Alkujuhlallisuuksien jälkeen oli vuorossa päivän vähemmän juhlallinen osuus. Tämä piti sisällään koulutusta ja leikkejä sopivassa suhteessa. Jalkapallokentälle pystytetyt epäjumalan patsaat tarjosivat kiivaille rangereillemme oivallisen tilaisuuden harjoitella köydenvetotekniikkaa. "Alas baalit ja astartet" huusi väkevä joukkomme ja kiskoi yhteistuumin nurin iljetyksen toisensa jälkeen. |
![]() |
![]() |
Seuraavaksi oli aika jakaantua kahtia ja ottaa selvää kumpiko joukkue olisi vuoden Y2K köydenvetomestari. Joukkueiden paremmuus ratkaistiin usealla yhteenotolla ja mittelön aikana miehistönvaihdokset ja lukuist ravanssin revanssit seurasivat toistaan. Lopulta oikeassa alakuvassa kiskova joukkue todettiin voittajaksi. Koska suurin osa kilpailijoista oli jossain vaiheessa kuulunut siihen joukkueseen, me kaikki voitimme. |
![]() |
![]() |
Myös työkalujen kayttötaitoa hiottiin ulkoilupäivän aikana. Tokihan se jo sujui kokeneilta nikkareiltamme kuin valssi kesällä, mutta parantamisen varaa aina on. Kertaus on mestarien äiti ja harjoitus tekee opinnot, kuten vanha lahtelainen sananlasku sanoo (The Expository Commentary of Lahti Proverbs, luku 3 ss 5-68). |
![]() |
![]() |
Ja täytyihän myös vuoden 2000 jäämölkkymestarit ratkaista. Kilpailu oli tiukka ja tunteita kuohuttava. Oikeassa alakuvassa täydelliseen suoritukseen yltäneen mestari- joukkueen voitonriemua ennen seuraavan rastin haasteita. |
![]() |
![]() |
EDELLINEN | SEURAAVA |