Dumbo, "pinseri-pystykorva" Kirkkonummelta
| Perheeni oli
menettänyt rakkaan Emma-koiran yllättäen ja aivan liian varhain.
Koirakaveriinsa tottunut Tyyne-tipsu oli ollut aivan ymmällään.
Perheelleni oli selvää, että Tyynen piti saada uusi kaveri ja suhteellisen
pian. Näistä asetelmista perheeni alkoi etsimään uutta jäsentä laumaansa. Perheen "koiravastaava" (Jaana) kävi epätoivoissaan läpi kaikki mahdolliset eläinsuojeluyhdistysten sivut ja APULA:n annettavat ja myytävät koirat. Hän laittoi myös oman ilmoituksen APULAan, eikä siitäkään kautta meinannut tulla mitään. Jaana ennätti jo ajatella, että heillä oli liian suuret vaatimukset uuden tulokkaan suhteen. He etsivät pientä tai keskisuurta tyttökoiraa tai leikattua urosta, joka tulisi toimeen sekä muiden koirien että lasten kanssa. Vasta uusittu ilmoitus tuotti tulosta. Keskiviikkona 21.5.2003 illalla soi puhelin ja kaikki kolahti paikoilleen. Lauantaina 24.5.2003 laumaan liittyi uusi jäsen: minä, "pinseri-pystykorva" Dumbo. Olin hyvin levoton koko automatkan Kirkkonummelta Keski-suomeen ja ikävöin kovasti entistä perhettäni. Minä en oikein tiedä, miten siinä talutushihnassa pitäisi kulkea, enkä oikein ymmärrä sitä, ettei täällä ole paikkaa, jossa voisin juosta tunnin irrallaan. Olisihan meillä Tyynen kanssa tuossa pihassa iso tarha-aitaus, jossa voisimme kirmailla. Mutta kun minusta on paljon mukavampaa ravata ympäri kämppää. Ensimmäiset päivät olin jotenkin lamaantunut enkä ollut lainkaan niin energinen kuin mitä entinen emäntäni oli uudelle perheelleni kertonut. Nyt reilun puolen vuoden kuluttua (emäntä kirjoittelee tätä puolestani 15.12.2003) tilanne on aivan toinen. Olen oppinut uuden kotini ovikellon äänen ja syöksyn kyllä vauhdilla haukkuen ovelle. Rakastan lapsia ja pidän erityisen paljon uuden perheeni lokakuussa 1998 syntyneestä tyttärestä. Meillä kahdella sitä riittää vauhtia ja meteliä. Mistäköhän mahtaa johtua, että perheen aikuiset meinaavat joskus hermostua meihin. Reagoin herkästi, jos tulee ulkoisia ärsykkeitä. Emäntäni äidin luona oli vierailulla eräs hyvin kärttyisä tyttökoira ja minä päätin protestiksi pissata sisälle. Muuten olen kyllä nykyään aika sisäsiisti, jos vain pääsen tarpeeksi usein ulos ja ulkoiluajat ovat tarpeeksi pitkiä. Pihassa minua ei voi päästää irti, koska lähden välittömästi ensimmäisen hajun perään - enkä anna mielelläni kiinni.. |
||