Dianov

Kaikki alkoi siitä, kun kuvasin muutamaa valkoistapaimenkoiraa. Keksin kaksi omaa sellaista, mutta niiden siivet eivät kantaneet pitkälle, pari näyttelyä riitti meille. Sitten kerran koiria näyttelyissä arvostellessani osuin Fannyn sivuille. Ihastuin koiraan heti, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Se oli toisen koira ja siihen oli minun tyydyttävä. Kerran tammikuun -06 loppupuolella seikkaillessani päämäärättmösti Turreissa näin valkoisenpaimenkoiran olevan kaupan. Kurkkasin uteliaisuuksissani, ja kenet näinkään! Kerran jo luulin taas koiran, josta oli jo vaarassa muodostua minulle pakkomielle, livenneen käsistäni, mutta sain vielä tilaisuuden. HEP! huudettuani Fanny oli minun. En päästä siitä enää koskaan, kerran unelman saavutettuani.

Kuten ilmi on ehkä äynyt, Fannyssa on sitä jotakin. Sen älykkäät, valppaat silmät seuraavat jokaista liikettä, korvat värähtelevät tutkien ja kuunnellen ääniä jopa unten mailla. Se tekee nöyrästi parhaansa ja oppii nopeasti, eikä koskaan jättäisi omiaan. Vieraille se joskus saattaa näyttää hyvinkin nyrpeää naamaa, mutta kun tajuaa, etteivät nämä ole millänsäkään, saapuu heidän kainaloonsa mahdollisimman huomaamattomasti rapsuteltavaksi. Diivanelkeitä tytössä on, eikä tarvitse arvailla sen sukupuolta, kun se könittää röyhkeitä uroksia.
Asia, joka Fannyssa minuun myös vetosi, on sen kontaktihakuisuus. Se ei koskaan hakeudu kauas minusta ja on jatkuvasti tarkkana katsoen minuun ja odottaen seuraavaa käskyäni. Ainoa asia, joka saa koiran pois kontrollista, ovat kissat. Sillä on todellinen pahe niihin - oli niitä missä vain, on siellä Fannykin. Saadessaan kisun kiinni se yrittää saada sen leikkiin kanssaan ihastuneena, mutta tunne ei yleensä ole molemminpuolinen.. Kuka tietää, ehkä joskus hamassa menneisyydessään Fanny onkin saanut kasvaa kissan kanssa?

Kisoissa Fanny saattaa olla levoton ja sitä on paras pitää jatkuvasti käskyn alla. Se hakeutuu onneksi aina hermostuessaan kiinni sääreen ja pysyy siinä turvaa hakien. Omilta ensimmäisiltä tuomaroinneiltani jo muistan, että se ei tykkää antaa tuomaritädin katsoa hampaita. Päättäväisin ottein sekin onneksi onnistuu. Fannyn kanssa näyttelyt ovat selvästi paras harrastus, mutta muissa lajeissa emme ole ainakaan toistaiseksi oikein loistaneet. Onhan kuitenkin hienoa, että se on jo BH.