Klaanien historia
Valkoisten saari -ykkösessä pelanneet saattavat jo tuntea historian alkupuolen, joten kannattaa
silloin siirtyä suoraan Kristallisota-kappaleeseen.
Johdanto
Aikoinaan Valkoisten saarta asutti kaksi vanhaa susilaumaa, Marlat ja Shelekok, jotka olivat toistensa
verivihollisia. Myöhemmin saarelle eksyi ainavaan lisää susia ja koiriakin. Sudet ja koirat vaeltelivat
yksinään tai pienissä perheryhmissä.
Aikojen saatossa erilaiset ryhmät muodostivat laumoja ja laumojen alueiden vakiinnuttua niistä tuli
pysyviä klaaneja. Klaanien väliset selkkaukset muuttivat niitä. Vanhoja klaaneja tuhoutui, uusia muodostui.
Tästä kaikesta kerrotaan seuraavassa tarkemmin.
I Koiravainot
Aikana, jolloin suurin osa saaren koirista ja susista vaelteli itsekseen, saapui etelästä joukko ohuempiturkkisia
susia. Nämä sudet eivät voineet sietää saarella olevia koiria ja ne alkoivat kiertää saarta kooten sudet yhtenäisiksi
laumoiksi. Näin muodostuivat ensimmäiset susiklaanit; Marlat-lauman jälkeläiset muodostivat saaren pohjoisosaa
hallitsevan Marlat-klaanin, Shelekokin perilliset vastaavasti saaren itärannan metsiin Shelekok-klaanin. Etelästä tulleet
valtasivat saaren kaakkoisnurkan ja perustivat sinne Shaiglan. Sudet aloittivat saarella järjestelmälliset koiravainot,
joiden yksinkertainen päämäärä oli tuhota saaren koirat.
Tämä ajoi saaren koirat yhdistymään. Trino, ensimmäinen nimi saaren historiasta, nuori uroskoira ryhtyi kokoamaan
koiria yhteen laumaan, jossa ne voisivat puolustautua Suur-Shaiglaa vastaan. Trino onnistuikin kokoamaan koirista
Suuren Lauman, joka hallitsi saaren länsipuolta pitkän aikaa.
Noina aikoina saapuivat saarelle pohjoisesta sudet, jotka olivat paenneet Kanoottikoiriksi kutsumansa kansan vankityrmistä.
He valtasivat maita Marlatilta ja Suurelta Laumalta ja asettuivat asumaan saaren luoteispuolelle. Aivan luoteisin kulma, sekä
Luoteissaari kuuluivat kuitenkin yhä Suuren Lauman maihin. Pohjoisen sudet muodostivat Mutsuki-klaanin, joka liitettiin
Shaiglan valtakuntaan.
II Susien liitto hajoaa
Marlat ei aikanaan tullut toimeen siltä maita vieneen Mutsukin kanssa ja klaanit ajautuivat sotaan, jota jatkui pitkään.
Tuohon aikaan nykyisen Kollarin ja Kollan alueella oli ei-kenenkään maata, jota kutsuttiin Yhteismaaksi. Myös Suur-Shaiglasta
irtautunut, Marlatin vanha vihollinen Shelekok hyökkäsi Yhteismaan kautta Mutsukiin. Taistelu oli Mutsukien kannalta
melko toivoton, mutta Marlatin soturit kävivät pohjoisesta Shelekokin joukon kimppuun ja ajoivat ne saarroksiin Yhteismaahan,
jossa ne lyötiin Mutsukin ja Marlatin yhteistyöllä. Tuon jälkeen Marlat ja Mutsuki tekivät pitkään kestäneen
yhteistyösopimuksen.
Myös Shaigla itse hajosi kahtia, sillä sen elinpiirin ollessa liian pieni kasvavalle väestölle, puolet klaanin susista erosi
Shaiglasta ja valloitti Suuren Koiralauman alueita perustaen Keen-klaanin.
III Suuren Koiralauman tuho
Aikoinaan Koirien Suuren Lauman sisälle muodostui erillinen ryhmä, joka koostui niistä korkean aseman saavuttaneista
yksilöistä, jotka juonivat johtajaa vastaan. Lopuksi tämän Eliitti 2:deksi itseään kutsuvan ryhmän onnistui salamurhauttaa
johtaja, sekä eliminoida varajohtaja, jolloin he pääsivät valtaan. Oli selvää, että kaikki Eliitti 2:den jäsenet, joita siitä pitäen
alettiin nimittää Laumavahdeiksi, halusivat toimia johtotehtävissä, joten muodostettiin monijohtajallinen järjestelmä.
Eliitti 2:den jäsenet jakoivat vallan keskenään ja siihen kuulumattomat saivat paikottain hyvinkin kalsean kohtelun. Suuren
Lauman itärajaa vartioivat koirat tulistuivat Laumavahtien toimintaan ja perustivat kapinallisliikkeen, jota johti samojedi
Stonre. Lopulta kapinalliset ottivat yhteen Laumavahtien kanssa, muut lauman jäsenet menivät mukaan ja syntyi hajoamistaistelu,
jonka jälkeen muodostuivat koiraklaanit. Itärajan kapinalliset muodostivat mailleen Mag-klaanin, Laumavahtien joukoista
tuli Vanhan Lauman alueiden keskusosaa hallitseva Sceera, sen eteläpuolelle jäi pienemmistä roduista muodostuva
Arawat, länsirannalle muodostui Shilla ja luoteisosaan Tolk-lerri.
IV Ensimmäiset koirasusiklaanit
Vanhan Lauman hajottua pienellä elintilalla kituuttaneet Mutsukit hyökkäsivät Tolk-lerrien kimppuun ja ajoivat ne kokonaan
Luoteissaarelle vallaten niiden maa-alueet pääsaarella kokonaan ja katkaisten niiden yhteyden muihin koiraklaaneihin kokonaan.
Tolk-lerriin kuuluneet valkoiset colliet eivät olleet ollenkaan tyytyväisiä tilanteeseen ja tahtoivat hyökätä Mutsukin susien
kimppuun. Muut Tolk-lerrit eivät olleet yhtään innostuneita ajatuksesta, eivätkä suostuneet. Tuohtuneina valkoiset colliet
häipyivät Tolk-lerristä ja vaelsivat saaren läpi sen eteläpuolelle, jonne oli koirilta vapaaksi jääneelle alueelle kaikessa hiljaisuudessa
muodostunut muualla syrjittyjen punasilmäisten koirien ja susien klaani, Silamat. Valkoiset colliet liittyivät Silamatiin ja
pian klaanin nimeksi tuli Albiino.
Yhteismaalle taas muodostui aikojen saatossa koira- ja susiklaaneista tulleiden yksittäisten jäsenten muodostama koirasusiklaani
Kollara. Tämä klaani pysyi yhtenäisenä jonkin aikaa, kunnes hajosi eräästä silmienväreihin liittyneestä kiistasta syntyneen
riidan vuoksi kahtia, Kollaan ja Kollaraan.
Mutsukin ja Shillan väliin jääneelle kaislikkoalueelle perustettiin myös keltasilmäisten klaani Ruuser, jonka ensimmäinen
johtaja aikoinaan oli Ruugi.
V Kristallisota
Neljä vuotta Suuren Lauman hajoamistaistelun jälkeen elettiin riitaisaa aikaa,
jolloin saarella oli neljätoista klaania; Tolk-lerri, Mutsuki, Marlat, Ruuser, Kolla, Kollara, Shelekok, Shilla, Sceera, Mag, Keen,
Shaigla, Albiino ja Arawat.
Tuon jälkeen saarelle ilmestyivät kristallit. Jokaisen klaanin mailta löytyi yksi Sininen Kristalli, jota klaanin jäsen saattoi
käyttää parantaakseen tai tappaakseen voimakkailla valonsäteillä, joita kristalli ampui pyydettäessä. Kristallien muuttuessa
muiden klaanien jäsenten haltuun, ne muuttuivat mustiksi, mutta säilyttivät noin muuten ominaisuutensa.
Mag ja Sceera olivat taistelleet toisiaan vastaan Vanhan Lauman hajoamisesta saakka. Kumpikin klaani ryhtyi keräämään
puolelleen liittolaisia kukistaakseen toisen klaanin -ja tämän liittolaiset. Alkuun Magit saivat puolelleen Keenin, Arawatin ja
Tolk-lerrin, kuten myös kaikkien hämmästykseksi Shaiglan, joka oli Keenin vanha vihollinen. Sceeran kanssa puolestaan
liittoutuivat ensialkuun Albiino ja Marlat. Lopulta kuuluivat kaikki klaanit jollekin puolelle -jostain syystä kukaan ei tunnu muistavan,
missä puolen loppujen lopuksi oltiin ja saarella puhkesivat valtavat taistelut eri klaanien rajoilla.
Sodassa oli tarkoitus käyttää myös kristalleja. Tämän vuoksi kristallit olivat muodostaneet sinisen voimakentän, jonne niitä
käyttävät koirat ja sudet nousivat taistelemaan vihollisliittouman kristallien haltijoita vastaan. Osa kristalleista oli mustia, joten
klaaniliitot eivät loppujen lopuksi painaneet tässä paljoa, vaan seitsemän kristallin tuhovoima suunnattiin toista seitsemää
vastaan.
Syntyi multimaalinen räjähdys, jossa osa saaren väestöstä varmasti sai surmansa. Kaikilta meni taju kankaalle ja herätessään
kukin löysi itsensä oman klaaninsa mailta, vierellään ikioma Pikkukristallinsa, joka saattoi olla Valkoinen, Punainen, Kultainen,
Oranssi, Vihreä, Turkoosi, Vaaleanpunainen tai Hopeinen, mutta ei Sininen tai Musta. Nimensä mukaisesti nuo Pikkukristallit
olivat myös vanhoja voimakristalleja pienempiä, eivätkä yhtä tehokkaita.
Ylösnoustessaan henkiinjääneet katsoivat Kollan suuntaan, paikkaan, jossa voimakenttä oli leijunut ilmassa. Näky salpasi
monen hengityksen, sillä ilmassa oli voimakentän sijaan valtava massiivinen vuori, -joka leijui ilmassa. Siitä pitäen Kollan yllä
on leijunut valtaisa vuori, jonne pääsee ylös vaan lentokyvyn tuovalla Oranssilla Kristallilla, tai paikasta toiseen siirtävällä
Vihreällä Kristallilla.
Kollan rämeen tuosta osasta tuli pian asumatonta, sillä aurinko ei enää koskaan paistanut siihen metsänkolkkaan. Samalla
Kollan ja Kollaran jäsenet tekivät sovun ja näin muodostui vuoren varjolta jäljelle jäävälle alueelle Kollar-klaani.
Myös monia muita klaaneja yhdistyi Kristallisotaa seuranneena epämääräisenä ajanjaksona. Keen ja Mag muodostivat
Kagen-klaanin, Shaigla ja Shelekok yhdistyivät Shei-klaaniksi ja Shilla ja Ruuser Shrullar-klaaniksi. Marlat liitettiin Mutskiin
ja Albiino Sceeraan. Yllättävää oli se, että Tolk-lerri hajosi kahtia, kun osa sen jäsenistä hyökkäsi pääsaarelle vallaten alueen
uudelta suuremmalta Mutsukilta muodostaen Tolk-klaanin ja jättäen saarelle pelkän Lerri-klaanin.
VI Nykyaika
Näinollen Valkoisten saarella on nykyään yhdeksän klaania, joiden maat ovat nykyisillä rajoillaan näkyvissä tässä: