luonne
Luonteeltaan Sussu on itse melko villihkö vieläkin, vaikka on paljon ikäänsäkin rauhoittunut. Edelleen kuitenkin täynnä positiivista energiaa joka on välillä vähän liiankin voimakasta.
Ajaessa on edelleen hyvin syttyväinen. Kuuliainen kuitenkin, mutta tamman jalat ja pää vie enemmän kuin kuskilla on voimaa ottaa takasin.
Voitti nuorempana monia vanhempiakin hevosia nopeudessa, ja luonnostaan tammalla on hyvä peruskunto. Kilpakausi kestikin tällä tammalla 12-vuotiaaksi asti.
historiaa
Tähän tammaan kohdistui paljon toiveita, sillä se oli sekä isänsä että emänsä viimeinen jälkeläinen. Totaalisesti Maineen-Menon viimeinen jälkeläinen, ori nimittäin menehtyi traagisesti parin päivän päästä astuttuaan Suhinan, joka jäi monen hyvän varsomisen jälkeen eläkkeelle.
Vähän ennen vuotiaaksi tuloaan tammaa alettiin jo vanhohen hevosmiesten opin mukaan kouluttaa, kun niin virkeä varsa oli. Kolmivuotiaana jo sitten ajettiin koelähtö hyväksyttäväksi läpi. Ja tamma kilpailu muhkeat yhdeksän vuotta hyvin vaihtelevalla menestyksellä.
muuta
Erittäin hyvässä kunnossa vieläkin. Jossain varsojen välissä voidaan vielä ajatella starttaamista, koska tammaa on pakko treenata kokoajan. Muuten siitä tulee tikittävä aikapommi.
ylös