Kirjoittaja: Laebeth

E-mail: Laebeth@vuotis.net

PG-13
OOC
Genre: Slash/angst
Argus Voro/Tom Valedro
Summary: Tom Valedro ei anna edes rakkauden estää hänen suunnitelmiaan.

A/N: Minulla oli jo usea kuukausi ennen tätä ficciä päässäni ajatus, että Voro ei ole aina ollut surkki. Ensin tarkoitukseni oli tehdä ficci, jossa Voroa kohtelee julmasi joku nainen, mutta minulle ei koskaan tullut selvää käsitystä siitä, miten hän olisi voinut siitä tulla surkiksi. Eihän hän sentäs rakkaudesta niin paljon olisi voinut riutua. Slash innostuksen myötä minulle sitten yhtenä päivänä valkeni, että Tom onnetonhan se on mennyt käyttämään mies parkaa hyväksensä.

A/N 2: Kukaan ei taida tietää Argus Voron ikää? No, sillä ei ole väliä, mutta tämä ficci on siltä pohjalta, että Argus on Tomin kanssa samalla vuosikurssilla. Eli tapahtumat sijoittuvat Tom Lomen Valedron viidenteen kouluvuoteen.

Tässä lainaus Siepin aikajanasta:

1943

· Myrtti niminen oppilas kuolee toisen kerroksen tyttöjen vessassa kohdattuaan Basiliskin katseen

· kesäkuun 13 - Hagrid erotetaan Tylypahkasta valheellisten syytöksien johdosta, joiden mukaan hän on avannut Salaisuuksien kammion

· Tom Valedro Jr. palkitaan koulun palvelemisesta

· Tom Valedro aloittaa päiväkirjansa, säilyttääkseen ja suojellakseen tietojaan ja muistojaan Salaisesta kammiosta

Saat minulta mitä tahansa

Olen ottanut tavakseni etsiä sinua katseellani. Istumme kuitenkin liian kaukana toisistamme, jotta näkisin sinut kunnolla. Haron hiuksiani ja hymyilen hieman. Tupatoverini eivät onneksi huomaa mitään. Tiedän sinun istuvan yksin, kuten tavallisestikin.

Haluaisin nousta paikaltani ja kävellä luoksesi. Hyväilisin hiuksiasi ja antaisin huulieni vaeltaa kaulallesi - mutta minulle se on mahdotonta täällä muiden läsnä ollessa. Minun on pidettävä yllä keltamustan vaakunan kunniaa.

Mitäköhän tapahtuisi, jos salaisuutemme paljastuisi? Olet vakuutellut minulle, että niin ei käy. Uskon sinua. Olet löytänyt meille salaisen kammion, jossa saamme olla rauhassa. Tosin olen hieman levoton siitä nimettömästä kauhusta, joka Tylypahkassa vielä vähän aikaa sitten liikkui. Olen ylpeä siitä, että juuri sinä sait pahan teot koulussamme loppumaan.

Tupatoverini vaativat minua keskittymään ryhmätyöhömme. Se on vaikeaa. Ajatukseni ovat jo illassa, jolloin me jälleen kohtaamme. Lupasit minulle, että tällä kerralla tulee tapahtumaan jotain erikoista. Teet minulle jotain uutta, jota en ole vielä koskaan kokenut. Minun on vaikea kuvitella, mitä se voisi olla, sillä me olemme nauttineet toisistamme jo lukemattomin tavoin.

Raapustan muutaman hajamielisen merkinnän pergamenttiini. Yritän hetken tosissani miettiä ryhmätyömme aihetta, mutta ajatukseni joutuvat jälleen harhapoluille, kun näen sinun nousevan tupasi pöydästä. Kuljet pää pystyssä, mutta se ei ole ylpeyden vaan itsekunnioituksen merkki. Suuren salin ovi kolahtaa jälkeesi.

Ryhmätyömme on kohta valmis, ja silloin lähden perääsi. Tiedän mistä sinut löydän ja tiedän, että odotat minua. Kokoan tavarani huolellisesti laukkuuni. En halua muiden epäilevän mitään. Pääsen helposti eroon tupatovereistani, sillä he eivät oikeastaan pidä seurastani. Olen heidän mielestänsä outo, mutta enhän minä ole sen kummallisempi kuin sinä.

Tarkistan ettei kukaan ole lähettyvillä. Sisäänkäynti salaiseen paikkaamme on hyvin piilossa, sen sijainti varmistaa sen, ettei meitä koskaan tulla häiritsemään. Alhaalla on kosteaa ja tunkkaista. Kun saavuin salapaikkaamme ensimmäistä kertaa, en tuntenut oloani kotoisaksi homeen vuoraamassa kammiossa. Enää ympäristöllä ei ole väliä, sillä haluan vain meidän olevan kahdestaan.

Tunnen kosketuksen niskassani. Sormesi ovat viileät. Puhallat hiljaa korvaani ja toistat lupauksesi siitä, että tänään tapahtuu jotain mitä en koskaan ole osannut kuvitella tapahtuvan. Ruumiini kihelmöi, enkä enää ajattele selkeästi.

"Haluatko antaa itsesi minulle?" äänesi on käheä. Rakastan ääntäsi. "Oletko valmis antautumaan?" venytät sanojasi ja lopuksi naurahdat.

Käännyn ympäri, sillä haluan nähdä kasvosi. Olet tänään jotenkin erilainen, vaativampi. Haluan tietää mitä lupauksesi sisältää.

"Sano ensin, että saan tehdä sinulle mitä vain. Että annat itsesi minulle kokonaan."

Nyökkään vihdoin ja sinä näytät tyytyväiseltä - ja kylmältä. Olen ymmälläni. Teinkö minä jotain väärin? Olet yleensä niin lempeä, että en tiedä miten suhtautuisin sinuun. Otat jotain kaapusi sisältä.

"Oletko varma. Saanko sinulta mitä tahansa pyydän?"

Nyökkään jälleen, joskin nyt hieman epävarmana. En ymmärrä pyyntösi tarkoitusta. Saan palkaksi hellän suudelman huulilleni. Ehkä vain kuvittelin kylmyytesi, ruumiisi on kuten ennenkin, pehmeä ja rakastettava. En kuule mitä puhut rintaani vasten, mutta tunnen hengityksesi paitani lävitse. Minulle riittää pelkkä läsnäolosi, en tarvitse muuta.

"Sinä lupasit minulle mitä tahansa. Ja olet sidottu lupaukseesi", sanasi ovat oudot, mutta luotan sinuun - et ole koskaan tehnyt minulle mitään pahaa. Tunnen kuitenkin oloni heikoksi sanojesi jälkeen. On kuin minusta lähtisi voimaa. Syleilet minua ja kätesi puristavat jotain kovaa selkääni vasten. Lysähdän käsivarsillesi.

"Olen pahoillani Argus, mutta minä tarvitsin voimasi. Omani eivät riittäneet."

Istut viereeni ja silität poskeani. Näen kirjan sylissäsi

A/N: Ymmärsikö kukaan ajatuksenjuoksuani siitä mitä tässä tapahtui?