Hessun hoitopäiväkirja! <3

Vuosi 2008 -- Vuosi 2007

¬ Torstai 25.10.2007 - kirjoittaja MarmelaDi.
Hessua saavuin moikkaamaan heti tallitöiden jälkeen, ja ruuna olikin oikein innoissaan rapsuttelutuokiosta. Se kyhnytti päätään kylkeeni ja mutusteli sormiani (aivan, luit oikein!) varsin tyytyväisenä. Otsatukasta taluttaen vein Hessun tarhasta omaan karsinaansa, ja aloin harjata sitä mutapaakuista. Tarhojen ollessa oikeaa mutavelliä hevosen hoitaminen on varsin epämukavaa puuhaa. Hessun jalat suihkuttelun käytävällä vedellä puhtaaksi, jonka jälkeen kuivasin ne ja putsasin kaviot. Varusteet nakkasin sille päälle, ja suuntasimme kentälle. Tänään menisimme koulua.

Kentällä menimme ensin alkukäynnit rauhassa. Sitten keräsin ohjat käteeni ja rupesimme tekemään voltteja käynnissä ja hain Hessua muotoon. Hiljalleen siirryimme raviin, teimme lisää voltteja ja lisäksi kahdeksikkoa. Teimme myös pysähdyksiä ja temmon vaihteluita. Kokeilimme etuosakäännösstä ja sitten takaosakäännöstä. Hessu oli tänään innolla mukana ja teki oikein hienosti kaikki pyytämäni. Laukkaharjoituksia teimme isolla pääty-ympyrällä ja lopuksi teimme laukanvaihtoja joka viidennellä askeleella. Hienosti meni. Loppuravit menimme löysin ohjin ja loppukäynnit teimme pikkumetsässä. Hessu tuli hiukan hikiseksi enkä minäkään ihan hengästymätön ollut. Kävelimme suoraan tallin ja kipusin selästä alas.

Hoidin Hessun karsinassaan kuntoon, harjasin, putsasin ja kuivasin. Yritin putsata varusteitakin pois mudasta, mitä nyt suurimman osan sain. Maikkuliini ilmestyi nyhtämään punttejani ja meni sitten pitämään seuraa Hessulle. Hessu ja Maikku-vuohi tulevat ihmeen hyvin toimeen ja tuntuvat tykkäävänsäkin toisistaan. Annoin Hessulle pari porkkanaa palkkioksi hyvästä työstä ja rapsuttelin Maikkuakin korvan takaa. Sitten vein Hessun takaisin tarhaan, taas otsatukasta taluttaen, Maikun seuratessa perässä. Sitten siirryin muihin töihin.



¬ Sunnuntai 01.07.2007 - kirjoittaja MarmelaDi.
Hessu oli aivan innoissaan Appelsiiniin muuttamisesta. Uusi talli ja ympäristö on rauhallista ja juuri Hessun mieleen. Ruuna oli pakko päästää heti tarhaan, koska karsinassa harjaamisesta ei mitään tullut. Loppupäivän kulutinkin sitten siihen, että siivoilin Hessun tavaroita kun mies itse ulkoili onnessaan, lämpimässä kesäillassa. :)



¬ Torstai 18.01.2007 - kirjoittaja MarmelaDi.
Loskaa, loskaa ja vielä kerran loskaa. Hirveä keli. Tullessani tallille Hessu nyhjötti tarhan kulmalla, näyttäen siltä että halusi jo sisälle. Ruuna hörähti vaimeasti minut nähdessään, ja kävin suoraan hakemassa riimunnarun tallista. Tarhasta Hessu oli tulossa liiankin innokkaasti, mutta kunnialla sain sen karsinaansa asti. Otin riimun ja kaikki vehkeet pois, ja kävin tallihuoneesta hakemassa harjoja. Otin myös porkkanan mukaan, ja heti karsinalla annoin sen Hessulle. Hessu oli myös tänään iloinen, vielä iloisempi kuin eilen. Harjatessani sitä se pyöri hiukan ja olisi niin kovasti tahtonut vain seurustella kanssani. Hetken aikaa rapsuttelin sitä ja kuiskuttelin korvaan, ennen kuin putsasin kaviot. Sitten kävin hakemassa varusteet, ja laitoin Hessun kuntoon.

Kentälle sain ruunan talutettua ihan keposesti, ja kiristettyäni satulavyön nousin selkään. Maiskautin ja aloitimme alkuverryttelyt käynnillä. Kun aloitimme ravaamisen, menimme voltteja ja kahdeksikkoa. Hessu oli kuuliaisella päällä tänään ja oli hakemassa peräänantoonkin itsestään jo heti alusta. Kunnolla verryteltyämme kävelimme viisi minuuttia, ja sen jälkeen kootussa laukassa menimme ison ympyrän suurentamista ja pienentämistä. Välillä Hessu meinasi lopettaa ja sain sitä hiukan patistella takaisin töihin. Laukattuamme molempiin suuntiin ympyrällä menimme ravia uralla; pitkällä sivulla nopeampaan tempoon ja lyhyellä hidastettuun tempoon. Välillä teimme pysähdyksiä ja peruutettiin muutamia askeleita. Hessu oli kohtuu hyvin koko ajan kuulolla, ja kokonaisuudessaan ratsastus meni hyvin. Menimme loppuverryttelyt ja lähdimme hiukan kävelemään metsän reunaan. Sieltä suuntasimme tallin ovelle, jolla hyppäsin selästä alas ja vein ruunan sisälle.

Tallissa ja karsinassa riisuin Hessulta varusteet pois ja vein ne satulahuoneeseen. Kuivasin ylimääräiset mähmät niistä pois ja kuivasin. Nopeasti palasin Hessun luokse, ja harjasin sen taas kauttaaltaan. Hessu oli jämähtänyt niille paikoilleen ja nyt se ei olisi millään jaksanut nostaa jalkojaan. Sain sen hoidettua lopulta, ja annoin vielä yhden porkkanan. Jäin taas hiukan rapsuttelemaan, ennen kuin menin tsekkaamaan varusteiden paikat ja kunnot. Lopuksi laitoin ruunalle riimun päähän ja vein pieneen siistiin tarhaan ulkoilemaan, koska oli vielä kirkas päivä.



¬ Keskiviikko 17.01.2007 - kirjoittaja MarmelaDi.
Kävin moikkaamassa Hessua hiukan nopeampaan tänään. Hain ruunan sisälle ja harjasin sitä noin tunnin. Hessu nautti täysin siemauksin ja oikein painautui harjaa vasten. Pari kertaa se meinasi tunkea turpaansa taskuihini, eikä millään uskonut ettei minulla ollut makupaloja. Harjaamisen jälkeen käytiin pienellä kävelylenkillä tallin ympärillä, talutin riimunnarulla. Hessu tykkäsi kovin ja kulki korvat hörössä eteenpäin. Kerran meinasi lähteä raviinkin. Tallille takaisin tullessamme tarkistin kaviot ja laitoin iltaruuat odottamaan.

Kävin satulahuoneen puolella sen verran, että laitoin tavarat paikoilleen ja nappasin pari likaista loimea mukaan, jotta voisin pestä ne. Pyyhkäisin myös pari kuraräiskää satulan päältä ja pistin suitset pakettiin. Tavarat olivat kuitenkin suht koht hyvässä kondiksessa, joten laitoin kaiken paikoilleen.



¬ Lauantai 31.12.2006 - kirjoittaja MarmelaDi.
Tänä syksyisen tuntuisena päivänä Hessu ja Ruoska muuttivat asumaan Ahonperän tallille, yksityisiksi asukkaiksi. Lumi oli juuri sulanut edellisenä yönä, ja joka paikassa näkyi kirkkaan vihreää sammalta ja ruohikkoa. Ahonperään saapuessamme Hessu katsoi ihan hämmästyneenä, että missä se kaikki valkoinen ja kylmä aine on. Muutoin matka meni Hessun osalta hyvin, ruuna oli koko ajan rauhallinen ja pirteä. Ahonperässä menimme heti tutkimaan uutta karsinaa, eli vein Hessun sinne. Pistin sen varmuuden vuoksi riimunnarulla kiinni, että sain otettua loimen ja pintelit jaloista. Jotta ruuna saisi hiukan muuta ajateltavaa kuin muut hevoset ja niille hirnahtelu, annoin sille pienen kasan heinää nenän eteen. Ruoskalle tein saman toimenpiteen, vaikka se olikin hiukan arempi kuin Hessu eikä oikein vielä tehnyt muiden kanssa tuttavuutta. Kun ruunat oli saatu turvallisesti uusiin huoneisiinsa, purin niiden tavarat ja omat kamppeeni varustekaappiini. Tarkistin myös että kaikki oli tullut mukaan.

Kun olin saanut sen homman valmiiksi ja Hessu oli syönyt kaiken, otin harjat ja rupesin harjaamaan siitä päälimmäisiä pölyjä. Hessu ei taaskaan meinannut pysyä paikoillaan ja välillä joutui sitä komentamaan. Ruuna oli edelleenkin pirteä oma itsensä, eikä ollut moksiskaan muutosta. Harjattuani sen puhdistin kaviot ja otin Hessulta riimun pois. Toivotin sille hyvät yöt, ja kävin vielä harjaamassa Ruoskan. Ruoska oli levottomampi ja rauhoittelin sitä puhelemalla hiljaa ja rapsuttamalla sitä korvan takaa. Pikku hiljaa ruuna rentoutui ja se rupesi torkkumaan. Pistin ennen lähtöäni molempien iltaruuat valmiiksi, ja poistuin tallilta hyvillä mielin.

Kaiken materiaalin © mmango ellei toisin mainita.