|
Ottelupaikka: Soppeenharjun yläasteen kenttä
Ottelu pelattiin Hangover-ottelusta katsottuna seuraavana päivänä ja pakkasta oli edelleen mukavasti. Ottelu olikin hikipalloa parhaimmillaan, joskaan kenttä ei mikään kovin liukas ollut. Pelissä oli jännitystä, vaarallisia tilanteita ja taitavia suorituksia. Se oli oikea "nitropeli". Alku ei tosin viitannut siihen suuntaan sillä ensimmäisellä puoliajalla vauhtimme oli liikaa PP-Teamille ja puoliajalle lähdettiin turvallisenkin tuntuisessa johdossa 3-0. Puoliajalla kun kyselin vastustajilta että vaihdetaanko päitä vai jatketaanko samoilla, kuului humoristisia kommentteja: "Mitäs jos vaihdettaisiin sakkeja...". Mutta PP-Team:in meitä iäkkäämmät pelaajat alkoivat vasta lämmetä toiselle puoliajalle lähdettäessä. Liekö meillä hiipinyt jo jonkinlainen turvallisuuden tunne puseroon, mutta toista puoliskoa ei oltu kunnolla vielä ehditty aloittaakaan kun tilanne oli jo kaventunut 3-2 -lukemiin. Onnistuimme iskemään 4-2 osuman mutta vastustaja kuittasi välittömästi 4-3. Kuitti tuli myös kahdella seuraavalla kerralla kun onnistuimme kasvattamaan johtoa kahteen maaliin ja peliä taisi olla vajaat 10 minuuttia jäljellä ja oltiin tilanteessa 6-5 meidän hyväksi. Sitten pääsimme niittaamaan kahdesti ja alkoi tuntua, että kyllä tämä nyt taisi taipua, lukemien ollessa 8-5. Mutta ehkä se oli taas tuo tunne tai sitten joku muu, mutta vastustaja iski todella nopeasti kaksi maalia ja painoi viimeiset 5 minuuttia päälle kuin yleinen syyttäjä. Jouduimme puolustamaan todella nöyrästi ja siitäkin huolimatta parissa tilanteessa vain tuuri ja maalivahti Juho Jääskeläisen paraatipelastukset olivat vastustajan tasoituksen esteenä. 8-7 jäi kuitenkin lopputulokseksi tässä jännitysnäytelmässä. Pelissä nähtiin myös Kaiharin Pallon kauden komein osuma Siivikkalan kaksikon toimesta. Puolustaja Mika Helin sivalsi pallon maalin kattoon Väliniemen Matin hyvästä syötöstä ollen samalla korkeassa polviasennossa! |
|