Kirjoittaja: Laebeth

E-mail: Laebeth@vuotis.net

PG-13
OOC
Genre: Slash/angst/runofic

Käytetty runo: Eino Leino - Yksilön murhe
Severus Kalkaros/Sirius Musta

Severuksen näkökulmasta
Summary: Severus Kalkaroksen pään mietteitä Siriukselle.

A/N: Tämä ficci on kirjoitettu pienelle Maustekasville, joka tänään (5.2.03 Ruuneberin päivänä) täyttää jo 19 vuotta. Aikaa miettiä, mitä hälle antaisin oli lopulta liian vähän, kun Kasvi pimitti tietoa merkkipäivästään. Koska kuitenkin tiedän hänenkin olevan ihastunut Sev/Sir ficceihin - päädyin sellaiseen. Kaikella rakkaudella omistettu Vaniljalle.

Yksilön murhe

Pisara olin sinulle tässä maassa. Et huomannut kaipaavia katseitani, etkä lukenut kasvoiltani helliä ajatuksia. Sinun kuvasi minusta on julma ja ilkeä, eikä se suo minulle oikeutta. Turhaa taitaa minun olla sitä oikaista, sillä jo kauan sitten olet minut paikalleni laittanut. Sanasi mittainen mies sinä olet ja silti epätoivoisena yritin sinut saavuttaa - mereen tulin - otin vastaan kaikki tyrskyt, jotka lähetit. Ei voimillani ollut vaikutusta, ei kokoamillani taidoilla tai tiedoilla. Kasvoin ja kasvoin, kunnes murruin. Ja sinä halveksit minua enemmän kuin ennen. Mutta nyt tahdon taas pisaraksi tulla, sillä huomaamattomana on helpompi päästä lähellesi.

Iloita voisin pienistä asioista - seurata askeliasi, tutkia kasvojesi piirteitä. Surra valitsen kuitenkin, sillä sydämeni särkyisi, jos antaisin sen toivoa liikaa. Hyvin vähän on sillä sittenkin vaikutusta, miten mieli käskee ajatuksiani ja siksi vaivun suloiseen uneen, jossa sinä ole kanssani ja rakastat - eikä kanssamme ole muita. Todellisuudessa tiedän ettei kukaan näe eikä kuule muutenkaan rakkauttamme, sillä mitään ei ole olemassa. Ja niin minä istun yksin huoneessani odottaen yön suomaa lohtua.

Ah, en saata enää! Tämä tuska riipii minut, eikä anna armoa. Oma maailma olin kuten me kaikki, mutta olisin itseni antanut sinulle, jos olisit minut huolinut. En saa mielestäni tummia hiuksiasi ja ahdistunutta katsettasi, kun jälleen tapasimme. Niissä oli myös vihaa ja muistoja menneestä, jonka olisin itse ollut valmis unohtamaan, mutta huuleni eivät totelleet. Nyt soitan kera suuren orkesterin musikaalia, jossa en halua olla osallisena, koska tiedän menettäväni viimeisenkin toivon, pilkan kaikuessa perääni.

Käy sitkat säikeet sisimmästäsi möyhentämään ja ne eivät anna minun mielelleni rauha. Rakkauteni on tänään toivoton, mutta haluan toivoa, että vielä joskus voimme tuntea sydämestä sydämeen toisemme ja iloita riemuiten löytämästämme onnesta. Onko kaikki liikaa pyydetty vai antaisitko minulle mahdollisuuden? Kun tätä ajattelen, minun vereni lyö tuhansien tahtiin ja kiihdyttää aistini herättäen haaveeni.

Pyrin ennen mereen itseni hukuttamaan kuin sinua jälleen loukkaamaan. En tiedä voinko antaa itselleni anteeksi niitä sanoja, mutta olisitko sinä armeliaampi ja soisit lohdun? Yritän nyt siitä pois päästä - menneestä, sillä se tuo vain tuhoa, tein mitä hyvänsä. Autuutta on olla ymmärtämättä tekojensa seurauksia, sillä nyt huomaan kaikesta jäävän vain pimeän merkkejä itseeni. Jos antaisit edes yhden katseen, josta voisin parempaa päätellä on sieluni tila ijäinen autuus.

Mikä auttaa minua enää löytämään oman itseni, jos sinä et siinä auta. En kykene enää taistelemaan enkä verta vuotamaan, sillä olen tehnyt sitä aivan liikaa ja olen nyt tyhjä - jopa vailla kyyneliä. Mitä se vaikuttaa, jos meri on vankka, kun vaan olen meren murto-osa. Liikuteltava pisara, joka voi haihtua liiasta lämmöstä tai jäätyä ikiroutaan kylmyyden puhaltaessa. Sinulla on valta päättää kohtalostani, mutta oletko siitä tietoinen?

Ei kunnia suuri palauta sydäntäni ehjäksi, ei muiden kehut tai rakkaus. Tarvitsen voimaa ennen tätä taistelua, jonne olemme lähdössä. Jos voittaa joukkomme, kaatuu sisimpäni silti mukana tunteiden, kun näen sinut kentällä uhmaamassa kuolemaa ja tiedän sinun olevan vaarassa. Haluaisin suojella sinua kaikelta pahalta, mutta tiedän ettei minulla ole siihen mahdollisuuksia, vaikka antaisit siihen luvan. Mies ja sotisopa ei voi mitään, kun vastassa on miljoonan vastustajan armeija kanssa pimeästä syntyneen Lordin.

Minä kuljen nyt tietä, jota en tunne ja annan puiden humista tahtonsa mukaan. Kenties tahdon minäkin olla kuin vuorihonka yksin alla aution taivaan, jos sinua en saa. On liikaa vaadittu, että jaksaisin tätä tarkoituksetonta kulkua ilman lämpöä ja rakkautta, jotka yksin sinulta voin ottaa vastaan. Minä taistella tahdon oikeuden puolesta, jos se saa sinut uskomaan hyvyyteeni. Ja kuin metsäkoski voimani virtaa suonissa, kunnes olen yksin kävelemässä halki tiettömän tienoon tai sinä olet vierelläni.

Yön kääntyessä aamuun minä sammua tahdon, sillä päivänvalossa ajatukseni ovat liikaa. Yössä voin ne muilta piilottaa, mutta valo on paljastavaa. Kuin tähdenlento on kuviteltu rakkaus ja suloista katkeroa. Väitin etten uskalla enempää toivoa, mutta itselleni valehtelin. Pian se minut sortaa ja minä etsin tietäni pois. Voin vain odottaa, että näytät tien ja ohjaat viitaten eteenpäin. Unelmani kestävät tai hukun pohjattomaan erämaan lampeen.

Ah, en voi, en saata! Minä elämään tulin ja se täytyy minun kestää. Olin meri, olin pisara - nyt täytyy minun elon laine olla ja odottaa rantaa.

A/N: Myönnän tämän olevan outo. Jouduin lopulta hieman muokkaamaan runon ma ja mun muodot minäksi ja minunksi.