Yleisesti: Olen todella herrasmies, en oikkuile paljonkaan. Orimainen kyllä olen, mutta en kuitenkaan hermoille käyvästi. Tammoille minä koskaan en väsy flirttailemaan ja juoksen joskus koko iltapäivän tarhan aidan viertä. Ihmisistä minä pidän valtavasti, mutta joskus he käyvät hermoilleni liikaa ja näykkäisen. Keksin myös mielelläni erilaisia jekkuja, ja suosituin on varmasti karkaus. Olen varsinainen houdini, kiipeän aidan yli tai ryömin ali, ja löydän aivan takuulla karkauspaikan jostakin kohtaa aitaa. Joskus pääsen riimustanikin, ja usealta on päässyt ällystynyt älähdys kun minä olen yhtäkkiä vetänyt pääni riimusta läpi ja laukannut pois. Emäntä ei vieläkään tajua, kuinka minä sen teen..
Hoidettaessa: Minua saa harjata aivan mielinmäärin, enkä nosta siitä turhaa meteliä, torkun vain silmät puoliummessa kun harja rapsuttelee oikein mukavasta kohdasta. Silloin kyllä harjaajani voi tuhahtaa aika kiukkuisesti, sillä alan nojailla harjaan ja 300 kiloa ehtaa ponia on hänestä ihan liikaa.. Päästä en ole vähääkään arka ja annan puhdistaa jopa rähmät lauhkeana kuin lammas. Kavioiden puhdistaminen on minusta hyvin rasittavaa ja yritän usein tömäyttää kavion ihmisen varpaille. Jonkin aikaa minua hoidettuaan tapaani alkaa tottua, joten se jekku ei toimi kovinkaan kauaa. Pidän siitä, että harjaajani lauleskelee hiljaa itsekseen, sillä olen melko musikaalinen.
Talutettaessa: Olen muuten ihan kiltisti, mutta saatan yhtäkkiä kiskaista ja sitten rymistänkin vapaana kohti tammalaidunta, metsää, puutarhaa tai ihan sama mitä, minne meno nyt on kielletty. Kuljen muuten ihan nätisti, en esimerkiksi revi riimunnarua, mutta minulla joutuu harmikseni käyttämään riimukuolainta.
Tarhassa: En välitä, olenko yksin vai kaverin kanssa. En ole kovin seurallinen, mutta en haasta riitaakaan. Lähden tappeluun mukaan, jos tarhakaveri sitä vaatii, sillä miksikään pikkuiseksi pullapalleroksi minua on ihan turha nimittää, tappelen vaikka parimetrisen oriin kanssa jos pakko on. Pidän samanlaisista hevosista tarhakavereina. Minulla on tosiaankin tapana karkailla, joten tarha saa olla todella vahvaa tekoa, etten ole hetken kuluttua jossain aivan muualla..
-Ratsastettaessa & kisoissa tulee kun tulen ratsastusikään ;)-