NanNen ja Bellan kertomus pikkujoulusta ja yömaastosta 19.12.2008
Istahdin automme penkille. Ylläni oli paljon punaista ja Joulumaisia hepeneitä. Tänään olisi Ameliessa pikkujoulu, joten niin minä aijoin varautua ! Isä tuli autoon ja käynnisti sen. Amelieen johtava tie oli jääsä ja pelloilla näkyi pari hirven hahmoa. Isä ei puhunut juuri mitään kun hän keskittyi puhumaan tätini kanssa joulusuunnitelmista. Astuin ulos autosta ja vilkutin isälle, joka edelleen puhui kännykkänsä mietteiäänä. Otin kaikkien lahjat ja menin sisälle. Bellallekkin oli oma lahja. Menin Aitan sisälle. Kello oli jo 17.45 joten pikkujoulut olivat alkamaisillaan. Koko pikkujoulu väki oli jo koolla, olin viimeinen isän vitkuttelun takia ! Riisuin repahasti takkini ja kenkäni. Isthdin sohvalle. Nuppu ja Tiina hyppäsivät sohvale kanssani.
-Moikka NanNe ! Eiks ole hauskaa kun päästää yömaastoon (: Nuppu sanoi ja halasi minua yhdessä Tiinan kanssa.
-Moiii ! Juu, odotan innolla (;
-Hei mennään kattoon mitä Santtu tekee tuol ylhäällä kun kuuluu vaan Petran,Andun ja Santun ääni !
-Jooo ! Vastasi nopeasti, heitin reppuni sohvan nurkkaan missä oli kokonainen kasa muita reppuja ja pusseja.
Kiipesimme äkkiä portaat ja huomasimme Andun tulevan ripeää tahtia samalla kuin melkein kuoli nauruun.
Petra ja Andu olivat näköjään meikanneet Santun ja nyt hurmuri poika juoksi näiden tyttöjen perässä.
-Moikka NanNe pikkuinen !! Eiks sun pitäs olla kohta jo nukkumassa ? ;)
-Kuules nyt Nynny meikkipelle ! SUN pitäs olla kohta goisimas.
-Hei heiveröinen, sä olet nynny! Mä meen yleensä vasta 2 yöllä goisiin.
Menimme Santun ja tyttöjen perään. Pian Venla astui yhdesä Aitan yläkerran huoneesta ulos hyvinkin viehättävä "joulutytön" asu yllään.
-Hahhaaaa ! hahhaaa ! tsihihii! ui ui ! Aloin jhauramaan kun näin Santun lepaavan sohva juureen.
-KUULES ! Nys lähti mirri irti NanNelta !
-Ei lähde...
-Noniin kaikki Sohville, joululahjojen jaon aika !
Kaikki hyppäsivät sohvalle ja venla hymyil muidenkin puolesta. Nostimme säkimme eteemme ja ojennime ne Venlalle. Venla sulloi n yhteen isoon säkiin. Pian Venla alkoi ojennella Lahjoja niiden omistajille. Avasimme lahjat joululauluja kuunnellen. Kaikki repivät pakettejan lahjapaperia säästämättä. pian kun kaiki oli aukaistu, ja kiitetty biiden lahjojen antajia, menimme syömään, Venla oli tehnyt myös Riisipuuroa ja uotavana oli myös Coca-colaa, Spritea ja Fantaa. Jotkut oivat tuoneet erilaisia keksejä, ja minä toin karkkia ja keksejä (: Jutustelimme ja söimme. Tarjolla oli myös pähkinöitä, rusinoita ja kaikkea kivaa (: Kun olimme syöneet itseme täyten päätimme menä ulos. Santtu alkoi jahtaamaan meitä tyttöjä pimeässä, ja me tytöt kun vain juoksimme karkuun ja menimmepiiloon sen minkä jaksoimme ! Meillä oli todella hauskaa. Pian Venlakinilmestyi paikalle hurjastelemaan, siis koko poppoolla oli toooodella hauskaa. Venla juoksi minun kanssa nurkan taaske ja eikös Santtu JUURI sieltä siten tullutkin ? (: Kun huomasimme että kello oli jo niin paljon että piti mennä hevosia laittamaan, kiiruhdimme sisälle, vaihdoimme joulu ratsastustunnelmaan, jokaisella meistä oli kaiken maailman joulu asuja päällämme. Santtu ajoi joulupukkina reessä, Vitoria oli Reen vetäjänä, Venla.S Esitti Joulumuoria ja ratsasti Droolla oikein punaisissa vetimissä , Petra minä ja Tiina esitimme tonttuja ja ratsastimme, tosin Petra meni Veeralla kärryillä kanssa. Muut esittivät ainjotain muita joulu henkilöiä, kuten Andun Pedro hoitsusta tehtii poro ja Andustatehtiin sitten joulupukin porojen huolehtia ;) Kaikilla ol ihauskaa, ja kaikki kävelijät jotka tulivat meitä vastaan riemuitsivat paljonkin ähdessään tämän pikku joulu toivotuksemme (: Pikku jouluissa sis kuultin kulkusten kilinää ja monen moista muutakin (: Kun palasimme lopulta tallille riisuimme hevoset, laitoimme niille iltaruoat ja pikku hiljaa kaiki alkoivat lähteä
copyright ©