Laatinut Panu Petteri Höglund
Palaa tästä Venäjä-hakemiston pääsivulle.
Baranskaja (alkujaan Radtsenko-Rozanova), Natalja Vladimirovna (s. 1908), kirjailija. Pietarilaisten mensevikkivanhempien tytär joutui Neuvostoliitossa kärsimään vanhempiensa "vääränlaisesta" sosialismista jo ennen Stalinin aikaa ja vietti 20-luvulta alkaen pitkiä aikoja karkotuksessa Voronezhissa ja Kazakstanissa; näihin vaikeuksiin kaatui hänen ensimmäinen avioliittonsakin. Toinen aviomies Nikolai Baranski taas kuoli sodassa. Sodan jälkeen Baranskajasta tuli kirjallisuudentutkija ja hän ryhtyi kirjoittamaan novelleja.
Baranskajan kuuluisin teos on pitkä novelli - sitä voitaisiin oikeastaan nimittää povest'iksi, jolla nimellä venäläiset kutsuvat pitkän novellin ja lyhyen romaanin välimaastoon sijoittuvia kertomuksia - Nedelja kak nedelja ("Viikko kuin viikko"), joka julkaistiin Novyi mirissä vuonna 1969, legendaarisen Tvardovskin päätoimittajakaudella. Kertomuksen julkaiseminen kirjamuodossa viivästyi yli vuosikymmenen, ja se aiheutti hänelle myös julkaisuvaikeuksia jälkeenpäin. Kirjailijan 1990-luvun teokset ovat olleet lähinnä välienselvittelyä neuvostoaikojen kanssa.
Nedelja kak nedelja on eloisa, arkikielen sävyt tavoittava novelli, joka on ollut suosittu myös venäjänopetuksen apuvälineenä. Se kertoo viikkoa Olga Voronkovan, nuoren kemistin, elämässä. Olgalla on kaikki mitä onnelliseen elämään kuulemma tarvitaan: terveet lapset, rakastava, avulias ja (tätä ei usko kukaan:) alkoholisoitumaton (!) aviomies sekä kiinnostava työ. Silti Olga ei tunne pärjäävänsä, ja häntä vaivaa krooninen väsymys. Kertomus ei ole poliittisesti poleeminen, mutta se kuvaa viranomaisia ärsyttävällä tavalla, miten huonosti neuvostojärjestelmä pystyy täyttämään omatkaan ihanteensa.
Belinskij, Vissarion Grigorjevitsh (1811-1848), kirjallisuuskriitikko. Yhdessä Dobroljubovin kanssa Belinski on Venäjän kirjallisuuskritiikin suuria klassikoita. Belinski kävi yliopistoa muutaman vuoden, mutta kouluttautui lähinnä itseopiskelun avulla. Belinski oli nuorten kapinallisten voimahahmo, joka ei kuitenkaan ehtinyt lyhyeksi jääneen elämänsä aikana hankkia kokemusta poliisin vainottuna olemisesta.
Belinski oli aikansa ihanteissa kiinni: hän vaati kirjallisuudelta juuri sellaista yhteiskuntakriittistä realismia, joka tuolloin oli tulossa muotiin, ja hän osasi arvioida ajan kirjailijat ajan ehdoilla. Toisaalta Belinskin idealismi, jonka mukaan kirjailijan tuli ennen kaikkea olla aatteiden ilmaisija ja yhteiskuntakriitikko, jäi kummittelemaan pitkiksi ajoiksi käyttökelpoisuutensa jälkeenkin; itse asiassa venäläinen formalismi oli pitkälti kapinaa belinskiläistä kirjallisuuskäsitystä vastaan. Belinski ei myöskään juurikaan piitannut tyylikysymyksistä; Dmitry Svyatopolk-Mirskyn mukaan hän kirjoitti tavattoman rumaa ja kömpelöä venäjää (surely no other writer of Belinsky's importance ever wrote such an execrable lingo).
Belyj, Andrej (oik. Boris Nikolajevitsh Bugajev, 1880-1935), kirjailija. Belyi on Venäjän kirjallisuuden ns. hopea-ajan merkittävimpiä kirjailijoita. Mystiikkaan taipuvaisena hän oli innostunut mm. Jelena Blavatskyn "salaisesta opista", Vladimir Solovjovin kirjoituksista kuin steineriläisyydestäkin. Belyi oli innokas tanssija ja musiikin ystävä, ja ensimmäisissä kokeilevissa proosarunoelmissaan hän kehitteli uudenlaista kirjallista muotoa, jota hän kutsui sinfoniaksi. Luonteeltaan nämä sinfoniat olivat pikemminkin lyyrisiä kuin eeppisiä: varsinaisen tarinan tai juonen sijasta ne keskittyivät kuvaamaan suurten kosmisten voimien yhteenottoja, jolloin ihmiset jäivät vain näiden voimien välikappaleiksi ja marioneteiksi.
Sinfonioiden lisäksi Belyi kirjoitti runsaasti muutakin runoutta, mutta proosa lienee merkittävämpää ainakin meidän ulkomaisesta näkökulmastamme. Pienoisromaani Serebrjanyj golub ("Hopeinen kyyhky") ilmestyi vuonna 1910, ja siinäkin Belyj käsitteli Venäjän kulttuurin peruskonfliktia idän ja lännen välillä. Päähenkilö on kahden naisen loukussa pähkäilevä nuori opiskelija: naiset edustavat tietenkin itää ja länttä. Romaaneissa Kotik Letajev ja Kreshtshenyj kitajets ("Kasteen ottanut kiinalainen"), jotka syntyivät vallankumouksen ja kansalaissodan aikoina, Belyj kokeili omaelämäkerrallista kirjoittamista; myöhemmin ilmestyneet Moskova-kertomukset vievät tätä teemaa pidemmällekin. Puhtaasti omaelämäkerrallisia kirjoja ovat 1930-luvulla ilmestyneet Na perelome dvuh stoletij ("Kahden vuosisadan murroskohdassa") ja Mezhdu dvuh revoljutsij ("Kahden vallankumouksen välissä").
Belyin tärkein teos on kuitenkin suomeksikin käännetty romaani Peterburg - Pekka Pesonen on kirjoittanut siitä myös hienon suomenkielisen tutkimuksen alaotsikolla Vallankumouksen henki hengen vallankumouksessa. Itse asiassa kirja suhtautuu poliittiseen vallankumoukseen lähinnä pilkallisesti: se on täynnä ironisia (nykyään pitäisi kai sanoa: postmoderneja) viittauksia klassiseen kirjallisuuteen, mutta pitää niin vallankumouksia kuin muutakin politiikkaa lähinnä epookkina ja taustamateriaalina, joka ei ole läheskään niin kiinnostavaa kuin ihmisten väliset henkilökohtaiset suhteet.