ep516

5.16 Ruumis

(Jatkuu suoraan edellisen jakson loppukohtauksesta) Buffy yrittää herättää äitiään ja soittaa sitten hätänumeroon. Elvytys ei tehoa ja hän joutuu odottamaan ambulanssia. Kun lääkintämiehet saapuvat paikalle, ei mitään ole enää tehtävissä. Toinen miehistä ilmoittaa Joycen kuolleen. Giles saapuu paikalle ja järkyttyy tapahtuneesta. Hänen onnistuu kuitenkin lohduttaa Buffya, joka on täysin shokissa. Koulussa Dawn on murheissaan, koska koulun juorukello on levitellyt hänestä ilkeitä huhuja. Juuri kun Dawnin päivä on paranemassa, koska mukavan oloinen koulutoveri (Kevin) osoittaa kiinnostustaan häneen, saapuu Buffy paikalle ja pyytää saada puhua siskonsa kanssa. Kun Dawn kuulee äitinsä kuolemasta hän ei ole uskoa Buffya. Xander ja Anya saapuvat Willow'n ja Taran asuntolalle hiljaisina. Willow on hermostunut ja vaihtaa jatkuvasti paitaa, peläten, ettei mikään hänen vaatevalinnoistaan sovellu tilanteeseen, jossa läheinen ihminen on kuollut. Tara yrittää lohduttaa tyttöystäväänsä ja onnistuu siinä hetkellisesti. Xander ja Anya saapuvat paikalle ja kaikki ovat hyvin järkyttyneitä. Anya valittaa epätoivoisena, ettei ymmärrä miten ihmiset voivat noin vain kuolla pois. Xander haluaa syyttää Glorya tai taitamattomia lääkäreitä Joycen kuolemasta ja iskee lopulta nyrkkinsä seinän läpi.
Sairaalassa Buffy ja muut saavat kuulla, että kuolinsyy oli aivoverenvuoto Joycen kasvainleikkauksen jäljiltä. Dawn haluaa nähdä äitinsä vielä kerran ja livahtaa ruumishuoneelle, missä hänen kimppuunsa hyökkää vampyyri. Buffy saa tukea Taralta, jonka äiti on myös kuollut. Pian Buffy älyää lähteä etsimään Dawnia ja ehtii juuri ja juuri pelastaa tämän joutumasta vampyyrin ruuaksi. Taistelun tuoksinassa Joycen ruumista peittänyt lakana putoaa ja tytöt näkevät äitinsä kylmät, elottomat kasvot pimeydessä.

Jakso esitettiin 25/5/2003

VAARNAN henkilökohtainen mielipide jaksosta:

Tällaisina aikoina sitä todella huomaa, miten tiivis yhteisö Buffy ja Scoobyt loppujen lopuksi ovatkaan. Joyce ei ollut koskaan yksi taistelujengistä, mutta silti hänellä oli vaikutuksensa kaikkiin henkilöihin. Hänen poismenonsa kosketti jokaista sarjan hahmoa jollain tavalla ja oli hyvin liikuttavaa nähdä, miten kukin otti uutisen vastaan tahollaan. On ymmärrettävää, että eniten perhetragedia koskettaisi Dawnia ja Buffya, sekä Willow’ta, Xanderia ja Gilesia, koska nämä ovat tunteneet Buffyn äidin jo vuosia. Oli kuitenkin harvinaisen sydäntä särkevää nähdä, miten, ei ainoastaan Joycen kuoleman, vaan kuoleman yleisestikin läsnäolo vaikutti Anyaan, jonka vielä toivomusdemonipäivinään ei tarvinnut vaivata päätään moisilla ihmisten murheilla. Jakson ehkä surullisin kohtaus olikin Anyan epätoivoinen puhetulva Willow’lle ja Xanderille, kun hän selittää, ettei ymmärrä miksi Joyce ei voi vain palata takaisin ruumiiseensa, juoda hedelmäboolia ja elää taas. Ja Emma Caulfield ansaitsisi Emmyn suorituksestaan! Willow ja Xander yrittivät lieventää suruaan suuntaamalla sen johonkin muualle. Xander halusi lähteä kostoretkelle Glorya vastaan, vaikka tällä ei ollutkaan ollut mitään tekemistä Joycen kuoleman kanssa ja Willow katsoi parhaaksi vaihtaa puseroaan jatkuvasti, välttyäkseen pysähtymästä ja ajattelemasta tapahtunutta. Se olisi ehjä ollut koomista jossain toisessa tilanteessa. Nyt Willow’ta kävi vain sääliksi. Dawn nosti eteensä suojamuurin ja jopa hyökkäsi Buffya vastaan, väittäen tätä valehtelijaksi, kuultuaan äitinsä kohtalosta. Hänelle oli varmasti kamalaa tajuta, ettei tulisi näkemään Joycea koskaan ja siksi hän ehkä livahtikin ruumishuoneelle tutkimaan paikkoja. Buffy oli ihmeellisen vahva koko jakson ajan. Hän ei edes itkenyt kunnolla, mikä on hämmästyttävää. Toisaalta sellaisen koettelemuksen jälkeen (herranjumala, kenenkään ei koskaan täytyisi löytää vanhempiaan kuolleina. Järkyttävää.) hän saattoi olla myös täysin shokissa. Voi vain arvailla miten hirveää on ollut Buffylle joutua soittamaan hätänumeroon ja neuvomaan ambulanssimiehiä, antamaan elvytystä ja kertomaan myöhemmin uutiset siskolleen, kun haluaisi vain murtua täysin. Vaikea sanoa olisiko kukaan muu pystynyt moiseen. Tappajuus on kuitenkin varmasti opettanut Buffylle yhtä sun toista henkisestä kestävyydestä.
Tara ja Giles olivat tällä kertaa joukon tukipilarit. Ehkä se johtuu heidän luonteestaan. Giles on Valvoja, joka on aina ollut asemassa, jossa hän neuvoo, ohjaa ja on eräänlaisena isähahmona Tappajalleen. Tara puolestaan on niin ihmisystävällinen ja tasainen luonne, että hän osaa olla aina muiden apuna, kun nämä eivät yksin jaksaisi. Heidän tukensa voi perustua myös siihen, että molemmat ovat aiemmin elämässään joutuneet menettämään itselleen läheisen ihmisen. Giles joutui seisomaan Jenny Calendarin haudalla sarjan kakkoskaudella ja Tarasta saimme tänään tietää, että hän on menettänyt äitinsä kolme vuotta sitten. Näiden tapahtumien ansiosta kaksikko osaa nyt olla henkiseksi tueksi ystävilleen. He tietävät, miltä näistä tuntuu. Tänä iltana Tara ja Giles olivat enkeleitä Joycen rinnalla.
Jakso oli tyrmäävän upeasti kuvattu! Ihmeellistä, että tulin kiinnittäneeksi huomiota moiseen seikkaan, mutta näin se vain on. Ihan harmittaa, etten opiskele psykologiaa, koska kuvakulmista olisi löytynyt varmasti paljon syvällisiä merkityksiä. Eniten mieleen jäi se kohtaus, missä Buffy puhuu istuen lääkintämiehen kanssa, kun tämä selittää, mitä luulee Joycelle tapahtuneen. Kuvassa ei näy lainkaan miehen päätä, mitä voisi pitää erittäin tökerönä kameravirheenä. Mutta kun tarkoitus on korostaa Buffyn näkökulmaa… asettaa katsoja hänen paikalleen… kyseessä onkin vain mielenkiintoinen trikki. Toinen ovela tapa asettaa katsoja Buffyn asemaan, oli se kohta missä sairaalan lääkäri vakuuttaa, ettei Joyce kärsinyt kuollessaan ja Buffy kuulee vain tämän sanovan ”valehtelen, jotta voin lievittää tuskaanne”. Kaikenlaiset muutkin kuvaukseen liittyvät yksityiskohdat, kuten patsaan näennäisesti aiheeton kuvaaminen koulukohtauksessa, kun Dawn ja Buffy juttelevat kuvaamataidon luokan ulkopuolella olivat kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä. Mutta kaikista huomiota herättävin tekninen erikoisuus oli tällä kertaa taustamusiikin täydellinen puuttuminen. Kyllä Joss Whedon osaa! Neloskaudella jaksossa ”Hush” puuttui dialogi lähes kokonaan, mutta musiikkia kyllä oli. Tällä kertaa asetelma oli toisinpäin. Ja bravo siitä kirjoittajalle! Turhan moni elokuva ja sarja on kaatunut tällaisissa kuolemaa käsittelevissä kohdissa liikaan saippuaoopperamaisuuteen, kun taustalle on lisätty sellaista I-really-wanna-kill-myself masentavaa pimputusta. Buffy Vampyyrintappajassa kyynelvirtojen herättely jätettiin täysin näyttelijöiden vastuulle. Ja jollain tavalla se silloin kosketti vielä enemmän. Kosketti siksi, koska kaikesta tuli niin realitsista. Ahdistavan realistista. (En halua edes tietää miten surullinen jakso olisi ollut, jos nöyrän kunnioitukseni saava säveltäjä Christophe Beck olisi saanut liittää mukaan joitakin niistä uskomattoman liikuttavista pianosäestyksistään).
The Body oli erittäin omalaatuinen Buffy-jakso, joka ikään kuin sisäisti koko vitoskauden teeman perhesuhteista ja henkisistä vaikeuksista. Spike-vajaus ei tällä kertaa haitannut lainkaan, koska vampyyrille olisi tuskin ollut sijaa yhdessäkään kohtauksessa. Tulee kuitenkin olemaan ihan kiinnostavaa nähdä, miten Spike suhtautuu Joycen kuolemaan. Olivathan nämä kaksi sentään ikimuistettava Passions-pariskunta! Muutaman suosikkijutun jaksosta haluaisin vielä mainita. Näitä olivat koko alkupuoli, jossa Buffy näki välähdyksiä äidistään terveenä ja heräsi sitten taas todellisuuteen, kohtaus, jossa Dawn sai kuulla uutisen ja katsojat näkivät hänen reaktionsa vain luokkahuoneen lasiseinän läpi, Anyan puhe ja Willow’n ja Taran äärettömän suloinen lohdutus-suudelma.

10-

Kuvat web-osoitteesta
Romance-on-btvs .com

Buffy: "We're not supposed to move the body!"

Xander: "We'll go. We'll deal. We'll help. That's what we do. We help Buffy."

Dialogit web-osoitteesta
Studiesinwords.de

Lue lyhennelmä jaksosta Kirjoita oma arviosi Takaisin 5. kauden jaksoihin

D i a l o g e j a :

JOYCE: I think we're just about ready for pie.
XANDER: Then I'll be pretty much ready for barf.
BUFFY: Xander!
XANDER: No, no, barf from the eating. 'Cause all was good, and too much goodness...
JOYCE: I'm taking it as a compliment.
GILES: Yes, uh, everything was delicious.
ANYA: Yes, I'm going to barf too.
JOYCE: (sarcastic) Everyone's so sweet.

WILLOW: I had too much nog.
TARA: Oh, baby, want me to rub your tummy? She likes it when I ... (pauses) stop explaining things.
DAWN: My nog tastes funny. I think I got one with rum in it.
WILLOW: That's bad.
XANDER: Yeah, now Santa's gonna pass you right by, naughty booze hound.

TARA: There's a Santa Claus?
ANYA: Mm-hmm. Been around since, like, the 1500s. He wasn't always called Santa, but you know, Christmas night, flying reindeer, coming down the chimney -- all true.
DAWN: All true?
ANYA: Well, he doesn't traditionally bring presents so much as, you know, disemboweled children, but otherwise...

GILES: (Re: the wine-bottle) Shall I open another?
JOYCE: Oh, do you think we dare?
BUFFY: As long as you two stay away from the band candy, I'm cool with anything.

DAWN: Bee-yotch.

ANYA: Nobody will tell me.
WILLOW: Because it's not okay for you to be asking these things!
ANYA: (desperate) But I don't understand! (crying) I don't understand how this all happens. How we go through this. I mean, I knew her, and then she's, there's just a body, and I don't understand why she just can't get back in it and not be dead anymore. It's stupid. It's mortal and stupid. And, and Xander's crying and not talking, and, and I was having fruit punch, and I thought, well, Joyce will never have any more fruit punch ever, and she'll never have eggs, or yawn or brush her hair, not ever, and no one will explain to me why.

WILLOW: Where did your hand go?
XANDER: As I was saying, some frustration, and now, uh ... I appear to be stuck.

XANDER: In my defense, some crappy wallmanship.
WILLOW: Yeah, you can hear everything next door.
XANDER: Who did the drywall in this place?
WILLOW: I always forget to ask.
TARA: Did I miss something?
ANYA: Xander decided that he blames the wall.

ANYA: (Loudly) I wish that Joyce didn't die... because she was nice. And now we all hurt.
XANDER: (embarrassed) Anya, ever the wordsmith.

DAWN: Is she cold?
BUFFY: It's not her ... it's not her ... she's gone.
DAWN: (Quietly) Where'd she go?

Tara: "We can be strong."
Willow: "Strong like Amazon?"

Anya: "Joyce will never have any more fruit punch ever, and she'll never have eggs, or yawn or brush her hair, not ever, and no one will explain to me why."

Buffy: "It's not her ... it's not her ... she's gone."
DAWN: "Where'd she go?"