otsikkoinen2.bmp (318294 bytes)


      Tietoa siittolasta, sen tiloista, hinnastosta, tilausvarsoista jne.




  HEVOSET

  Jalostusoriit

  Siitostammat
  Astutukset
  Kasvatit
  Myytävät
  SIITTOLA
  Kartano
  Siittola
  Varusteet
  Muistoissamme
  TOIMINTA
  Kilpailut
  Yksityiset
  Kohokohdat
  Päiväjärjestys
  YLEISTÄ
  Tekijänoikeus
  Linkkejä
  Sähköposti
  Vieraskirja





  SIITTOLASTA

TALLIYMPÄRISTÖ   -  pohjapiirrustukset

Haltian Kartano sijaitsee aivan Haltiajärven läheisyydessä, rauhallisella alueella. Haltian Kartanolle on isommalta
päätieltä matkaa noin 5 kilometriä. Matka on mutkaista, asfaltoitua tietä melkein tallille asti. Viiden kilometrin
ajomatkan jälkeen oikealle kääntyy kuja, kujaa reunustavat vanhat ja komeat tammet (huom! tallin osoite tammikuja).
Tammikujan toisessa päässä hahmottuu jo itse kartano rakennus. Haltian Kartano on itsessään suuri alue. Alueeseen
kuuluu maita 3.5 hehtaaria. Haltian kartanon puoleiset Haltiajärven rannat ovat alueen rajoja. Alueelta löytyy:
4 isoa niittyä, kaksi tallin läheisyydessä ja kaksi vähän ennen metsää, järven rannalla; uimaranta, niin hevosille
kuin ihmisillekin; metsiä ja maita, joissa yhteensä 15 kilometriä maastoreittejä sekä heinä- ja kaurapellot.

Tallialueella, joka sijaitsee kartanon välittömässä läheisyydessä, on kaksi tallia. Isommassa tallissa majailevat
kaikki kartanon omat hevoset (siitos- ja kisahevoset). Pienemmässä on tilaa 12 yksityishevoselle! Isossa tallissa
on 24 karsina lisäksi kaksi karsinaa varsoville tammoille, ne ovat kooltaan 5 x 5 metriä. Tunteja saatetaan
pitää silloin tällöin, mutta niitäkin vain sopimuksesta. Valmennuksia olisi tarkoitus pitää ennen kisoja.
Emme ota hevosillemme hoitajia!!


ISOTALLI eli PÄÄTALLI

Talli on jaettu kahteen kerrokseen. Ylhäältä löytyvät hevosten rehut, purut ja heinät sekä toisesta päästä
vinttiä hoitajien ja tallintyöntekijöiden hengähdyspaikka, jossa on myös mahdollisuudet yöpyä. Täältä
löytyy pöytiä, suihku, kaksi sohvaa, tv, jääkaappi ja mikro sekä kahvinkeitin. Eteisessä on joitakin hevosten
kaappeja, joka eivät ole mahtuneet alakertaan. Tilaa on myös ylimääräisille kamoille, kuten loimille.
  Alakerrasta löytyvät sitten hevoset. Tallista löytyy 24 karsinaa, joista kaksi on varsontakarsinoita. Lisäksi
löytyy vielä pesukarsina sekä tallin perältä eläinlääkärin tilat ja astutuksille varattu paikka. Täällä hevoset
myös kengitetään.
  Talli on tilava, avara ja valoisa. Pienet kattoikkunat tuovat huomattavan valomäärän talliin. Myös kattoon
upotetut halogeenit ovat hyviä valonlähteitä, eivätkä ne ole kenenkään tiellä. Lisäksi jokaisen hevosen kar-
sinan kohdalla on ikkuna, jonka voi helposti avata kesäisin. Kaikki karsinat ovat kooltaan 4 x 4 metriä, joten
hevosilla on paljon tilaa liikkua. Karsinoista löytyy ruokakuppi, automaattinen vesiastia ja tarpeen vaatiessa
virikkeitä, kuten suolakivi. Karsinoiden alaosa on vaaleaa puuta ja yläosa on kalteria. Ovet liukuvat sivulle
ja jokaisesta ovesta saa kalteriosan pois. Oven vieressä on telineet suitsille, satulalle ja loimille sekä suojille
sekä koukku liinaa, riimua tms. varten. Käytävällä on kolme paikkaa joihin hevosen saa kiinni hoitotoimenpiteitä
varten. Kunkin käytävän päässä on vesiallas ja vesikarsinoista saa myös vettä.
  Satulahuone on tilava. Jokaisella hevosella on oma paikkansa siellä. Jokaisen paikalla on kaksi telinettä
satuloille ja kolme suitsitelinettä sekä yksi loimiteline, johon mahtuu n. 4 loimea. Näiden alle mahtuu suurehko
varustearkku, jossa on hevosen henkilökohtaiset varusteet: suojat, harjat, muut varusteet. Paikan vieressä
on kapea kaappi, jossa voi säilyttää esim. näyttelyvarusteita tai lääkkeitä: shampoot, kärpässuojat, kiillotteet,
satulasaippuat jne. Satulahuoneessa on myös laajat kuivaustilat ja paikat, joissa voi putsata kamoja.
Satulahuoneen seinällä on lapussa hevosten ruokintaohjeet, tallin säännöt, tarhauslistat sekä tärkeimmät
puhelinnumerot.

  
Yksityistallin takana on neljä tarhaa, joissa pidetään yleensä oreja tai kesäisin myös tammoja ja niiden alle
vuotiaita varsoja. Isontallin edessä on viisi hiukan isompaa tarhaa, joissa hevosia pidetään sattuman
varaisesti. Alueella on kahden ison laitumen lisäksi myös kaksi hiukan pienempää laidunta. Ne sijaitsevat
kentän vieressä, sekä kaksi keskikokoista ruohopohjaista laidunta parkkipaikalla.
   Kentän löytää n. 10 metrin päästä isosta tallista. Kooltaan se on 50 x 100 metriä ja sen voi tarpeen tulleen
jakaa kahtia. Estevarasto sijaitsee kentän vieressä, niin ettei esteitä tarvitse lähteä raahaamaan kaukaa.
   Maneesille on hiukan pidempi matka. Kun lähtee kävelemään polkua pitkin Haltiajärven rantaa kohti,
joka toimii myös uittorantana, löytää maneesin n. 100 metrin päästä tallilta. Maneesi on vasta rakennettu
ja se on kooltaan 40 x 90 metriä. Maneesissa on myös estevarasto sekä katsomo ja wc. Maneesissa
pidämme kaikki kilpailumme. Välioven voi sulkea tarpeen vaatiessa.


HINNASTO - katso täältä!


IKÄÄNTYMINEN

Siittolan hevoset ikääntyvät osittain VHKR:n mukaisesti. Ne ikääntyvät yhden vuoden yhdessä IRL kuukaudessa.
Kun ne on vieroitettu kahden viikon vanhoina, niin kuukauden päästä siitä ne ovat 4-vuotiaita. Varsoina
ne siis kasvavat yhden vuoden IRL viikossa, kunnes saavuttavat 4 vuoden iän. Tammat ovat kantavina
kolme viikkoa ja varsa siis vieroitetaan kahden viikon kuluttua syntymästä.

SIITOSTOIMINTA

Kasvatteja Haltian Kartanolla syntyy tästä päivästä lähtien harvoin. Tilalla on lähinnä oreja, joilla kilpaillaan
mahdollisimman paljon jaosten alaisissa kilpailuissa. Kasvattien vanhemmat valitaan huolella ja pyrimme
käyttämään jalostukseen oreja ja tammoja, joilla on jalostuksen kannalta tärkeä suku, paljon kilpailutuloksia
esim. KRJ:n kilpailuista (siis vanhempia, jotka ovat keskittyneet yhteen lajiin) sekä jotain näyttöä
näyttelykentiltä. Hevosella täytyy olla luonnetta, pelkät kilpailutuloksetkaan eivät aina ratkaise. On hyvä,
jos oriilla on jälkeläisiä, niitä ei kuitenkaan saa olla liikaa. Tammalla sellainen muutama jälkeläistä. Kartanon
hevoskanta yritetään muutenkin pitää pienenä!
Syntyvät kasvatit saavat nimensä eteen etuliitteen H.T. Tämä on se yleisimmin käytetty. Jos tilalla syntyy
suomenhevoskasvatti, saa se tällöin etuliitteen Haltian. Oriimme ovat koko ajan siitoskäytössä, poikkeustilanteita
lukuunottamatta. Kesäisin niillä on pienehkö tauko, jolloin ne keskittyvät kisaamiseen.

TILAUSVARSA

Tilausvarsa tarkoittaa sitä, että voit "tilata" varsan, jonka kummatkin vanhemmat ovat siis omistuksessani.
Jokaisen syntyvän tilausvarsan eteen tulee kasvattajanimemme, mutta voit itse päättää sukupuolen. Nimet
varsoille valitsen minä, eli varsan nimeen, ei voi tilaaja vaikuttaa
, ehdotuksia otetaan kuitenkin vastaan.
Sitten kun varsa on syntynyt, ilmoitan siitä tilaajalle, ja hän voi kahden viikon päästä syntymästä käydä
hakemassa varsan itselleen. Siitä päivästä kun tilaaja on varsan hakenut on hänellä kaksi viikkoa aikaa
ilmoittaa varsan uusi osoite. Jos näin ei tapahdu, niin joudun valitettavasti hakemaan varsan takaisin itselleni.

Miten toimin, kun haluan tilausvarsan?

Ensin valitset tallista sopivat vanhemmat, tarkista kuitenkin sukutaulut, ettei synny sisäsiittoisia varsoja.
Sen jälkeen lähetät sähköpostia os. haltiankartano@hotmail.com ja kerrot sähköpostissa seuraavat asiat,
seuraavassa järjestyksessä:

Astutus pvm, isä x emä, varsan sukupuoli, oma nimesi ja e-mail, talli ja URL sekä varsan käyttötarkoitus


 


Etusivulle

Kaikki sivuilla esiintyvä materiaali © Sanna ja Leena Koski (haltian_kartano@hotmail.com) © lay: acilles 2003 ja Leena Koski 2004, ellei toisin mainita.
Kaikenlainen kopiointi kielletty! Sivut suunniteltu IE:lle, 1024 x 768 resoluutiolle sekä 32-bittisille väreille.