Kirjoittaja: Laebeth

E-mail: Laebeth@vuotis.net

PG-13
OOC
Genre: Slash/humor
Percy/Kalkaros
Percyn näkökulmasta
Summary: Valvojaoppilas Percyn tunteet liemiopettajaa kohtaan aiheuttavat mielenkiintoisen tilanteen.

A/N: Olen lukenut nyt useimpia Percy/Oliver ficcejä ja todennut Oliverin olevan Nevillen lisäksi yleisin paritus Percylle. Halusin tehdä jotain muuta, minkä seurauksena yksi lempimiehistäni pääsi mukaan, ostittain Tarun ehdotuksesta. Hieman humoristiseksi teksti vääntyi, kun satuin olemaan sinä päivänä hieman angstisella tuulella.

Pehmeä Persikka

Katselen häntä salavihkaa alta kulmieni. Yritän esittää hyvin tärkeää ja röyhistän rintaani, jotta johtajapojan merkkini näkyisi selvemmin. Hän on kuitenkin liian kiireinen moittiessaan kuudennen vuosiluokan puuskupuh tyttöä myöhäisestä käytävällä olosta. Hänen katseensa on ihanan määrätietoinen - professori Kalkaros todellakin tietää mitä tekee.

Kello lähenee jo puoltayötä. Puuskupuh tyttö lähetettään takaisin tupaansa professori Kalkaroksen kuitenkin ensin sakotettua häneltä kymmenen pistettä - aivan oikein professori! Näen professorin katsahtavan minun suuntaani hiustensa alta; niiden ihanien mustien hiuksien alta, joita haluaisin koskettaa. Voisin tarrautua niihin ja vetää hänen kasvonsa lähemmäksi huuliani ja kun huulemme viimein koskettaisivat toisiaan tuntisin liekkien leimahtavan sisälläni ja kupeideni poltto johtaisi meidät molemmat hurmioon.

"Percy Weasley, myöhäinen ajankohta olla koulun käytävillä", hänen äänensä. Hänen ihana äänensä. En huomaa heti vastata vaan jään katselemaan hänen kasvojensa uurteita, jotka viestittävät iän tuomasta viisaudesta. "Weasley."

"Niin professori?" Hänen kasvonsa kuvastavat hämmennystä, voi kuinka suloinen hän onkaan hämmentyneenä. Miksi hän on hämmentynyt? Voi, sillä ei ole väliä, hän on niin ihana hämmentyneenä.

"Sanoin, että myöhäinen ajankohta olla käytävällä. Miten valvojaoppilas ei huomauttanut öiselle harhailijalle hänen tekonsa luvattomuudesta ja poistanut hänen tuvaltansa pisteitä?" Ah, tuo ankara ääni. Aivan, olen paha poika. Piiskaa minua! En voi lopettaa tuijotustani. Hänen kasvonpiirteensä kovenevat ja hän avaa suunsa sanoakseen jotain. Voisinko minä hyökätä hänen kimppuunsa ja antaa intohimoisen suudelman?

"Onko herra valvojaoppilas Weasley tullut mykäksi? Kenties pieni työ auttaisi avaamaan kielenkantojasi. Tule työhuoneeseeni heti. Saat siivota myrkkykaappini", ivallinen ääni. Ankara ääni oli paljon mukavampi, paljon voimallisempi.

Minä pääsen hänen työhuoneeseensa. Voi, minä tiedän kuinka paljon hän rakastaa pieniä pullojaan, ei kait hän päästäisi minua järjestelemään niitä, jos hän ei luottaisi minuun? Hän luottaa minuun. Oi, en saa tuntea nyt heikotusta, hän lähettää minut silloin sairaalasiipeen, enkä saisi olla hänen läheisyydessään.

Seuraan häntä pitkin pimeitä käytäviä alas kellarikerrokseen ja huomaan useita sopivia paikkoja joihin voisin hänet kellistää ja pitää siellä hyvänä. Voi luoja, jos saisin hyväillä hänen miehistä vartaloaan. Antaisin käsieni kulkea hitaasti ensin hänen rintakehällään kiertäen mustia rintakarvoja sormieni ympärille, toisen käden sormet siirtäisin kulkemaan pitkin kasvojen piirteitä ja näykkäisisin häntä korvasta kuumenneilla huulillani. Hän päästäisi pienen uikahduksen.

"Mitä sinä sanoit?" ah, mitä minä sanoin? Sanoinko minä jotain?

"Öh, ei mitään herra professori. Taisin vain nähdä rotan", epäilevä katse hänen suunnaltaan. Hänen kulmakarvansa kohoavat identtisesti osoittaen minun olevan naurettava. Jos hän vain tietäisi.

"No niin herra Weasley. Tämä on myrkkykaappini." Hän hyväilee tummapuista kaappia pitkillä sormillaan ja pystyn kuvittelemaan niiden liikkuvan selkääni pitkin professorin kutsuessa minua hellittelynimillä. Saattaisin olla hänelle Percy Persikka, Pehmeä Persikka tai ei... hän kutsuisi minua aina vain rakkaakseen. "...ja odotan sinun jo aloittaneen työn, kun tulen takaisin." Mitä hän sanoi? Voi, minä en kuunnellut hänen ääntään.

Hän poistuu huoneesta. Eikö hän jääkään vaan jättää minut yksin? Mutta minä haluan olla hänen kanssaan. Saan sentään koskea hänen tavaroitaan, hänen rakkaitaan. Avaan myrkkykaapin ja tutkin sitä hetken. Pienet pullot ovat säntillisessä järjestyksessä eikä missään näy pölynhiukkastakaan. Kaapissa ei ole mitään järjestettävää. Ehkä hän palaa kohta ja me rakastelemme intohimoisesti lattialla? Aivan niin, myrkkykaapin järjestäminen oli tekosyy, jotta hän sai minut tänne. Rakkaani, mikään ei voi estää meitä! Tulethan kohta takaisin.

Annan käteni kulkea hänen työpöytäänsä pitkin. Sen pinta on sileä. Minä voisin odottaa häntä pöydällä, silloin hän näkisi minut heti tullessaan sisälle. Näkisi rakkaansa odottavan häntä valmiina mihin ikinä hän haluaisi. Riisun nopeasti kaapuni ja istun pöydälle, siinä on kuitenkin liikaa tavaraa, joten nousen ja siirrän hänen kynänsä ja paperinsa huolehtivin liikkein seinän vieressä olevan kaapin päälle.

Käytävältä kuuluu askelia. Hän on tulossa, rakkaani on tulossa! Minulle tulee kiire - asetun makuulleni hänen pöydälleen, ensin vatsalleni sitten selälleni. Kumpikaan asento ei miellytä minua ja lopulta olen kyljelläni nojaten omaan kämmeneeni. Toisen käteni laitan lantiolleni viettelevästi osoittamaan miehuuttani, jotta se ei jäisi häneltä huomaamatta.

Ovi narahtaa. Jännityn miettiessäni hänen reaktiotaan, kenties professori ei osaa odottaa minun olevan näin altis, mutta oi, kyllä minä olen. Hän kulkee kumarassa kantaen jotain. Kenties hän on tuonut jotain mielenkiintoista leikkeihimme? Tuhma professori! Hän nostaa päänsä. Nyt hän näkee minut!

"Mitä helvettiä?" kymmenet pienet lasipullot tippuvat lattialle särkyen tuhansiksi pirstaleiksi.