Hoitopäivikset!
*En todellakaan kerkeä kirjoittamaan säännöllisesti,joten päivityksillä saattaa olla hyvinkin pitkä väli!!*

   
~27.9.01~
Päivän aloitin Wendyn kanssa siivoamalla sen karsinan sillä aikaa kun se oli tarhassa.Puhistin myös kupit jotka olivat menneet aivan likaisiksi.
Hain Wendyn tarhasta & harjasin & hoitelin sitä.Laitoin sille varusteet  & päätin lähteä maastoon.
Oli lämmintä & lenkki leppoisa  josta me kummatkin nautimme kovasti.Menimme pitkän reitin  hitaaseen tempoon joten aikaa kului noin 1½ h.
Tallilla hoidin Wendyn hyvin & jätin sen sitten omaan rauhaansa hetkeksi.Päätin illalla harjoitella tulevia näyttelyitä varten.
Wendy pääsi takaisin tarhaan vähän myöhemmin.Puhistelin varusteita & jutustelin muitten hoitajien kanssa.
Ennen päivä ruokia hain Wendyn takaisin sisälle missä se sai kunnon harjauksen & ruokaa.Annoin sen syödä rauhassa & menin ulos seuraamaan jonkun ratsastusta kentällä.
Noin tunti myöhemmin ruuista menin harjaamaan Wendyn &  päätin kokeilla laittaa sille hienot letit harjaan & häntään.Sitten laitoin sille päitset & riimun  & vein ulos.
Wendy oli hieno näky leitteineen & kimaltavineen karvoineen.Harjoittelin sen kanssa näyttelyyn.Se menin erittäin hyvin 6 tyytyväisenä lähdin vielä taluttelemaan hetkeksi sitä maastoon.
Takaisin tullessa harjasin sen & hoitelin muutenkin hyvin  & laitoin yö kuntoon koska se saisi pitää vapaata loppu illan.lähdin kotiin iloisin mielin onnistuneen päivän jälkeen.
T:Sonja & Wendy

~29.9.01~
Mä muutan Wendyn kanssa lähipäivinä Sunriseen jos se Elinalle sopii.
Menin Siivoamaan Wendyn karsinan & kupit.
Sen jälkeen hain sen sisälle & laitoin varusteet  & lähdin menemään kentälle koulua.
Sulku- & avotaivutukset olivat päivän harjoitus jonka jälkeen menin loppukäynnin maastossa.
Hoidin Wendyn & menin itse käymään kotona syömässä.
Kun tulin myöhemmin iltapäivällä wendy oli jo syönyt  & hoivailin sitä.
Myöhemmin Kävin sillä maastolenkin jonka jälkeen laitoin sen yö kuntoon & lähdin kotiin.
(oli vähän kiire niin en kerenny oikeen paneutua tähän kirjottamiseen.)
T:Sonja & Wendy

~02.10.01~
Sunriseen on nyt sitten muutettu.Wendy sai kivan karsinan & talli on muutenkin ihan kiva.
Wendy oli tarhassa joten hain sen sieltä  & harjailin & puhistin kaviot.Sitten lähdin ratsastamaan maastoon puolen tunnin alku verryttelyn, jonka jälkeen kentälle esteitä hyppäämään. N. 1 ½ h jälkeen vein Wendyn sisälle & hoidin. Siirsin sen vapaana olevaan karsinaan  & siivosin sen oman. Puhistin samalla myös kupit.Sitten hain Wendyn takaisin omaan karsinaansa. Se sai päiväruokansa & jätin sen syömään.
Myöhemmin Kävin tunnin maastolenkin jonka jälkeen hoidin Wendyn & päästin loppu päiväksi tarhaan.
T:Sonja & Wendy

~10.10.01~
Siivosin tultuani karsinan & kupit. Hain tarhasta & kävin ratsastamassa tunnin koulua kentällä.Hoidin tunnin jälkeen ja annoin syödä rauhassa.
Myöhemmin ratsastin maastossa & kentällä puomeja.Hoitelin & sitten pitikin jo lähteä.
T:Sonja & Wendy

~18.10.01~
Siivosin karsinan & kupit.
Ratsastin n. 1½ h maastossa.
Sai olla paljon tarhassa.
T:Sonja & Wendy

~29.10.01~
Hain tarhasta & hoitelin.Rasvasin kaviot.
Ratsastin esteitä & koulua kunnolla.
Siivosin karsinan & kupit.
Annoin erikois annoksen kauroja...
Oli niin kiltti.
T:Sonja & Wendy

*04.11.01*
Hain aamulla tarhasta & puhelin sille siitä että kun olin katsellut vähän tallin upeita oreja olin päättänyt että Wendy astutettaisiin Exotic Thornbirdillä.Harjasin & puhistin kaviot.Kävin ½ h käyntilenkin maastossa.
Päästin loppupäiväksi tarhaan.Siivosdin karsinan & kupit.  T:Sonja & Wendy

*06.11.01*
Nyt on sit päätetty et Wendy astutetaan Linnulla.Puhelin Elinan kans & sehän kävi sille.Astutus on sitten 10 päivä tätä kuuta.Siivosin aamulla karsinan & kävin vasta päivemmällä ratsastamassa pitkän maastolenkin.
Hoitelin & paijailin.
T:Sonja & Wendy

*10.11.01*
Aamulla Wendy huomasi että jotain on tapahtumassa & rupesi vaikuttamaan hermostuneelta.Vein sen ulos tarhaan & Elina toi Linnun.Siellä ne sitten tutustu toisiinsa & Wendy näytti hyväksyvän Linnun.
Myöhemmin hain Wendyn pois. Astutus oli onnistunut erittäin hyvin.Varsan pitäisi syntyä 04.12.01!
Kävelytin sitä tallin läheisyydessä & päästin loppupäiväksi tarhaan.Siivosin karsinan & kupit.
T:Sonja & Wendy

*20.11.01*
Hain aamulla tarhasta & ratsastin rankan koulu tunnin jonka jälkeen pyyhin hiet pois & hoitelin hyvin.
Myöhemmin kävin kävelyllä maastossa.Laitoin Wendyn toiseen karsinaan & siivosin sillä aikaa sen oman & kupit.Hain sen takaisin & lähdin.
T:sonja & Wendy

*04.12.01*
Tänään sen sitten pitäisi syntyä ajattelin oltuani jo viime yön tallissa kun huomasin eilen Wendyn saavan pieniä supistuksia.Mitään ei kuitenkaan tähän mennessä ollut tapahtunut.KÄvelytin Wendyä vähän tallin ympärillä että se ei aivan jähmettyisi.Laitoin sen hetkeksi toiseen karsinaan  & vaihdoin sitten purut & putsasin kupit.
Laitoin erityis kerroksen puruja & hain sitten Wendyn takaisin...Illalla sitten alkoi tapahtua!! Soitin eläin lääkärin joka totesi että varsa syntyisi nyt. Olin jännityksestä sekaisin  & katsoin kun lääkäri auttoi Wendyn varsan maailmaan.Se oli tamma!!Sitten jätimme Wendyn  & pikku tamman yöksi rauhaan.
T:Sonja  & Wendy & pikku tamma

*07.12.01*
Wendy  & sen varsa pääsivät tarhaan!! Varsan nimeksi tuli Sometimes you have to do it Grey ox. Ne olivat onnellisia & Sani poukkoili sen minkä jaloistaan pääsi..
T:Sonja & Wendy & Sani