Entelechy
kirjoittanut Rhi Marzano
suomentanut mena
ikäraja: R
genre: romance/humor
Epätodennäköinen, viihdyttävä ja jokseenkin suloinen romanssi Ginnyn ja Oliver Woodin välillä

[A/N: No, tässä se vihdoin on. Lupaamani "tosi outo" pari. Kutsuin sitä "enstropheksi" alkuvaiheessa, mutta asioiden käänne, johon otsikko vihjaa ei tullut tarinassa turhan hyvin selville. Ja vasta pari päivää sitten keksin uuden otsikon (sellaista tapahtuu harvoin; yleensä kirjoitan tarinat otsikon ympärille.) Entelechy on yksinkertaisesti sanottuna täydentyminen - oivalluksen viimeinen kehitysaste. Siitä tämä ficci mielestäni kertoo. Tiedän, nyt te ajattelette, Ginny ja Oliver? Mutta miksi ei?
Skylle, joka on ylipäätään hämmästyttävä ja upea; Chrisille, joka vahvistaa egoani ja kirjoittaa kuin unelma; Alicialle ja Apopilikselle, vain siksi koska.]

Ginny sulki oven takanaan. Asunto, jonka hän jakoi kaksosten kanssa oli melko tilava ja ylellisesti sisustettu. Janus, heidän pöllönsä, suki itseään pöydällä. Sen tuomat kirjeet lojuivat unohdettuina ja hylättyinä sen vieressä. Ginny kävi pinoa läpi. Georgelle ei mitään, yksi Ginnylle, kaksi Fredille. Hänelle itselleen osoitettu kirje oli räikeä pergamentin palanen, joka julisti, että hän oli jo saattanut voittaa kymmenentuhatta kaljuunaa. "Fred?" Ginny huusi.

Ginny tiesi Fredin olevan kotona; hänellä oli vapaapäivä pilailukaupasta. Huokaisten Ginny kokosi kaapunsa helmat ja meni koputtamaan Fredin ovelle. "Fred, sait postia."

Ei vastausta.

Hän tempaisi oven auki kärttyisänä. "Fred-"

Paljaan pinnan säihke sai Ginnyn leuat loksahtamaan auki. Ensinnäkään, hänellä ei ollut aavistustakaan, kuka tuo tyttö hänen veljensä alla oli, ja toisekseen -helvetti, kuinka tyttö taipui tuollaiseen asentoon? Eikö se ollut tuskallista?

Pari tuijotti Ginnyä yllätettyinä.

"öh, sori vaan", hän sanoi ontuvasti saatuaan puhekykynsä takaisin. Hän pudotti kirjeet oven sisäpuolelle ja sulki sen nopeasti.

Ginny pudisti päätään yrittäen karistaa epämiellyttävät kuvat aivoistaan. "Tämä on vain huono päivä", hän mumisi itsekseen. "Taidan ansaita keksin tämän karman vastapainoksi."

Hän yllättyi iloisesti tavatessaan Georgen vetelehtimästä keittiössä. "Heippa Gin", George sanoi kuivasti. "Kuulin sen kohtauksen siellä. Olet aikamoinen tunnelmanlatistaja."

Ginny punastui. "Pää kiinni. Kuka se tyttö on?"

George raapi päätänsä. "LaMora, kaiketi? Tai LaNesa. La-sitä-tai-tätä."

Ginny pyöritti silmiään ja meni ruokakaapille. Hän kolusi hyllyjä. "Oletko nähnyt keksejäni?"

"En", kuului vastaus aivan liian nopeasti ollakseen totta.

Ginny käännähti ympäri ja pani merkille keksinmuruset todisteena Georgen leualla. "George", hän sanoi uhkaavasti, "et kai vain syönyt niitä, ethän?"

"Saatoin ehkä syödä", George vastasi vältellen. "Tosin se saattoi kyllä olla Fredkin." Mutta George osasi selkänahkansa pelastamisen jalon taidon. "Huono päivä tänään?"

"Pahin.", Ginny sanoi äkeänä. Hän kääntyi takaisin kaappien puoleen ja jatkoi etsimistään. "Ministeriössä ei vain tunnuta kuuntelevan minua. Ilmeisesti olen liian - pahus, George, söitkö sinä kaikki karkit täältä?"

"Kolmannella hyllyllä leivän takana on palanen suklaata", George sanoi avuliaasti.

"Mahtavaa. Mitä olinkaan sanomassa?"

"Ilmeisesti olet liian..." George auttoi.

"Ai niin." Ginny haukkasi suuntäydeltä suklaata. "Ilmeisesti olen liian heikko ja naisellinen päästäkseni oikeille komennuksille. Ehkä minun pitäisi vain ottaa loparit ja pelata huispausta."

"Ei sinun nilkallasi", George sanoi kevyesti. "Mutta voithan aina tulla töihin Weasleyn Velhovislaukseen."

"Pelkäänpä, että joudun kieltäytymään." Ginny mätti loput suklaasta suuhunsa. "Luoja, tulen vielä katumaan tätä."

"Työtarjouksesta kieltäytymistä?"

"Suklaata", hän korjasi. "Huomenna minulla on Fuji-vuoren kokoinen finni." Hän huokasi taas, halasi Georgea hajamielisesti ja laahusti kylpyhuoneeseensa.

* * *

Jep, suihku oli nyt paikallaan. Lämmin vesi sai hänet tuntemaan itsensä yhä vähemmän linttaanlyödyksi limakimpaleeksi ja yhä enemmän ihmiseksi. Hän astui ulos suihkusta virkistyneenä ja kahta asiaa viisaampana: ensinnäkin, että hän oli kuullut LaMikälien lähtevän melkoisen hälyn saattelemana; ja toisekseen, että kaksoset olivat päättäneet lähteä iskemään tasokkaita naisia läheiseltä huispauskentältä.

Sen vuoksi hän saattoi rampata ympäri asuntoa miltei alusvaatteisillaan hemmotellen itseään jollain yhtälailla hänen hipiälleen haitallisella: jäätelöllä.

Hän ei edes vaivautunut ottamaan kulhoa, vaan söi jäätelöään suoraan paketista sohvalla lojuen.

Januksen raakkuna ilmoitti toisen tai molempien veljistä palaavan.

George oli unohtanut ottaa mukaan yhden pilailutaikasauvoistaan. Hän kommentoi jotain typerää tarpeesta tehdä vaikutus naisiin ja lähti jälleen.

Pari minuuttia myöhemmin kaksoset tulivat takaisin, ottivat ruukkukasvin, mihin Ginny ei keksinyt mitään järkevää selitystä, ja menivät taas.

Joten, kun pari minuuttia oli kulunut ja ovelta kuului kova koputus, Ginny näki heti, että molemmat pojista olivat jättäneet oikeat taikasauvansa kasvia noutaessaan. Hän nousi kiukkuisena, koska he eivät pääsisi sisään ilman taikasauvojaan ja hänen pitäisi hylätä jäätelönsä. Ginny nappasi sauvat pöydältä ja riuhtaisi oven auki. "Tässä teidän typerät taikasauvanne", hän aloitti.

Mutta siellä eivät olleetkaan hänen veljensä.

Eikä siellä ollut edes se LaMysteeri-tyttö.

Sen sijaan Oliver Wood seisoi toljottaen häntä melko samaan tapaan kuin Ginny oli toljottanut aiemmin päivällä.

Ginny ei ymmärtänyt miksi, sillä Oliver tiesi hänen asuvan täällä, eikä siinä, että hän avasi oven, ollut mitään ihmeellistä-

-paitsi että hän oli viittä vaille alasti.

"Moi?" Ginny yritti. Kuinka oikeastaan tervehditään toista, jos on pikkuhoususillaan?

"Onko Fred ja George täällä?" Wood kysyi pingottuneella äänellä yrittäen selvästi pitää silmänsä Ginnyn kasvoissa.

"Ei, he ovat kentällä, mutta tulevat pian kotiin. Haluaisitko odottaa hetken sisällä?" Ginny kysyi kohteliaasti.

Oliver nyökkäsi hieman hermostuneesti.

Ginny osoitti hänet sisään ja säntäsi makuuhuoneeseensa.

* * *

"Sehän oli sulavaa", Ginny mutisi itsekseen penkoen komerostaan jotain asiallista päällepantavaa. Housuja ei näyttänyt olevan ulottuvilla. Kiukkuisena hän veti paidan päälleen ja yritti hyppien vetää alas housuja tai shortseja tai jotain ylimmältä hyllyltä. Fred oli varmaankin ottanut hänen pyykkinsä, se pelle. Ginny ponnisti voimansa ja yritti uudelleen. Tilanne oli toivoton, kunnes hän huomasi silmäkulmastaan sukkia puolillaan olevan korin.

Ginny kumosi sisällön ulos ja käänsi korin ympäri. Se vaikutti kyllin vankalta, joten hän käytti sitä porrasjakkarana. Ylähylly oli edelleen hieman korkealla, mutta ei liian. Nopealla hypyllä hän nappasi farkut -

- muttei osunut korilleen matkalla alas.

Hän nyrjäytti nilkkansa ja päästi sarjan manauksia. Takapuoleenkin sattui helvetisti. Maailma oli todellakin häntä vastaan tänään.

"Oletko kunnossa?" Wood kysyi oven läpi.

"Joo", Ginny valehteli hampaiden välistä hieroen takapuoltaan. Hän veti farkut jalkaansa ja huokasi.

Hänen jäätelönsä oli kai sulanut tähän mennessä.

* * *

Oliver istui epämukavasti yhdessä olohuoneen nojatuoleista tuntien itsensä koko lailla tuppervare-rasiaan suljetuksi häräksi. Hänen päässään pyöri yksi ajatus-

Luoja, näin juuri parhaiden kavereideni pikkusiskon alasti.

No, melkein alasti. Tarpeeksi alasti jättääkseen vain vähän mielikuvituksen varaan.

Hän nielaisi.

Ja hänellä oli hyvä mielikuvitus.

Ginny tuli nilkuttaen ulos huoneestaan farkuissa ja villapuserossa, mikä oli melkein pahempaa kuin aikaisemmin, koska nyt Oliver tiesi, mitä niiden alla oli.

Ginny oli, hetkinen, yhdeksäntoista? Oliver pakotti itsensä keskittymään. Kaksoset olivat häntä kaksi vuotta nuorempia, ja Ginny oli kolme vuotta nuorempi kuin kaksoset - ja jos hän itse oli kahdenkymmenenseitsemän, Ginny oli...

22?

Okei, se ei siis ollut laitonta tai mitään sellaista, mutta oli silti moraalisääntöä vastaan - sinun ei pidä esineellistämän parhaan kaverisi pikkusiskoa.

"Sori tuosta äskeisestä", Ginny sanoi hymyillen ja sävähti hieman. "Nyrjäytin vähän nilkkani äsken." Hän irvisti. "Saman, joka murtui Kanuunoissa."

Oliver räpäytti silmiään. "Kadlein Kanuunoissa?"

"Jep." Ginny katsoi häntä oudoksuen. "Sinäkö et tiennyt?"

"Koska pelasit heidän joukkueessaan?" Oliverilla ei ollut muistikuvaa tästä. Hänellä ei todellakaan ollut muistikuvaa tästä.

"Kolme kokonaista peliä, heti sen jälkeen, kun pääsin Tylypahkasta", Ginny sanoi hilpeästi pudottautuen sohvalle. "Sitten mursin nilkkani. Päivystävä velho oli tosi surkea. Nilkka ei koskaan parantunut kunnolla; sitä alkaa särkeä pienestäkin rasituksesta."

"Jahtaaja?" Oliver arvasi. Ginny oli niin hentoinen olento, ei hän olisi voinut pelata mitään muuta paikkaa. Oliver olisi kai pystynyt kiertämään kämmenensä tytön vyötärön ympäri.

Ginny nyökkäsi. "Ja pirun hyvä sellainen", hän sanoi ylpeänä. "Mutta nyt istun työpöydän takana ministeriössä ja täytän kaavakkeita."

"Kuulostaa... jännittävältä", Oliver yritti.

Ginny naurahti murheellisesti. "Ei sinun tarvitse yrittää olla kiltti, se työ on kamalaa. Antaisin mitä tahansa, jos saisin pelata jälleen huispausta-" hän heristi sormeaan, "mutta hyvässä joukkueessa."

Leveä hymy valtasi Oliverin kasvot. "Rapakon Palloseuralla on mahdollisuuksia liigan voittoon tänä vuonna."

Ginnyn silmät olivat kaihoisat. Upean ruskeat, tummat ja täyteläiset kuin suklaa.

Oliverin vatsa murisi. Kovaa.

Selvästikin Ginny kuuli sen - no, kuinka voisi olla kuulematta? Ääni oli melkein kuin sireeni - ja sanoi: "Tarjoaisin sinulle jäätelöäni, mutta se on ihan vetelää ja tahmeaa. Äläkä käske minun käyttää jäädytysloitsua, koska silloin siitä tulee hassun makuista."

Oliver tukahdutti naurahduksensa. "Ei se mitään."

"Ei, oikeasti. Laitan sinulle jotain, jos haluat."

"Jos siitä ei ole liikaa vaivaa", Oliver sanoi epäröiden.

Ginny oli jo jalkeilla. "Paistettu liskovoileipä?"

"Se olisi mahtavaa"

Kaksoset eivät todellakaan olleet säästelleet kulujaan asunnossa. Antiikkikalusteita, parkettipuulattiat sekä epäterveellinen määrä jästivekottimia.

Lumoutuneena Oliver katseli Ginnyn valmistavan hänelle välipalaa.

Ja jokin loksahti paikalleen.

Ginny osasi laittaa ruokaa, hän osasi pelata huispausta ja hänellä oli mahtavat silmät.

Oli todellakin sääli, että hän oli sukua Oliverin parhaille kavereille.

* * *

Ginny ryhtyi hauduttamaan teetä ojennettuaan Woodille hänen voileipänsä.

"Kokkaatko myös kaksosille?" Wood kysyi.

"Kokkaan itselleni," Ginny sanoi, "mutta he yleensä päätyvät syömään kaiken."

Wood nojautui seinää vasten. "Tämä on tosi hyvää," hän sanoi, tai niin Ginny ainakin arveli hänen sanovan. Pojan suu oli täynnä ruokaa, joten hän oli saattanut sanoa, "Mä oon osin hää," mutta siinä ei olisi ollut paljonkaan järkeä.

"Kiitos", Ginny vastasi.

Hän raaputti ylimääräiset leivänmurut pannusta ja harppoi toiselle puolelle huonetta pistämään ne Januksen ruokakuppiin. Hän kääntyi ympäri ja huomasi olevansa vastakkain Woodin kanssa.

Ginnyn pulssi kiihtyi mutta hän yritti olla ajattelematta sitä. "Sinulla on leivänmuru leuassasi", hän sanoi, koska se oli ainut lause, jonka hän sai tulemaan ulos suustaan.

Hän kurottautui pyyhkäisemään murun pois, mutta Oliver tarttui hänen käteensä.

"Tulen vielä katumaan tätä", Oliver sanoi silmät miettiväisinä ja vakavina.

"Voileipää?"

"Suudelmaa", hän korjasi.

Sanat "mitä suudelmaa" kuolivat Ginnyn huulille. Oliverin suu pyyhkäisi hänen suutaan ensin hetkellisesti, sitten pidempään ja lujempaa sekuntien vieriessä ohitse.

Hetken kuluttua Oliver vetäytyi takaisin. "Olen pahoillani."

"Mistä hyvästä?" Ginny kysyi kömpelösti.

"Minun ei olisi pitänyt - tarkoitan..."

"Oliver, en ole kahdentoista vanha," Ginny sanoi kärsimättömästi.

"Niinpä," hän sanoi hieman tukahdutettuun sävyyn. "Tajusin sen juuri."

"No hyvä." Ginny pujotti sormensa Oliverin hiusten lomaan ja veti tämän kasvot kohti omiaan.

Oli miltei huvittavaa, ettei hän ollut koskaan edes ajatellut Woodia romanttisessa mielessä aiemmin. Poika oli ollut vain kaksosten kaveri, tyyppi joka piipahti kylään kahdesti kuussa ja hommasi heidät halvalla Kadlei-Rapakon Palleoseura-matseihin. Ja nyt... nyt, kun hän oli painautunut Oliveria vasten, suu toista suuta ahmien hän ei voinut kuvitella, ettei haluaisi tätä.

Ginny henkäisi Oliverin suuhun pienen tyytyväisyyden ja halun ilmauksen. Pojan kädet liukuivat hänen ympärillään hitaasti, täynnä epävarmuutta. "Ginny," hän sanoi pehmeästi, "ehkä meidän pitäisi puhua tästä."

Oliverin lämpö tihkui Ginnyn ihon sisään eikä ajattelu ollut enää etusijalla. "Mitä ikinä aiotkaan kysyä, vastaus on kyllä."

Siinä vaiheessa Oliver unohti, mitä hän oli aikonut sanoa.

* * *

Jälkeenpäin, Ginny hautasi päänsä Oliverin rintaa vasten. Hän ei ollut koskaan aiemmin tuntenut itseään niin kokonaiseksi... tyytyväiseksi ja täydeksi horrokseen asti. Hän haukotteli ja asetti kätensä Oliverin olkapäälle ihaillen alitajuisesti eroa oman kermanvärisen ja Oliverin ruskettuneen ihon välillä.

"Pitäisikö minun mennä?" Oliver kysyi, hänen äänensä leijui Ginnyn korviin.

Ginny painautui lähemmäksi. "Mmm, ei. Olet niin lämmin."

"Sinun jalkasi ovat kuin jääkuutiot", Oliver syytti. Hänen jalkansa vetäytyivät kauemmaksi Ginnyn jaloista.

"Ne eivät olisi," Ginny huomautti, "jos pitäisit omiasi siellä hetken."

Vastahakoisesti Oliver palasi aiempaan asentoonsa.

"Parempi?"

"Paljon," Ginny hyväksyi.

Hetken aikaa oli hiljaista.

Oliver selvitti kurkkuaan ja tärinä kulki Ginnyn lävitse. "Luuletko että-"

"Oletko sinä aina näin puhelias?" Ginny peräsi.

"No tuota-"

"Minusta sinun pitäisi levätä hieman," Ginny sanoi sievästi. "Minulla saattaa olla sinulle vielä käyttöä myöhemmin."

"Ai," Oliver sanoi ja sulki alttiisti suunsa.

* * *

Kaksoset tulivat hypellen käytävää pitkin ja reväyttivät oven auki.

Kumpaakaan ei tuntunut haittaavan se, että Ginnyn vuoteessa oli kaksi ihmistä.

"Hei Gin," George sanoi ja tiirasi sitten miestä tämän vieressä. "Hei Oliver."

"Ihmettelette kaiketi, kuinka pääsimme takaisin sisään ilman taikasauvojamme," Fred sanoi hykerrellen. "Olimme hengailleet kahden kivan tytön kanssa kentällä-"

"Kahden erittäin viehättävän tytön," George pisti väliin.

"No, LaConsha pistäytyi sopimaan uudelleen aikatauluista ja lienee tarpeetonta sanoa, ettei hän ilahtunut tavatessaan minut... öh..."

"Andrean kanssa," George täydensi.

"Aivan. Joten hän seurasi meitä kotiin-"

"-jahtasi, pikemminkin-"

"Ja sitten ampui sarjan voimakkaita kuumuusloitsuja oveemme."

"Mikä selittää sekä sen, kuinka pääsimme sisään että sen, miksi todennäköisesti haistatte savua."

"Luulenpa, että minun ehkä pitäisi mennä sammuttamaan ne liekit," Fred sanoi miettiväisenä.

"Saattaisi olla hyvä idea," George myöntyi ja vetäytyi keittiöön. Hän tähysi hellan päälle. "Saako tätä teetä ottaa, Gin?"

"Jostain syystä hän ei taida kuunnella meitä," Fred huusi eteisestä.

"Ai," sanoi George. "Okei."

Kaataessaan teepannua tyhjiin hän katsahti takaisin Ginnyn huoneeseen. Kahden nukkujan hengityksen sulosointuinen rytmi sai hänen suupielensä nousemaan.

"Oli jo aikakin," hän sanoi - ei kenellekään erityisesti - ja sulki makuuhuoneen oven.

Eikä kukaan väittänyt vastaan.