Lost
kirjoittanut: StrangerWithMyFace (bintwin@yahoo.com)
suomentanut Sonja (sonja@vekkihame.net)
paritus: Draco/Ginny(/Harry)
ikäraja: PG-13
vastuuvapaus: Kiellän kaiken. Rowling kirjoitti sen ja minä varastin. Paha, paha minä.
A/N: Vaikka saatankin olla harmaahapsinen ja katkera nainen, minun oli pakko kirjoittaa söpö ja romanttinen tarina. Ficin maailma on Dracon perspektiivistä ja sen takia Harry vaikuttaa OOC:ltä. Viime yönä tunsin pysäyttämätöntä tahtoa kirjoittaa, vaikka minun olisi pitänyt tehdä töitä. Toiveikkaana lähetin tuon imelän tekstin ja siinä se. ::Onni palaa hänen säännölliseen tuskan ja kuoleman maailmaansa::.
suomentajan huom.: Iloisenlämmin kesäpäivä, pullaa ja metsämarjateetä sekä rikkinäinen messenger: tässä sitä ollaan. Oneshot josta oikeasti pidän, D/G-aatelia.
(c) Emily (StrangerWithMyFace)

Lue ficci alkuperäiskielellä

* * *

Draco Malfoy istui tyhjässä katsomossa, joka oli ollut tunteja sitten täynnä kiljuvia tylypahkalaisia. Kevättuulen ulvonta vieri yli hänen päänsä. Se kuulosti aivan liikaa noiden oppilaiden haamuilta, haamuilta, jotka olivat tulleet takaisin piikittelemään häntä. Taivas tummui hetki hetkeltä, vain auringon viime säteiden hohtaessa taivaankaarella. Ne saivat hänen hopeanhohtoiset hiuksensa kimmeltämään kuin timantti keskellä huispauskentän karheaa nurmea. Kuka tahansa olisi nähnyt hänet linnasta käsin, mutta ei, Dracoa ei kiinnostanut, kuka häntä katselikaan.

Hän ei voinut uskoa sen tapahtuneen taas. He olivat hävinneet taas. Hän oli hävinnyt taas. Dracon kädet puristuivat nyrkkiin ja hyvin hoidetut kynnet painautuivat kämmenen lihaan. Pisara verta tippui nurmikolle.
Helvetin Potter, hän ajatteli. Helvetin Potter maineineen. Helvetin Potter arpineen. Helvetin Potter suosioineen. Kaikki rakastivat Harry Potteria. Hän oli poika, joka eli. Draco tuhahti, ihan niin kuin siinä olisi jotain ihmeellistä. Jokainen, jonka hän tunsi, eli ja oli elossa. Tosin, vaikutti siltä, etteivät he huomanneet hänen elävän, ainakaan Potterin ollessa lähistöllä.

Tänään piti olla se päivä. Tänään Luihuisen oli pitänyt voittaa Rohkelikko – vihdoinkin. Tänään Harry Potter olisi saanut syödä sanansa. No, niin ei ollut tapahtunut. Sen sijaan Harry Potter oli ylhäällä Rohkelikko-tornissa, juhlimassa ääliöystäviensä kanssa ja Draco Malfoy yhä istumassa huispauskentällä, toivoen uutta mahdollisuutta.

Pelin alussa kaikki oli näyttänyt vielä hyvältä. Fred ja George Weasley, Rohkelikon tähtilyöjät, eivät saaneet pelata, koska he olivat tehneet täysin järjettömän tempun ja loitsineet Kalkaroksen. Kalkaros taas teki mitä tahansa auttaakseen Luihuisia voittoon, ja sen takia kaksoset olivat saaneet kärsiä jälki-istuntonsa, kun heidän olisi pitänyt olla pelaamassa. Rohkelikot joutuivat pelaamaan varalyöjillään, jotka eivät olleet läheskään yhtä hyviä kuin Weasleyt. Rohkelikot olivat saamassa turpiinsa – ja lujaa. Harry Potter oli pudonnut ilkeän näköisesti ja Draco toivoi sen sattuneen suunnattomasti. Mutta se ei ainakaan näyttänyt siltä. Potter nousi huolettomasti luudalleen niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kentän pauhun yltä Draco ei kuulla mitä Matami Pomfrey teki korjatakseen Potterin. Yleisö rakasti arpinaamaa vielä enemmän hänen päästessään uudestaan luudalle.

Sen jälkeen kaikki meni pain helvettiä. Draco saattoi nähdä sen vieläkin sielunsa silmin. Harry lensi edes takaisin pelin yllä etsien sieppiä kotkan silmillään. Hän ei antaisi Potterin napata sieppiä tänään, hän ei häviäisi tänään. Yhtäkkiä Potter syöksyi yhtenä punaisena ja ruskeana viivana alaspäin. Vasta sitten Draco näki, mitä Harry oli nähnyt jo aiemmin. Siepin. Poika kirosi ja kiisi Potterin perään. Vaikka hänen vauhtinsa oli päätähuimaava, se ei auttanut. Potterilla oli liian pitkä etumatka.

Draco sulki silmänsä yrittäen estää mielikuvien paluuta. Se ei helpottanut tuskaa. Hän saattoi kuulla yleisön kiljunnan ja huudon kantautuvan korviinsa, Harry Potterin napatessa siepin vaivattomasti, varmistaen Rohkelikon voiton. Potter oli nostanut hohtavan pallon päänsä ylle, niin kuin se olisi ollut jokin palkinto. Sen jälkeen kaikki olivat henkäisseet syvään samaan aikaan. Tuntui, että jokainen oli pidättänyt henkeään, kun Draco oli laskeutunut maahan kolahduksen saattamana. Eikö riittänyt, että hän oli hävinnyt? Hän oli myös tehnyt itsestään täyden pellen.

Katkera viha vavahdutti häntä. Potter oli nauranut hänelle ja kaikki olivat seuranneet esimerkkiä. Roikkuen Malfoyn kunnian rippeissään, Draco oli kieltäytynyt lähtemästä matami Pomfreyn mukaan sairaalasiipeen kättä piinaavan tuskan hellittämiseksi. Sadistinen hymy kipusi hänen kasvoilleen. Hän ei antaisi heille tyydytystä.

”Malfoy?” arka ääni kysyi varjoista. Draco pyörähti ympäri. Hän ei ollut huomannut saaneensa seuraa. Tyttö oli pukeutunut ohueen, vihreään mekkoon, jonka Draco epäili olevan tytön yöpaita. Hohtava, kultainen huivi peitti hänen hartioitaan. Tyttö kietoi sitä tiukemmin ympärilleen, suojautuakseen kylmältä viimalta. Varjot tanssivat hänen yllään kuin hyväillen tytön kermaista ihoa. Se sai hänen villinpunaiset hiuksensa erottumaan vielä tarkemmin yön pimeydestä.

”Mitä sinä tahdot, Weasley?” hän hymähti ivallisesti. Tytön kasvot valahtivat ja yhtäkkiä Draco tunsi syyllisyyden iskun sydämessään.

Mutta hän ei vain pystynyt ymmärtämään sitä. Tytön olisi kuulunut olla juhlimassa veljiensä ja muiden Rohkelikkojen kanssa. Ehkä hän oli tullut paikalle vain haukkuakseen Dracoa? Vaikka tyttö näytti todella huolestuneelta, Draco ei pystynyt uskomaan sitä. Ginny Weasleyn oli viimeinen henkilö, jonka pitäisi välittää hänestä juuri nyt. Kuitenkin, Weasleyt olivat rohkelikkoja ja Ron Weasley oli Harry Potterin paras ystävä. Heidän perheensä vihasivat toisiaan. Ginnyn isän, Arturin, ja Lucius Malfoyn välinen viha oli uskomattoman syvä. Kahnaus Ginnyn ensimmäisenä vuotena oli vain jäävuoren huippu.

Draco oli ollut monesti julma Ginnyn suhteen. Tosin sillä hetkellä hän ei tajunnut sitä. Tyttö oli mitä todennäköisimmin kaunein hänen koskaan näkemänsä tyttö. Ginny oli kasvanut – ja aikuistunut – heidän ensimmäisen tapaamisensa jälkeen. Hän oli paljon pidempi ja hoikempi. Hän oli sulavaliikkeinen ja viehkeä kuin ballerina ja hänen kasvonsa olivat kuin enkelillä. Tytön pörröiset, punaiset hiukset olivat kasvaneet pitkiksi, silkkisiksi kutreiksi, jotka kihartuivat suloisesti latvoista.


”Minä.. Minä näin sinut makuusalistani ja ajattelin… näytit yksinäiseltä”, hän kuiskasi, ääni väristen. Poika oli varma, että tyttö oli päättänyt, että juttu oli huono idea, ja aikoi livistää.

”Mieleesi ei tainnut tulla, että olin yksin koska halusin olla yksin?” Draco tiuskaisi. Hän katui sitä heti sanojen livahdettua hänen suustaan. Joskus hän ei vain pystynyt hillitsemään suutansa. Tyttö näytti pöyristyneeltä, loukatulta ja vihaiselta samaan aikaan. “Mikset mene takaisin sisään? Eikö sinun pitäisi olla juhlimassa?” hän kysyi, tällä kertaa hieman hellemmin.

Ginny astui varoen eteenpäin. "Oikeastaan, en välitä huispauksesta ollenkaan”, hän vastasi, kuin kertoen salaisuuden. "Älä kerro veljilleni”

“Voi kyllä”, Draco hykerteli naurusta. ”Yritän olla mainitsematta sitä niiden lukuisien, ystävällisien keskustelujen aikana, joita käyn veljiesi kanssa.”

Tyttö hymyili. Hänen hymynsä oli kuin kaunista musiikkia. Se näytti niin luonnolliselta hänen kasvoillaan, toisin kuin Dracolla, jonka kasvot lähinnä virnuilivat halveksuvasti. Tyttö istui rohkeasti pojan viereen. “Etkö halua minun katsovan kättäsi?”

Draco oli yllättynyt siitä, että tyttö muisti. Hän katsoi Ginnyä epäuskoisesti. Jos hän ei aikonut näyttää kättään ammattilaisille, hän ei todellakaan aikonut näyttää sitä vihollisilleen. Tosin, Ginnyn viholliseksi kutsuminen ei sopinut hänen suuhunsa. Ehkä se johtui välittävästä tavasta, jolla tyttö katsoi häntä, tai ehkä jostain avian muusta…

Ginny pyöritti silmiään. “Turha luullakaan, Malfoy. Yritän vain auttaa. Olen aika hyvä parannusloitsuissa.”

Sopi asiaan, että hän oli. Ei ollut syvempää, puhtaampaa taikuutta kuin parantamisen taito.

Vaistonvaraisesti hän vetäytyi kauemmaksi. Hän ei halunnut tytön apua. Hän ei halunnut kenenkään apua. Ginny huokaisi ”Ihan sama. Jos haluat vuotaa kuiviin, se on oma asiasi.” Tytön silmät tanssivat kuunvalossa. “Kunhan kerrot milloin hautajaiset järjestetään, jotta ehdin etsiä täydellisen ‘Mitä-minä-sanoin’ –kukkavihon.”

Poika virnisti. Milloin tyttö oli kasvattanut itselleen selkärangan? Mitä todennäköisimmin se saattoi olla milloin tahansa niinä muutamina vuosina, jotka Ginny oli viettänyt Tylypahkassa. Hän ei ollut koskaan kiinnittänyt tyttöön huomiota. Varmasti hän oli pitänyt hauskaa hänen kustannuksellaan, mutta niin hän teki kaikille Pottterin ystäville. Tyttö oli vain alaviite hänen 101 tapaa vihata Harry Potteria –kirjassaan.

Ginny nojautui taaksepäin. ”No, mikä asia herraa mietityttää?” Draco ei vastannut. ”Huispaus?” tyttö arvasi. Poika mutisi jotain sekavasti. Silti Ginny tiesi, mitä hän tarkoitti. ”Ai… Harry.”

Dracon harmaat silmät tummenivat. “En tahdo puhua siitä”, hän mutisi. Hän ei halunnut, ei todellakaan. Silti sanat kieltäytyivät pysymästä hänen sisällään vaan ne purskahtivat hänen sisältään kuin myrkyllinen meri. “En voi vaan sietää häntä. Tahtoisin vain pyyhkäistä sen omahyväisen hymyn hänen kasvoiltaan. Kaikki rakastavat häntä mutta mitä hän on tehnyt sen eteen, lukuun ottamatta itsensä ja rasittavien ystäviensä vaaraan saattamista ja melkein tapattamista. Hän olisi voinut pelastaa monta ihmistä vain lopettamalla suuren nenänsä tunkemista joka paikkaan. Mutta kukaan ei välitä jos hän rikkoo sääntöjä, koska hän on Harry ja hän ei voi koskaan tehdä missään nimessä mitään väärää. Paras Potter, siksikö meidän pitäisi häntä kutsua? Hei, maataan maassa ja annetaan hänen kävellä meidän ylitsemme, ettei hänen kenkänsä satu likaantumaan. Ja koska minä en pidä häntä maailman mahtavimpana jätkänä, kaikki vihaavat minua. Olenko oikeasti ainoa joka näkee hänen lävitsensä? Hän ei ole mitenkään erikoinen. Miksi hänen on aina pakko voitta? Miksi hänen on aina pakko olla sankaripoika? Miksi minun pitää aina hävitä?”

Ginny oli hiljaa. Hän katsoi suoraan eteenpäin, miettien Dracon sanoja. Poika katsoi häntä jännittyneesti, yrittäen mitata tytön reaktiota. Hänen ei ollut pitänyt sanoa sitä kaikkea, ei varsinkaan Ginnylle, joka palvoi Harrya sankarinaan. Tyttö seurasi Potteria kaikkialle kuin koiranpentu. Hitaasti, Ginny nosti katseensa Dracoon. Näytti, että tyttö katsoisi häntä ensimmäistä kertaa.

Poika oli varma, että tyttö löisi häntä, huutaisi hänelle ja kertoisi, ettei Harry ole niin paha. Mutta kun hän vihdoinkin puhui, hän ei tehnyt mitään niistä. Hän puhui hitaasti ja tyynesti, kertoi hiljaa mielipiteensä, välittämättä, mitä mieltä Draco siitä olisi. ”Sinun ei pitäisi antaa hänen saada sinut tuollaiseksi. Olet niin kiireinen yrittäessäsi voittaa häntä, joten et oikeastaan voi voittaa häntä ollenkaan. Muista vain, että sinulla on paljon asioita, joita Harry ei ole nähnytkään. Älä anna hänen tehdä sinua hulluksi.” Tyttö hymyili arvoituksellisesti. “Se ei pue sinua.”

Hetken he istuivat täydellisessä hiljaisuudessa. Draco mietti, mitä tyttö oli sanonut. Hän ei oikeastaan pitänyt neuvojen ottamisesta, eikä Ginny ollut edes luotettu ystävä.

”Saanko korjata kätesi nyt?” Ginny kysyi kärsimättömästi, rikkoen hiljaisuuden.

Vastahakoisesti Draco antoi tytön korjata kätensä. “En tajua, miksi välität niin paljon”, hän mutisi Ginnyn kuiskatessa loitsun. Monivärinen valosuihku purkautui hänen sauvansa kärjestä. Kipu katosi välittömästi.

Ginny käänsi kasvonsa, katsoakseen poikaan. ”Ehkä olen välittävä henkilö.”

Draco vetäisi kätensä pois tytön sylistä "Tiedät vallan mainiosti, etten tahdo sympatioitasi. Minä en ole hyväntekeväisyystapaus, niin kuin Potter”, hän murahti. Hänen oli tarkoitus sanoa ’niin kuin koko perheesi’, mutta nielaisi sen viime hetkellä.

”Aa, taas Harry”, Ginny ilmoitti sarkastisesti. ”Näytät ajattelevan häntä naurettavan paljon. Jos en tietäisi paremmin, sanoisin, että ihailet häntä.” Hän risti kätensä rintansa päälle, närkästyneenä.

Dracon silmät muuttuivat viiruiksi. Kuinka hän kehtasi? Hän sähisi vihaisesti: “Minä en ole se, joka seurasi häntä vuosia, vaikka ainoan kerran, kun hän huomasi minut, oli silloin, kun hän kertoi minulle, kuinka häntä ei kiinnosta.” Draco ei ollut varma, oliko lauseessa mitään ideaa, mutta hän oli vihainen ja tahtoi satuttaa tyttöä syvältä.


Ginny pyöritti päätään närkästyneenä, kieltäytyen katsomasta poikaan. ”Jotkut –” hän aloitti, mutta Draco ei ollut vielä lopettanut.

”Senkö takia olet täällä tänään, Weasley? Hän ei edes huomannut sinua ja ajattelit, että ehkä voisit tulla tänne häiritsemään minua”, hän sanoi pilkaten. ”Oi, ehkä Draco kertoo minulle jotain hyvin yllättävää ja tuon pikku viisaudenhelmeni Harrylle kuin koira, joka tuo isännälleen aamutossut.”

Dracon sanat olivat täynnä vihaa. Hänen kiukkuinen tilityksensä olisi voinut kestää tunteja, mutta Ginny teki jotain, joka pysäytti hänet. Hän löi poikaa.

Se ei ollut tyttömäinen, leikkisä huitaisu vaan voimakas, hyvin tähdätty isku suoraan pojan leukaan. Se sai Dracon menettämään tasapainonsa ja kaatumaan taaksepäin. Poika tuijotti lyöjäänsä epäuskoisena. Ginny hengitti raskaasti, nyrkki edelleen ilmassa, kieltäen poikaa tulemaan lähemmäs. Hän katsoi alas Dracoon, silmät leiskuen varoittavasti. Tytön hiukset olivat kuin tulta.

“Yritin olla asiallinen sinulle, Malfoy, mutta näyttää siltä, etteivät jotkut yksinkertaisesti pysty normaaliin keskusteluun.” He tuijottivat toisiaan kunnes tyttö vihdoinkin rauhoitti itsensä puhuakseen yhteen kiristettyjen hampaiden välistä. Pikainen ymmärrys välähti Ginnyn kasvoilla ja hän punastui häpeästä. Hänen kätensä painui peittämään suutaan.

"Weasley?!? Mitä helv…?” Draco huusi, shokissa.

"Olen pahoillani”, Ginny mutisi, hivuttautuen alas istumaan. “Menetin itsehillintäni.”

”Joo”, poika hieroi poskeaan. “Kerro minulle jotain, jota en tiedä.”

“Minä… Minä…” hän etsi tapaa selittää pojalle. “No, kasvoin keskellä poikia ja minun piti oppia, miten pidän heidät kurissa…” hänen äänensä sortui. Hän pyöritti päätään, tietäen, ettei se ollut mikään tekosyy.

Draco tuijotti häntä. Oliko tyttö juuri verrannut häntä yhteen Weasleyn veljekseen? Hänen olisi pitänyt loukkaantua, mutta hän päätti jättää sen väliin.

”Olen.. Olen pahoillani.” Tytön kasvot olivat täysin vaaleanpunaiset. Se oli söpöä, jos pidit sen tyyppisistä asioista. “Teit minut hulluksi. Yritin vain olla kiltti sinulle –“

”Kiltti? Sinä löit minua”, Draco pilkkasi harmistuneena.

”Sinä”, tyttö pyöritteli sanaa suussaan, “olit se, joka ansaitsi tulla lyödyksi.” Hänen silmänsä sädehtivät ja Draco huomasi virnistävänsä hänelle.

Taas kerran he istuivat täydessä hiljaisuudessa, kummatkin etsien jotain sopivaa sanottavaa. Draco huomasi, että tähdet olivat nousseet taivaalle. Täytyy olla myöhäistä, hän mietti. Olikohan yksikään luihuinen huomannut pojan puuttumista? Hän epäili sitä. He olivat kaikki vihaisia hänelle. Ainoa asia, josta hän oli varma, oli se, että Ginnyn poissaolo oli huomattu. Hänen veljensä olivat luultavasti huolissaan tytöstä. Draco hymähti ajatukselle.


”Uskon, että meillä kaikilla on asioita, jotka meitä häiritsevät”, Ginny aloitti, viitaten heidän aiempaan keskusteluunsa.

Draco nojasi taaksepäin naurusta. Hän ei olisi koskaan ajatellut, että heillä olisi jotain yhteistä. Mutta jostain syystä hän piti siitä. ”Hän on tyhmä, koska ei halua sinua”, hän yritti piristää tyttöä. Taas kerran, Potterilla oli jotain, jota hän ei ansainnut. ”Mikä hänessä on ongelmana?”

”Hän pitää Cho Changista”, tyttö selitti.

Draco kelasi muistiaan. Cho Chang? Hänellä ei ollut mitään tietoa, kuka Cho oli, Ginny näki sen pojan kasvoistaan. Tyttö hymähti tyytyväisenä. Sen ei olisi pitänyt saada häntä iloiseksi, mutta se sai.

”Hän on korpinkynsi”, Ginny selitti. “Etsijä.” Vihdoinkin Draco ymmärsi, ketä Ginny tarkoitti. Hän ilmeili tavalla, joka sai Ginnyn kikattamaan kuin hullu.

“Liitän tuon listaani asioista, jotka tekevät Potterista idiootin”, Draco ilmoitti. ”Se on aika pitkä lista.” Hän sädehti tytölle.

Ginny kikatti edelleen. Jos joku olisi nähnyt tytön, hän olisi ollut varma, että hän on humalassa. ”Hän on todella hauska”, tyttö yritti sanoa naurukohtauksiensa läpi. Hän epäili, että se kuulosti enemmän ’hän on tosi rausku’:lta.

Draco ei voinut estää itseään naurahtamasta. “Okei, uskon.” Hän piti tavasta, millä tyttö katsoi häntä nauraessaan, kuin joku nymfi tai vastaava. Hän näki sielunsa silmin tytön kirmaamassa metsässä lyyran kanssa, mikä tahansa se sitten olikaan.

”Se oli todella kauheaa minulta”, Ginny torui itseään, vihdoinkin rauhoituttuaan.

Yksinäinen, tulipunainen hiuskiehkura valahti hänen kasvoilleen. Draco kurotti tytön luo ja työnsi sen Ginnyn korvan taa. ”Olet ilkeä sydämeltäsi”, hän päätteli, virnistäen leikkisästi, tuoden selväksi, että se oli ominaisuus, josta Draco piti naisissa.

Ginny katsoi ylös poikaan, hymy kivuten huulilleen. “Se sen pitää olla.”

Tuntui, että koko luonto oli pysähtynyt, kuin pitäen hengitystään, ennakoiden seuraavaa tapahtumaa. Jokin työnsi Dracoa eteenpäin. Ginny tunsi kevyen puhalluksen niskassaan, työntäen häntä poikaa kohti. Tuntui, että kaikki ennen tätä oli ollut valmistelua hetkelle, ja nyt kun se oli täällä, kokonaisuus oli valmis. Palapelin viimeinen pala loksahti kohdalleen. Dracon huulet olivat Ginnyn suulla.

Pojan kädet painautuivat tytön hiuksiin, osittain siksi, että hän oli tahtonut koskea niihin tytön tulosta lähtien ja osittain siksi, että hän tarvitsi jotain, mistä pitää kiinni, ettei tippuisi pois maapallolta. Hän painoi tytön lämmintä vartaloa lähemmäs itseään. Hän tahtoi koskea tyttöä kaikkialta. Ginny huokasi onnellisesti, kun Draco painoi päänsä tytön kaulalle. Hän päätti tehdä sen uudestaan ja tyttö huokasi uudestaan. Pojan silmissä välähti mielikuva tytöstä sängyssään, kiemurrellen allaan. Yllättäen, ajatus ei häirinnyt häntä ollenkaan. Itse asiassa hän piti siitä.

Ginny haukkoi henkeään. ”Suutelen Draco Malfoyta”, hän ajatteli. Tilanne oli uskomaton, mutta silti oikein. ”Pidän Draco Malfoyn suutelemisesta.” Hän pyöritteli käsiään pojan selällä. Pojan ruumiinrakenne oli parempi kuin hän oli kuvitellutkaan. Paksut kaavut olivat peittäneet pojan vartalon katseilta. Nyt hän tahtoi nähdä sen. Hän sai avattua Dracon kaavun soljet tärisevin sormin. Poika värähti Ginnyn koskiessa hänen paljasta ihoaan. Miten helvetissä pieni Ginny Weasley sai pojan tuntemaan tällä tavalla?

”Ginny!” Raivoisa ääni huusi pimeydestä. Vastahakoisesti Draco ja Ginny painautuivat erilleen. “Ginny!” ääni huusi uudestaan. Vaikka he eivät olisi tunnistaneetkaan ääntä, he olisivat silti tienneet, kuka huutaja oli. Se vain sopi yhteen.

”Potter tuli viilentämään tunnelmaa”, Draco virnisti, pukeutuen häthätää.

Ginny kääntyi hitaasti katsomaan Harry Potterin hahmon pimeästä ilmestymistä. Hän juoksi nopeasti, nyt kun oli huomannut tytön. Ginny oli varma, ettei poika ollut nähnyt suudelmaa. Jos hän olisi, helpottunut ilme ei majailisi hänen kasvoillaan.

”Ginny”, hän sanoi hengästyneenä. ”Olemme etsineet sinua kaikkialta. Voro tappaa sinut jos löytää sinut täältä tähän aikaan…” Sitten hän huomasi Dracon. Hämmentyneisyys välähti hänen kasvoillaan. “Mitä helvettiä teet täällä, Malfoy?”

Draco katsoi häntä kylmästi. “Kidnappasin Ginnyn huoneestaan ja pakotin hänet tänne katsomaan tähtiä kanssani. Olen ilkeä sydämeltäni”, hän virnisti pirullisesti. Harry seisoi siellä, suu ammollaan, katsoen kummallista paria. Jotain tapahtui täällä, mutta hän ei täysin tajunnut, mitä. Ginny naurahti nopeasti.

”Tule, Ginny”, Harry antoi kätensä, kuin tarjoutuen nostamaan hänet pimeästä ja tuomaan hänet takaisin valoon. ”Mennään.”

Draco tunsi vihan kasvaen sisällään. ”Joo, Ginny, sinun on parasta mennä. Herrankiitos, että Potter pelasti sinut minulta. Mitäpä olisimmekaan tehneet ilman häntä?” Hän tuijotti Harrya. Harry tuijotti häntä.

Pojat olivat suunnilleen samankorkuisia ja –vahvuisia, mutta täysin erinäköisiä. He seisoivat, katsoen toisiaan varoittavasti, kuin kaksi miestä ennen käsikähmää. Jos katse olisi voinut tappaa, he kummatkin olisivat kuolleet tikarinpistoon, sen jälkeen pilkottu pieniin paloihin ja sen jälkeen poltettu nuotiolla. Tavallinen kuolema kun ei olisi ollut tarpeeksi hyvä tai kivulias.

“Hei, oikeasti!” Ginny vastusti. “Miksette vain anna toisillenne selkään ja pääse tästä yli? Haen mittanauhan.” Pojat katsoivat häneen järkyttyneinä. Hän painoi kätensä suulleen. “Sanoinko sen ääneen?” Ginny kysyi. Hän katsoi ympärilleen, etsien sanojen oikeaa aiheuttajaa.


Harry kääntyi tuijottamaan Dracoa, varmana, että Dracolla oli ollut huono vaikutus viattomimpaan Weasleyhyn. Draco ei näyttänyt yhtään yllättyneeltä. Potter syytti häntä kaikesta.

“Malfoy-“ Harry murahti.

”Riittää!” Ginny huusi. Kummatkin kääntyivät katsomaan häntä. Kummatkin odottivat hänen käskevän toista painumaan helvettiin. ”Tarpeeksi tältä päivälle, kiitos vain.” Hän kääntyi Dracoa kohti. ”Ei riitelyä. Istu”, hän määräsi

Draco ei koskaan antanut kenenkään kertoa hänelle mitä tehdä, mutta hän istui rauhoittaakseen tyttöä. Oli selvä, ettei hän ollut tyytyväinen tilanteeseen. Jokin särkyi hänen sisällään. Hän ei voinut uskoa, että se tapahtuisi taas. Tyttö menisi sisälle Potterin kanssa. Hän oli hävinnyt – taas. Yhtäkkiä hänen kenkänsä muuttuivat hyvin kiinnostaviksi.

Ginny kääntyi Harrya kohti. ”Harry”, hän puhui hellästi ja harkitusti. ”Tulen hetken kuluttua. Olen ihan okei, oikeasti. Minun pitää vain saada puhua Dracon kanssa kaksistaan, okei?” Järkyttynyt ilme Harryn kasvoilla miellytti Dracoa. Poika nyökkäsi ja kääntyi kohti linnaa, vilkuillen taakseen ymmällään. Malfoy ja Ginny?

Draco katsoi Ginnyä, pieni hymy kasvoillaan. Hän toivoi, ettei hänen kasvonsa paljastaisi, kuinka haavoittuvainen hän oli sillä hetkellä. Tyttö pystyisi vetämään hänen sydämensä pois rinnastaan ja murskaamaan sen miljooniin paloihin. Hän ei antanut itselleen toivoa. Potterin takaisin linnaan käskeminen oli vain pieni voitto. Tyttö voisi silti jättää Dracon ja juosta Potterin perään.

Ginny katsoi alas häneen. Kuu kimmelsi hänen takanaan. Seuraava teko tuli täysin odottamattomalla hetkellä. Hän otti kiinni pojan niskasta, vetäen Dracoa lähemmäs ja painaen huulensa pojan suulle. Ginny suuteli häntä kiihkeästi ikuisuudelta tuntuvan ajan. He irrottautuivat toisistaan vain saadakseen ilmaa. Heidän katseensa kohtasivat ja tytön silmät tanssivat. Ginny painoi päänsä pojan olkapäälle ja Draco veti tyttöä lähemmäs. Hän tiesi, ettei tyttö tahtonut juosta Potterin perään. Hän ei koskaan ollut tahtonut mennä Potterin kanssa. Hän kuului tänne.

Draco hymyili onnellista hymyään. Hän suuteli Ginnyä uudestaan. Tyttö oli ollut oikeassa aiemmin, hänellä oli jotain, jota Potterilla ei ollut. Hän mietti, oliko Ginny tarkoittanut tätä, jos hän oli tullut ulos tämän takia.
Mitä väliä jollain kirotulla huispausmatsilla olisi? Kaikki tulisivat unohtamaan sen ajan kanssa. Tällä, sen sijaan, oli väliä. Kun se laskettiin, Potter oli hävinnyt.