|
.
S.E Hurmatar |
x Perustiedot
Nimi - S.E Hurmatar "Hurma, Huni"
Rotu - Suomenhevonen
SP - tamma
Väri - ruunikko
Syntyi - 18.05. 2004
Säkä - 157cm
reksiteri - Ei ole vielä
Koulutustaso - Kouluttamaton, este taitoja näyttää löytyvän.
Omistaja - tytti.
Kasvattaja - S.E Suokit ja Sinful aNgel
^up^ |

|
 |
x Luonne
Omistajakertoo »
Hurmatar on aika riehakas pikku tytteli joka on uhkarohkea, juoksee päin aidan laitaa,
melkein törmää siihen. Harjatessa kannattaa pitää varansa, Hurma nimittäin näykkii,
mutta ei kannata pelästyä, vain harvoin ja varsahan hän on. Hurma juoksee tarhassaan
muutenkin kuin hullu, ja muita hän ei sinne suvaitse. Karsinassa Hurma on malttamaton,
kuopii ja hirnuu koko ajan, mutta kyllä se oppii viimeistään aikuisuuden kynnyksellä.
Ratsastamista on kokeilu jo vähän. Ensin Hurma heitti selästään monen monituista
kertaa, myöhemmin kun kokeiltiin pukitteli se vähän ja heitti selästään vain kerran.
Irtohypityksessä Hurma on hypännyt jo 80 senttiä. senkin hän hyppäsi varmaan metrin
korkeudesta. Näyttelyihin on jo vähän koitettu ilmottautua. Kun vuokrattiin yksi
maneesi puoleksi tunniksi, että voitaisiin harjoitella näyttelyitä varten, sipsutti
rouvamme ihmeenkin sievästi mutta alussa voi, voi en kehtaa edes kertoa xD. Maastossa kun
on taluteltu, Hurma vain on kävellyt ja etsinyt ruokaa, joskus on vähän yrittänyt
laukata pois. Hurman tarhassa on trailerin lastaus silta ja sitä pitkin pääsee
suojakoppiin jossa on heiniä, näin opetamme Hurmaa lastausta varten.
Hurma kertoo»
Jiihaa, että siinä, hakako se oli? kai... no sielä on kiva laukata ja leikkiä hullua.
Se on kivaa!
puraisen joskus niitä olioita, sitten ne sanoo et Hau!(Omistaja korjaa» Au!), Älä ei
saa, hyi! Puupalikalla jossa on sellasia muovilankoja vai mitä onkaan, sen nimi on kai
joku harja, niin niillä ne oliot krapsuttelee sieltä sun täältä, se on jännää! Sit
ne on ihan tyhmiä ne oliot jotka nostavat jalkani ja hääräävät siinä ja tekevät
sille jotain, se ei tunnu miltään mutta näyttää oudolta. Sitten vielä kun ne
kiipeävät selkääni hui että, jalat vain huojuvat ja tuntuu siltä että siitä
oliosta on päästävä eroon joten juoksen lujaa ja nostan takamukseni korkealle ilmaan
ja niin on päästy siitäkin hassutuksesta kauas. Lopuksi olen niin väsynyt etten jaksa
heittää oliota kovinkaan montaa kertaa selästäni.
Se on kivaa kun pääsee sellaiseen hakaan jossa on niitä hassuja puukeppejä niitten yli
on aina kiva hyppiä. Sielä metsässä on kiva köpötellä kun joka paikassa on ruokaa
ja kuuluu kivaa piiperrystä puista. Joskus on hauska karistaa se olio joka vetää minua
siitä narusta, niin joskus se on kiva karistaa knnoilta :P
^up^ |
# Sukutaulu |
i. Pajunoksan
Verottaja |
ii. R.I. Univelho (Missä?) |
iii. Liinahaan Unimuisto (missä?) |
iie. PP Kissanminttu (Missä?) |
ie. Ukkosmyrskyn Sitruuna (missä?) |
iei. EL Aku |
iee. Hurrikaanin Silkki |
e. Fairyn
Kaunotar |
ei. Lennon Ronski |
eii. Poika-Patu |
eie. Messin Marja |
ee. Hovin-Papitar |
eei. Hovin-Poikamien |
eee. Hovin-Kaunotar |
^up^
|
# Jälkeläiset
pp.kk.vvvv - nimi - emänen - omistaja
pp.kk.vvvv - nimi - emänen - omistaja
pp.kk.vvvv - nimi - emänen - omistaja
pp.kk.vvvv - nimi - emänen - omistaja
^up^ |
Hurma on sijoittunut 11'sta kisasta 4'ssä.
Ranking pisteet / arvonimet:
- esteiltä: 1 p.
- Koulusta: 0 p.
- Kentältä: 0 p.
- HuRilta: 3 p.
- Näyttelyistä: ei arvonimiä.
# Kisakalenteri |
päivämäärä |
paikka |
luokka/alaisuus |
sijoitus, muuta |
Kouluratsastuskilpailut |
30.05 '04 |
Shaw |
He B |
2/10 |
30.05 '04 |
Shaw |
He A |
4/10 |
29.5 '04 |
Hubertus
Riders |
KN Special |
14/19 |
29.5 '04 |
Hubertus
Riders |
Va B |
13/20 |
29.5 '04 |
Hubertus
Riders |
Va A |
2/18, 3 HuRin ranking pistettä |
Esteratsastuskilpailut |
25.05.04 |
Shaw |
80 cm |
1/10 |
25.05.04 |
Shaw |
60 cm |
4/10 |
25.05.04 |
Shaw |
100 cm |
4/10 |
17.06 '04 |
Shaw |
100 cm |
4/10 |
10.6 '04 |
Shaw |
3. 80 cm/ERJ |
40/50 |
10.6 '04 |
Shaw |
4. 100 cm/ERJ |
5/50, 1 ranking p. |
21.6 '04 |
Tuulen
Ravauksen Harrastajat |
2. 50-70 cm/ERJ |
14/20 |
Kenttäratsastuskilpailut |
pp.kk.vv |
paikka |
Re, Me, He |
-/-, ranking p. |
Näyttelyt |
pp.kk.vv |
paikka |
Varsat aikuiskuvilla |
-/-, arvonimet |
^up^
|
# Liikunta
MA: Maastokävely
TI: Koulutusta
KE: Koulutusta
TO: Koulutusta
PE: Tarhapäivä
LA: Taluttelua pitkin ja poikin, tai irtohypitystä
SU: Vapaata
^up^
# Ruokinta
Tulee kun hepo on vähän vanhempi, nyt sitä on nimittäin turha selostaa ;)
^up^
# Arvostelut
Ei ole vielä ainuttakaan
^up^
# Kuvagalleria

^up^
# Tekijänoikeus
Layout by tytti.
Kuvat by tytti.
Tausta by tytti.
eli kaikki by tytti ;)
^up^ |
|
|