Perjantaina 18.11.2005 klo 8.45 – 16.15 Oulun kaupunginkirjasto, Teuvo Pakkalan sali
Kaarlenväylä 3
Kolmannessa Mitä kuuluu, Mediakasvatus? -seminaarissa elokuva on syytetyn penkillä. Vastausta haetaan kysymykseen, synnyttääkö mediaväkivalta lisää väkivaltaa. Seminaarissa pohditaan kasvattajien vastuuta, kun mediaväkivaltaa käsitellään lasten ja nuorten kanssa.
Keskustelun pohjana käytetään ohjaaja John Websterin dokumenttia Sen edestään löytää (Suomi 2005), joka kertoo suomalaisen poliisin työstä. Dokumentin katselun jälkeen John Webster käyttää puheenvuoron elokuvan teemoista.
Toinen seminaarissa katsottava elokuva on fiktiivinen Veljeni kesä (Italia 2004), joka kertoo pelkoihinsa unohdetusta lapsesta. Psykologi Riitta Martsolan käsittelee tätä elokuvaa puheenvuorossaan. Mediaväkivaltaa tutkineen Eija Lindqvistin puheenvuorossa pohditaan puolestaan elokuvan vaikutusta väkivaltaiseen käyttäytymiseen.
Seminaari on tarkoitettu perusasteen ja lukion opettajille sekä lukiolaisille, kasvatusalan ammattilaisille ja opiskelijoille, sosiaalialan työntekijöille ja opiskelijoille, poliiseille, mediakasvattajille ja -tutkijoille.
Osanottajamaksut
10 e ja 5 e (opiskelijat) maksetaan tilille: Oulun Elokuvakeskus ry., Nordea-Oulu 205018-146667. Tosite maksusta esitetään ilmoittautumisen yhteydessä. Osallistumismaksun voi suorittaa käteisellä myös ilmoittautumisen yhteydessä.
Ilmoittautumiset
Seminaarin tuottaja Paula Keränen, NUKUn elokuvakoulu, Hallituskatu 7, 90100 Oulu, puh. 08 558 47 546, sähköposti: etunimi.sukunimi@ouka.fi
Kerrothan ilmoittautuessasi nimesi, puhelinnumerosi, paikkakuntasi ja organisaation, jota edustat, sekä osallistutko lounaalle.
Lounas
Seminaariin osallistujille on järjestetty lounas Oulun kaupunginteatterin teatteriravintolassa, vastapäätä kaupunginkirjastoa. Lounaan hinta on 7,70 e. Lounaaseen kuuluu alkusalaatti, hedelmäinen broileripata ja riisi tai kasvisvaihtoehto sekä jälkiruoka tai kahvi/tee. Sitova ilmoittautuminen lounaalle tehdään seminaariin ilmoittautumisen yhteydessä. Lounas maksetaan paikan päällä.
Järjestäjät
Oulun kansainvälinen lastenelokuvien festivaali (www.ouka.fi/lef)
NUKUn Elokuvakoulu (www.oulu.ouka.fi/nukukeskus/lastenkulttuuri)
Seminaari on jatkoa syksyn 2004 mediakasvatusseminaarille Mitä kuuluu Mediakasvatus? ja kevättalvella 2005 järjestetylle Mitä kuuluu Mediakasvatus? Osa 2: Tietävätkö opet, mitä eskarit näkevät? –seminaareille.
MITÄ KUULUU, MEDIAKASVATUS? Osa 3

Elokuva – epäiltynä todennäköisin perustein
Perjantaina 18.11.2005 klo 8.45 – 16.15
Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan sali, Kaarlenväylä 3
OHJELMA
8.45 Ilmoittautuminen paikan päällä
9.15 John Webster: SEN EDESTÄÄN LÖYTÄÄ, 2005 75 min
Dokumentti poliisin työstä
10.30 Kahvitauko
11.00 John Webster: POLIISI LAPSENI VARTIJANA
11.30 Keskustelu
12.00 Lounas
13.00 Eija Lindqvist: ELOKUVA - EPÄILTYNÄ TODENNÄKÖISIN PERUSTEIN
13:30 Keskustelu
14.00 Elokuva: VELJENI KESÄ, Italia 2004 81 min
Oulun lastenelokuvien festivaalin erikoissarjan elokuva
Elokuvassa on englanninkielinen tekstitys
15.30 Riitta Martsola:
VELJENI KESÄ: UNOHDETTU LAPSI
16.15 Keskustelu ja seminaarin päättäminen
Edelliset ”Mitä kuuluu, Mediakasvatus?” -seminaarit:
Mitä kuuluu, Mediakasvatus? Osa 1 ohjelma ja seminaariluennot
Mitä kuuluu, Mediakasvatus? Osa 2: Tietävätkö opet mitä eskarit näkevät?
Kalevan artikkeli Lapset tarvitsevat kuvatulvasuojaa (Kaleva 12.5.2005)
Tutustu myös NUKUn Elokuvakoulun elokuvakasvatuksen Taikalamppu-menetelmään!
Seminaarin luennoitsijat:
John Webster
Ohjannut dokumenttielokuvia vuodesta 1990 alkaen. Sen edestään löytää kuvaa poliisien arkea. ”Yllätyin valtavasti siitä, kuinka paljon poliisit tekevät sosiaalityötä. Olin alun perin kiinnostunut enemmänkin oikeusprosessista ja sen seuraamisesta eli rikoksen tekijästä. Elokuvan nimi tulee siitä, että kaikki se, minkä muu yhteiskunta ja vanhemmat vain jättävät taakseen, joutuu poliisi työssään kohtaamaan päivästä toiseen”.
Eija Lindqvist
Eija Lindqvist on yhteiskuntatieteiden maisteri, joka on tutkinut mediaväkivallan vaikutusta katsojaan pro gradu -tutkielmassaan.
Riitta Martsola
Riitta Martsola on lasten ja nuorten mediavaikutuksiin perehtynyt psykologi (PsM) ja perheterapeutti (ET). Hän on työskennellyt lasten ja heidän perheidensä parissa lastenpsykiatrian alalla sekä neuvolapsykologina. Riitta Martsola on perehtynyt väkivalta-aisoihin myös nuorten parissa ja vankilapsykologina. Hän on toiminut Valtion elokuvatarkastamon lasten ja nuorten kehityksen asiantuntijana vuosina 2002 – 2004. Yhdessä Minna Mäkelän kanssa hän on tehnyt Kuvaohjelmien ikärajat ja lastensuojelu -raportin. Tulossa on kirja lasten mediasuojelusta.
Vaili K Jämsä