Olen aina ollut kiinnostunut liikunnasta ja terveydestä, joten haku fysioterapeutin opintoihin on mielestäni luonnollinen jatke kiinnostuksen kohteilleni. Olen harrastanut yleisurheilua kilpatasolla lähes kymmenen vuotta, ja tänä aikana on ihmiskeho ja varsinkin sen tuki- ja liikuntaelimistö alkanut kiinnostaa minua. Kilpaurheilussa, jossa lajisuoritteet ovat usein keholle raadollisen rankkoja, on mielenkiintoista huomata kuinka niin vahva ja treenattu vartalo voi olla altis mitä pienimmillekin muutoksille. Juuri näiden yksityiskohtien tarkastelu, ja niiden syiden selvittäminen, ovat asioita, jotka herättävät kiinnostukseni. Oman urheilu-urani olen joutunut kärsimään muutamista lievistä vammoista, ja olen niiden kautta päässyt tutustumaan fysioterapeutin työhön omakohtaisesti. Työ vaikuttaa mielenkiintoiselta asiakaslähtöiseltä ammatilta, jossa pääsee auttamaan ihmisiä heidän pulmissaan alkaen aivan ruohonjuuritasolta. Olen eri asiakaspalveluammateissa huomannut kuinka pidän ihmisten auttamisesta, ja fysioterapeutin työssä minua viehätyttää kuinka pystyisin auttamaan ihmisiä elämään entistä terveempää elämää. Olen ohjannut jonkin verran nuoria urheilijoita yleisurheiluseurani harjoituksissa, ja nämä kokemukset ovat vain vahvistaneet uskomustani siitä, että haluan tulevaisuudessa ammatin, jossa pääsen työskentelemään läheisesti ihmisten kanssa. Fysioterapeutin opinnoissa minua kiinnosta alan käytännönläheisyys. Nautin uuden oppimisesta, mutta pelkkä kirjojen pänttääminen ei innosta minua. Haluan päästä käyttämään käsiäni ja itse kokeilemaan opetettavia asioita, ja juuri näiden asioiden takia uskon fysioterapian opiskelun olevan minulle mielekästä. Olen muutamilta alaa opiskelevilta ystäviltäni saanut kuulla kuinka opinnoissa yhdistyy niin teoria kuin käytäntökin. Mielestäni opinkin juuri parhaiten kun pääsen yhdistämään oppimaani teoriaa erilaisissa käytännön harjoituksissa. Asiat painuvat parhaiten mieleeni, kun niitä pääsee soveltamaan harjoitustilanteissa. Eri asiakaspalveluammatit, joissa olen ollut, ovat auttaneet minua toimimaan monenlaisten ihmisten kanssa ja koen tästä olevan hyötyä fysioterapeutin ammatissa. Olen opetellut samaistumaan apua tarvitsen henkilön kanssa, ja yritän aina katsoa hänen ongelmaansa hänen omien silmiensä kautta, jolloin pystyn tarjoamaan hänelle mahdollisimman hyvin kohdistettua apua. Nautin siitä kun pystyn auttamaan ihmisiä mahdollisimman perusteellisesti, ja yritän aina etsiä mahdollisimman toimivan keinon heidän pulmiinsa. Terveelliset elämäntavat ovat minulle olleet aina itsestäänselvyys, mutta ymmärrän ettei asia ole kaikille yhtä helppoa. Fysioterapeutin työssä uskonkin, että pystyisin tarjoamaan apuani kaikille eri ihmisryhmille samaistumalla heidän tilanteeseensa, ja tämän avulla pyrkiä löytämään mahdollisimman tehokkaat apukeinot ongelmien voittamiseen.