärsii,
aikoo tehdä väijytyksen,
järjestää suuren yllätyksen"
Tässä kohden Jaben silmät sumentuivat, ja noille poikamaisille kasvoille levisi viisaan vanhuksen tuhat vuotta kokenut katse. Muuttuneella äänellä hän lausui:
Missä Millbrookin muuri kohoaa,
siellä Gimli pitää majaa
piehtaroitsee kromiosissaan
kokoaa niitä tosissaan;
Studiostaan vaatii vuokraa
ei rakkaudesta musiikkiin, vaan huo... krhm... rahastaa,
vaan mene sinne, kytke kiinni
kas, ikiaikaist' on se viinni
jota Mahe juo kuin intiaani
ei aikaa oo jana - vaan banaani
käyrtyy kohden loppupäätään.
Mee studioon! Käy säätään!
He tulkitsivat että plektra näyttäisi kyntensä vasta punaisen valon palaessa. Niinpä he
Käynnistivät Marshall Valvestate VS100-vahvistimen, jossa kyseinen punainen valo olikin.
Valon syttyessä Maheenkin iski henki, ja muuttuneella äänellä hän sanoi: Nyt minä tiedän,
kuka tuo on. Se on Herra Jimmeye Beige, kuuluisa Sepelin-kitaristi, eikä mikään hienosteleva
ulkomaan kirjoitusmuoto voi tosiseikkaa salata!
Page katsoi Mahea pitkään värisevien silmäluomiensa alta, ja raapi kaikuvasti tolkki-tyyppistä
leuanaluspintaansa kuin kuun maisemaa: "kuulehan, Mahe. Sinä olet kunnon poika. Saat soittaa
tuolla yhden soolon, niin kauan kuin valo palaa. Se loistaa hetken vain, mutta tuossa valossa
loistat muita kirkkaammin."
Sanoista tekoihin! Pian oli liimattu Gibson tanassa, ja Mahe aloitti soittamisensa, mutta juuri
silloin vahvarin valo sammui. "Kas vain, paristot kulu loppuun! No ei voi mitään!" herra Page
tokaisi hilpellä äänellä. Valo ei kenties enään palanut, mutta Mahe oli sitäkin punaisempi.
"Minun täytyy pojat nyt mennä! Muistakaa toki vierailla aina virallisilla "Pagen pagella!",
herra Sivu mainosti muka-hauskasti ja otti samalla vahvarin kainaloonsa. Sitten hän lähti
tanssien pimeään yöhön ja lauloi sarastavalle aamunkoitolle. Tämän jälkeen Sankarimme
majottautuivat Juhani Paason majataloon. Siellä Juhani kertoi kuinka hän oli vaatinut
Nekrokuppakuolemaa tuhoamaan mahtiplektran sen jälkeen kun hän oli katkaissut Yngwien
stratocasterista kielen, ja kuinka nekrokuppa oli kieltäytynyt. Tarinan jälkeen Mahe
tapasi kaukaisen sukulaisensa Locon, joka antoi Mahelle vanhan Jimi Hendrix-paitansa ja
valkoisen, vasenkätisen stratocasterin, jonka kielet oli käännetty toisinpäin. Mahe sanoi
Kivelle ja Locolle:
-Nyt olen valmis haastamaan Yngwien tilutuuskilpailuun.
Tämän jälkeen Mahe vetäytyi huoneeseensa jossa hän aloitti rankkaakin rankemman harjoittelun
ja tilutteli kuin viimeistä päivää (ja yötäkin myöten). Oli siinä toisilla vaikeaa
katsella rauhassa Formuloita.
Lopulta suuri hetki oli käsillä, ja Mahe lähetti kirjekyyhkyn viemään viestiä Yngwielle.
Mutta lintu ei pitkälle päässyt, kun Ozzy O. hyökkäsi puskasta ja puraisi puluta pään irti.
"Vanhat tavat kunniaan," Ozzy mumisi itsekseen ja lähti pää painuksissa takaisin Greenpeacen
kevätkokoukseen. Koska pulu ei ollut enään oikein viestikunnossa, Mahe lähetti noita Yngwielle
textarin teiniäxxillä. Vastaus tulikin pian "Rakas Mahe, olen tullut siihen päätökseen, että
Te ette ole vertaiseni kisakumppani. Täten minun täytyy Teille ilokseni ilmoittaa, että minulla
viiraa päässä pahemman kerran. Lähdenkin tästä syömään kumisaappaita. Älä jää sorsan alle."
Tästä Mahe suuttui ja laittoi päällensä tuon Jimi Hendrix-paidan, otti uuden(kitarahan oli 40
vuotta vanha, mutta Mahelle se oli uusi) valkoisen stratocasterinsa, ja lähti äkkiä nokian
kumisaapastehtaalle. Siellä Mahe näki, kun Yngwie söi ja goottiwannabetrue-evilteinihevarit
vahtivat, ettei Mahe pääsisi haastamaan Yngwietä. Sitten, kun Yngwie oli syönyt loppuun,
Mahe alotti soolottamisen. Ja yhtäkkiä kaikki goottiwannabetrue-evilteinihevarit lyyhistyivät
maahan. Yngwie otti DOD 308 YJM Preamp overdriven, ja ojensi oikean kätensä ylös ja huusi:
"paganinius bachus blackmoreus monty pythonus". Silloin hänen toiseen käteensä syöksyi
korkealta kumisammiosta scallopattu valkoinen Dimarzio-mikeillä varustettu 1959 Fender
Stratocaster. Kullanväriset piuhat syöksyivät kiinni Ynkän skebaan, DOD:iin ja hänen
Rautapihan kokoiseen vahvistinmuuriinsa. Sitten ynkkä vingautti ilmoille korvia särkevän
harmonicsin jolloin Mahe murtui. Hän joutui lopettamaan soiton pariksi sekunniksi.
Silloin goottiwannabetrue-evilteinihevarit nousivat ylös ja syöksyivät jacksoneidensa
kera mahea kohti. Mutta juuri silloin ikkunasta rysähti sisälle Pauli Gilberdriel, mystisen
haltiajoukon, Ajaja X:n, johtaja. Hän myös oli tullut haastamaan Yngwietä. Hän suuntasi Ibanez
megakirveensä goottiwannabetrue-evilteinihevareita kohti ja alkoi soittaa Ajaja X:n
tunnussäveltä, katutappavaa. Goottiwannabetrue-evilteinihevarit lennähtivät vastaantulleesta
voimasta kumisammioon ja muuttuivat kumiteollisuuden jatkeiksi. Silloin Mahe otti tuiman
katseen, otti naamalleen umpisuoli tukossa-ilmeen ja huusi:
-POIS! Silloin goottiwannabetrue-evilteinnihevarit pelästyivät, ja juoksivat pakoon, mutta
Yngwie otti efektilaitteen uudelleen käteensa ja
ojensi sen vakavin ilmein Mahelle: "Enkel är det, men det fungerar ganska bra."
-"Funk-enkeleitä?" ihmetteli Mahe. "Juu, ttakskanihaa joo" jatkoi hän ollakseen
ystävällinen turpealle ruotsalaiselle, jonka suupielestä roikkui edelleen suikale
hai-saappaan sisävuoria. "Jak saka köra en virveltrumma av den häär" jatkoi Mahe,
ja näppärästi riipi peltipurkista sisukset ja straton takaa jouset, jotka laittoi
peltipurkkiin. Se rämisi kuin melkein aito rumpu. Mutta miksi pöhöttyneen svenssonin
silmissä kimmelsi kyyneleitä?
Yhtäkkiä Yngwie sanoi:
-Olet arvoiseni. Saat haastaa minut. ;
-No minä haastan sinut. vastasi Mahe. p;
Yngwie aloitti. Hän soitti Rising Forcen.
Tähän Mahe vastasi soittamalla uncomfortable bluesin.
Yngwie hämmästeli tätä taidonnäytettä, mutta vastasi siihen
soittamalla Leonardon. Mahe nauroi Yngwien surkealle soitannalle ja soitti flopin.
Yngwie ei tiennyt mitä tehdä, kunnes hän keksi soittaa anguish and fearin. Mahe päätti
lopettaa taiston ja soitti autumns mirrorin. Nuo sulosävelet vaikuttivat Yngwieen niin,
että hän putosi astiaan missä keitettiin saappaita. Paha, paha Yngwie J Malmsteen oli
voitettu ja Mahe nosti mahtiplektran ylös voittnsa merkiksi. Yhtäkkiä Alexi Laiho hyppäsi
ja puri Mahen peukalon ja etusormen poikki. Alexi hypisteli plektraa ja sanoi:
-Vihdoinkin. Me sssssaimme aarteemme takaiisin.
Alexi ei hyppiessään huomannut, että oli lähestymässä astia, minne Yngwie oli jo
aikaisemmin pudonnut. Pian Alexi putosikin ja tuhoutui mahtiplektran kanssa. Sitten
muusikkovelho Kivi saapui Mahen luo ja sanoi:
-tehtävämme täällä on suoritettu. Mutta GAAS vaivaa jo minua, menkäämme Kitarapajalle
katsomaan, josko siellä olisi halpoja JMP-marsuja. Kitarapajalla heitä odotti ikävä yllätys.
Jeesmies oli pajalla myös ja hän oli teettänyt kopion Mahtiplektrasta. Kaiken lisäksi hän oli
hyvin vittuuntunut alkuperäisen Mahtiplekunsa menetyksestä(Jeesmies on hyvin pitkävihainen olio)
ja vannoi kostoa Mahelle ja Kivelle. Juuri kun Jeesmies nappasi käteensä teettämänsä kopion
Mahtiplektrasta, Kivi älysi vääntää vieressään olevan Ampeg-putkinupin biaspotikan väärään
asentoon, ja silmänräpäyksessä Ampegin 6L6-putket muodostivat Jaakobin tikapuut, ja toisena
osapuolena oli Jeesmies.
Jeesmiehestä jäi vain pieni tuhkakasa käsittelyn jäljiltä.
Kun ystävämme tokenivat tästä, he huomasivat, että mahtiplektrakin oli tuhoutunut. Lähdettyään
kitarapajalta halpojen JMP-marsujen kanssa Kivi ja Mahe kävelivät senaatintorille. Kivi piti puheen, ja
kertoi Suomen kansalle:
-Mahtiplektrasta ei pysty valmistamaan koppioita, ellei joku supertaitava muusikko valuta
siihen voimaansa. Yngwie Malmsteenin tuhouduttua on maailmassa enää yksi kitaristi, joka pystyy
antamaan mahtiplektralle tämän vaatiman soittotaidon, ja tämä muusikko on Mahe Squieri.
Tämän sanottuaan he lähtivät kotiin. Kotiin päästyään Mahe alkoi äänittämään uutta biisiään
nimeltä Autumns mirror III. Yhtäkkiä Mahe huomasi, että hänen rumpunsa olivat poissa. Mahe
muisti, että ne olivat jääneet Tampereelle Kolmen Koplan Kaapo Koplalle. Mahe sanoi:
-Perkele!