Olen syntynyt Rotan vuonna 1.12 -84 ja olen Jousimies horoskoopiltani. Luonteeltani olen lähinnä iloinen ja hullu hassuttelija, jolle söpöily antaa merkittävästi lisää elinvoimaa. :P Lähimpänä sydäntäni ovat akvaariot ja rotat, sekä tietenkin kaikki muut kaikenkarvaiset ja -karvattomat otukset. :)
Synnyin Vantaalla, Varistossa, jossa asuin kolme ensimmäistä elinvuottani, sitten muutimme asumaan Vantaan Rajatorppaan. Siellä tulikin sitten asusteltua useampi vuosi, kunnes muutin äitini ja veljeni kanssa Espooseen, Karakallioon. Sittemmin tuossa vuonna 2002 muutimme Leppävaaraan äidin kanssa kahden. Koulujakin on tullut käytyä aina ala-asteelta, yläasteen kuvataideluokalle ja sieltä Helsingin Kuvataidelukioon neljäksi vuodeksi. Kunhan sieltä pääsen, niin aikomukseni olisi lukea sosionomiksi... Kiinnostukseni työelämään on suurimmaksi osaksi siellä nuorisotyön puolella. :)
Harrastuksenani on piirtämisen lisäksi pitkään ollut myös savityöt, joita on tullut harrastettua kuudennesta luokasta asti. Viisitoista vuotiaana menin ensimmäisen kerran apuohjaajaksi Pioneerien leirille ja sillä tiellä olen edelleen. Valokuvaus on myös ollut jokseenkin kiinnostava harrastus, mutta päässyt lähiaikoina hieman kuivumaan kasaan, mikä sinällään on kovin ikävää. Tosin onpahan itselleni ja ystävilleni sitten enemmän aikaa... :)



<--Takaisin