Hoitaessa Verro ei käyttäydy huonosti hoitaessa. Se nauttii ihmisen huolenpidosta ja turhautuu, jos sitä ei käydä hoitamassa. Kainalot ovat kuitenkin tytölle arka paikka. Se ei yhtään tykkää, että sieltä harjattaisiin tai rapsuteltaisiin, silloin Verro alkaa käyttämään hampaitaan. Tyttöä kannattaakin tässä vaiheessa pitää kiinni kunnolla tai sitoa kiinnin, niin kaikki on helpompaa. :) Kaikesta muusta harjauksesta Verro sitten nauttiikin sitten oikein olan takaa. Kavioiden nostamiseen ei yleensä kulu kauaa aikaa, koska tyttö on oikein yhteistyöhaluinen. Yleensäkin hoitaessa Verro on oikein mukava ja iloinen typykkä. Taluttaessa kulkee ajatuksella, ei yritä haukata ruohotupsua aina joka toisella askeleella eikä ryntäile mihinkään. Tyttö ei myöskään pelkää juurikaan mitään. Muille hevosille ja poneille Verro on myös hyvän tapansa mukaan oikein herttainen, mutta sitten kun oriit astuvat kuvioon alkaa oikea vihan pito ja pomottelu. Verro ryntäilee oreja päin ja luimii niin, että korvat melkein koskettavat säkää ja alkaa pomottelemaan niitä oman mielen mukaisesti. Onneksi oriit saavat ajan myötä komeudellaan ja charmikkuudellaan Verron kuriin :)
Ratsastaessa Verro ottaa mielellään kuolaimet suuhunsa, joten niiden kanssa ei liene ongelmia. Verrolla käytetään omenanmakuista nivelkuolainta ja meksikolaista turparemmiä. Satulaa Verro ei aristele, eikä kiinnitä huomiota myöskään mahavyöhön. Tyttö omistaa kaikki kolme satulatyyppiä. Ruusu ei juurikaan välitä selkään nousevasta ihmisestä eikä siis keksi mitään ikäviä temppuja sen varalle. Tyttö tottelee hyvin pidätteitä ja osaa paljon kouluratsastuksesta. Verro pitää siitä, koska siinä se saa rentoutua eikä tarvitse mennä niin hurjalla vauhdilla kuin esteillä. Verro on helppo saada muotoon kunhan pitää ohjia tarpeeksi lyhyellä. Peräänantokin on aika luonnollinen asia neidilleni. :) Tuomareille näytetään sitten aina kaunista naamaa, Verro oikein nöyrtyy ja laittaa korvansa hörölleen, jotta saisi paljon taputuksia myös yleisöltä. Hauska heppa. ;) Esteet kiehtovat Verroa paljon, ja se tykkääkin hypätä täysillä. Se huolittelee itse hyvät tiet ja tarkistaa jalkansa aina oikeassa kohdassa. Mm. Tämän takia Verro onkin melkeimpä täydellinen - jos niin nyt saa sanoa - kilpaponi esteille. Tyttö hyppää metriä, mutta rataennätys taitaa olla 110cm. Sitä se ei tosin toista kertaa vielä ole pystynyt hyppäämään puhtaasti. Kaikkein eniten Verro tykkää hypätä pituusesteitä. Se käyttää kaiken ponnistusvoimansa ja intonsa hypätessä niitä. Ruusu yrittää aina hypätä, vaikka este olisi jopa päälle metrin. On erittäin harvinaista siis, että tyttö kieltäytyy jollain pienellä esteellä. Maastossa päästetään sitten kaikki irti. ;) Pää korkealla ja korvat hörössä Verro nelistää maantiellä kuin olisi ollut rakkaastaan erossa pitkän aikaa. Pellolla laukkaaminen on Verron lempipuuhaa! Kyllä se kuitenkin suostuu menemään rauhallisesti myös ravia ja käyntiä. Hidas laukkakin saattaa onnistua joissain olosuhteissa. ;) Hypätäkkin tyttö osaa maastossa. Maastoesteen korkeudet ovat korkeimmillaan siinä 70cm paikkeilla. Verro on opetettu myös ajolle. Tyttö osaakin olla aika hyvin kärryjen edessä ja sitä käytetään välillä myös valjakkoajokilpailuissa. :) Käyttäytyy hyvin, eikä rynni tai säiky.
Vedessä Verro ei erityisemmin tykkää olla. Tämä on eduksi kuitenkin vesiesteillä, koska tyttö haluaa mahdollisimman pian eroon siitä, eikä siksi kiellä vaan hyppää vauhdilla - ja usein puhtaastikin - yli. Kun Verro saa vettä juodakseen, sillä on hauska tapa leikkiä sillä. Tyttö nimittäin ottaa vettä suuhunsa ja sen jälkeen roiskuttelee sitä ympärillä oleviantavaroiden/henkilöiden päälle.
Sukutaulu
Huhtikuu
29.4.04, hevostalli.netissä, pikikset, luokka ponit, sija 1/6, palkinto loimi
30.4.04, Hopeakavion tallilla, koulukisat, luokka Helppo B, Peruttu
31.4.04, Hopeakavion tallilla, estekisat, luokka 1 60-70cm, sija 3/9
Toukokuu
1.5.04, NWR Studissa, koulukisat, luokka 1. Helppo C, sija 11/22
2.5.04, Cendarlen Virtuaalitallilla, matkaratsastuskisat, luokka 2, Hyväksytty
2.5.04, hevostalli.netissä, pikanäyttelyt, muut ponit, sija 3/9
6.5.04, Kilpatalli Neilikassa, koulukisat, luokka Helppo C, sija 9/19
8.5.04, Prinleneva Stable, estekisat, 50-70cm, sija -/-
9.5.04, Prinleneva Stable, koulukisat, luokka Helppo C, sija -/-
10.5.04, NWR Studissa, estekisat, luokka 1. 50-60cm, sija 7/17
11.5.04, Olympic Trottersilla, kolukisat, luokka 1 Helppo C, sija -/-
14.5.04, Risulaaksossa, OAJ:n Ohjasajokisat, luokka 1, sija -/-
14.5.04, KK Katosi Unelmissa, ERJ:n estekisat, luokka 2 60-70cm, sija 14/20
15.5.04 KK Kullatussa Kaviossa, koulukisat, Helppo C, sija -/-
15.5.04, Marjamäen Kartanolla, estekisat, luokka 1 50-60cm, sija 1/14
15.5.04, Moon Stablella, estekisat, luokka 50cm, sija 4/5
16.5.04, Hunajaharjassa, maastoestekisat, luokka 1. 40-50cm, sija 1/10
16.5.04, Hunajaharjassa, maastoestekisat, luokka 2. 60-70cm, sija 6/10
17.5.04, YT Saippuakupla, ERJ:n estekisat, luokka 2. 50-60cm, sija 26/30
17.5.04 Pingulassa, näyttelyt, luokka 4, sija 7/12
20.5.04, Classique Studissa estekisat, luokka 1. 50-60cm, sija -/-
20.5.04, Classique Studissa estekisat, luokka 2. 70cm, sija -/-
20.5.04, Wandan tallilla estekisat, luokka 2. 50cm, sija 6/19
20.5.04, Wandan tallilla estekisat, luokka 3. 60cm, sija 9/29
20.5.04, Oriasema Aldtunilla, koulukisat, luokka 1 He C, sija 5/20
20.5.04 KT Ceriseriellä, koulukisat, luokka 1, sija -/-
20.5.04 Maijun Tallilla, estekisat, luokka 1, sija -/-
20.5.04 Maijun Tallilla, estekisat, luokka 1, sija -/-
24.5.04, Whisper Studissa, koulukisat, luokka 1. Helppo C, sija -/-
22.5.04, Sinililjan tallilla, koulukisat, luokka Helppo C, sija -/-
23.5.04, Sinililjan tallilla, estekisat, luokka 60-70cm, sija -/-
24.5.04 Coloraturella, estekisat, luokka 1, sija -/-
25.5.04, Virmarannassa, NJ:n näyttely, luokka 10, sija 6/10 JS
25.5.04, Smeanolissa, näyttelyt, luokka 6, sija -/-
25.5.04 Shawnilla, estekisat, luokka 60cm, sija -/-
28.5.04 S.E Suokilla, koulukisat, luokka 1, sija 8/10
28.5.04 HopMooRatilla, koulukisat, luokka 1, sija 4/4
29.5.04 HopMooRatilla, näyttelyt, luokka 2, sija 1/5
30.5.04 Shawnilla, koulukisat, luokka 2, sija -/-
30.5.04, Punaisessa Omenassa estekisat, luokka 1 40-50cm, sija -/-
30.5.04 HopMooRatilla, estekisat, luokka 2, sija 1/5
30.5.04, NT Tallilla, näyttelyt, luokka 5 welshponit, sija 6/9
31.5.04 HopMooRatilla, matkaratsastuskisat, luokka 1, Hyväksytty
Kesäkuu
1.6.04 Frondon Tallilla, koulukisat, luokka 1, sija -/-
1.6.04 White Brookilla, Estekisat, luokka 2, sija -/-
1.6.04 S.E Suokilla, estekisat, luokka 1, sija 4/10
1.6.04 Classicilla, estekisat, luokka 3, sija 18/21
4.6.04 Silverleassa, ERJ:n estekisat, luokka 1, sija 21/25
5.6.04 Harhalammella, maastoestekisat, luokka 1, sija -/-
5.6.04 Abacussa, rataesteet, luokka 1, sija 6/15
6.6.04 Harhalammella, koulukisat, luokka 2, sija 9/27
7.6.04 Rautakouralla, estekisat, luokka 2, sija -/-
9.6.04 Rautakouralla, KRJ:n koulukisat, luokka 6, sija 26/30
10.6.04 White Brookilla, kenttäkisat, luokka 1, sija -/-
10.6.04 White Brookilla, kenttäkisat, luokka 2, sija -/-
12.6.04 Kukkaniityn tilalla, estekisat, luokka 2, sija 17/20
12.6.04 Disquietilla, estekisat, luokka 2, sija 19/20
13.6.04 Siittola Valkovuokolla, estekisat, luokka 2, sija -/-
16.6.04 YT Suklaatuutissa, estekisat, luokka 2, sija 16/20
16.6.04 Luinënarilla, estekisat, luokka 2, sija -/-
19.6.04 Quadratolla, koulukisat, luokka 1, sija -/-
20.6.04 Gueenilla, näyttelyt, luokka 4, sija -/-
20.6.04 Motaureé Falabellasilla, Agilitykisat, luokka 3, sija -/-
20.6.04 Wandan tallilla, koulukisat, luokka 2, sija -/-
20.6.04 Gueenilla, koulukisat, luokka 3, sija -/-
20.6.04 Gueenilla, estekisat, luokka 2, sija -/-
24.6.04 NRW Studissa, ERJ:n estekisat, luokka 1. 70-80cm, sija -/-
26.6.04 Fakran Tallilla, estekisat, luokka 2, sija -/-
27.6.04 Fakran Tallilla, koulukisat, luokka 1, sija -/-
27.6.04 Seneca Ridersillä, estekisat, luokka 1. 70-80cm, sija -/-
29.6.04 TRH, koulukisat, luokka 1, sija -/-
30.6.04 Valkovuokossa, koulukisat, luokka 1. Helppo C, sija -/-
30.6.04 Seneca Ridersillä, estekisat, luokka 1. 70-80cm, sija -/-
Heinäkuu
1.7.04 Shawnilla, KRJ:n koulukisat, luokka 2, sija -/-
1.7.04 Talviniemessä, maastoestekisat, luokka 2, sija -/-
3.7.04 Comètilla, koulukisat, luokka Helppo B, sija -/-
4.7.04 Comètilla, estekisat, luokka 50-60cm, sija -/-
7.7.04 Coopilla, estekisat, luokka 1, sija -/-
11.7.04 Shawnilla, maastoestekisat, luokka 2, sija -/-
19.7.04 Glemount tallilla, estekisat, luokka 2, sija -/-
Arvostelut
zuvi
"Vähän kehittymättömän oloinen. Tiineenä taitaa olla, tuskin muuten tuollaista massua :). Rotuleima on selvä. Samoin sukupuolileima. Pää on kaunis, valpas katse ja eläväiset, pienet korvat. Takakorkeutta on reilusti, notkoselkä. Karva ja jouhet hyvinhoidetun näköiset. Kuivat jalat."
Kuplis
"kaunis ja suloinen welsh mountain poni tamma,hyvä rotu leima sekä sukupuoli leima,hieman takakorkea,mutta ei niinkään pahasti.Kuvan perusteella tiinenä.Väri on kaunis,korvat ovat pienet ja sirot niinkuin pitääkin tämän rotuisella ponilla ollakkin.Etujalat ovat hieman ohuet joten näyttelyissä voi pari pistettä lähteä siitä.Mutta pää,todella kaunis ja ponimainen että suloinen,ei ole mitään muuta ihmeellistä vain että tod.kaunis poni!"