Kasvot varjoissa
kirjoittanut Lumen
beta: Maeve
ikäraja: PG-13
genre: angst/chanslash/challenge
Haasteficci Irkoroff/Krum.
A/N: Annoin Celelle haasteen ja pyysin häneltä haastetta vastalahjaksi.. sain niitä kaksi ja tämän otin vastaan. Ensin tätä oli vaikea kirjoittaa, mutta sitten se inspiraatio taas jostain löytyi. Betaamisesta kiitokset jälleen Maevelle.
Haaste by Celeporn
Pakollinen pari: Krum/Irkoroff
mainitseminen arvoisia ovat: (-oletin, että noita sai taivuttaa)
-kirje
-takkatuli
-sitruuna
-taikasauva
pois jäävät:
-aurinko
-kirja
-sieppi
ja jonkun täytyy sanoa:
-"Luulen, ettet nyt kerro aivan koko totuutta..."
***
1.
Takkatulen lämmin loimu saa Viktor Krumin kasvojen piirteet näyttämään entistä voimakkaammilta, kuin kivestä veistetyiltä. Poika istuu sohvalla tuijottaen liekkeihin niin ajatuksissaan, ettei huomaakaan kun mies istuutuu hänen viereensä.
Vasta miehen makea ääni havahduttaa hänet: ”Haluaisitko kupin yrttiteetä? Se voisi auttaa tuota flunssaasi…”
Poika kääntyy katsomaan miestä väsymys silmissään. Hetken hän ikään kuin mittailee miehen kasvoja, tämän puoli- hymyä, silmien outoa kiiltoa, ennen kuin sanoo: ”Ei kiitos.”
”No, haen sitten itselleni toisen kupillisen.”
Mies nousee ylös ja lähtee huoneesta hitain askelin. Viktor Krum kääntää katseensa jälleen liekkeihin. Hänen ajatuksensa ovat jo kaukana.
Keittiössä mies pysähtyy hopeakehyksisen peilin eteen. Mies katselee peilikuvaansa, joka ei häntä juurikaan mairittele: lyhyet, valkeat hiukset näyttävät kuivilta ja jäisen siniset silmät väsyneiltä. Hänen hampaansa kellertävät - siihen ei tunnu mikään auttavan. Miehen oikeakäsi tarttuu kouristusmaisesti vasemmankäden laihaan ranteeseen. Hän kerää kaiken itsehillintänsä, jottei rikkoisi armahtamatonta peiliä.
Sekunnin ajan hän seisoo liikahtamatta, raivon ja itseinhon tunteiden vallatessa hänen mielensä. Sitten, aivan kuin mikään ei olisi vialla, siirtyy hän pois peilin edestä. Hänen kasvonsa ovat jälleen tyynet, pelottavan tunteettomat.
Mies laittaa itselleen teetä, johon on lisätty hiukan sitruunaa. Hän juo sitä aina kun on hermostunut, ja varsinkin nyt huolenaiheita riittää tavallista enemmän: ensinnäkin nuori Harry Potter oli voittanut eilisen koitoksen, vaikka voitto olisi kuulunut Viktor Krumille. Toiseksi mies oli viime päivinä tuntenut kipunointia kuolonsyöjän merkissään. Aivan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, mies katui, että hän oli hävittänyt Viktorille osoitetun kirjeen. Kirjeen, jonka sävy oli ollut yhtä siirappia, helliä sanoja toisensa jälkeen. Sen iljettävän kirjeen, jonka Viktorin uusi ”tyttöystävä” oli lähettänyt.
2.
Missä olit? Koitos alkaa kohta!” Miehen ääni on kiihtynyt. Hän katsoo poikaa suoraan silmiin, kasvot hätääntyneinä kuin hukkuvalla.
”Minä… olin hytissäni. Pohdin vielä sitä arvoitusta ja taisin menettää ajantajuni. Anteeksi.”
”Sielläkö sinulla noin kauan aikaa kului? Luulen, ettet nyt kerro aivan koko totuutta…”
Mies tietää, ettei poika ollut hytissään, sillä hän oli itse ollut siellä. Hänen täytyi saada haistaa pojan tuoksu lakanoista, tyynyliinasta… sen lähemmäksi hän ei voi koskaan päästä. Hän ei halua vetää ketään toista ihmistä mukanaan siihen tyhjyyteen, jossa itse elää. Hän ymmärtää, ettei poika voisi koskaan rakastaa häntä.
”Älä käsitä väärin. En ole vihainen, ainoastaan huolissani”, mies sanoo nopeasti huomattuaan pojan ilmeen synkkenevän entisestään. Kunpa poika joskus hymyilisi hänelle, edes hetken aikaa.
”Sinun ei tarvitse kertoa, jollet halua. ” Mies hymyilee paljastaen kellertävän hammasrivistönsä. Äkkiä mies syleilee poikaa, kiertää kätensä hellästi hänen ympärilleen ja vetää keuhkonsa täyteen hänen tuoksuaan. Hän painaa pojan tiukasti itseään vasten, tuntien toisen sydämen sykkeen ja nopeutuvan hengityksen. Hän ei haluaisi päästää irti, mutta pakottaa itsensä siihen. Tämäkin on jo liikaa, tämäkin on väärin.
”Anteeksi, vanhan miehen hupsutuksia, tiedäthän. Sinä olet kuin oma poika minulle, Viktor, tiedäthän sen?”
Poika ei sano mitään, vaan katsoo toista vain hieman hämmästyneenä. Mies suo itselleen vielä vilkaisun pojan tummiin, vangitseviin silmiin ennen kuin laittaa taikasauvansa kaapunsa taskuun.
”Meidän on lähdettävä, tai myöhästymme. ”
3.
Mies seisoo hytin varjoissa, odottaen. Kuu valaisee huoneen aavemaisella valollaan, ikään kuin korostaen ja pilkaten tilanteen traagista sävyä. Kuunvalon lisäksi huonetta valaisee vain öljylampun kajo. Veneen vähäinen keinuminen lisää miehen pahoinvointia entisestään. Hän tietää mitä odottaa, eikä pidä siitä.
Hytin ovi avautuu, ja sisään astuu Viktor käsikädessä tytön kanssa. Ovi paukahtaa kiinni. Mies vetäytyy syvemmälle hytin varjoihin, painautuu seinää vasten.
Hän saattaa vain niellä katkeruudensekaisen vihansa ja katsoa, kun poika painaa huulensa nuoren tytön huulille ja kiertää kätensä tämän ympärille. Tytön sormet sivelevät tummia hiuksia, joita mies kaipaisi saada koskettaa, ja ihoa, jonka lämmön tuntemisesta mies antaisi mitä tahansa. Nyt hän tajuaa pelkuruutensa. Nyt, kun on liian myöhäistä. Mies sulkee silmänsä ja rukoilee mielessään ikuista pimeyttä.