MARISSA <3 DJ

DJ oli Marissan kodin puutarhuri kesän ajan. Kun Ryan lähti Chinoon, Marissa oli yksinäinen ja alkoi kiinnostua DJ:stä. Myös DJ oli katsellut Marissaa jo pitemmän aikaa. Heidän suhteensa lämpeni ja he kuhertelivat salaa muilta koko kesän. Marissa ei kertonut edes parhaalle ystävälleen Summerille, eikä etenkään äidilleen ja isäpuolelleen, sillä silloin DJ olisi todennäköisesti eroitettu. Kun Ryan sittenkin palaa Chinosta Orange Countyyn DJ:n ja Marissan välit erkanevat. Marissa on taas kiinnostunut Ryanista, eikä DJ pidä siitä. Kun Ryan saa tietää Marissan ja DJ:n suhteesta, hän sanoo ettei ole enää kiinnostunut Marissasta. Marissa ja DJ lähenevät jälleen, ja nyt myös Julie ja Caleb tietävät suhteesta. Julie ei pidä suhteesta lainkaan ja yrittää erottaa paria kaikin keinoin. Hän tarjoaa DJ:lle rahaa siitä ettei enää olisi Marissan kanssa. DJ ei ota rahoja, mutta kertoo Marissalle ettei heidän ole syytä tapailla. He pääsevät sopuun ja heidän suhteensa päättyy.