En voi sanoa että suomalaisuus merkitsisi minulle jotain erityistä. En voi sanoa että se ei merkitse mitään. Mitä siis sanoisin? Olen saanut syntyperäni vuoksi erikoisen kielen, jota puhuvien joukko harvenee. Olen saanut puhtaan luonnon, jota kollegani suomalaisuudessa - ja myös minä itse - roskaavat ja raiskaavat. Olen saanut hitusia vanhasta suomalaisesta kulttuurista, joka uhkaa jäädä amerikkalaistuvien arvojen ja ajatusten jalkoihin.
En ole ylpeä siitä, että jostain syystä viime vuosina maahamme on noussut kiihkoileva sukupolvi, joka ylistää suomalaisuutta tavalla, joka saa pelottavia piirteitä. He eivät itse ymmärrä olevansa vain karjaa, jota johtamaan tahtoisi populisti jos toinenkin päästä. Suomalaisuudsta on tullut klisee, johon uskoville ihmisille voi tehdä mitä vain, kunhan muistaa puhua nätisti suomalaisuuden erinomaisuudesta.

En usko että suomalaisuudella on edessään kovinkaan pitkää tulevaisuutta, koska sen innokkaimmat kannattajat - vaikka saattavat he tietysti vain paikkailla suomalaisuudella niitä aukkoja itsetunnossaan ja menestyksessään, jotka muuten jäisivät osoittamaan heidän todellisen arvottomuutensa - mystifioivat mennyttä vajavaisin tiedoin, sen sijaan että katsoisivat tulevaisuuteen ja yrittäisivät hyödyntää kulttuurinsa antia kansainvälityvässä maailmassa. Avoimista ajatuksista seuraisi rikkaampi ja elinvoimaisempi kulttuuri, mutta valitettavan monet ovat päättäneet rampauttaa suomalaisuuden nilkuttavaksi, vainoharhaiseksi vanhukseksi, joka hoippuu dementoituneena kohti hautaansa ymmärtämättä sitä ja välittämättä siitä mitä ympärillään tapahtuu. Tuollaisen ajatusmaailman omaavien ihmisten henkinen sukupuutto on heille aivan oikein, mutta sääliksi käy kaunista kieltämme ja kulttuuria, jonka viimeisiä edustajia isovanhempamme ovat.
Sen sijaan että me nuoret kääntyisimme kummallisten ja mitäänsanomattomien äärioikeistolaisten ajatusten puoleen, meidän kannattaisi ottaa selvää juuristamme. Siirtää perinnettä seuraavalle sukupolvelle suomalaisia. Opetella tekemään vihtoja (vastoja), olkilyhteitä, käyttämään rukkia, rakentamaan hirsitaloja ja muita sellaisia tietoja ja taitoja, jotka isovanhempiemme nuoruudessa olivat itsestään selviä. Näiden taitojen osaajia on edelleen keskuudessamme, mutta heitä on vuosi vuodelta vähemmän ja itsekin joudun myöntämään, että mahdollisille lapsilleni joskus siirtämäni suomalaisuus on vain kalpea varjo siitä mitä se joskus aiemmin oli. Suoraan sanottuna minun on vaikea nähdä yhteyttä vanahn suomalaisen kulttuurin ja sen kaljupäisen öykkärin välillä, joka huutelee törkeyksiä ja sieghaileja kännipäissään ihmisille, joita hänen heräämisensä vierasmaalaiseen aatemaailmaan ei kosketa eikä kiinnosta.