"Onko meidän ihan pakko~o..." Tsuzuki valitti heidän kävellessään eteenpäin pitkin Meifun maita.

"Tsuzuki-san, tiedätkö sinä miten epäedullista meille olisi kieltäytyä kreivin teekutsusta?"

"Mutta miksi MINUN on pakko tulla mukaan?" Veteraanishinigamin nasaali leikkasi ilmaa ja Tatsumin kuuloa. "Kai te tiedätte miten tässä taas käy? Te muut saatte maittavan kestityksen ja suurin piirtein sivistynyttä pöytäseuraa ja minä joudun puolustamaan neitsyyttäni Hakushakun ahdisteluilta!!"

"Tuo nyt oli liioiteltua, Tsuzuki-san." Tatsumi totesi tavanomaisen ilmeettömästi yrittäessään estää Wataria jatkamasta kutitteluyrityksiään. "Sinä et jää paitsi ensinnäkään ruuasta - ottaen huomioon päättäväisyytesi syödä koko pöytä tyhjäksi viidessätoista minuutissa - etkä ainakaan viinistä Hakushakun tuntien. Mistä tulikin mieleeni: Kurosaki-kun, mikäli Tsuzuki-san edes OJENTAA kätensä viinipullon suuntaan, tao häneen hieman järkeä. Lujaa, jos mahdollista."

"Wakarimashita, Tatsumi-san."

"Hisoka~a, kuinka sinä voit olla noin julma?!"

Hisoka ei vastannut talsiessaan kohti Kynttilöiden linnaa. Hän oli yhä tavallistakin enemmän ärsyyntynyt Tsuzukiin tämän ehdotuksen takia. VAUVA. Mitä helvettiä Tsuzukin päässä oikein liikkuu?! Ano BA-KA...

Hän vilkaisi edellään käveleviä Tatsumia ja Wataria joista jälkimmäinen nyt sirkutti jotain, kädet heiluen laajassa kaaressa selityksen tahtiin. Niin hyvillään kun hän oli työtovereidensa puolesta Hisoka pelkäsi myös näiden antavan Tsuzukille liikaa vaikutteita...

Lopulta he saapuivat kaikki Tsuzukin armottomista pakoyrityksistä huolimatta linnalle missä heidät vastaanotti omintakeisten äännähtelyiden säestämä Watson-san. Tämä ohjasi vieraat suuren eteissalin ja parinkymmenen käytävän lävitse lopulta ylelliseen ruokailusaliin jonka korkeat ikkunat antoivat länteen ja kylvettivät näin huonetta iltapäiväauringon valossa. Keskellä huonetta seisoi - tai paremminkin, leijaili - sitten isäntä itse ( tai mitä hänestä nyt oli näkyvillä ).

"Ah, tervetuloa jälleen matalaan majaani, arvon herrat!" Hakushaku-sama tervehti heitä sulavasti. "Tatsumi-san, Watari-san, nuori Kurosaki-kun... ja TSUZUKI-SAN..." Viimeisintä tervehtiessään ilmassa leijuvan naamion hymy leveni huomattavasti samalla kun näkymättömissä olevat silmät nauliutuivat Hisokan selän takana piileskelevään shinigamiin. Tatsumi oli kuulevinaan ystävänsä suunnalta pienen äänen rukoilevan: "Kami-sama... TASUKETE..."

"Käymmekö pöytään?" kreivi teki käsineillään viittoilevia eleitä pöydän suuntaan. "Tsuzuki-san istuu tietenkin minun vieressäni..." hän jatkoi pienen kuolatipan valuessa näkymättömällä poskella. Tsuzuki vinkaisi.

Vieraat isäntineen rupesivat siirtymään pöydän ääreen. Tatsumi varasi itselleen ja Watarille äkkiä paikat Tsuzukia vastapäätä että voisi estää himokkaan kreivin sopimattomammat lähentely-yritykset. Hisoka istuutui Tsuzukin toiselle puolelle ja sai heti kylkeensä turvaa hakevan inu-Tsuzukin, joka uikutti lakkaamatta: "Hisokaa~, tasuketee...." Hakushaku vain hymähteli tyytyväisenä Tsuzukin suuntaan Watsonin tuodessa alkupaloja pöytään.

Teeseurue nautti tarjottavista jutellen samalla kevyesti. Juttelua säesti satunnaisesti Tsuzukin vinkaisut sekä kreivin ecchimäinen hihitys. Jonkin ajan kuluttua keskustelu kääntyi kuitenkin Watarin senhetkiseen tilaan.

"Öhöm, kuulinpa tässä äskettäin pikkulinnuilta, että keskuuteemme olisi tulossa kohtapuoliin perheenlisäystä", Hakushaku sanoi kääntyen teekuppeineen Watariin ja Tatsumiin päin. Pari vilkaisi toisiinsa ja hymyili.

"Kyllä se on ihan totta", Watari sanoi viehkeästi punastuen.

Hakushaku nyökkäili hyväksyvästi heidän suuntaansa nojaten näkymätöntä leukaansa käsiinsä. "Miten ihastuttava uutinen!" hän sanoi hymyillen. "Te vaikutittekin aina niin hyviltä ystäviltä..." kreivi jatkoi hiukan kiusoittelevalla äänensävyllä.

Tatsumi punastui näkyvästi Watarin säteillessä hänen vieressään. Onko se aina ollut niin ilmiselvää...? tummahiuksinen sihteeri mietti nolostuneena. Hakushaku naurahti kevyesti Tatsumin reaktiolle.

Ja äkkäsi sitten Tsuzukin vieressään.

Viiden sekunnin hiljaisuus. Sitten...

"TSUZUKI-SAN, KANNA SINÄ MINUN LAPSENI!" Hakushaku kävi salamannopeasti käsiksi paniikista uikuttavaan Tsuzukiin ennen kuin tämä ehti pakoon. Koirakorvainen shinigami kiljaisi kauhusta ja vilisti kreivin otteesta avonaisen ikkunan luo ja hyppäsi ulos.

"Tsuzuki-saaaan, et pääse karkuun tällä kertaa!" virnuileva kreivi säntäsi perään hullunkiilto "silmissään". "On tullut velanmaksun aikaaaa!"

Loput porukasta jäivät vaivautuneina katsomaan Tsuzukin ja tätä jahtaavan kreivin hippaleikkiä sakurapuiden lomassa. Violettisilmäinen shinigami vinkui alinomaan pujotellessaan puiden välitse ja väistellen Hakushakun lähestyvien käsineiden otetta. "Tatsumi~... Watari~... Hisoka~... Kuka TAHANSA, TASUKETEEEEEE!!!" Vertahyytävä huuto kaikui ( ja pitkään ) Kynttilöiden linnan pihalla.

"Pitäisikö meidän tehdä jotain?" Watari kysyi hiukan huolestuneena seuratessaan epätoivoista jahtia ulkona. "Raskauteni voi antaa Hakushaku-samalle tarpeetonta päättäväisyyttä..."

Tatsumi huokaisi hieroen samalla ohimoitaan Hakushakun äänen kantautuessa pihalta heidän korviinsa: "Tsuzuki-san, muista että olet minulle VELKAA! Olehan nyt kiltti pikku shinigami ja anna minun pitää sinusta HYVÄÄ huolta...!!"

Hisoka vain tuhahti, siemaisi teekupistaan ja vilkaisi ulos, missä Tsuzuki oli jo kiivennyt puuhun karkuun ja Hakushaku kierteli ympyrää oksan alla pahaenteisesti hykerrellen, käsineiden gräspäillessä ilmaa.

"Kono baka."

----------

Onnistuttuaan rauhoittamaan Hakushakun ja saatuaan Tsuzukin viimein alas puusta seurue palasi viimein taas pöydän ääreen jatkamaan teehetkeään. Kauhusta chibifoitunut shinigami oli alastulonsa hintana vaatinut saada vaihtaa paikkaa, minkä tuloksena nyt Hisoka istui Hakushakun vieressä ja Tsuzuki vain kyyhötti äskeisestä koettelemuksesta valkoisena. Tavoistaan poiketen hän ei edes vilkaissutkaan leivosten suuntaan, sillä hänen kaikki energiansa meni hillittömään vapisemiseen ja hiljaiseen vinkumiseen.

"Voi Tsuzuki-parkaa", Watari sanoi myötätuntoisena yrittäen tarjota keksejä pikkuiselle, joka ei kuitenkaan tuntunut huomaavan tarjousta ollenkaan, tuijottaen ei-mitään lasittuneilla silmillä.

"Ehkä meidän pitäisi olla vastaisuudessa varovaisempia näiden teehetkien suhteen", Watari kuiskasi teetä hörppivälle Tatsumille. Tämä nyökkäsi ja vastasi hiljaisella äänellä: "Niin minäkin luulen. En usko että tämä yritys jää Hakushaku-saman viimeiseksi. Viimeistään silloin kun tilasi alkaa näkyä jo selvemmin ei arvon kreiviämme pidättele enää juuri mikään."

"Paitsi ehkä maailmanloppu."

He havahtuivat yhtäkkiä keskustelustaan kuullessaan Tsuzukin tutun, vinkuvan äänen. "Nee, Hisokaaaa, älä syö kaikkea, jätä minullekin..." Ilmeisesti jo toipunut Tsuzuki oli tarrannut Hisokan olkapäähän ja nyki hiljaa inisten. Tatsumi ja Watari käänsivät huomionsa Hisokaan, joka popsi harvinaisen hyvällä ruokahalulla leivoksia eikä ottanut Tsuzukin valitusta kuuleviin korviinsa.

Tatsumi tuijotti Hisokaa hämmästyneenä. "Kurosaki-kun, sinulla taitaa olla tänään aika kova nälkä", hän totesi seuraavan leivoksen kadotessa Hisokan suuhun Tsuzukin vinkaisun säestämänä. Tämä vain kohautti harteitaan ja otti uuden leivoksen ( jälleen vinkaisu Tsuzukin suunnasta ).

Teetään rauhallisesti siemaileva Hakushakukin vilkaisi Hisokan toimia lievästi kummastuneena. Kreivin kuitenkin jättäessä nuorukaisen syömisen omaan rauhaansa sanoi Watari puolestaan: "Yleensähän sinä et ole noin perso makean suhteen..?"

"Kai sitä nyt aina välillä saa hiukan hemmotella itseään", Hisoka vastasi jälleen yhden leivoksen sujahtaessa hänen suuhunsa chibi-Tsuzukin jo lähes parkuessa: "Watariiii, Hisoka syö kaikki... Minä en saa yhtään..."

Tatsumi katseli hetken Hisokan puuhia hieman hämmästyneen ja mietteliään näköisenä ja kumartui sitten kuiskaamaan Watarin korvaan puoliääneen:

"Ellen paremmin tietäisi, niin voisin luulla että Kurosaki-kunin yhtäkkisen ruokahalun syynä on se, että hän haluaa tuntea olevansa raskaana Tsuzuki-sanille."

Tatsumin sanojen vaikutus oli sama kuin jos pöydälle olisi yhtäkkiä ilmestynyt norsuparaati tanssimaan balettia. Hisoka punastui hiusjuuriaan myöten ja pakeni salamannopeudella ensimmäiseen vessaan, joka sattui hänen eteensä. Tsuzuki tuijotti hölmistyneenä ensin Tatsumia ja Wataria, sitten Hisokan perään, ja otti lopulta surkeana vihoviimeisen leivoksen.

Watari kääntyi jälleen Tatsumin puoleen ja sanoi: "Hyvinkin mahdollista." Tsuzuki istui hiljaa tuolillaan ja nakersi leivostaan.

"Niinpä", kuittasi Hakushaku ja otti lisää teetä.