Sognatore
kirjoittanut Lumen
ikäraja: PG-13
genre: romance
summary: Todellisuus on kylmä ja kova, mutta toisaalta haaveilu voi olla haitaksi...

* * *

~I sink like a stone that's been thrown in the
ocean
My logic has drowned in a sea of emotion
Stop before you start
Be still my beating heart~(Sting)

Istun hämärän ja viileän luokkahuoneen perällä. Viereisestä ikkunasta sisään pääsee vain vähän valonsäteitä. Ja talven viimaa. Ikkunalasi on jääkiteinen, en näe maisemaa, mutta kuvittelen sen: syvän sinisen iltataivaan, jäätyneen järven, jonka pinnalla tanssii tuuli, ja lumikatoksisen kielletyn metsän, joka näyttää jatkuvan kauas horisonttiin.

Katseeni kiitää yli metsän, yhä kauemmas, kunnes näen Tylyahon kylän pienine taloineen ja kauppoineen, joiden ikkunoissa palavat valot kutsuvat sisään lämpimään. Näen itseni kävelemässä pitkin kivisiä katuja. Katselen, kun raskaat, valkeat lumihiutaleet satelevat maahan.

Astun ovesta sisään ja haistan heti kahvin aromin, kynttilän steariinin ja savun. Voin melkein tuntea kuuman kermakaljan valuvan makeana kurkustani alas. Lämmin rentous täyttää minut, ja nojaudun raukeana pehmeää istuinta vasten. Katselen ympärilleni nurkkapöydästä ja näen Matami Rosmertan vievän juoman pöytään, jossa istuu yksi tummaan kaapuun pukeutunut asiakas. Mies on selin minuun päin, hartiat hieman kyyryssä. Tunnistan hänet mustista, öljyisen näköisistä hiuksista Severus Kalkarokseksi. Kalkaros nostaa lasin ja juo. Arvaan, että hän katsoo alaspäin. Hänen alati leiskuvat silmänsä tutkivat tummapuisen pöydän pinnassa olevia halkeamia. Hän puristaa toisen kätensä nyrkkiin, niin että rystysten valkea iho vaalenee entisestään, ja yrittää ankarasti keskittyä vain pöydän halkeamiin, sulkea kaiken muun pois. Hänen mielensä kykenee siihen, minä en. Ajatukseni karkailevat moneen eri suuntaan, ristiriitaisina ja rumina. Veri syöksyy päähäni ja minua alkaa pyörryttää.

Kotkamaisine profiileineen, täydellisen mustine hiuksineen ja silmineen hän on kuin saalista väijyvä korppi. Korppi, jolla on kaksihaarainen käärmeenkieli. Kuvittelen, miltä tuo kieli voisi maistua, miltä sen tuntuisi. Kuvittelen kielen liikkuvan silkkisenä, märkänä ja terävänä poskeni iholla. Samettisena se nuolee ahnaasti, pysähtyy silmäkulmani kohdalle ja nuolaisee suolaisen kyyneleen lähettäen värähdyksiä kaikkialle vartalooni. Erilaiset tunteet kasvavat minussa tuskallisen voimakkaiksi- pelko, inho, halu ja nautinto sekoittuvat toisiinsa, kumoavat toisensa ja tekevät minut turraksi. Tunnen sydämeni hakkaavan kiivaasti.

”Virginia”, hänen äänensä kuiskaa käheästi. Pakotan itseni kohtaamaan hänet, hänen mustat silmänsä. Äkkiä Severus ei enää olekaan se pelottava, kolkko ja minulle saavuttamaton hahmo. Hymyillessään hän muistuttaa erästä, jonka olen nähnyt unissani useita kertoja. Hän on turvallinen ja vaarallinen samanaikaisesti, kuin ratkaisematon arvoitus. Liian kiinnostava, jotta voisin luopua hänestä. Haluan epätoivoisesti säilyttää hänet- tämän kuvan hänestä, tämän heijastuksen, johon toiveeni, uneni ja kiihkeimmät tunteeni sekoittuvat. Ja minä luulen rakastavani häntä vaikka tiedän sen mahdottomaksi.

Tunnen silmieni kostuvan ja havahdun kuvitelmistani. Olen jälleen luokkahuoneessa. Edessäni pulpetilla oleville muistiinpanoille on kaatunut mustepullo, josta musta neste leviää kunnes sitä alkaa valua norona yli pöydän reunan. Ja sillä hetkellä minä olen mustepisara, joka putoaa ja särkyy lattiaan. Minä pelkään ja kärsin pudotessani, mutta tavoittaessani lattian olen turvassa. Pahin on jo ohi, nyt olen näkymätön. He tallaavat ylitseni, enkä tunne mitään muuta kuin valtavaa, suloista helpotusta. Kuulen hänen äänensä, pehmeän, kaikuvan äänen, joka kietoutuu ympärilleni samettiverhona, pyrkii sisälleni, ajatuksiini. Annan hänen asettua mieleeni, tutkia ajatuksia, tunnustella hermosolujani, ajaa jokaisen lihakseni äärimmäiseen pisteeseen. Olen lähellä räjähdystä, painottomuutta. Tunnetta etten ole.

Silloin epävarmuus tarttuu minuun koettaen ravistella hereille tästä unenomaisesta tilasta. Pelko jähmettää minut suolapatsaaksi. Sydämeni hakkaa. Tunnen tukehtuvani. Kuin ohut korsi katkeaa haaveeni selkäranka ilkeästi rasahtaen, silmäni aukeavat ja olen jälleen musta pisara, joka putoaa ja putoaa…

”Herätys, neiti Weasley! Viisi pistettä Rohkelikolta erään punapään keskittymiskyvyttömyyden takia!”