
Luonteeltaan Cheyenne, tai "Ana", kuten me tammaa tykkäämme kutsua, on kovin avoin ja jalo hevospersoona. Se on uskomattoman rehellinen ja kovin kursailematon: jos jotenkin tätä hevosta täytyisi kuvailla, se kävisi kömpelösti siten, että tyytyisin sanomaan tamman olevan todella lojaali ja uskollinen ihmisiä kohtaan, eikä sen sympaattiselle ja kultaiselle luonteelle vedä mikään vertoja. Anaa on kovin vaikea pukea sanoiksi - tämän tamman lempeys ja rehellisyys täytyy tulla itse testaamaan. Hoitaessa Ana on takuuvarmasti yksi tallin rauhallisimmista asukeista. Sen kovin kiltti luonne ja niin kodikas ilmapiiri, jonka se onnistuu ympärilleen luomaan, houkuttelevat kyllä aina suurenkin joukon ihastelemaan itseään karsinansa edustalle. Ana painuukin kyllä hyvin mieliin; kukapa ei tätä ruskeasilmäistä ruunikkotammaa pystyisi vastustamaan. Ana on kyllä aivan ulkonäkönsä mukainenkin; se on hoidettaessa todella rauhallinen ja käyttäytyy aina hyvin - se osaa ottaa huomioon myös hoitajansa, ja esimerkiksi väistää tyynesti kun hoitaja hieman pyytää. Tätä hevosta ei kyllä kahdesti tarvitse käskeä taikka edes komentaa, Ana toimii kuin ajatus. Se on myös aina mukana hoitajansa jutuissa, vaikkei niitä välttämättä ihan ymmärtäisikään. Tämä hevonen jos mikä omaa sen paljon puhutun kultaisen sydämen - tutustu vaikka. Ratsastaessa Ana on varsin helppo. Se ei välttämättä ole mikään huippuunsa koulutettu kilparatsu, mutta sillä on kuitenkin mainiot westernhevosen ominaisuudet ja se kehittyykin päivä päivältä enemmän. Alkuvaiheessa ei tamman kanssa saavutettu kovinkaan kummoisia sijoituksia kilpailuista, mutta kokemuksen karttuessa on tästäkin nupusta kuoriutunut todellinen ruusu. Ana on westernhevosena ihan omiaan; se on erittäin herkkä avuille ja lukee myös ihmisiä taitavasti, joten pienikin asennonvaihdos satulassa saa tamman reagoimaan välittömästi. Ana on myös todella yhteistyöhaluinen ja yrittää aina parhaansa. Se sopii rauhallisuutensa ja tasaisuutensa ansiosta myös lapsien ratsastettavaksi - tässä on kyllä aitoa monitoimihevosen ainesta.
JALOSTUSINFO & JÄLKELÄISET Cheyenne ei juuri tällä hetkellä ole saatavilla jalostukseen. Ensimmäiset varsansa tamma tulee saamaan vasta sijoituttuaan pariin otteeseen westernissä.
![]() |