Suomeksi Etusivu Käytäntö Ilmoittautuminen Säännöt Aloittelijoille Puku ja aseistus Tekemistä peliin: Musiikki Tanssit Uhkapelit Ajankohtaiset puheenaiheet Ajankuvaa: Tilanne Länsi-Intiassa Raha ratkaisee Laivat puuta... ...ja miehet rautaa Elämä merimiehenä Tunnettuja merenkulkijoita Lippu liehumaan! Kiitokset		Elämä merimiehenä Laivan arkea Merirosvoudesta on kehittynyt erittäin vääristynyt kuva useille. Sitä saatetaan pitää kiehtovana, jopa romanttisena elämäntapana. Merirosvot eivät suinkaan aina saaneet edes nauttia ryöstöpuuhista ja tappeluista, pitkät merimatkatkin jo takasivat sen, ettei moni näitä tavoitteita saavuttanutkaan. Todellisuudessa pelkkä hengissä ja terveenä pysyminen oli jo taito sinänsä, sairaudet, huono ravinto sekä myrskyt vaativat vaihtelevan kokoisesta miehistöstä useasti monia henkiä. Samoista ongelmista kärsivät toki merirosvojen lisäksi muutkin merenkävijät. Ruokapöydän antimet Laivaankaan ei loputtomasti ruokaa mahtunut, merimatkat määrättiinkin usein laivaan mahtuvan ruoan mukaan. Ruoan säilytys tuotti myös ongelmia, suolalihakaan ei välttämättä pysynyt pilaantumatta ja kuoriaiset vähensivät tasaisesti pääasiassa jauhoista ja vedestä leivottujen korppujen määrää. Joskus mukaan otettiin eläimiä, kuten kanoja, ja toisinaan miehistö pyydysti ruoaksi myös kaloja ja kilpikonnia. Tuoreiden hedelmien ja vihannesten saanti oli hankalaa, eikä niiden terveydellistä merkitystä vielä ymmärretty. C-vitamiinin puute johti ”keripukiksi” kutsuttuun tautiin. Tynnyreihin varastoidun, helposti pilaantuvan veden lisäksi miehistö nautti olutta, rommia ja omenaviiniä. Yhdessä laivassa saattoi olla ainoastaan 15 000 litraa vettä, verrattuna 50 000:teen litraan olutta! Rommia juotiin harvemmin kuin olutta, mutta yksi rommiannos vastasi kuitenkin kahta nykyistä rommipulloa. Sairaudet Merillä kärsittiin myös useista sairauksista. Rotat kantoivat mukanaan vaarallisia tauteja, pilaantunut ruoka ja c-vitamiininpuute aiheuttivat monia kuolemia. Keripukiksi kutsuttiin tautia jossa hampaat irtoilivat, ihoon ilmestyi haavoja ja muuttui kalpeaksi, sääret turposivat ja sairastava kärsi kovasta ripulista. Vasta vuonna 1753 sitrushedelmien vaikutus huomattiin, tauti johtui merimiehien suuresta c-vitamiininpuutteesta.  Keltakuume oli moskiittojen levittämä tauti. Sairastunut poti kovaa kuumetta, ja saattoi taudin pahentuessa antaa ylen verta ja kuolla. Punatauti aiheutti suuria tuskia ja pitkäaikaista ripulia. Kuolioitakin saattoi ilmetä, jolloin laivan lääkäri, tai jopa puuseppä, sai päätettäväkseen leikatako irti kuolion omaavan jäsenen. Merenkulku Monet vaarat vaanivat purjelaivoja merimatkoilla. Tuulet, myrskyt, merivirrat, karit, riutat, tulipalot ja jopa jäävuoret aiheuttivat suuria vahinkoja. Maantieteellisiin karttoihinkaan ei kovin hyvin voinut luottaa ja muut paikannusvälineetkään eivät tarkkaa sijaintia välttämättä kertoneet. Suunnistaja valitsi turvallisimmat reitit erilaisia instrumentteja käyttäen. Ajan, paikan ja nopeuden mittaamiseen oli jo keksitty omat yksinkertaiset laitteensa. Oktantteja ja sekstantteja käytettiin paikan määrittelemiseen, myös kompassit olivat käytössä. Syvyyden mittaamiseen käytettiin käsiluotainta. Syvyysyksikköinä toimivat sylit (= 1,66 m). Nopeuden mittaamiseen käytettiin lokilevyä ja lokiliinaa jossa oli solmuja joka 15 metrin päässä. Liinan annettiin kelautua vapaasti mereen laivan perään ja jälkeenpäin laskettiin kelautuneitten solmujen määrä. Nopeudeksi osoittautui sama määrä peninkulmia tunnissa kuin solmujen määrä 30 sekunnissa. Kauniilla säällä ja rauhallisemmalla tuulella, kun märssyvahditkin saivat levähtää, pestiin pyykkiä, tehtiin käsitöitä, soiteltiin ja lauleltiin. Kalastuskin kävi päinsä vain tyynellä säällä sillä kalat eivät ehtineet tärpätä liian nopeassa vauhdissa. Huomioikaa että kaksintaistelut ja uhkapelit olivat kiellettyjä laivalla. Säännöt Ilman sääntöjä ei pitkälle vedeltäisi, siis myös kovimmillakin merirosvolaivoilla oli omat sääntönsä. Monissa laivoissa saattoi olla kirjallinen sopimus aarteiden jakamisesta. Usein kapteeni ja aliperämies saivat kaksi kertaa enemmän saalista kuin muu miehistö. Korvauksia jaettiin raajansa menettäneille sopimusten mukaan, ja haavoittuneita hoidettiin. Monilla laivoilla oli myös tiukat käyttäytymissäännöt; naiset, uhkapeli ja tappelut jätettiin kaikki maissa hoidettaviksi. Laivoissa saatettiin myös äänestää päätöksistä ja reiteistä. Rangaistukset Rangaistukset laivalla Olikohan merimiehillä liikaa aikaa vaiko mielikuvitusta, sillä rangaistuksia oli lukuisia. Rangaistuksia sai sääntöjen rikkomisesta ja salamatkustamisesta. Rangaistus riippui rikoksesta, helpoimmin saatoit päästä kantta kuuraamalla tai pari ateriaa väliin jättämällä. Rangaistuksia saatettiin myös suorittaa seuraavin tavoin: Rautoihin kanteen kahlehdittuna saatoit kokea kaikki luonnonvoimat, riippuen kahlehdittuna olemiesi päivien lukumäärästä. Sade, tuulet, myrskyt, kuumuus sekä nälkä kuuluivat asiaan. Ruoskiminen oli tavallinen rangaistus. Ruoskimiseen käytettiin usein kattiruoskaa. (60 cm pituinen nippu köysiä. Jokaisessa ”hännässä” kolme tervattua, kovaa solmua, kahva puusta/köydestä.) Kattiruoskaa saatettiin tehostaa siihen solmituilla kalakoukuilla ja musketinkuulilla. Ruoskimisen jälkeen haavoihin saatettiin hieroa suolaa ja etikkaa. Ruoskimisesta jäävää ”ruudukkoa” selässä kutsuttiin merimiesten keskuudessa ruutupaidaksi. Myös ”Cat o’ Nine Tails” oli käytetty ruoska joka koostui yhdeksästä naudan tai hevosennahasta punotusta piiskasta, jota saatettiin tehostaa samalla tavalla kuin kattiruoskaa. Merellä kun oltiin, seuraavat merirangaistukset olivat tavallisia. Kölihaalauksessa rangaistava sidottiin köyteen, heitettiin veteen ja vedettiin kölin ali. Hyväkeuhkoiset, tai –onniset, saattoivat selvitä hengissä. Lankkua pitkin kävelystä ei ole varmoja todisteita. Saattaa olla että tämä tapa esiintyy vain kirjoissa ja elokuvissa! Sukelluttamisessa rangaistava sidottiin köyteen ja heitettiin mereen laivan perään, mahdollisesti pää veden alla. Hinaamisessakin toimittiin näin mutta pää oli usein veden pinnan yläpuolella. Rangaistava saatettiin myös ommella vanhaan purjekankaaseen ja heittää mereen, joka tuotti saman varman kuoleman kuin painoon kiinnittäminen ja mereen heittäminen. Usein myös harjoitusmaalina käyttö tuotti tämän tuloksen. Myös tulta käytettiin rankaisemiseen. Polttamisessa rangaistava sidottiin kiinni ja hänen varpaittensa ja sormiensa väliin työnnettiin palavia köydenpätkiä. Joskus rangaistava saatettiin jopa ripustaa laivan keittotulen ylle. Mikäli miehistö halusi rangaistavalle mahdollisuuden jäädä henkiin, mutta laivan ulkopuolella, hänet saatettiin jättää autiolle saarelle. Nälkäänkuolemisen riski ja sekoaminen olivat tavallisia tässä yksinäisessä kohtalossa. Merirosvojen rangaistukset Kiinni jääneille merirosvoillekin langetettiin erilaisia tuomioita, riippuen maasta ja rikoksesta. Tavallisin tapa oli hirttäminen, ja joskus hurjimmat merirosvot jätettiin hirttämisen jälkeen rautahäkkiin (tämän takia jotkut vangit mitattiin ennen teloitusta) lintujen syötäväksi ja säiden armoille. Lihan tuli mädäntyä pois ruumiista ennen alas ottoa, joten ruumis saattoi roikkua parisen vuotta paikallaan.  Hirttäjäisiä saatettiin myös kutsua ”Hampputansseiksi” tai ”Hamppuhyppelyiksi” (Nimet tulevat hirtettyjen kuolinkouristuksien sätkimisestä hamppuköyden päässä). Hirttämistä käytettiin eniten englannissa. Espanjalaiset käyttivät ”garottea” (köydellä tai erilaisilla apuvälineillä kuristamista) merirosvojen teloittamiseen. Espanjalaisten huhutaan myös 1600-luvun alussa katkaisseen vankiensa raajat, voidelleen ne hunajalla, sitoneet teloitettavat seipäisiin ja jättäneen heidät hyönteisten ja lintujen syötäviksi. Ranskassa monet merirosvot lähetettiin orjiksi siirtomaihin. Myös armahduksia jaeltiin niille jotka olivat pakotettuja merirosvouteen eivätkä olleet ottaneet osaa hyökkäyksiin ja käyttäneet aseita muita vastaan. 1700-luvulla, ennen pelimme in-game päivämäärä seuraavat nimekkäät merirosvot on jo teloitettu: 1701 Toukokuussa: Kapteeni William Kidd ja 8 muuta, sekä 24 ranskalaista merirosvoa Lontoon teloituspaikalla 1704 Kesäuussa: John Quetch ja 6 muuta Bostonissa 1705 Elokuussa: Thomas Green ja 6 muuta Edinburghissa 1717 Lokakuussa: 8 Sam Bellamyn miestä Bostonissa 1718 Maaliskuussa: 13 Mustaparran miestä Virginiassa Taistelut ja hyökkäykset Riippumatot kerättiin parrasverkkoja vasten vihollisen tulitukselta suojaamaan, kanuunoja alettiin pikkuhiljaa valmistella – nämä olivat selviä merkkejä taistelun tulosta.  Merirosvot luottivat suuresti purjehdustaitoihinsa ja sisukkaaseen miehistöönsä, ja saivatkin ajettua kauhua kauppalaivojen kapteeneihin. Kidutuksen, vangiksijäämisen ja oman miehistön menettämisen pelko ajoi monet kauppalaivat pakenemaan. Taisteluissa tuuli oli erittäin suurena osana onnistumista. Tuulen yläpuolella oleminen vihollisaluksiin nähden antoi laivalle paremmat mahdollisuudet liikkua kuin vihollisalukselle. Tämä antoi laivalle vapauden ottaa taisteluhaasteen vastaan – tai kieltäytyä siitä. Myös suurempi syväys suojasi kallistuneen laivan runkoa tykkitulelta. Myrskyisissä olosuhteissa laivan kallistuminen esti kuitenkin usein alapatteristoa (alimpia kanuunoja) tomimaista. Tuulen alapuolella oleminen vihollisaluksiin nähden auttoi kallistumaa suojaamaan kantta paremmin, tykkien sisäänveto ja lataus kävi helpommin eikä laukausten savu kertynyt yhtä sankaksi. Kokeneet merikarhut osasivat käyttää näitä kaikkia mahdollisuuksia hyväkseen. Tuulet, taktiikka ja ajoitus, mutta myös miehistön tiimityö olivat tärkeitä tekijöitä. Kaapattavia/ryöstettäviä laivoja lähestyttiin myös väärän lipun alla, ja vasta kun oltiin voitokkaan lähellä ripustettiin kapteenin oma lippu märssytankoon (Kts. enemmän: Lippu liehumaan!). Jos taistelu sujui suunnitelmien mukaisesti hyökkääjät saattoivat nousta toisen laivan kannelle. (Tämä tapahtui kuitenkin usein vasta jonkun aikaisen tulittelun jälkeen, mikäli kaapattava/ryöstettävä kauppalaiva ei ollut kyvytön ampumaan ollessaan niin täynnä lastia.) Tällöin hyökättävän laivan köysistöön heitettiin ns. entraushakoja (Köysi jonka päässä on koukku). Näillä laiva vedettiin lähemmäksi. Sekasorron saavuttamiseksi hyökättävälle laivalle saatettiin heittää terva-ammuksia (sytyttivät purjeet tuleen tai levittivät savua) ja niiden hämätessä paljasjalkaiset merimiehet saattoivat astua vihollisten heittämien terävien sirujen päälle. Laivan kannella käydyissä taisteluissa käytettiin lyhyitä miekkoja, tikareita, kirveitä, pistooleja ja musketteja. Jotkut kapteenit upottivat jopa oman laivansa jotta saisivat miehensä sisukkaampaan taisteluun ilman pakokeinoja.  Mikäli merirosvojen vaihtelevien pituisten taistelujen jälkeen onnistui vallata laiva, sai kukistettu miehistö valita merirosvoudesta ja kuolemasta. Mikäli laivaston upseeri jäi laivalle vangiksi häntä kohdeltiin usein samalla tavalla kuin upseeri itse oli kohdellut miehistöään. Kirvesmies ja purjeentekijät huolehtivat jälkeenpäin laivalle koituneista vahingoista, laivan lääkäri, kyseisen puutteessa jopa kirvesmies, hoiti esim. isompia amputointeja ja hoiti haavoittuneita. Merirosvot eivät hyökänneet ainoastaan merillä vaan meren lähelle sijoitetut varakkaat satamat olivat usein hyökättyjä kohteita. Satamiin rakennettiin kuitenkin usein isoja linnoituksia suojaamaan siirtokuntia niin maa- kuin merihyökkäyksiltäkin. Elämä maissa Merimiehet eivät välttämättä aina rakastaneet merellä olemista, vaan näkivät sen välttämättömänä askeleena rikastumiseen. Monet odottivat maihinnousua monen rankan meriviikon jälkeen, ja näkivät sen mahdollisuutena palkita itsensä kunnolla kovasta työstään. Ryöstösaaleilla tienatut rahat kuluivat laivoilla kielletyissä uhkapeleissä, juomisessa ja naisten viihdyttämisessä. Ilo otettiin irti niin kauan kuin maalla oltiin! Aina ei ollut helppoa koota juhlimisen makuun päässyttä miehistöä takaisin laivalle. Varsinkin laivaston aluksilla oli omat värväyspartionsa, jotka keräsivät satamista löytämiään purjehduskelpoisia miehiä, juottivat heidät humalaan tai raahasivat heidät muuten vain laivalle uutta matkaa varten. Englannin laivaston laivat kävivätkin usein vain englantilaisissa sotilassatamissa - muissa tapauksissa laiva ankkuroitiin jonnekin vierassataman lähinurkille, mehistö jäi laivaan, vain harvoilla oli maihin asiaa isoveneillä. Maalle noustiin myös korjaamaan aluksia, täyttämään ruokavarastoja sekä myrskyjä ja jahtaajia pakoon. Laivankorjauspaikat koitettiin pitää salassa vihollisilta sillä rannalle vedetty laiva olisi ollut helppo saalis. Harvemmin kuin kerrotaan merimiehet nousivat maihin piilottamaan aarteitaan, mutta sitäkin on esiintynyt.