FANTASIA

Roolipelien alkumuoto oli historiallisten taistelujen simulointia. Siitä oli vain pieni askel keskiaikaistyyliseen fantasiaroolipelaamiseen. En kuitenkaan tiedä sen paremmin missä vaiheessa pelejä on ryhdytty kutsumaan varsinaisiksi fantasiaroolipeleiksi, joten sivuutan sen asian ja siirryn suoraan siihen mitä fantasiaroolipelit ovat nykyään.

Nimestäkin saattaa arvata, että kyseessä on pelaamisen muoto, johon on haettu inspiraatiota samannimisestä kirjallisuudenlajista. Pappa Tolkienin maailman tapaan, myös useimpia fantasiamaailmoja kansoittavat haltiat, kääpiöt, hobitit ja lohikäärmeet. Teknologia on vähäistä ja alkeellista, maailmojen käyttövoima ja teknologian korvike on magia, jolla on mahdollista periaatteessa muokata maailmaa haluamaansa muotoon. Fantasiapeleissä magialla on tärkeä rooli, sen hallinnasta taistellaan, sitä käytetään vallan välineenä tai ihan jokapäiväisen elämän ongelmien ratkomiseen. High fantasy -maailman asukkaalle on yhtä luonnollista heittää valoloitsu kävelykeppinsä päähän, kuin meille on valojen sytyttäminen katkaisijasta.
Fantasiapelejä on tehty myös muiden kirjojen kuin Sormusten Herran pohjalta. Uusin on tietääksen Robert Jordanin Ajan Pyörä -kirjasarjaan perustuva samanniminen roolipeli. Sen pelimekaniikka on kuitenkin niin lähellä nykyistä Dungeons & Dragonsia, että ainakin minusta, se voisi olla pelkkä lisäsääntöpaketti perus D&D:hen.

Paluu lapsuuteen?
Usein ajatellaan, ettei fantasiapelaaminen ole kuin lapsellista lässytystä haltioineen ja loitsuineen ja että pelaajien todellisuudentaju on ainakin hiukan järkkynyt. Tästä asiasta en voi sanoa mitään. Kyse on kuitenkin viihteestä, johon on hyvin helppo uppoutua, mutta pohjimmiltaan pelit ovat kuitenkin sitä mitä pelaajat ja pelinjohtajat niistä tekevät, vaikka säännöt ja pelimaailma jonkinlaisen kehyksen asettavatkin. Kuten kauhu- ja scifiroolipeleihin, myös fantasiapeleihin saa ujutettua mukaan juuri niin paljon vakavia ja vähemmän vakavia elementtejä kuin itse haluaa. Monet pelaamistani kampanjoista, kiitos pelinjohtajamme, ovat olleet oikeaa aivotyöskentelyä vaativia juonikimppuja, joiden pelaaminen on haastavampaa kuin perinteinen luolaholvaus.

Luolaholvaus
Muistaakseni ensimmäinen suomeksi ilmestynyt "fantasiaroolipeli" oli HeroQuest -niminen pelilautaa apuvälineenä käyttänyt peli, jonka idea lyhykäisyydessään oli tällainen: joukko hampaisiin asti aseistautuneita seikkailijoita lahtaa hirviöitä maanalaisessa sokkelossa ja etsii aarteita. Nykyään tällaista pelitapaa kutsutaan luolaholvaukseksi. Kuten arvata saattaa, kyseessä ei ole kovin vaativa pelitapa, omasta mielestäni sellaiset pelit sopivat hyvin aloitteleville pelaajille, jotka eivät ole vielä oppineet pelaamisen kaikkia hienouksia.
Ei pidä kuitenkaan aliarvioida luolaholvauksen lumoa, se on mainiota ajanvietettä, mutta roolipelaamista vain nimellisesti. En mielelläni esittelisi sitä fantasiaroolipelien puhtainpana muotona, koska se antaa vääränlaisen kuvan siitä mitä roolipelaaminen on ja pahimmillaan tylsistyttää pelaajansa ja lopettaa harrastuksen ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan.

Fantasiapelit nykyään
Tultuaan ulos marginaalista osaksi populaarikulttuuria, fantasiapelejä (ja muita roolipelejä) ilmestyi kuin sieniä sateella. Monet eivät selviytyneet tiukasta kilpailusta markkinoilla, joiden kohderyhmä on kuitenkin jäänyt verrattain pieneksi moniin muihin viihteen muotoihin nähden. Selviytyneitä pelejä, joita tuskin ihan heti kuopataan, ovat mm. RuneQuest, Keski-maa -roolipeli ja jälleen uudistunut Dungeons & Dragons, josta on olemassa myös useita enemmän tai vähemmän hyviä PC -sovituksia. Viimevuosina peliuutuudet eivät ole enää lyöneet itseään läpi, liekö kysynnän vähäisyydestä ja elektronisesta viihteestä johtuva ilmiö. Monet uusista peleistä on niin ikään sovitettu pelimekaniikaltaan samantapaisiksi kuin D&D, jonka 20 -sivuisen nopan viskelyyn perustuva yksinkertainen systeemi on hyvä, mutta myös monia muita on olemassa, ne pitää kuitenkin selvittää niin monimutkaisesti, että en edes yritä sitä tässä ja nyt.

Fantasian maailma

Fantasiapelit sijoittuvat periaatteessa kokonaan kuviteelliseen maailmaan, jolla ei ole meidän historiaamme, joka ei ota kantaa siihen millainen maailman pitäisi olla ja millainen siitä voisi tulla - toisin kuin Kyberpunkissa, joka on tavallaan meidän maailmamme fiktiivinen tulevaisuudenkuva. Luulisin juuri tässä olevan syy siihen miksi fantasiapelit ovat niinkin suosittuja kuin ovat ja toisaalta miksi jotkut eivät voi niitä sietää. Maailma, joka ei muistuta omaamme kuin etäisesti on miellyttävä paikka, jossa arkea pääsee pakoon lähtemällä seikkailemaan. Tämäkin tietysti riippuu lopulta siitä miten irrallisena tahtoo pelimaailmansa säilyttää, säännöt ovat muokattavissa eikä niiden puitteissa luodun maailman tarvitse olla aina samanlainen. Periaatteessa fantasiapelit ovat kuitenkin helppoja, koska niissä on aina mukana tietynlainen irrallisuuden tunne. Autenttinen fantasiamaailma on mielikuvituksen leikkikenttä, jossa arkipäivää piristävät vaikkapa taivaalla lentelevät lohikäärmeet ja griipit, joita nähdessään fantasiamaailman asukas ei ymmärrä vaivautua edes yllättymään. Fantasiapelit eivät ole vakavalla naamalla harrastettavaa viihdettä.