1.5 Treffit Vampyyrin Kanssa |
Kun tyttöjen ihannoima Owen pyytää alkaa osoittaa kiinnostustaan Buffyyn, on asiaan sanottavaa yhdellä jos toisellakin. Giles on huolissaan, ettei Buffy ota vakavasti ennustuksia, joiden mukaan vampyyrien Herra saisi pian rinnalleen Valitun, soturin, jonka on määrä nousta viiden ihmisen tuhkista. Xander puolestaan on mustasukkainen, koska Buffy on kiinnostunut toisesta kundista. Sunnydaleen ajavassa busissa matkaa vaarallisen oloinen, hullu mies, joka pelottelee muita matkustajia synkeillä ennustuksilla tuomiosta. Bussi joutuu vampyyri-hyökkäyksen kohteeksi ja viisi ihmistä kuolee. Cordelian häiriöintiyrityksistä huolimatta Buffy saa sovittua ihka oikeat treffit Owenin kanssa seuraavana aamuna ja illalla Xander ja Willow auttavat häntä valmistautumaan. Paha vain, että Giles kuulee viiden ihmisen kuolemasta ja yhdistää sen ennustukseen Valitusta. Hän yrittää saada Buffyn mukaan ruumishuoneelle kanssaan, mutta koska tällä on treffit, joutuu hän menemään yksin. Buffyn ja Owenin treffit saavat lukuisia muitakin keskeytyksiä. Ensin Angel kehottaa Buffya olemaan varuillaan, ja kun Giles joutuu vampyyrien saartamaksi ruumishuoneella, joutuvat Willow ja Xander hakemaan Tappajan apuun. Buffy lähtee pelastamaan Valvojaansa, mutta Owen seuraa innostuneesti mukana. Ruumihuoneella joukon kimppuun hyökkää bussiturmassa vampyyriksi muutettu hullu mies, jonka Giles ja Buffy uskovat olevan Valittu. Owen on vähällä saada surmansa, mutta lopulta Buffyn onnistuu tappaa "Valittu". Seuraavana aamuna Owen on innoissaan lähdössä Buffyn mukana uudelle, hengenvaaralliselle retkelle ja poikaa suojellakseen, Buffy joutuu antamaan tälle rukkaset. Viemäriluolassaan Herra toivottaa tervetulleeksi nuoren pojan, joka myös matkasi turmaan joutuneessa bussissa... nimittäin oikean Valitun. |
Jakso esitettiin 16/6/2003 |
VAARNAN henkilökohtainen mielipide jaksosta: Ja oli aika jolloin Buffy ei vielä tapaillut vain vampyyreita… Uskomatonta mutta totta! Ykköskauden ”Riley”, eli Owen, Buffyn ei-niin-mysteerinen treffiseura oli ensimmäinen kundi, johon Buffy osoitti avointa kiinnostusta tässä sarjassa. Tiedämme, että Tappajamme oli jo tässä vaiheessa ”huomannut” Angelin (no, kuka nyt voisi olla huomaamatta?), mutta sinänsä kaksikolla ei ollut vielä tässä vaiheessa mitään säpinää meneillään. Joten kas kummaa, Buffy pääsi illan jaksossa treffeille ihan ihmisen kanssa! Mutta kuten jo tässä vaiheessa huomataan, seurustelu sellaisen tyypin kanssa, kuka ei tunne Buffyn Tappajan taustaa, johtaa vain sydänsuruihin tai pahimmassa tapauksessa poikaparan kuolemaan! Mutta Owenin kunniaksi on sanottava, että hän suhtautui ihailtavan rennosti Buffyn ”omituisuuteen” (peruuntuneet ensitreffit Bronzessa… Gilesin, Xanderin, Willow’n ja Angelin ilmestyminen heidän toisille treffeilleen… melkein tapetuksi tuleminen ruumishuoneella kakkostreffien päätteeksi…). Kyllähän me pidimme Owenista, vai mitä? :-) Ihastunut Buffy on myös aika metka tapaus. Tyypilliset tyttömäiset kommentit, kuten ”Does this outfit make me look fat?” kuulostavat Tappajan suusta hyvin koomisilta, mutta onhan se niin, että tämä ykköskauden Buffy Summers (kuten olemme jo todenneet useaan otteeseen viime viikkojen aikana) on 16-vuotiaana viattomampi ja naiivimpi kuin tulevaisuuden minänsä. Oli myös huvittavaa seurata Valvojan ja Tappajan nahistelua, kun sääntöihin rakastunut Giles joutuu sietämään Buffyn 90-luvun rentoa elämänasennetta. Erityisen hauskaa oli ainakin minulla siinä kohdassa kun Giles julistaa Buffylle koulussa, että illalla pahuuden voimat tulevat olemaan valloillaan ja seuraava kohtaus on, kun kaksikko istuu kuolemanhiljaisella hautausmaalla tylsistyneenä tekemisen puutteesta! Oli myös hauskaa hykerrellä mustasukkaisille miehille, Xanderille ja Angelille. Erityisesti jälkimmäinen oli hupaisa tällä kertaa. BtVS-sarjassahan olemme tottuneet yleensä aika synkistelevään Angeliin, kun taas omassa sarjassaan hän osaa olla joskus suorastaan uuvuttavan hauska! Bronze-kohtauksessa oli kuitenkin havaittavissa merkkejä muustakin kuin synkistelevästä Angelista. Kelatkaa vaikka videoiltanne se kohta, missä Angel juttelee Buffyn kanssa Bronzessa ja Owen palaa tiskiltä Buffylle ostamiensa herkkujen kanssa. Angelin omahyväinen ilme on hulvaton! Xander puolestaan aiheutti monetkin hyvät naurut kotikatsomoissa, neuvoessaan kyyhkyläisiä (Buffya ja Owenia) miten näiden tulisi käyttäytyä treffeillään. Buffylle hän tarjosi deittiasusteeksi paksua toppatakkia (no, se olisi takuulla tehnyt vaikutuksen, vaikkakaan ei ehkä kovin hyvää sellaista) ja Owenia hän kehotti olemaan edes vilkaisematta Buffyyn illan aikana! Heh… Buffy ja miehet… mikä ehtymätön komedian lähde! Tämä jakso valloitti hauskuudellaan ja kepeydellään, vaikka mukaan mahtuikin myös jatkumon kannalta tärkeä tapahtuma, nimittäin Valitun nousu ja liittyminen Herran joukkoihin. Ja Herrasta puheen ollen… pakko sanoa, että tämä BigBad on paljon loistavampi kuin muistinkaan! Tai ehkä vastaheränneet lämpimät tunteeni johtuvatkin vain siitä, että sain ilokseni kuulla häneltä tässä jaksossa, sarjassa suorastaan kuuluisaksi asti yleistyneen repliikin ”Here endeth the lesson”, jota ovat myöhemmin toistaneet sekä Buffy, että ykköskaudella vielä tuntematon, mutta myöhempinä aikoina valtavan fanilauman kerännyt Spike-vampyyri. Buffyn ja Owenin tiet erkanivat lopussa, mikä tuskin oli yllätys kenellekään (edes spoilaantumattomille). Gileshan on lopulta oikeassa. Tappaja tarvitsee kumppanikseen sellaisen, joka tuntee hänen salaisuutensa ja ymmärtää sen mukanaan tuomat vaarat. Tällä hetkellä ehdokkaiksi jäävät siis vain Xander, Giles ja Angel. Hehe… kenen luulette voittavan kilpailun? -9+ |
Kuvat web-osoitteesta Romance-on-btvs.com |
Mustasukkainen tapaus, numero yksi: Xander Harris. |
Buffy: "This is the 90's. The 1990's, in point of fact, and I can do both. Clark Kent has a job. I just wanna go on a date." |
Dialogit web-osoitteesta Studiesinwords.de |
D i a l o g e j a : Giles: Oh, the Order of Aurelius. Yes, you're right. Buffy: Ooo, two points for the Slayer, while the Watcher has yet to score! Buffy: That was Owen! Giles: Yes, I remember. Buffy: Do you have any more copies of Emily Dickinson? I need one. Giles: Buffy, while the mere fact of you wanting to check out a book would be grounds for a national holiday, I think we should focus on the problem at hand. Buffy: Right. I'm sorry, you're right. Vampires. (looks down at her dress) Oh. Does this outfit make me look fat? Willow: Owen Thurman was talking to you? Buffy: It's all true. Willow: Wow! He hardly talks to anyone. He's solitary, mysterious... He can brood for forty minutes straight, I've clocked him. Xander: So, Buffy, how'd the slaying go last night? Buffy: Xander! Xander: I mean, how'd the *laying* go? (gets another look from Buffy) No, I don't mean that either. Giles: My calculations are precise. Buffy: Nuh! They're bad calculations! Bad! Willow: Buffy has a really important date. Buffy: Owen! Giles: Alright, I-I'll just jump in my time machine, go back to the twelfth century and ask the vampires to postpone their ancient prophecy for a few days while you take in dinner and a show. Buffy: Okay, at this point you're abusing sarcasm. Buffy: And look, I won't go far, okay? If the apocalypse comes, beep me. Cordelia: Ooo! Hello, salty goodness! (to her friend) Pick up the phone, call 911. That boy is gonna need some serious oxygen after I'm through with him. Angel: (Walks straight past Cordelia, over to Buffy) Buffy. Buffy: Angel. Cordelia: (to herself) Why is this happening to me? Giles: Owen? You brought a date? Buffy: I didn't bring him, he came. Giles: Buffy, when I said you could slay vampires and have a social life, I didn't mean at the same time. |
l |
Owen saa treffeille mukaansa muutakin kuin Buffyn... |
Mustasukkainen tapaus numero kaksi: Angel. |
Ja kaikkien ensitreffien tavoin, myös Buffy ja Owen päätyvät taistelemaan hengestään ruumishuoneella... |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |