Kirjoittaja: Laebeth

E-mail: Laebeth@vuotis.net

G

IC (ainakin tarkoitus)

Genre: Romance/Fluff

Ginny Weasley/Colin Creevey

Summary: Ginny on viimeistä vuottaan Tylypahkassa ja on jäänyt joululomaksi kouluun. Orastava suhde Coliniin on sortua väärinkäsityksiin.

A/N: Tämänkin ficin innoittaja on se, että olin nähnyt liian monta sellaista, jossa Gins paritetaan joko Harrylle tai Dracolle. Vaihtelu virkistää jne. En yleensä kirjoita fluffia, mutta kaikkea täytyy kokeilla.

Joulun jälkeen

Yö oli jo pitkällä, mutta Ginny istui edelleen Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa räiskyvän takkatulen lohduttavassa lämmössä. Tunnelma oli aavemainen - ainoat Ginnyn korviin kantautuvat äänet lähtivät paukkuvista haloista ja hänen omasta tuskin kuultavasta hengityksestä. Olisi voinut luulla hänen olevan ainoa elollinen olento maailmassa.

Ginnyn ei ollut pariin vuoteen tarvinnut jäädä joululomalla Tylypahkaan, joten hän oli unohtanut sen omalaatuisen ilmapiirin, joka koululla silloin vallitsi. Väsymys painoi pikkuhiljaa Ginnyn silmäluomia kiinni ja ajatukset sumenivat, mutta silti hän olisi halunnut vielä pitää joulupäivästä hetken kiinni. Nojatuoli oli kuitenkin liian pehmeä ja tuli loi liian suloista lämpöä, jotta hän olisi pysynyt vastustamaan unen kutsua.

”Ginny! Oletko sinä ollut siinä koko yön?” Colinin ääni tunkeutui Ginnyn unen lävitse.

”Mmmm… anna mun nukkua vielä vähän aikaa…” Ginny raotti hieman toista silmäänsä. ”Mitä sinä muuten teet tyttöjen makuusalissa?”

”…tämä on oleskeluhuone Gin…”

”Ai. Huomenta”, Ginny yritti ryhdistäytyä.

”Huomenta joo. Lähdetkö aamupalalle?”

* * *

Suuressa salissa huomasi selvästi kuinka suunnaton Tylypahka kokonsa puolesta loppujen lopuksi oli; heitä oli vain viisi oppilasta, jotka olivat jääneet jouluksi kouluun, joten Ginnystä tuntui, että hän söi aamiaistansa mausoleumissa. Hän ja Colin olivat ainoat Rohkelikot paikalla ja ainoat, jotka olivat viimeistä vuottaan koulussa, siten he eivät tunteneet kolmea muuta, jotka olivat ilmeisesti ensiluokkalaisia.

”Miten sinä muuten tänne jäit Colin? Ethän sinä koskaan ole jäänyt jouluksi kouluun”, Ginny rikkoi hiljaisuuden.

”Minä… minä… vanhempani lähtivät Kiinaan.”

”Kiinaan? Mitä he Kiinassa?”

”He halusivat viettää erilaisen joulun”, Colin mutisi.

”Kiina on kommunistinen valtio. Ei siellä vietetä joulua.”

”Minähän sanoin, että erilaisen joulun. Tuota… tiedätkö onko näille välipäiville mitään ohjelmaa?”

”En usko. Ei ainakaan koskaan aiemmin ole ollut”, Ginny totesi ottaen vielä palan herkullista hedelmäkakkua.

”Ajattelin… emmekö me… emmekö me voisi mennä käymään Tylyahossa? Siis… eihän täällä varmaan muutakaan tekemistä ole”, Colin esitti kysymyksensä hieman epäröiden.

”Täytyy kysyä Dumbledorelta. Voisimme varmaan käydä siellä jo tänään!” Ginny innostui. ”Tule! Opettajat eivät välitä näin jouluaikaan, vaikka heille meneekin juttelemaan ruokapöytään.”

* * *

Tylyaho oli kaunis lumen peittäessä talojen katot ja puiden oksat.

”Voitko kuvitella mitään näin ihanaa?” Ginny huokaisi. Dumbledore oli ilomielin antanut heille luvan lähteä, kunhan he vain olivat ensin vannoneet käyttäytyvänsä asiallisesti. ”Minne me muuten menemme kylässä? Siellä ei taida olla montaakaan paikkaa avoinna.”

”Uummm… jos käymme ensin lämmittelemässä toisiamme, siis itseämme kolmessa luudanvarressa?” Colin ehdotti.

”Mmm… kuumaa glögiä”, Ginnyn kasvoilla oli unelmoiva ilme. ”Ehdottomasti. Mennään vain.”

Kolmessa luudanvarressa ei ollut tungosta. Noidat ja velhot viettivät joulunsa ilmeisesti mieluiten kotona. Colin kehotti Ginnyä valitsemaan pöydän mielensä mukaan sillä välin, kun hän hakisi heille juotavaa. Ginny istahti lähimpään tuoliin ja jäi ihailemaan keskelle huonetta tuotua joulukuusta, jonka pallot oli loitsittu vaihtamaan väriä ja kuviointia, kulta ja hopeanauhat muistuttivat kimaltelevaa lumisadetta ja kuusen latvassa oleva tähti näytti epäilyttävän oikealta.

”Ole hyvä”, Colin toi hänen eteensä mukillisen höyryävää glögiä.

”Kiitos… Ihanaa! Rusinoita ja manteleitakin mukana…” Ginny kohotti mukin huulillensa. Colin vain tuijotti tyttöä. ”Mitä?”

”Ei mitään… katselin vain kaukaisuuteen.”

”Ai. Mitä mietit?”

”Mmm… en kait mitään”, Colin vaihtoi väriä.

”Onko sinulla koskaan vaikeuksia tasapainoilla jästi- ja velhomaailman välillä Colin?” Ginny tiedusteli puheenaihetta vaihtaen. ”Tarkoitan. Itse en tiedä jästimaailmasta paljoakaan, mitä nyt Harryltä ja Hermionelta olen kuullut.”

”Ei se oikeastaan. Tietysti vanhemmat ovat kauhean uteliaita kaikkea kokemaani kohtaan, joten saan olla aina selittämässä asioita. Ja tietysti minun on pakko salata satunnaisilta tutuilta koko tämä maailma ja kaikki siihen liittyvä, sillä jos jästisyntyiset velhot ja noidat eivät tekisi niin, niin kohtahan kaikki tietäisivät taikamaailman olemassaolosta”, Colin selosti.

”Sen täytyy olla aika hankalaa.”

”Niin. Onko glögi hyvää?”

”On. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että joukkoon voisi laittaa jotain syötävääkin”, Ginny siemaisi jälleen juomaansa.

”Meillä kotona tehdään aina glögi noin…” Colin oli hetken hiljaa. ”Haluaisitko tulla käymään meillä?”

”Sinun vanhempasihan ovat Kiinassa!”

”Mitä? Ai niin… mutta, vaikka… pääsiäislomalla?”

”Tuota… en tiedä. Ehkä”, Ginny ei oikein keksinyt, mitä olisi vastannut.

”Ajattelin vain kysyä.”

”Mietin asiaa”, Ginny lupasi.

Tylyahon kaikki kaupat olivat kiinni, joten he päättivät ostoskierroksen sijaan tehdä lumiukkoja kadunvarteen. Lumihiutaleet leijailivat hiljaa heidän ympärillään, mutta Ginny ja Colin eivät huomioineet romantiikan mahdollisuuksia ympärillään, vaan räkättivät kuin pahaiset kakarat toistensa tekeleille.

”Äh. Meidän on varmaankin jo palattava Tylypahkaan”, Colin totesi katsellen heidän lumiukko-rivistöänsä.

”Mutta ainakin saimme aikaiseksi, jotain ihmeteltävää kyläläisille”, Colin virnisti vallattomasti.

* * *

Ginnyn vatsassa lenteli perhosia loman viimeiseen päivään asti. Colinin ja hänen välilleen syntyi pakostakin jännitteitä, koska he olivat ainoat Rohkelikot koko tornissa. Professori McGarmiwa oli pari kertaa poikennut heidän luonaan tarkistamassa, että kaikki oli hyvin; muuten he viettivät aikansa kahdestaan oleskeluhuoneessa perehtymällä tarkemmin velhoshakkiin tai huvittelemalla räjähtävän näpäytyksen parissa. Joskus he taas vain istuskelivat upottavissa nojatuoleissa filosofoiden ja kertoen toisillensa typeriä puujalkavitsejä. Muiden palatessa kouluun, oli Ginny jopa hieman pahoillaan etteivät he enää saisi olla kahdestaan – hän oli niin tottunut Colinin lämpimään toveruuteen, mutta se tuskin jatkuisi sellaisenaan kaikkien Rohkelikkojen ollessa paikalla.

Katosvuoteellaan istuen Ginny seurasi, miten hänen luokkansa muut tytöt purkivat tavaroitaan keskustellen loman tapahtumista. Ginny tunsi itsensä hieman ulkopuoliseksi. Hän oli tottunut olemaan se, joka kertoili hupaisia tarinoita suurperheen kommelluksista, ja nyt kuitenkin olisi tuntunut hyvin oudolta jakaa Colinin kanssa koetut hetket kikattavan tyttölauman kanssa. Ginny oli siis vaiti ja ainoastaan hymyili iloisesti muiden puheille.

* * *

Professori Binnsin tunnit antoivat Ginnylle mahdollisuuden haaveiluun. Hän kuvitteli mitä kaikkea tekisi koulun ollessa lopultakin hänen osaltansa ohi puolen vuoden päästä. Kenties hän lähtisi tapaamaan skotlantilaisia sukulaisiaan. Hän ei ollut nähnyt heitä pitkään aikaan, mutta lapsuuden muistikuvat ystävällisistä punapäisistä ihmisistä antoi olettaa, että kokemus olisi miellyttävä. Hajamielisenä Ginny piirteli pergamentin reunoille kukkuloita ja hetken mielijohteesta hahmotteli myös perheensä muistiinpanojensa ylle. Sulkakynä kulki vaivatta kunnes Ginny huomasi piirtäneensä yhden ylimääräisen henkilön, jonka kasvojen piirteet toivat erehdyttävästi mieleen Colinin uteliaan ilmeen.

”Mikä se vuosiluku oli?” Ginnyn takana istuva puuskupuh tyttö kysyi kuiskaten.

”Sori, en kuunnellut”, Ginny supatti takaisin.

”Onko neiti Weasleyllä jotain mielenkiintoista kerrottavaa vai sallinetko minun jatkaa opetustani? Minun on saatava teidät omaksumaan Vedenväen historian pääkohdat tunnin loppuun mennessä”, Professori Binns oli huomannut, että luokassa ei enää vallinnut se tavanomainen rikkumaton hiljaisuus. Kaikki katseet kohdistuivat hämmentyneeseen Ginnyyn.

”Ei minulla mitään”, Ginny mutisi. Professorin jatkaessa opetustaan, läikytti Ginny tarkoituksella mustetta piirroksensa päälle. Muste imeytyi hitaasti paksun pergamentin sisään – lumoutuneena tyttö seurasi, miten Colinin kasvot hävisivät kuin varjo yöhön.

* * *

Päiviä oli kulunut. Colin katseli Ginnyä vaivihkaa päivällispöydässä. Hän oli jo useana päivänä jättänyt ateriansa puolitiehen unohtuessaan tuijottamaan vilkkaasti elehtivää punapäätä. Hajamielisesti Colin pisteli suuhunsa lautasensa sisältöä maistamatta kuitenkaan mitään. Colin ei voinut sanoa olevansa tyytyväinen tilanteeseen. Ginny oli jatkuvasti ystäviensä seurassa, joten hänellä ei ollut ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia käydä juttelemaan tytön kanssa loman jälkeen. Ginnyä se ei kuitenkaan vaikuttanut harmittavan.

Colin oli luullut, että he olivat saavuttaneet ainakin ystävyyden mittasuhteet joulunaikana, mutta hän oli ilmiselvästikin ollut väärässä. Tuntien pienen piston sisimmässään, tuumi Colin, että oli kenties aika heittää toiveet jostain syvällisemmästä romukoppaan ja keskittyä vaihteeksi alaspäin suuntautuneeseen koulunkäyntiinsä. Colin mutisi jotain merkityksetöntä kavereillensa lähtien ulos suuresta salista.

* * *

Ginnyn katse seurasi Colinia. Poika oli ollut hieman outo loman loputtua. Toki Ginny tiesi, ettei heidän ystävyytensä mitenkään voinut jatkua samanlaisena muiden läsnäollessa, mutta että Colin ei enää puhunut hänelle lainkaan, sitä hän ei voinut ymmärtää. Ginny purki turhautuneisuutensa viattomaan kanankoipeen ja silppusi sen pieniksi palasiksi kuitenkaan syömättä niitä.

Koulutunnit vielä menettelivät - heillä oli niin paljon töitä näin viimeisenä vuotenaan, että aikaa ei ollut ajatella muuta kuin loppukokeita ja tulevaisuutta - mutta vapaa-aika Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa oli Ginnylle koettelemus. Hän yritti keksiä kaikkea mahdollista juteltavaa ystäviensä kanssa, jotta ei menisi häiriköimään Colinia, joka yleensä istui heidän vakiopaikallaan takkatulen ääressä, eikä ollut huomaavinaankaan häntä.

Ajatuksissa oli niin helppoa istua Colinin viereen nojatuoliin (jollei se olisi ollut kokoajan varattu) ja aloittaa keskustelu jostain päättömästä aiheesta, mutta todellisuus oli toista. Miten hän koskaan voisi niin monen silmäparin seuratessa asettaa itseään sellaiseen tilanteeseen, missä Colinin olisi todella helppoa torjua hänet?

Kuten tavallista, jätti Ginny lautasensa lähes täydeksi. Kaikki oli Colinin syytä.

* * *

Colin kuuli ainoastaan oman raastavan hengityksensä juostessaan Kalkaroksen tunnille. Hän oli jo nyt viisi minuuttia myöhässä. Mielessään poika laski montako pistettä Rohkelikko menettäisi hänen takiansa, samalla hän yritti pitää mielessä, montako käännöstä vasempaan oli jo mennyt ja oliko jo aika ottaa seuraavat portaat alas. Juuri ennen liemiluokan ovea Colin hidasti yrittäen saada hengityksensä tasaantumaan. Kumean koputuksen jälkeen Kalkaroksen valmiiksi ivallinen ääni pyysi häntä sisälle.

"Colin Creevey." Kalkaroksen silmät porautuivat suoraan hänen lävitsensä. "Selityksesi?"

Colin pysyi hiljaa. Hänen naamansa hehkui punaisena ja varovaisesti hän vilkaisi Ginnyä, joka istui aivan luokan oikeassa laidassa. Tyttö raapusteli jotain papereihinsa. Colin ei kuullut mitä Kalkaros hänelle sanoi, mutta ei sillä hänen mielestänsä ollut väliäkään - kuunteli hän tai ei menettäisi Rohkelikko silti pisteitä. Olisi aivan turhaa itsensä kiusaamista kuunnella professorin alentavia kommentteja. Opettajan kärsimättömän viittauksen jälkeen, Colin istui lähimmälle vapaalle paikalle.

* * *

Miksi Colin istuutui tuon Korpinkynsi tytön viereen? Ginny mietti.

* * *

Jotenkin hänen olisi saatava yhteys Ginnyyn, mutta miten... Colinin ajatukset olivat pyörineet ympyrää jo useamman tunnin. Hän epäili vahvasti pian sekoavansa, jos ei keksisi ratkaisua. Tuntui naurettavalta, että hänen ikävänsä aina suureni heidän ollessa eri luokissa: Colinilla oli numerologiaa ja Ginnyllä muinaisia riimuja.

Pitäisikö hänen vain rohkaista itsensä ja kävellä seuraavalla välitunnilla Ginnyn luokse lohkaisemaan jotain suunnattoman typerää? Vai pitäisikö hänen alentua ensiluokkalaisten tasolle ja yrittää raapustaa jonkinmoinen lappunen Ginnylle, jossa kehottaisi tätä tulemaan siihen ja siihen aikaan sinne ja sinne... Hän ei todellakaan tiennyt. Miksi miespuolisten piti päättää kaikki? Miksi Ginny ei tullut hänen luoksensa? Vai eikö tämä vain halunnut?

Sillä hetkellä Colinia ei todellakaan kiinnostanut tietää miten numerologian teoriat olivat olleet oikeassa Mungus Fletcherin elämästä puhuttaessa.

* * *

"Ginny!" Punapäinen tyttö hätkähti niin kuin aina nykyään kuullessaan jonkun huutavan nimeään. Ääni oli kuitenkin liian kirkas ja naismainen kuuluakseen Colinille, jonka ääni oli soinut pehmeän matalana Ginnyn korvissa joka päivä, vaikka hän sitä harvemmin enää kuulikaan. Kääntyessään ympäri, huomasi Ginny olevansa silmätysten sen Korpinkynsi tytön kanssa, jonka viereen Colin oli istuutunut. Voimatta peittää ärtymystään, mulkaisi Ginny tyttöä kysyvästi.

"Huh", tyttö näytti epäröivältä. "Olisin vain kysynyt sen Rohkelikon nimeä, joka istui vieressäni edellisellä liemitunnilla."

"Miksi sinä sen haluat tietää?"

"Tuota... itseasiassa", tytön naama hohti punaisena. "Ajattelin vain, että haluaisiko hän tulla kanssani seuraavalla Tylyaho-viikonloppuna."

* * *

Ginny oli näyttänyt koko illan nyrpeää naamaa, eikä Colinilla ollut aavistustakaan minkä tähden. Mutta ei kukaan muukaan näyttänyt sitä tietävän. Ginny oli vallannut toisen heidän joulunaikaisista vakituoleistaan, mutta poikkeuksellisesti viereiset tuolit olivat tyhjiä. Punapäinen raivotar oli varsin saanut varsin tehokkaasti muut muistamaan jotain tärkeämpää tekemistä kuin takkatulen ääressä istuskelun.

Colin päätti kokeilla onneaan. Hän ei varmaan enää koskaan saisi uutta tilaisuutta.

"Hei Gin", tytön katse nytkähti ylös liekkejä seuraamasta.

"Colin", ääni oli hieman kalsea, joten Colin ei tiennyt pitäisikö hänen jatkaa vai ei.

Hiljaisuus heidän välillään oli kireä, mutta molemmat aistivat ilmassa myös tiettyä toivottomuutta. Ginny toivoi, että Colin sanoisi jotain, mitä tahansa. Lopulta hän itse ei enää voinut olla hiljaa.

"Menetkö ensi viikonloppuna Tylyahoon?"

* * *

Tylyaho tuli kokoajan lähemmäksi. Tutut maisemat eivät saaneet hänen huomiotaan, vaan Ginny moitti itseään siitä, ettei ollut saanut sanottua asiaansa täydellisesti, vaan lopputuloksena puolet Rohkelikkotornin asukkaista oli heidän kanssansa samalla matkalla. Colin kulki muutaman metrin hänen edellään mustassa talvikaavussaan jutellen hunajaherttuan uusista herkuista. Ginny itse yritti pitää yllä älykästä keskustelua noitien ja velhojen sijoittumisesta jästimaailmaan ja piilotti kätensä kylmältä oman kaapunsa hihoihin, hän oli unohtanut käsineensä makuusaliin.

"Mutta kuinka moni ihan oikeasti tuntee jonkun velhon tai noidan, joka elää tavallista jästielämää?"

Ginny ei jaksanut miettiä järkevää vastausta, vaan tokaisi jotain käsittämätöntä täysin asian ulkopuolelta. Tytöt katsoivat häntä hieman omituisesti, mutta hänen onneksensa he saapuivat jo Kolmen luudanvarren eteen, josta he - kuten tavallista - aloittivat Tylyahon kierroksensa.

Sisällä oli ihmisiä tungeksinut ahtaasti istumaan vieri viereen, joten kaikki eivät mitenkään sopineet saman pöydän ääreen. Yllätykseksensä Ginny huomasi kuitenkin istuvansa Colinia vastapäätä, poikakin oli huomannut hänet ja tutki edessään istuvaa punapäätä.

"Miten menee?"

* * *

Colin moitti itseään heti päästettyään kysymyksensä ilmoille. Miten typerältä se kuulostikaan, hän olisi voinut keksiä jonkin paremman keskustelunavauksen. Miten menee, kuinka idioottimainen kysymys, ottaen huomioon, että he kuitenkin olivat kokoajan samassa tuvassa. Se oli kuitenkin jo myöhäistä. Hätäisesti hän kulautti kuumaa ja makeaa juomaansa, jotta peittäisi hämmennyksensä.

"Ihan hyvin. Keskustelimme juuri noitien ja velhojen sijoittumisesta jästimaailmaan. Se on oikeastaan hyvin mielenkiintoista - jotkut noidat ja velhot haluavat kokeilla jästielämää, sillä he uskovat menettäneensä jotain siinä, että ovat olleet koko ikänsä velhoperheessä. Heidän yrityksensä eivät kuitenkaan aina ole onnistuneita. Usein tapahtuu niin, että paikalle tarvitaan ministeriön siivousjoukot."

Colin ei tiennyt aiheesta mitään. Hän oli kyllä kuullut, että jotkut velhot elivät jästien tavoin, mutta hän ei tiennyt ainuttakaan henkilökohtaisesti. Eikä hän oikein edes ymmärtänyt, miksi joku sellaista haluasi - taikamaailma oli jästimaailmaa niin paljon mielenkiintoisempi, tokihan hän sen tiesi.

"Vai niin. Hmm... mitä olet tehnyt viime aikoina?" Colin olisi halunnut sulkea kasvot käsiinsä, sillä hänestä vaikutti, ettei hän silloin voisi enää kysellä typeriä kysymyksiä. Ilme kireänä hän tutki kaapunsa kangasta, kuin siinä olisi jotain hyvinkin mielenkiintoista.

* * *

Ginny toivoi, että olisi pitänyt suunsa kiinni asiasta. Colinia ei ilmiselvästikään kiinnostanut hänen esille ottamansa aihe. Pojan ilme oli oudon kireä. Eikä hän oikeastaan ollut tehnyt mitään erikoista viime aikoina. Ainoastaan murehtinut menetettyä suhteen tynkäänsä Colinin kanssa, ja sitä hän ei pojalle kertoisi. Colin voisi olla aika huvittunut, jos kuulisi, mitä kaikkea Ginny oli mielessään hautonut.

"En mitään erikoista. Koulu vie oikeastaan kaiken ajan, jotta voisin tehdä muutakin kuin lukea läksyjä", Ginny oli hiljaa ja kysyi sitten. "Mutta kuulin huhuja, että sinulla olisi jotain muutakin tekemistä. Se Korpinkynnen tyttö on hyvin sievä."

Colin oli ymmällään. Hän ei käsittänyt mistä Ginny puhui, joten hän ei osannut mitään edes tälle vastata. Heidän välillensä pesiytyi syvä hiljaisuus, joka kuitenkin rikkoutui, kun molemmat vedettiin mukaan ympäröiviin keskusteluihin ja he enää ainoastaan vilkuilivat salavihkaa toisiaan. Ginny mietti, miksi ylipäänsä oli kysynyt Colinilta siitä Korpinkynnestä. Häntä nolotti nyt koko asia. Kaikki vaikutti liian vaikealta, jotta se olisi hyväksi. Ilmeisesti oli tarkoitus, etteivät hän ja Colin pääsisi enää koskaan hyvän päivän tuttavuutta pidemmälle. Ginny ei tiennyt halusiko hän kapinoida kohtaloa vastaan.

Ginny nousi lähteäkseen. Hän kulkeutui kohti hunajaherttuaa hukuttamaan murheensa makeaan maailmaan. Kukaan ei ihmettelisi hänen lähtöään, sillä sinne kaikki kuitenkin lopulta suunnistaisivat. Hämärä oli jo valtaamassa loskaista maisemaa ja liikkeellä olevat ihmiset hyppivät kadun reunassa vältellen suurempia lätäköitä Ginnyn kulkiessa surutta niiden keskeltä. Hänen kääntyessä viimeisestä tienmutkasta osui hänen selkäänsä vetinen lumipallo.

Ginny kääntyi katsomaan, kuka oli uskaltanut heittää häntä ja oli jo aivan varma, että kyseessä oli joku hänen veljensä, kunnes muisti, etteivät he enää olleet Tylypahkassa. Colin seisoi tien toisella puolella kasvot punaisina juoksun jälkeen ja hänellä oli epävarma ilme kasvoillaan. Ginny ei ollut uskoa näkemäänsä. Colin oli seurannut häntä. Hitaasti Ginny kyykistyi ja pyöritti itselleen loskasta tasaisen lumipallon välittämättä palelevista käsistään ja tähtäsi sen kohden Colinin rintaa.

Lumisota jatkui iäisyydeltä tuntuneen ajan. Molemmat purkivat turhautuneisuuttaan lentäviin lumipalloihin, joilla toista saattoi satuttaa konkreettisesti edes vähän, kun hyvät tavat eivät suoneet heidän aloittaa kunnon fyysistä tappelua. Lopulta Ginny hyökkäsi kohden Colinia aikeissaan työntää tämä takana olevaan ojaan, joka oli täynnä loskaa. Poika kuitenkin tarttui häntä ranteesta kiinni ja veti tämän mukanaan. He olivat siinä pitkän ajan vain katsellen toisiaan silmiin.

"Me taidamme olla märkiä", Colin totesi ja siirsi hiussortuvan pois Ginnyn otsalta. Ginny tunsi vesinoron valuvan nenänkärkeänsä pitkin ja naurahti iloisesti. Hänelle ei ollut mitään väliä sillä olivatko he märkiä vai ei. Hän oli onnellinen ollessaan siinä missä olikin.