Keskiviikko 1.9.2004
Rakas päiväkirja... kuuluuko minun aloittaa tämä näin? Tämähän on lopulta nettipäiväkirja, eikä sellainen perinteinen pikku kirjanen jossa on sydämenmuotoinen lukko ja vaaleanpunaiset kannet. Ajattelin alkaa pitää tällaista kun kaikilla muillakin tuntuu olevan nettipäiväkirja nykyään. Sanokaa minua vain trendien perässä juoksijaksi tai wannabenörtiksi tai miksi tahansa... mutta nettipäiväkirja minulla siis nyt on.
Kaipa minun pitäisi esitellä itseni. Minä olen Mimosa Laine, 19 vuotta, viime kevään ylioppilas. Ulkonäköäni en jaksa kuvailla erityisemmin, onhan tuossa tuo valokuva. Aito blondi, kuten kuvasta näkyy. Olen oikeastaan ihan tyytyväinen ulkonäkööni. En ole mikään seksikäs kaunotar, mutta en sentään kamalan rumakaan. Kelvollinen. Ainoa asia mistä en erityisemmin välitä on se että olen vähän turhan ruipelo. Toivoin että olisin tähän ikään mennessä saanut jo vähän muotoja (lue: tissejä), mutta kun ei niin ei. Äiti sanoo että kyllä niitä muotoja tulee kunhan synnytän pari lasta, mutta eipä tuo paljon lohduta tässä vaiheessa.
Vartaloani ja terveyttäni hoidan harrastamalla joogaa. En pidä perinteisistä urheilulajeista missä tulee hiki ja naama punehtuu. Onhan se vähän hassun näköistä kun ihminen pyllistelee ja vääntelee itseään eri asentoihin, mutta jooga saa minussa aikaiseksi aivan ihanan olo. Joogaamisen jälkeen on monta tuntia sellainen tunne että leijailisin kymmenen senttiä maanpinnan yläpuolella. Aivan taivaallisen ihana tunne!
Kun en joogaa, roikun aika paljon netissä. Messengerillä on kätevää pitää yhteyttä kavereihin ja erilaiset keskustelufoorumit ovat saaneet minut koukkuun jo monta kertaa. Mikä tahansa joka käsittelee fantasiaa tai scifiä tai leffoja tai sellaista kelpaa minulle. Lempparikirjani ovat Harry Potterit ja Terry Pratchettin huumorifantasia, joten niistä tulee keskusteltia aika lailla. Musiikista en kamalasti välitä. Kuuntelen sitä mitä radiosta sattuu tulemaan.
Mitäs muuta? Hmm. En minä tiedä. Minä olen aika tyypillinen 19-vuotias. Lukio on suoritettu ja mietin vielä mitä haluan elämältäni. Parin päivän kuluttua olen menossa Yliopistoon lukemaan kirjallisuutta, mutta en vielä tiedä mikä minusta isona tulee. Ehkä kirjailija tai äidinkielenopettaja... tai sitten teen jotain ihan muuta ja alan vaikka syvänmerensukeltajaksi.
Kai minun pitäisi esitellä perheeni. Äitini Katariina on kirjailija ja tekee töitä kotona. Hänen kirjoissaan on paljon rakkautta ja romantiikkaa - itse asiassa niin paljon että minäkin sain lukea osan niistä vasta kun olin täyttänyt 18 vuotta. Jotenkin tuntuu hassulta että minun kiltti, ujo ja vähän hösö äitini voi kirjoittaa jotain sellaista joka saa minut punastumaan.
Äitiä haastatellaan aina välillä naistenlehdissä ja hän kertoo silloin siitä miten tärkeää intohimo ja rakkaus on ihmisen elämässä. Nuorempana äitini nolotti minua kamalasti. Koulussa muutama ihminen yritti kiusata minua äidin takia, mutta siihen kyllä puututtiin pian. Nykyään minä olen lähinnä ylpeä siitä että äitini on kohtalaisen kuuluisa kirjailija.
Isäni Markus on ravintolakokki. Hän laittaa aina kotonakin suussasulavaa ruokaa ja aivan ihanan makusia herkkuja. Minä olen kyllä enemmän äitini tytär... en nimittäin osaa edes keittää vettä. Isä tekee joskus pitkää päivää, mutta hän on minulle hyvin tärkeä, jopa äitiä tärkeämpi. Muistutan luonteeltani hyvin paljon isää. Hän ymmärtää minua aina.
Minä olen vanhin neljästä sisaruksesta ja uskokaa pois, se on joskus aika rankkaa. Minulla on 14-vuotias Helmi-sisko ja vuotta nuorempi Jussi-veli sekä nuorimmaisena 9-vuotias Jenna Maria.
Helmiä ja Jussia luullaan usein kaksosiksi. He ovat aika saman tyylisiä molemmat harrastavat tanssia ja kaikkea musikaalista ja he ovat melkein aina yhdessä. Isä vitsailee välillä että Helmin ja Jussin oli tarkoitus syntyä kaksosina, mutta Jussi oli niin laiska että jäi onnellisena möllöttämään äidin massuun vielä vuodeksi sen jälkeen kuin Helmi jo syntyi. No jaa... kovasti ovat samanlaisia.
Pikkuruinen Jenna Maria on koko perheen kullannuppu jota kaikki aina hemmottelevat. Pikkusisko on hyvin tarkka siitä että häntä pitää sanoa Jenna Mariaksi, ei pelkäksi Jennaksi. Jenna Maria on meidän perheen lukutoukka ja on jo lukenut monta kirjaa jotka minä uskalsin lukea vasta yläasteella. Vaikea uskoa että noin pieni voi ymmärtää mitään Sinuhe Egyptiläisestä tai Seitsemästä veljeksestä... mutta kai se on pakko uskoa.
Oikeastaan en tiedä miten kannattavaa oli esitellä perheeni, kun kuitenkin olen huomenna muuttamassa pois. Mutta mitäs siitä, perheeni on hyvin tärkeä osa elämääni enkä usko että kukaan pystyy todella ymmärtämään minua jos hän ei tiedä perhetaustaani.
Isä ja äiti ovat aina uskoneet enemmän rakkauteen ja kuriin kuin maalliseen mammonaan. Siksi me asumme aika ahtaasti. Minäkin jaan huoneeni molempien siskojen kanssa. Perheen ainoalla pojalla on oma huone (ja oma tietokone, mitä kadehdin syvästi). Ei minulla oikeastaan ole paljon valittamisen aihetta, molemmat siskoni ovat aika helppoja huonekavereita... ainoa asia mikä joskus todella käy hermoilleni on se että siskojen vaatimuksesta koko huone on sisustettu vaaleanpunaisella. Vaaleanpunaiset seinät, vaaleanpunainen matto, vaaleanpunaiset päiväpeitteet, lakanat verhot... vähemmästäkin saa myrkytyksen.
Tänään on siis viimeinen päiväni kotona ja huomenna lähden Yliopistokaupunkiin. Jännittää aika lailla, mutta se on sellaista kivaa jännitystä. Tuli vähän haikea olo kun katselin nukkuvia siskoja ja ajattelin että en enää koskaan nuku samassa huoneessa heidän kanssaan. Osaankohan minä edes nukkua yksin?
Toisaalta... suurperheen vanhimpana lapsena minä olen tottunut suojelemaan muita ja ohjaamaa heitä. Jotenkin tuntuu siltä että olen koko elämäni ollut isosiko... elänyt nuorempia sisaruksiani ja vanhempiani varten. Odotan siksi innolla että pääsen asumaan omillani. Vihdoinkin oma elämä!
Sivu 2!
