T U T U S T U M I S K I E R R O S
Pihapiiriin on rakennettu yhteensä 10 tarhaa, jossa hevosten päivittäinen ulkoileminen tapahtuu talvisin, syksyisin ja keväisin. Yli viidentoista asteen pakkasella hevosilla ei ratsasteta. Kesällä hevoset pääsevät kahdeksi viikoksi kesälaitumille, josta viikko on totaalista lomaa, hevosia ei siis liikuteta ollenkaan. Muuten kesällä hevoset ulkoilevat joko tarhoissa tai laitumilla, riippuen kisoista ja muusta liikutuksesta. Loma on joka vuosi eri aikaan, riippuu millaiset kesäsuunnitelmat iraqzalla itsellään on. :)

Päärakennus on vanhanaikainen, kaksikerroksinen kartano joka sisältää kaksi makuuhuonetta alakerrassa ja viisi yläkerrassa. Talossa on myös suuri valoisa keittiö, kodikas olohuone, takkahuone ja kolme WCtä, joista kaksi kylpyhuoneiden yhteydessä. iraqzan piha on yksityisaluetta eikä siellä siis saa oleilla, alueesta ei ole hankala erehtyä sillä se on aidattu. Poikkeuksena kuitenkin on, jos jotkut hoitajat haluavat yöpyä meillä esim. ennen kisoja tai viikonloppuisin muuten vain. Yö maksaa 10 euroa ja sisältää päivällisen ja aamupalan. Yöpyjät saavat käyttää myös rantasaunaa/suihkua/saunaa ja heidät majoitetaan max. kahteen yläkerran huoneista joita iraqza pitää valmiina juuri tälläisiä tilaisuuksia varten.
Ympäristö on rauhallista maalaismaisemaa, lehtimetsää ja niittyjä. Maastoilemme suurimmaksi osaksi vanhoilla poluilla ja pikkuteillä, joten autoja ei aja vastaan. Joskus maastoreittimme yltävät kuitenkin myös maantien toiselle puolelle missä on enemmänkin harjumaastoa, mutta liikennettä ei näilläkään reissuilla tarvitse pahemmin pelätä koska maantiellä ajelee autoja hyvin harvakseltaan. Muutaman kilometrin päässä pohjoisesta löytyy ranta hevosten tai itsensä uittamiseen, toisessa suunnassa taas saattaa törmätä upouuteen maastoesterataan. Metsäpolkuja pitkin lähimmälle kaupalle on 8km, autolla matka venyisi kolmeentoista. Kyläkaupalta saa ostettua kaikkein tärkeimmät tarvikkeet, mutta yleensä iraqzan matkaa suuntautuu lähimpään kaupunkiin ainakin kerran viikossa.

Aivan pihapiirissä on suuri, valaistu ja lämmitetty maneesi, joka on mitoiltaan 25x55 metriä. Kaikki kisat pidetään tässä upeassa maneesissa, jonka toisessa päässä on katsomo ja varasto este- ja koulukalustolle. Varastosta löytyvät myös agilityesteet ja esim. flyball -tarvikkeet jos joku sellaisia sattuisi tarvitsemaan. Jos pitää enemmän ulkoilmasta, voi ratsastaa maneesin vieressä kentällä, jonka mitat ovat 35x48 metriä. Pohjana on hiekkaa, joka kesällä kastellaan pölyämisen estämiseksi. Talvisin ja kurakeleillä kenttä on aika huonossa kunnossa joten tällöin ratsastamme maneesissa. Juoksuttamista varten olemme rakentaneet kentän viereen vielä pyöröaidan.
Talli on L:n muotoinen, 14 hevoselle omistettu tila. Boksit ovat suuret ja valoisat, jokaisesta löytyy myös juoma-automaatti, ruokakuppi ja suolakivi. Heinät syödään lattialta koska mielestäni se on hevoselle luonnollisin ruokailuasento. Karsinoissa on liukuovet jotka ovat erittäin tukevaa tekoa ja kestävät potkivankin hevosen. Neljäntoista karsinan lisäksi tallissa on vielä suuri varsomiskarsina, jota hätätilan tullen voidaan käyttää myös varakarsinana. Tallista löytyy myös pesunurkkaus liukumisenestoisine lattioineen ja kuumavesihanoineen.
|
Hevosten rehut säilytetään kuivassa rehuvarastossa, lantala ja purula ovat erillisessä rakennuksessa muutaman kymmenen metrin päässä tallista erillisissä tiloissa. Lepohuoneesta löydät hoitajien/yksityisten omat kaapit, lehtiä luettavaksi, television, kahvinkeittimen, mikroaaltouunin ja jääkaapin. Hevosten varusteet säilytetään ilmastoidussa satulahuoneessa joka on niin kodikas että olen monta kertaa unohtunut sinne moneksi tunniksi istumaan. Tallin ulkopuolella jättimäisen vanhan koivun varjossa on hoitopuomit joihin voi sitoa hevosen kiinni ja vaikka harjata sen raikkaassa ulkoilmassa. Myös vesiletku yltää ulos asti joten mikset vaikka pesisi hoidokkiasi auringonpaisteessa pesupaikan sijaan? :)
|