Oulun energia tuottaa rahaa oululaisille

Halusin tietää Oulun energian tilannetta ja miksi sitä halutaan muuttaa liikelaitokseksi ja miksi halutaan jakaa tuottava yritys palasiksi? Netistä löytää kaikenlaista virallistakin tietoa.

OULUN KAUPUNGIN ENERGIATOIMIALAN YRITYKSET TEKIVÄT HYVÄÄ TULOSTA

23.02.2004

Vuonna 2003 oli keskeisenä asiana esillä Oulun Energiasta muodostettava konserni, johon olisi koottu Oulun kaupungin energia-alan yritykset ja jonka tavoitteena oli johtaa energia-alaa yhtenä kokonaisuutena. Kaupunginvaltuusto ei kuitenkaan hyväksynyt Oulun Energian yhtiöittämistä osana konsernin muodostamista. Konsernimalli raukesi ja Oulun Energia jatkaa energialautakunnan alaisena ja Oulun Sähkönmyynti Oy ja Turveruukki Oy jatkavat omien hallituksiensa alaisina erillisinä yhtiöinä keskittyen omiin liiketoiminta-alueisiinsa.

Vaikka tavoitteeseen johtaa energia-alaa yhtenä kokonaisuutena ja saavuttaa koko toiminnalla paras mahdollinen tulos ei päästykään, ovat energialautakunnan puheenjohtaja Pekka Heikkilä, Oulun Sähkönmyynti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jorma Yypänaho ja Turveruukki Oy:n hallituksen puheenjohtaja Reijo Sallinen tyytyväisiä yritysten yksittäisiin tuloksiin.

Oulun Energian tulos ennätyksellinen

Oulun Energian toimintavuoden 2003 tulos on ennätyksellisen hyvä. Oulun Energian hyvä tulos syntyi sähköntuotannon myynnistä Oulun kaupungin pääosin omistamalle Oulun Sähkönmyynti Oy:lle, joka maksaa sähköstä markkinahinnan ja joutuu siirtämään sen loppukuluttajien hintoihin. Sähkön siirron ja kaukolämmön toimitusmäärät eivät merkittävästi muuttuneet edellisvuodesta, ja kun Oulun Energian valtakunnallisesti edullisia sähkönsiirto- ja kaukolämpöhintoja ei viime vuoden aikana korotettu, sähkön siirto ja jakelu -liiketoimen ja kaukolämpöliiketoimen tulokset olivat edellisen vuoden tasolla.

Oulun Energia toteutti 1990-luvun puolessa välissä Toppila 2 -voimalaitoksen yhteistyössä Fortum Oyj:n (silloinen IVO Oy) kanssa. Sen jälkeen koko energiakenttä on kokenut muutoksen, markkinat ovat vapautuneet, on syntynyt pohjoismainen sähköpörssi jne. Toppila 2 -yhteistyö Fortum Oyj:n kanssa oli onnistunut ratkaisu. Ensimmäisessä vaiheessa Fortum Oyj sijoitti pääomia investointiin ja omalta osaltaan kantoi riskin ja vastuun vuosituhannen vaihteeseen sattuneiden sateisten vuosien lauhdetuotannon huonosta tuloksesta. Oulun Energian ja kaupungin talouden parannuttua 2000-luvun alussa Oulun Energia osti Fortum Oyj:n tuotanto-osuuden kahdessa erässä vuosina 2000 ja 2002 itselleen, ja vuoden 2003 tuloksessa näkyy, miten Toppila 2:n lauhdetuotanto sähkön markkinahinnan noustessa mahdollistaa Oulun Energian tuloksen parantamisen.

Oulun kaupunginvaltuusto edellyttää Oulun Energialta 13,1 miljoonan euron tuloutustavoitetta, jonka Oulun Energia saavutti.

Oulun Sähkönmyynti Oy ja Turveruukki Oy kasvussa

Oulun Sähkönmyynti Oy

Tilikausi oli Oulun Sähkönmyynti Oy:n toinen kokonainen tilikausi. Muiden sähkönmyyjien tapaan Oulun Sähkönmyynti Oy joutui korottamaan hintojaan 1.1. ja 1.3.2003. Näiden maltillisten korotusten jälkeen Oulun Sähkönmyynti Oy:n hinnat ovat olleet erittäin kilpailukykyiset, varsinkin kun niitä verrataan sähköä valtakunnallisesti markkinaehtoisesti myyvien yritysten hintoihin.

Haukiputaan Sähköosuuskunnan sähkönmyyntiliiketoiminta siirtyi Oulun Sähkönmyynti Oy:lle 1.1.2003. Tämän järjestelyn vaikutukset näkyvät Oulun Sähkönmyynti Oy:n vuoden 2003 tilinpäätösluvuissa.

Haukiputaan asiakaskunnan lisäksi Oulun Sähkönmyynti Oy sai vuoden 2003 aikana noin 4000 uutta asiakasta pääosin Oulusta, sen ympäristökunnista ja Lapin läänistä. Yhtiön strategiset tavoitteet, olla paikallisesti vahva ja tasapuolinen asiakkaita kohtaan sekä luottamuksen saavuttaminen nykyisten asiakkaiden keskuudessa ja uusien asiakkuuksien hankinnassa, näyttivät toteutuvan. Asiakkuuksia yhtiöllä oli vuoden lopussa noin lähes 130.000.

Alustavan tilinpäätöksen mukaan yhtiön vuoden 2003 liikevaihto oli 51,1 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 2,3 miljoonaa euroa.

Oulun kaupungille Oulun Sähkönmyynti Oy maksoi vuonna korkoja ja lainojen lyhennyksiä 1,9 miljoonaa euroa.

Turveruukki Oy

Turveruukin liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 17 prosenttia ja oli noin 16,2 miljoonaa euroa. Voittoa tilikaudelta kertyi 0,5 miljoonaa euroa.

Investoinneissa keskityttiin tällä vuosikymmenellä poistuvien soiden korvaamiseen ja lisättiin omien soiden osuutta tuotannosta. Poistuvien soiden jälkihoitotöihin varauduttiin pakollisella varauksella.

Vuonna 2005 alkava päästökauppa tulee lisäämään puupolttoaineen kysyntää. Tähän valmistauduttiin kehittämällä puuenergian hankinnan logistiikkaa.

Vaili K Jämsä