K-15

Tästä on syntynyt helvetinmoiset sessiot, esimerkiksi Suskin ja Lotan (joka itse ahkerasti sotii tätä sääntöä vastaan olemalla 12-vuotias) keskuudessa, joten päätin valistaa tästä asiasta, ettei mun tartte selittää oikeudessa miksi Sussen kone kaatui kun lähetin hänelle lähinnä blonditestiä muistuttavan pommin.

K-15, eli suomennettuna Kis, eli ei suositella alle viisitoista vuotta täyttäneille lapsille lukee rajiksen sivulla /aloita.htm.  Tämä koo viistoista yrittää olla epätoivoisesti vitsikäs välihuomautus, ja samalla ohimennen kertoa että Rajakylän Mafian sivut eivät ainakaan ole se Lotta Loikkasen virtuaalikennelli kymmenvuotiaille. Tämä pieni tekstinpätkä ( K-15 ) on ylittänyt näiden ko. henkilöiden hilserajan (tai rusketusraidan) ja he ovat sitä äänekkäästi huomauttaneet vieraskirjoissa. Ehkäpä ovat ite vittu kattellisia kun eivät kuulu jengiin. ovat ulkopuolisia. who knows.

Jossain vaiheessa joku sairasti jopa säälin surkeita polkuja meitä kohtaan, rauha hänen säälittävälle sielulleen.

EHKÄPÄ riikka antti ja inna ovat alle sen kultaisen viidentoista vuoden, tämä kävi ilmi viestistä jonka kirjoittaja itse oli myöskin 13. Älykkäänä tämäkin lapsi, joka huomasi pienissä aivosoluissaan ettei rajiksen kaikki jäsenet ole sitä viittätoista, joten hän keksi että hän aukaisee sanaisen arkkunsa kiinnitääkseen huomiota itseensä. Tämä neropatti kirjoitti rajislaisten sähköpostiosoitteilla, kosa halusi ettei rajis häntä pimeällä hengiltä hakkaisi. No, minä, kaikkien tunnettu pikkuhakkeri veppimaestro, näki kirjoittajan IP-osoitteen, koneen sijainnin ja vieläpä pari muuta  tietoa joita pienellä koodinpätkällä voi saada selville. Lisäksi, koska neropatti asuu samassa kaupungissa pikkuhakkeri veppimaestron kanssa, kuuli veppimaestro kuinka neropatti puhui yli suunsa. Oli tämä neropatti paljastanut asuinpaikkansa, osoitteensa ja meilinsä jo kahden tunnin sisällä kirjoituksen kirjoittamisesta.

Ja nyt naurakaa:

Veppimaestro sanoi neropatille: mulla on sun koneen tiedot.

Neropatti: Mikä vitun IP? Ei mulla mitään IP:tä oo.

 

Selvisi että kyseinen, älykkäästi (mutta hyvin epäonnisesti) henkilöllisyyttänsä salaillut neropatti, ei tiennyt että heillä on vaihtuva julkinen IP, jonka lisäavulla sain tietooni heistä monenmoista faktaa. yleisesti henkilön jäljittämiseen tarvitsee viranomaisten luvan jne, mutta tietotekniikka ja varsinkin internet on hyvin ihmeellistä ja jopa laillista :) Näitä findereita kyllä löytyy =)Ystävällisenä ihmisenä en kuitenkaan valmiiksi viritettyä kirkkovenepommia lähettänyt, pistin vain IP-eston heidän vaihtuvalleen.

 

Mutta kuten alussa, on näytettä pikkupommista (jota EI siis oikeasti kannata kokeilla)

Tämä ei yllä lain millekkään puolelle enkä ole vastuussa tuosta kun ei ole mitenkään omani.

Kerroin vain että olette penskat aivan alasti kun käytätte konettanne, jos ette osaa paskankaan vertaa suojata yhteyttänne (netti).

 

Ja näin lopuksi, ettei näiden pikkuvittujen tarvitse huomautella tuosta K-15 kohdasta, vaihtuu luku K-51 ja urputtakaa vittu siitä sitten!


Ja jos nyt vielä tähän päälle freebokista netikettiä

 

rakkaudella Veppimasteri = Satu