Tietoa Valkoisten saaresta
Valkoisten saari on alunalkujaan koirilla ja susilla pelattava roolipeli, joka on ollut kohta nelisen
vuotta toiminnassa. Sittemmin pelihahmojen skaala on laajentunut möröpeuroihin, valkokarhuihin ja
marayoihinkin, mutta enempää lajeja tuskin ollaan ottamassa.
Valkoisten saari aloitti toimintansa Äffän Hopeanuoli-sivujen liitesivuna, ensimmäisenä Äffän
suunnittelemana roolipelinä. Saari herätti heti alkuunsa paljon innostusta ja sai runsaasti jäseniä,
kunnes roolipeli lopulta päästiin aloittamaan lähes vuoden päästä Valkoisten saaren avaamisesta.
Myöhemmin Valkoisten saaresta tuli ihan oma sivustonsa ja roolipelin saavuttaessa huippukautensa
niin hahmoja, kuin pelaajiakin, oli yli sata. Vuonna 2004 kävi kuitenkin niin ikävästi, että joku lapsellinen
nettihäirikkö sai selville Äffän käyttämät salasanat ja heitti niin sivut, kuin fooruminkin menemään.
Valkoisten saarta kaivattiin kuitenkin takaisin, eikä Äffä itse vähiten. Pian heitettiin kytemään idea
Valkoisten saaren Tulevaisuus -pelistä, josta oli ollut puhetta joskus aiemminkin. Myönteisen tuloksen
saaneen Gallupin jälkeen Äffä ryhtyi sitten rakentamaan Valkoisten saari II:ta, jonka roolipelin tapahtumat
sijoitettaisiin alkaviksi viisi vuotta jälkeen edelliseen peliin kaavaillun kristallisodan.
Näinollen vanhat pelaajat saattoivat saada halutessaan omat vanhat hahmonsa takaisin, mutta myös
hyvän syyn kirjoittaa ne halutessaan kuolleiksi ja aloittaa pelaamisen täysin uusilla hahmoilla.
Roolipelin juonta ei tietenkään ole unohdettu ja klaanien vihat ja ystävyydet, kuten myös kristallit
pyörivät yhä roolipelissä. Tästä voi lukea tarkemmin Koirat&sudet-osiosta, sillä paljon on muutettu.
Foorumin puolella voi myös osallistua keskusteluun Kristallisodasta ja käydä suunnittelemassa, mitä
omalle hahmolle tapahtui tuolloin.