Bulgarian lyhyt oppimäärä :: luku 1
kirjoittanut mena
ikäraja: PG-13
genre: romance/action/adventure
summary: Kuusi vuotta Tylypahkasta valmistumisensa jälkeen Ginny on luopunut taikamaailmasta. Mutta hän unohtaa ottaa huomioon, että taikamaailma ei ole luopunut hänestä.
A/N: Romantiikkaa ja seikkailuja siis luvassa... yllätykset säilyttääkseni shippejä ei ole mainittu, joten olen pahoillani, jos ajaudutte lukemaan täysin vakaumustenne vastaista ficciä. Ginnyn kirjoittama teksti on vapaasti suomennettu lainaus Michelle Leen Cosmopolitanille kirjoittamasta artikkelista.
***
Lontoo. Iltapäiväruuhka.
Nuori, punatukkainen nainen käveli kahvilan ovesta sisään, tilasi espresson ja istui ikkunapöytään. Hän avasi käsilaukkunsa ja nosti pöydälle kannettavan tietokoneen, kännykän, huulirasvan, muistilehtiön, kynän ja nipun naistenlehtiä. Hän käynnisti tietokoneen ja selaili muistiinpanojaan espressoa siemaillen. Sitten hän alkoi kirjoittaa. Naisen sormet hakkasivat näppäimistöä rytmikkäästi taustahälinän tahdissa. Välillä hän kohotti katseensa ja tuijotti hajamielisen näköisenä kadun ihmisvilinää tai kahvilan asiakkaita, joista moni oli hänen laillaan keskittynyt töihinsä iltapäiväteen lomassa. Hän oli kuin kuka tahansa trendikuppilan nuorista asiakkaista. Vain se, että hän kantoi taskussaan seitsemäntuumaista jalopuusauvaa ja että hänen käsilaukkuunsa mahtui epäilyttävän suuri määrä tavaraa paljasti, että Ginny Weasley oli noita.
Kuusi vuotta sitten Ginny oli valmistunut Tylypahkan noitien ja velhojen koulusta. Vaikka sota oli päättynyt vuotta sitä aiemmin ja Voldemort oli tuhottu, mikään ei ollut enää ennallaan. Ginny katseli ympärilleen ja näki vanhempiensa murheen uurtamat kasvot, rikkirevityt perheet ja kuuli katkeruuden ystäviensä ääressä. Britannian velhomaailma oli kutistunut varjoksi entisestään, sillä moni oli kuollut, paennut tai karkotettu. Jäljelle jääneet kinastelivat keskenään siitä, miten jälleenrakentaminen tulisi hoitaa.
Ginny oli elänyt koko siihenastisen elämänsä Voldemortin pelossa. Hän ei enää halunnut jäädä todistamaan sodanjälkeistä hajaannusta vaan pakkasi matka-arkkunsa ja lähti Lontooseen. Hänen isänsä ystävä olisi pystynyt järjestämään hänelle työpaikan Taikaministeriön postitusosastolta, mutta vanhempiensa kauhuksi Ginny meni töihin hampurilaisravintolaan. Vapaa-ajallaan hän istuskeli kahviloissa ja luki jästien naistenlehtiä. Niiden vaaleanpunainen elämänkatsomus viehätti häntä: uskomatonta, että kaiken hänen elämäänsä varjostaneen synkkyyden rinnalla oli olemassa maailma, jossa suurin murhe oli oikeantyyppisen hoitoaineen löytäminen.
Hän ryhtyi itsekin kirjoittelemaan juttuja huulipunista ja poikaystävistä ja korkeakantaisista sandaaleista ja sai lopulta julkaistua muutamia artikkeleitaan. Aloitettuaan freelancerina ja harjoittelijana useissa eri julkaisuissa oli hän nyt 24-vuotiaana toimittajana yhdessä maan johtavista naistenlehdistä. Hänen kirjoituksensa olivat ohuita ja kevyitä kuin saippuakuplat – vastakohtana sille maailmalle, jossa hän oli kasvanut.
Kun kuumat tilaisuudet ovat käsillä, on liityttävä ammattilaissarjaan. Vinkkimme auttavat sinua kehittymään mestariksi kundien pallottelussa – jotta voit täysin siemauksin nauttia haaremistasi.
Olipa se sitten tuurin, ajoituksen tai tähtien asennon ansiota – samapa tuo! – olet sattunut miesmonsuunin vastaanottavaan päähän. Orlando Bloomin kaksoisolennosta siihen söpöön kundiin salilla kaikki miehet pyytävät sinua treffeille. Jostain syystä et pysty antamaan pakkeja yhdellekään heistä. Ja miksi pitäisikään? Usean komistuksen tapailu samanaikaisesti tekee ihmeitä itsetunnollesi, sosiaaliselle elämällesi ja (jep!) todennäköisyydellesi löytää Se Oikea. ”Mitä useampaa miestä tapailet, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on löytää täydellinen vastakappale”, vahvistaa Jodie Gould, toinen kirjan ”Deittaile kuin mies” kirjoittajista. Hänen mukaansa ihanteellinen asetelma on ”molemmille silmille ja yksi kaupan päälle” eli sinun tulisi pitää ainakin kolme romeota kierroksessa samanaikaisesti. Tällöin et jää miettimään, soittaako tyyppi sinulle vielä vai ei, ja tapailemasi miehet huomaavat puoliksi välinpitämättömän asenteesi, mikä saa heidät haluamaan sinua vielä enemmän.
Tietysti useamman miehen pallottelu vaatii taitoa. Lue eteenpäin saadaksesi ohjeet mahdollisten sudenkuoppien välttämiseen ja maksimoidaksesi miesten virran jatkossakin.
Ginny painoi kannettavan tietokoneensa kiinni, sulloi pöydän sisällön käsilaukkuunsa ja poistui ulos alkukesän iltaan. Hän päätti kävellä metron sijaan, sillä kotimatka ei ollut pitkä. Matkalla hän poikkesi ruokakaupassa ja nappasi lehtikioskista mukaansa Marie Clairen uusimman numeron.
Kotiin päästyään hän potkaisi ensimmäiseksi korkokengät jalastaan. Hyvällä maulla sisustettu asunto oli valoisa ja lontoolaisen mittapuun mukaan melko tilava – ei Ginnyllä olisi yksin ollutkaan varaa vuokrata sellaista. Hän purki ruokakassit keittiöön ja ryhtyi viipaloimaan vihanneksia. Kello oli kohta seitsemän, ja David tulisi kotiin vasta puolen tunnin päästä.
Ginny nautti keittiössä puuhastelusta. Hän tiesi, että hänen äitinsä olisi kauhistellut sitä työmäärää, mikä jästeiltä vaadittiin yhden lihapadan tekoon, mutta Ginny ei halunnut käyttää loitsuja ruoanlaitossa. Oikeastaan hän käytti taikuutta nykyään hyvin harvoin – lähinnä vain ilmiintyäkseen Kotikoloon vanhempiaan tapaamaan – eikä koskaan jästien edessä, ei edes Davidin. Ei varsinkaan Davidin.
Eteisestä kuului kolahdus.
”David?” Ginny kysyi. Oliko hän tullut aikaisemmin kotiin?
”Ikävä tuottaa pettymys, mutta minä se vain olen”, sanoi Harry ja pisti päänsä keittiön ovesta.
”Harry!” Ginny huudahti. Yllätys ei ollut mieluinen. Ginny oli kieltänyt noitien ja velhojen vierailut kodissaan, sillä hän ei halunnut joutua selittelemään Davidille ystäviensä omituisuuksia. Asiaa ei yhtään parantanut se, että Harry oli ilmiintynyt hänen eteiseensä noin vain luvatta. ”Minulla on myös ulko-ovi ja soisin sinun käyttävän sitä. Niin normaalit ihmiset tekevät. Ja ajattele, jos David olisi ollut kotona ja nähnyt sinun posahtavan esiin tyhjästä!”
”Rauhoitu, Gin”, Harry sanoi ja nappasi yhden viipaloidun porkkanan ennen kuin Ginny ehti läpäyttää häntä kädelle. ”Tarkistin tietenkin poikaystäväsi sijainnin ensin. Dave-poju on vielä toimistollaan.”
”Joka tapauksessa on epäkohteliasta ilmiintyä varoittamatta.”
”Sinä alat muistuttaa jästejä päivä päivältä enemmän”, Harry sanoi suu täynnä porkkanaa.
”Tiesitkö, Harry, että se oikeastaan oli tarkoituksenikin”, Ginny sanoi tarttuen kaalinpäähän ja alkoi pilkkomaan sitä raivokkaasti. Jos hän olisi katsonut Harryyn, hän olisi nähnyt tämän kasvoilla huolestuneen ilmeen.
”Palaisit takaisin. Perheesi kaipaa sinua. Ja ystäväsi”, sanoi Harry.
Ginnyn veitsi ei pysähtynyt.
”Sano edes”, jatkoi Harry, ”lähditko sinä… minun takiani?”
”Voi katkennut parta! Ei kaikki johdu sinusta! Minulla on nyt uusi, oma elämä eikä siinä ole vain sotaa, pimeyttä eikä kuolemaa!” Ginny puuskahti.
Harry näytti loukkaantuneelta. ”Ei velhomaailma ole vain sotaa, pimeyttä ja kuolemaa. Eikä jästimaailma ole vain hattaraa ja kissanpentuja ja sitä roskaa, jota kirjoitat lehtiin. Usko minua, sillä minä kasvoin jästien kanssa.” Ginny oli vaiti.
"Aiotko tulla tänä iltana avajaisiin?" kysyi Harry.
Kun Ginny ei vastannut mitään, Harry jatkoi yksinpuheluaan sovittelevampaan sävyyn: ”No, tiedän kyllä päätöksesi. Oikeastaan minulla on muuta asiaa koskien sinun turvallisuuttasi. Vaikka jästit eivät tiedäkään taustaasi, velhomaailmassa olet kyllä tunnettu. Taistelit minun rinnallani ja kuulut siten kuolonsyöjien mustalle listalle. Aivan, aivan, heidät on kyllä karkoitettu Englannista, mutta se ei tarkoita, että Lontoo olisi turvallinen paikka. Ja tämä uusi asuntosi – oletko edes varustanut sitä minkäänlaisin loitsuin? Voisin tehdä pari suojausta puolestasi.”
”Osaan kyllä itse tehdä omat loitsuni, kiitos vain”, vastasi Ginny tylysti.
”Mistä on todisteena se, että saatoin ilmiintyä keskelle kotiasi varoittamatta.”
Ennen kuin Ginny ehti vastata, eteisestä kuului jälleen tömistelyä.
”Hei kulta!” kuului Davidin ääni. Keittiön ovelle ilmestyi pitkä, raamikas mies. Jos Harry ei olisi ollut paikalla, Ginny olisi syöksynyt pörröttämään Davidin vaaleaa tukkaa. Sen sijaan hän tyytyi ahmimaan miestä silmillään; tyylikkään ja menestyvän näköinen David oli kuin suoraan naistenlehden sivuilta.
”David, ihanaa kun tulit jo”, Ginny hymyili. ”Harry tuli piipahtamaan, kun oli tällä puolella kaupunkia. Muistathan opiskelukaverini Harryn?”
David muotoili kasvoilleen kohteliaan kiinnostuneen ilmeen ja ojensi kätensä. ”Ai, hei Harry. Mitenkäs pölynimuribisnekset sujuu?”
”Ööh, hyvin kiitos”, mutisi Harry. Hänen luinen kätensä tuntui uppoavan kokonaan Davidin leveään kouraan.
”Sano vain, jos joskus tarvitset konsulttiapua liiketoiminnallesi”, sanoi David silmää iskien ja nauroi päälle tavalla, joka kertoi, mitä mieltä hän oli pölynimureista.
”Oli tosi mukavaa, kun pistäydyit”, kiirehti Ginny sanomaan ja tarttui Harrya hartioista ohjatakseen tämän kohti eteistä.
”Pölynimuribisnekset?” muotoili Harry suullaan, kun Ginny työnsi hänet ulos ovesta.
”Minun täytyi keksiä jotain”, Ginny sihahti ja paiskasi oven kiinni. Rappukäytävästä kuului kolahdus, kun Harry kaikkoontui. Ginny veti henkeä ja palasi keittiöön.
***
Auroriopiston rakennus oli vanha, keltaiseksi rapattu kivitalo, joka sisältäpäin muistutti paljon jästien yliopistoja. Oli perjantai-ilta ja käytävä, jossa Harryn askeleet kaikuivat ontosti, oli jo hiljainen ja hämärä. Seinillä oli maalauksia kuuluisimmista auroreista, joukossa myös hänen oma muotokuvansa (hän inhosi sen rintaansa röyhistelevää Harrya). Hän pysähtyi ovelle, jonka ovessa seisoivat vielä uutuuttaan kiiltelevät kirjaimet: professori H. Granger. Ennen kuin Harry ehti koputtaa, ovi lennähti auki ja avasi tien Hermionen pieneen, kodikkaasti valaistuun toimistoon.
”Hei Harry”, Hermione tervehti työpöytänsä äärestä ja otti lukulasit päästään. ”Mitä kuuluu?”
”Kävin juuri Ginnyn luona”, Harry vastasi synkästi.
”No?”
”Hän ei kuuntele minua edelleenkään. En ymmärrä, miten hän jaksaa sitä elämää ja sitä miestä. He ovat kohta pahempia kuin Dursleyt.”
”Ginnyllä on oikeus valita itse”, Hermione tasoitteli. ”Ja sitä paitsi hänen kirjoituksensa siinä lehdessä ovat tosi hyviä.”
”Hermione! En olisi uskonut, että sinäkin luet sitä! Kampausvinkkejä! Ruoanlaittoa! Käsilaukkuja! Miten jollain kynsilakan värillä voisi mahdollisesti olla merkitystä siinä, rakastuuko joku mies sinuun vai ei? Ginnystä olisi voinut tulla aurori”, Harry sanoi.
”Naistenlehtiä noin kovin vihaavaksi tunnut tietävän niistä yllättävän paljon. Sitä paitsi sinuun Ginnyn keinot ainakin tuntuivat tepsivän”, sanoi Hermione pisteliäästi.
”Minä olen huolissani hänestä.”
”Sinulla on ikävä häntä”, sanoi Hermione.
Harry tuijotteli ikkunasta avautuvaa, sinisessä iltahämärässä kylpevää maaseutumaisemaa. Valkoisten kukkien tähdittämät nummet päättyivät horisontissa siintävään metsänrajaan. Kumpuja halkoi hitaasti virtaava joki, jonka rannalle oli pysähtynyt villihanhiparvi ruokailemaan. Näkymä oli tietenkin taiottu, sillä Auroriopisto sijaitsi Lontoossa vain muutaman korttelin päässä Taikaministeriöstä, ja toimiston ikkunasta olisi voinut näkyä korkeintaan vastapäisen talon seinä. "No, oletko jo valmis lähtemään?" hän kysyi.
Hermione työnsi paperinsa sivuun vastahakoisesti huokaisten. "Kai se on pakko."
***
Ginnyn laittaman illallisen jälkeen he istuivat olohuoneessa viiniä siemaillen ja katsoivat televisiosta Westendersejä. Mainoskatkolla David sanoi yllättäen: ”Ai niin, melkein unohdin. Onko sinulla jotain tärkeää ensi viikolla?”
”Pari tapaamista ja yhden jutun deadline. Kuinka niin?”
”Saat luvan siirtää ne tapaamiset. Me lähdemme Bulgariaan.”
Bulgariaan? Ensi viikolla? Ginnyn teki mieli raivostua, mutta hän hillitsi itsensä ja tyytyi tiedustelemaan Davidilta matkan syytä.
”Emme ole vielä koskaan olleet yhteisellä matkalla. Ja Bulgaria on erinomainen kohde. Käydään vuoristossa ja Mustanmeren lomakohteissa, pidetään yhdessä hauskaa”, mies vastasi ylimalkaan. ”Ehdit varmaan kirjoittaa sen jutun jo tällä viikolla.”
”Oletko sinä jo varannut liput? Mikset kertonut aiemmin?” Ginny kysyi.
”No, itse asiassa”, David venytteli, ”sain itsekin tietää vasta eilen. Eräs potentiaalinen asiakkaani on näet kutsunut meidät luokseen. Hänellä on suuri viinitila ja hän haluaa markkinointiapua brändin luomiseen meidän yritykseltämme.”
Juttu kuulosti omituiselta, mikä oli toisaalta normaalia Davidin työasioista puhuttaessa. Ginny ei ymmärtänyt niistä juuri mitään ja vielä puolitoista vuotta sitten hän oli luullut, että konsultti oli jotain syötävää. ”Miksi joku bulgarialainen viinitila haluaa palkata markkinointiapua täältä?”
”Mies on oikeasti brittiläissyntyinen mutta muuttanut Bulgariaan. Suunnattoman rikas, osti sieltä kartanon ja viinitilan puolihuvikseen”, selitti David. ”Suostu nyt, Ginny. Tämän sopimuksen saaminen on tosi tärkeää meidän firmallemme, ja hän kutsui nimenomaan minut ja tyttöystäväni. Mukaantulosi on kaiken a ja o, sinähän hurmaat aina kaikki vanhat ukot.”
Mitäpä Ginny siihen olisi voinut sanoa?
***
Harry ja Hermione kävelivät portaat alas Moorgaten metroasemalle. Portaiden alapäässä oli kaksi passikuva-automaattia, joista oikeanpuolimmaisen edessä parveili kymmenien ihmisten jono. Hermione ähkäisi turhautuneena.
"Älä murehdi", Harry virnisti. "Meille on varattu VIP-sisäänkäynti."
Hän ohjasi Hermionen vasemmanpuoleisen automaatin luo jonottajien tuijottaessa heitä. Joukosta kuului supinaa, josta saattoi erottaa sanat "Harry Potter" ja "julkkiksia". Hermione istui valokuvauskopin jakkaralle ja veti oviverhon kiinni samalla, kun Harry tiputti kolikkoaukkoon yhden kaljuunan. Kun salamavalo oli välkähtänyt neljästi, Harry veti verhon auki. Hermione oli kadonnut. Harry syötti koneeseen vielä toisen kaljuunan ja istui vuorostaan jakkaralle tempaisten verhon kiinni juuri, kun salamavalo välkähti ensimmäisen kerran.
Neljännen välähdyksen jälkeen Harry havaitsi seisovansa yökerhon aulassa. Hermione oli jo luovuttamassa takkiaan ovivelholle. Aulasta avautui näkymä suureen, pyöreään saliin. Paikalle oli jo saapunut paljon väkeä ja lisää ilmestyi koko ajan välähdysten saattelemana Harryn taakse. Harry asteli Hermionen kanssa saliin ja he haravoivat ympäristöä katseellaan. Keskellä salia oli pyöreä tanssilattia tupaten täynnä Kohtalottarien uusimman hitin tahdissa nyökähteleviä noitia ja velhoja. Salin lattia kohosi tanssilattian ympäriltä kohti kaarevia seinänvierustoja, joita reunustivat useat baaritiskit. Mustilla ja sinisillä sohvilla istuskeli viimeisimmän muodin mukaan pukeutuneita, nuoria ihmisiä siemailemassa eksoottisen näköisiä drinkkejä.
"Tuolla hän on", hihkaisi Hermione.
Harrykin näki nyt Ronin pitkän, punapäisen hahmon nojailemassa salin vastapäisen seinustan baariin. Hän oli kumartunut juttelemaan vaaleatukkaisen noidan kanssa. Harry lähti Hermionen perässä kyntämään ihmispaljouden halki. Ron huomasi heidät, sanoi naiselle jotain ja lähti ystäviään vastaan.
"Hei Ron", Harry hymyili. "Mahtava tunnelma."
"Ja todella paljon väkeä", säesti Hermione. "Olet näköjään löytänyt mieleistä seuraa."
"Illan isäntänä minun on tehtävä viihdyttää asiakkaitani. Kivaa kynsilakkaa muuten, Hermione", sanoi Ron. "Saako teille olla jotain juotavaa?" Vastausta kuuntelematta hän kääntyi baaritiskille ja ojensi hetken päästä Harrylle ja Hermionelle korkeat lasit täynnä sinistä nestettä. Drinkeistä kohosi paksu, vihreä höyry, mutta kun Harry maistoi omaansa, juoma oli jääkylmää.
"Loistavaa", hän sanoi. "Mikä se on?"
"Weasleyn ryhmy", Ron vastasi. "Koostumus on salainen, mutta voin paljastaa, että yhtenä ainesosana on jättiläistequila."
Ronin äänessä oli ansaittua ylpeyttä. Hänellä oli siihen syytäkin, Harry mietti. Ron oli kulkenut pitkän matkan Vuotavan noidankattilan tarjoilijasta yökerhon omistajaksi. Siitä saattoi kiittää Ronin sitkeyttä, taitoa ja silmää liiketoiminnalle. Vähä vähältä hän oli saavuttanut kollegoidensa ja lähipiirinsä arvostuksen. Ainoastaan Hermione tuntui paheksuvan Ronin uravalintaa. Ron oli valmistunut Tylypahkasta keskinkertaisin arvosanoin, mutta hänen saavutuksensa sodassa kuolonsyöjiä vastaan olisivat avanneet hänelle kaikki uravaihtoehdot. Sen sijaan Ron päättikin mennä töihin baarimikoksi. Hermione aloitti Harryn kanssa aurorikoulutuksen, ja hänen puheistaan Harry saattoi päätellä, että hän oli toivonut Ronista jotain suurempaa.
Ja ehkä hänellä oli ollut muitakin toiveita Ronin suhteen.
"Kävitko Ginnyn luona?" kysyi Ron.
"Kyllä. Tosin pulisonkipoju tuli yllättäen kotiin, ja minun piti lähteä. Ginny ei luvannut tulla paikalle", Harry sanoi.
"Niin. Hänellä on tosi paljon työkiireitä", sanoi Ron ja hänen äänessään kuulsi pettymys.
"Minä en kyllä näe, mikä yökerhoissa on niin ihmeellistä, että ihmiset jaksavat tulla niihin joka viikonloppu", sanoi Hermione ja otti hörpyn juomastaan.
***
"Pitäisiköhän Hermione viedä kotiin?" Ron pohti ääneen Harrylle. Hermione oli upottanut Harryn laskujen mukaan kuusi "Weasleyn ryhmyä" peräjälkeen ja tanssi paraikaa pöydällä kolmen velhon kanssa.
"Se taitaisi olla viisainta", sanoi Harry.
"Minä en tosin voi lähteä täältä vielä moneen tuntiin", sanoi Ron helpottuneena.
"Tietenkään et. Minä voin viedä Hermionen. Kiitos kutsusta, Ron. Nähdään", sanoi Harry ja nousi tuoliltaan. Hän marssi Hermionen luo. "No niin, Herm. Mennään."
"Nyth jo? Kellohan on vastha..." Hermione horjahti liukkaalla pöydällä ja syöksyi alas suoraan Harryn käsivarsille.
"Nyt jo", sanoi Harry ja lähti raahaamaan Hermionea kohti uloskäyntiä.
Hermionen asunnolla Harry auttoi iloisesti lauleskelevan tytön sänkyyn peittojen alle. Hän päätti käydä keittiössä juomassa lasin vettä ennen lähtöään. Pöllö oli käynyt tuomassa uunituoreen Päivän Profeetan ja Harry rypisti otsaansa nähdessään sen otsikon: "Kuolonsyöjät yhä voimissaan?" Hän levitti lehden auki ja luki ensimmäisen kappaleen:
Vaikka eloonjääneet kuolonsyöjät ja heidän perheensä joko vangittiin tai karkoitettiin velhosodan loputtua, ei järjestön toiminnan päättymisestä voida olla täysin varmoja. Hajanaisia pesäkkeitä saattaa silti oleilla ympäri maailmaa ja erityisesti Itä-Euroopasta on viime aikoina kuulunut huolestuttavia uutisia. Vaikka onkin epätodennäköistä, että kuolonsyöjät iskisivät läntisessä Euroopassa, diplomaattisuhteet itään ovat edelleen poikki ja "kylmä velhosota" on jakanut maanosamme kahtia.
Sota ei ollut ohi. Harry ei ollut varma, olisiko se koskaan ohi.